15.7.1871 LM–Alexandra Mechelin

Kirjeesi 11. ja 13. päiviltä olivat niin tervetulleita että suutelin niitä useamman kerran. Olet ollut hyvin kiltti kun olet kirjoittanut joka postissa, – kun mielen täyttää jälleennäkemisen ikävä, ainoastaan kirjeet saattavat piristää kärsimätöntä mieltä.

Tiedät kokemuksesta, kuinka paljon asiat aina kasautuvat, kun minun pitäisi matkustaa. Ja nyt kun en tiedä varmasti, kuinka kauan olen poissa, on sitäkin tärkeämpää jättää omilta jäljiltään kaikki hyvään järjestykseen. Minulla on niin paljon kirjoitettavaa ja järjestettävää ennen matkaa, että toisinaan päätä huimaa. Silti olisin kyllä uskoakseni saanut kaiken hoidetuksi tiistaihin mennessä lähteäkseni tuolloin ”Wiborgilla”, – mutta, ikävä kyllä on ilmaantunut ulkoinen este. Pankkivaliokunnan piti kokoontua maanantaina iltapäivällä, – ja tuolloin päättää myös virkavapaastani, – mutta, minulle tuntemattomista syistä, kokous on siirretty tiistaihin iltapäivälle. En mitenkään voi lähteä, ellei minulle ole myönnetty virkavapaata, enkä tiedä, onko paikalleni saatu varajäsentä. Näin ollen en pääse matkustamaan ”Wiborgilla”. Mutta onneksi ”Svea” lähtee keskiviikkona, ja koska se kulkee suoraan, olen näin ollen perillä torstaina aamupäivällä enkä keskiviikkona iltapäivällä. Siihen asti minun pitää vielä malttaa mieleni!

Toivottavasti sait lyhykäisen kirjeeni 12. päivältä. Seuraavana päivänä menin iltapäivällä Puotilaan, kuljeskelin joka puolella, annoin ohjeita sen minkä muistin – ja nautin katsellessani kaiken kaikkiaan erityisen lupaavaa kasvillisuutta. – Ja kuinka kaunista siellä olikaan! Uskon tosiaankin, ettei Cely ole väärässä arvostaessaan Puotilan yhtä korkealle kuin Djurgårdenin. – Palasin sieltä perjantaina iltapäivällä ja vietin illan vaalien järjestelykomitean kokouksessa.

Suru-uutinen tavoitti minut perjantaina jo Puotilassa. Professori Rosenborg oli menehtynyt torstaina halvauskohtaukseen! Jokaiselle, joka tietää, miten erinomaista tietämystä ja osaamista hän oli osoittanut osallistuessaan lainsäädäntötyöhön viime vuosien ajan ja kuinka korvaamaton hän oli yliopistolla, tämän kuolemantapauksen täytyy olla kova isku, – mutta erityisesti se on sitä niille, jotka myös tiesivät, miten hyvä sydän hänellä oli jäyhän kuorensa alla ja kuinka luotettava hän oli kaikissa poliittisissa asioissa.

Etenkin minulle hänen poismenonsa voi koitua merkittäväksi. Tiedätkin, että opiskelin varsinaisesti hänen alallaan – ja että hän oli usein kehottanut minua ryhtymään dosentiksi, jotta minusta voisi tulla hänen seuraajansa. – Nyt ei tiettävästi ole ketään nuorempaa lakimiestä, joka olisi valmis hakemaan hänen professuuriaan... Ja minä olen niin ikään selvästikin kaikkea muuta kuin valmis siihen. Mutta kaikki yliopiston oppineet, joita olen nyt kohdannut, ovat mitä kiivaimmin kehotuksin koettaneet saada minua tekemään päätöksen ja hakemaan tointa syksyllä, kun se vapautuu. Olen luonnollisesti vastannut, että minun täytyy harkita asiaa pitkään ja kypsästi, ennen kuin otan askeleen, josta tulisi niin ratkaiseva käänne elämässä.

Tiedät varsin hyvin, etten ole vielä kokonaan heittänyt mielestäni akateemisia pohdintoja, kuten myös sen, että en alkuunkaan odottanut tämän paikan vapautuvan näin pian. – Mutta tuottaisi toki suuria vaikeuksia ryhtyä taas harjoittamaan tiedettä, joka on saanut täysin väistyä liikeasioiden tieltä. Jos olisin varma, että voisin kahden vuoden kuluessa olla kutakuinkin kypsä tähän tehtävään, en todennäköisesti epäröisi päättää viipymättä tarttua siihen. Nyt epäröin, – mutta kyllä tämä kysymys askarruttaa suuresti mieltäni, ja minun pitäisi päättää suuntaan tai toiseen nyt, kun saan keskustella asiasta kanssasi. Olet kuitenkin paras neuvonantajani, ja meidän täytyy yhdessä pohtia kaikkia seikkoja puolesta ja vastaan.

Uutisesi Celystä olivat jo suuresti huolestuttaneet minua, – mutta viimeisimmän kirjeesi saavuttua minulla on taas rauhallisempi olla ja toivon, että Abelin on nyt löytänyt oikeat keinot palauttaa Celyn terveys sellaiseksi kun toivomme.

Wasastjerna kyseli minulta tänään hänen vointiaan, ja vastasin aivan lyhyesti mainitsematta, että olimme turvautuneet Abeliniin. Mutta kun hän sitten ilmoitti matkustavansa kanssani ”Svealla”, päätin kertoa hänelle asiasta matkan aikana.

Jannea en ole tavannut, vaikka etsin häntä.

Milille en ikävä kyllä ehdi kirjoittaa tälläkään kertaa. Minun täytyy nyt kiiruhtaa asemalle Idestamia vastaan, sillä hän matkustaa ”Grefve Bergillä” Tukholmaan ja Lontooseen. Luultavasti tapaatkin hänet suunnilleen yhtä aikaisin kuin saat tämän kirjeen. – Lehdet lähetettiin tänään asianmukaisesti sinulle. – Ja nyt hyvästi oma rakas ystäväni, – tuhansittain suukkoja ja paranemisen toivotuksia sinulle ja pikku ruusunnuppuselleni. Torstaina näen teidät vihdoinkin. Sinun oma