21.1.1859 LM–Torsten Costiander
Finsk text
Karhusuo Viipurin lähellä 21. tammikuuta 1859
Rakas Torsten!
En ole kuullut Sinusta mitään sen jälkeen kun jätin kotiseudun, mutta oletan että oleskelet Helsingissä terveenä ja hyvinvoivana ja olet ehkä utelias kuulemaan miten minulla menee, joten kirjoitan Sinulle nyt muutaman rivin.
Olen ollut täällä 11. päivästä lähtien eli jo 10 päivää! Kyllin pitkä aika, jotta tunnen olevani täällä jo aivan kuin kotonani. Isäntäväkeni kohtelee minua hyvin ystävällisesti ja he ovat lisäksi herttaisen epäkreivillisiä. Rouvanhan tunnet hyvinkin, joten häntä minun ei tarvitse Sinulle ylistää. Hän puhuu varsin usein iloisesti ”Torstenista”, jolle aikanaan teki eräitäkin ”kujeita”. Ilmaisemme toiveemme, että voisit sen yhdeksänpäiväisen Viipurissa olosi aikana kenties pistäytyä täällä. Oppilaani ei ole suinkaan tyhmä, hän on muuten suloinen olento, vaalea ja soma, mutta 10-vuotiaaksi hänellä on vielä kovin niukat tiedot. Kielten lörpöttäminen kyllä sujuu (erityisesti suomen), mutta juuri se onkin jarruttanut hänen muuta kehitystään.
Saarelassa vanhanrouvan luona olen käynyt jo kahdesti ja saanut oikein ystävällisen vastaanoton. Rouva on kyllä mainettaan parempi. Minulle tuli oikeastaan muutos suunnitelmiin, kun en saanutkaan majapaikkaa hänen luotaan. Rouva on viime aikoina sairastellut eikä ehkä siksi ole halunnut panna alulle uutta taloudenpitoa. Mahdollisesti muutan sinne kesäksi. Se olisi sikäli parempi, että siellä pystyisin opiskelemaan häiriöttömämmin kuin täällä. Täälläkin mennään kyllä vähitellen eteenpäin. Helsinki tämä ei kuitenkaan ole, ja on myönnettävä että kaipaan kovasti ystäviäni siellä, yliopistoelämää, reipasta henkeä, oivallisia naisia. Ei vuosi toki ole mikään ikuisuus, se tulee päätökseensä, ja sitten palaan taas Helsinkiin – kokemuksilla, tiedoilla ja rahalla rikastuneena. Todisteena siitä, miten viisas minusta on jo tullut, lähetän sinulle seuraavan kyhäelmän, joka eilen lähti (sulka)kynästäni:
”Mitä runoudella, mitä mietiskelyllä,
se vain iloista hopeanhelinää tuottaa.
Mitä rakkaudella, mitä lemmellä,
eikä pidä kunniamerkkeihin, ei säätyyn luottaa.
Pois moiset, ole vain kohteliaan ymmärtäväinen,
pitää auliisti totella ja kerkeästi kumartaa,
silloin etenet ja näppärästi,
silloin valtaa, rahaa ja loistoa sulle sataa.
Saavuta huippu, omaahyvää uhku,
ja naura säälien, armollisesti vanhalle ystävälle,
joka kaikkensa uhraa hyvälle asialle,
välillä runoilee ja rakastaa – sekä itkee.”
Nyt pitää rientää aloittamaan oppitunti. Yksi pyyntö vielä: tuo sitten kun voit kirjakaapistani ”Zweigbergkin aritmetiikka” ja tulosvihko. Niin, tuo myös kävelykeppini, sen voisi kai pakata samaan sapelin kanssa. Ja nahkakäsineeni, pestyinä. Olen niin iloinen että näemme taas! Silloin myös voin kertoa enemmän kuin nyt. Sinun
veljesi Leo
Paljon terveisiä ystävillemme Lagerborg, Daehn ja muut – ja sinulle vielä suuri kiitos siitä mitä sinä minulle olet Helsingissä ollut! Ils sont passés les jours de fête, juhlapäivät ovat ohi. Mutta muisto sinusta ja ystävistä jää, se elävöittää ja ilahduttaa
Teidän Leo.
Original (transkription)
|1|
Karhusuo bei Wiborg d. 21 Jan 59.
Lieber Torsten!
Seit ich die Heimath ver-
ließ habe ich nichts von Dir erfahren,
in der Vermuthung aber, daß Du ge-
sund und wohlgemuth in HforsHelsingfors exsistirst
und vielleicht neugierig bist zu er-
fahren wie es mir ergeht, schreibe
ich Dir nun einige Zeilen.
Seit dem 11ten bin ich hier, also
schon 10 Tage! Genug Zeit, um mich
hier schon ganz heimisch zu finden.
Meine Wirthsleute sind sehr freund-
lich gegen mich, und liebenswürdig
ungräflich dazu. Die Frau kennst Du
|2|
sehr wohl, ich brauche sie Dir also
nicht vorzuloben. Sie spricht sehr oft
mit Vergnügen von ”Torsten”, dem
sie ehemals so manchen ”Jux” gespielt.
Wir hegen etwas die Hoffnung, daß
Du während deines neuntägigen
Aufenthaltes in Wiburg vielleicht einen
kleinen Abstecher hierher machen könn-
test. – Mein Knabe ist nicht dumm,
sonst ein paies Wesen, blond und nett,
aber für sein 10 Jahre weiß er noch sehr
wenig. Sprachen plappern geht wohl (das
Finnische besonders) aber gerade das
hat wohl seine sonstige Entwickelung
gehemmt. – In Saarela bei der Alten
bin ich schon zweimal gewesen und
sehr freundlich empfangen worden.
Die Alte ist gewiß beßer als ihr
|3|
Ruf. Es war mir eigentlich ein Strich
durch die Rechnung, daß ich nicht bei
ihr einquartirt wurde, – die Alte hatte
die letzten Zeiten gekränkelt und
wollte vielleicht darum nicht eine
neue Wirthschaft anfangen. Mög-
licherweise werde ich zum Sommer
dahinziehen. Es wäre in der Hinsicht
beßer, daß ich da mehr ungestört als
hier studiren könnte. Es geht doch
auch hier bei wenigem vorwärts. Aber
HforsHelsingfors ist es nicht – und, ich muß’s gestehen,
ich sehne mich sehr nach meinen
Freunden dort, – nach dem Univer-
sitetsleben, – nach dem frischen
Geiste, – nach den guten Damen. –
Doch – ein Jahr ist ja keine
Ewigkeit, – es wird zu Ende laufen
|4|
und dann kehre ich wieder nach HforsHelsingfors! –
bereichert an Erfahrung, Wißen und Geld.
Als ein Beweis davon, wie sehr ich schon
klug geworden, schicke ich dir Folgendes
mit, was gestern aus meiner Feder geflos-
sen:
”Wozu das Dichten, wozu das Sinnen,
Es macht nur fremd für den Silberklang.
Wozu das Lieben, wozu das Minnen,
Es giebt nicht Orden, es giebt nicht Rang. –
Nein weg damit, sei nur hübsch verständig,
Gehorche gut und verbeug Dich gern,
Dann geht es aufwärts leicht und behendig,
Dann fällt Dir zu Macht, Gold und Stern.
Erreich die Höhe und strotz, und lache
Mitleidig, gnädig dem alten Freund, –
Der Alles opfert der guten Sache –
Mitunter dichtet und liebt – und weint.”
Nun muß ich eilen die Lektion anzufangen.
Noch eine Bitte: Bringe wenn Du kannst aus
meinem Bücherschranke meine ”Zweigbergks Arith-
metik” nebst ”Facit”heft. Kannst Du, so nimm
auch meinen Spatzierstock mit, – er könnte
wohl mit den Säbel eingepackt werden.
Und meine Lajka Handschuhe, gewaschen. – Sehr
freue ich mich auf das Wiedersehn! Da werde
ich auch mehr als jetzt erzählen können. Dein
Bruder Leo.
Grüße so sehr unsere
Freunde Lagerborg, Daehn
etc. – und Du, empfange
nochmals meinen Dank für
was Du mir in HforsHelsingfors gewesen!
Ils sont passés les jours
de fête. Aber die Erinne-
rung an Dich und die an-
dere Freunde dort bleibt,
erheitert und belebt
Euren
Leo.
Karhusuo nära Viborg den 21 januari 1859.
Käre Torsten!
Sedan jag lämnat hemtrakten har jag inte hört något från Dig. Men jag förmodar att Du är frisk och på gott humör, och kanske är Du nyfiken på hur jag har det. Därför skriver jag nu några rader.
Sedan den 11 har jag varit här, alltså redan i 10 dagar! Tillräckligt med tid för att kunna känna sig hemmastadd. Mitt värdfolk är mycket vänligt gentemot mig, och dessutom älskvärt ogrevligt. Frun känner Du ju bra och jag behöver inte lovorda henne. Hon pratar väldigt ofta och gärna om ”Torsten” som hon tidigare drev skoj med. Vi hyser förhoppningar om att Du under din nio dagars långa vistelse i Viborg kanske hinner göra en liten avstickare hit. – Min gosse är inte dum, också annars är han en snäll varelse, blond och vänlig, men med tanke på hans 10 år vet han ännu ganska lite. Att babbla på olika språk går bra (framför allt på finska) men just detta har nog hämmat hans övriga utveckling. – Två gånger har jag redan varit i Saarela hos den Gamla och jag har blivit vänligt mottagen. Den Gamla är definitivt inte så dålig som hennes rykte. Det var egentligen ett streck i räkningen att jag inte blev inkvarterad hos henne, – den senaste tiden var hon krasslig och hon ville kanske därför inte inkvartera en ny person. Möjligtvis flyttar jag dit närmare sommaren. Det skulle vara bättre eftersom jag där kunde studera mera ostört än här. Även här går det lite framåt. Helsingfors är det dock inte – och jag måste erkänna att jag längtar mycket efter mina vänner där, – efter universitetslivet, – efter den fria andan, – efter de fina damerna. – Men – ett år är ju ingen evighet, – det kommer att ta slut och sedan återvänder jag till Helsingfors! – berikad med erfarenhet, kunskap och pengar. Som ett bevis på hur mycket klokare jag redan har blivit, bifogar jag det följande som flöt ur min penna igår:
”Varför dikta, varför eftersinna,
Det gör silverklangen främmande.
Varför älska, varför minna,
Man får ingen orden, man får ingen rang.
Nej, bort med det, var rätt förståndig,
Lyd och buga Dig gärna,
Då går det uppåt lätt och behändigt,
Då tillfaller Dig makt, guld och stjärna.
Nå höjden och yvas, och skratta
Medlidsamt, var mild mot den gamla vännen, –
Som offrar allt för den goda saken –
Som ibland diktar och älskar – och gråter.”
Nu måste jag skynda för att börja lektionen. Jag ber ännu om en sak: Om du ids ta med Zweigbergks aritmetik samt facithäftet som finns i min bokhylla. Ta också med min spatserkäpp om det går. Den kunde väl slås in tillsammans med sabeln. Och ta med mina läderhandskar, tvättade. – Jag ser mycket fram emot vårt återseende! Då kan jag också berätta mer än jag kan göra nu. Din
bror Leo.
Hälsa mycket till våra vänner Lagerborg, Daehn etc. – och Dig vill jag än en gång tacka för allt Du har varit för mig i Helsingfors! Ils sont passés les jours de fête, festdagarna är förbi. Men minnet av Dig och de andra vännerna finns kvar, roar och upplivar
Er Leo.