3.2.1864 Frans af Björksten–LM

Kiitos vaivannäöstäsi minulle saapuneen vekselin suhteen, kiitos ystävällisestä kirjeestäsi. Luulin olevani unohdettu, sillä kului viisi kuukautta ilman minkäänlaista tiedonantoa sinun puoleltasi. Olin kovin surullinen, mutta nyt olen iloinen jälleen, sillä jos luulee olevansa ystävien unohtama, niin se kyllä kalvaa sydäntä, vaikka olisi kuinka elämän kovettama tahansa. Lämpimästi osaa ottaen valitan sitä surua, joka sinua on kohdannut isäsi poismenon johdosta. Olit joka tapauksessa onnellinen, enemmän kuin moni muu, siinä että sinä aina kohtasit isäsi luottamuksellisesti, niin hyvässä kuin huonossakin, ja aina soit hänelle pelkästään iloa. Mutta sinä sait kai tähän iskuun mennessä tenttisi suoritettua loppuun? Siinä tapauksessa onnittelen sinua ja toivotan menestystä virkamiehen uralla. Dagligt Allehandan Suomen kirjeestä sain tietää Journal de St. Petersbourgin Suomen asemaa koskevasta artikkelista. Minun täytyy tunnustaa, että kun luin sen läpi, en tuntenut sen enempää harmistusta kuin mikä aina jäytää, kun ajattelen tätä meidän helvetillistä unioniamme.

Minusta on selvää, että mitä paremmin Suomi näkee päämääränsä, jonka täytyy toteutua ja mitä selvemmin tahto ja tarve siihen tulee näkyville, sitä syvemmin venäläinen ylpeys tuntee itsensä loukatuksi ja venäläinen lehdistö korottaa äänenpainojaan yhä enemmän.

Journal de St Petersburgin artikkeli ei minua hämmästytä, mutta ilmoitus, että Suomen Kaarti tullaan lähettämään Puolaan, tuntuu kummalliselta. En nimittäin osaa uskoa niin suunnattomaan häväistykseen sekä puhtaasti inhimillistä kuin myös kansallistakin tunnetta kohtaan. Jos tarina on tosi, niin älköön meidän Kaartimme lähde maan rajojen ulkopuolelle ilman että suuttumusta kuulutetaan äänekkäästi yli koko laajan maan ja valtakunnan. Minua ilahduttaa sanomattomasti se, että lehdistölaki on vapaamielinen ja se tullaan pian antamaan säädyille. Eilen luin Aftonbladetista suomen kielen käyttöönotosta maan virastoissa ja oppilaitoksissa. Se on oikeudenmukaisuutta, joka on velvollisuus suomalaisia kohtaan, se asia ei voi eikä saa olla toisin, mutta fennomaanit eivät saa vapaasti pelata omia pelejään. Jos ruotsin kieli ja ruotsalaiset sympatiat joskus julistetaan pannaan, Suomesta tulee samalla hetkellä haaska, joka arvonsa puolesta voi liittyä vain hottentotteihin, mongoleihin ja muihin älyllisyyden alimmalla askelmalla oleviin valkeuden poikiin.

Täällä Pariisissa on näinä aikoina keskitytty vain pohtimaan ja keskusteluissa arvioimaan lakiasäätävän kokouksen tribuunien ihailtavia puheita. Sellaisina päivinä, jolloin oli tiedossa, että opposition edustajia tulee puhumaan, kaikki Lakiasäätävän kokouksen Palatsin käytävät olivat täynnä ihmisiä, jotka ohittelivat toisiaan sisäänpääsyliput käsissään. Lehtikioskit olivat pitkälle yöhön kansoitetut ihmisillä, jotka ostavat La Nationin, lehti ilmestyy klo 10 illalla, jotta se voisi kertoa yleisölle päivän keskusteluista lakiasäätävässä kokouksessa. Minä olen seurannut niitä erittäin kiinnostuneena, on ollut todella kohottavaa kokea miten pulppuavan kaunopuheisesti Ranskan kansanedustajat puolustavat vapauden, humaanisuuden ja kansallisuuden suuria periaatteita. Enemmistö on tällä hetkellä hylännyt Puolan mutta tämä ei merkitse mitään, sillä samaan aikaan he ovat ilmaisseet lämmintä myötätuntoa taisteleville puolalaisille. De Mornyn herttua on johtanut puhetta tavalla, joka entisestäänkin lisää hänen nauttimaansa kansansuosiota ja arvostusta. Hän on kylläkin puolustanut Aleksanteria, jonka oikeamielisen luonteen Morny sanoo tuntevansa siltä ajalta, kun hän oli Napoleonin lähettiläänä Pietarissa, mutta tälle ei pidä antaa poliittista merkitystä. Puhe oli osin ilmausta de Mornyn ritarillisesta luonteesta, osin kyse oli siitä, että hän puolusti majesteetin pyhyyttä sekä hallitsijaa, joka ei vielä ole avoimen vihamielisessä suhteessa Ranskaan, mutta jota kuitenkin on karkeasti häväisty julkisessa istunnossa, puhujana eräs lakiasäätävän kokouksen vaikutusvaltaisimmista oppositioedustajista, yleisissä vaaleissa maineitta saanut Peletou. Hän kutsui Aleksanteria muun muassa Murojeffin alter egoksi ja verenhimoiseksi tiikeriksi.

Thièrs on ylistänyt parlamenttia, mutta tietenkin vailla kannatusta, koska sellaista instituutiota on kokeiltu ja se on aiheuttanut vallankumouksia. Vapaa lehdistö on kertonut monia erinomaisia asioita: Jules Simon on puhunut työtätekevien luokkien puolesta ja kokousväki on kuunnellut myötätuntoisesti taitavan puhujan kiinnostavaa kuvausta työläisten kurjuudesta ja heidän tarpeistaan. On käsitelty rohkeasti, mutta hyvin tahdikkaasti hallitukselle hyvin arkoja kysymyksiä, on vaadittu lisää sisäistä vapautta, on moitittu ankarasti finanssihallintoa, Meksikon sotaa ja Rooman miehitystä; on sanottu ettei ole ranskalaisten arvon mukaista ylläpitää puolalaisissa sangviinisia toiveita, jollei sitten haluta tarttua miekkaan Puolan kapinallisten asiassa. Tästä syystä monet edustajat ovatkin vaatineet, että Napoleonin tulee ottaa selvästi kantaa sodan tai rauhan suhteen niin ettei enää tarvitsisi elää sivilisaatiota häiritsevässä epävarmuudessa. Viime maanantaina jätettiin keisarille adressi, johon hän kuitenkin vastasi hyvin niukasti eikä käsitellyt ulkopolitiikkaa sanallakaan.

Napoleonia kohtaan suunnitellusta murhayrityksestä puhutaan täällä vähän, vain silloin tällöin lehdissä on jotan niukkoja tietoja asiasta. Mazzini on kieltänyt syytökset, että hän olisi osallinen salaliitossa ja arvellaan, etä neljä italialaista roistoa kuuluvat äärimontanistiseen puolueeseen, ainakin yksi heistä on saanut jesuiittojen kasvatuksen. Suunniteltu rikos on tietenkin herättänyt kaikkien ihmisystävien suuttumuksen, sillä jokaisen, joka tahtoo pitää silmänsä auki, täytyy myöntää, että Napoleon on tämän aikakauden tarpeellisin mies, kansallisuuksien ja demokraattisten aatteiden tärkein tuki. On vanhan kaavan mukaista huutaa ja hyökätä Tuilerieen sfinksiä vastaan, mutta siinä ei ajatella, kuinka montaa vaarallista puoluetta vastaan hän joutuu taistelemaan ja miten Englannin kateus on aina pyrinyt lannistamaan Ranskan voimia ja hyvää tahtoa toimintaan sorrettujen kansakuntien ja ihmisyyden hyväksi. Englanti ei säästele hyviä neuvoja, jotka eivät maksa mitään, mutta koko maailma tuntuu nyt antavan niille pitkät; ylpeä Albion on kärsinyt diplomaattisen tappion toisensa jälkeen ja hän on tällä hetkellä melkein koko Euroopan lehdistön naurunaihe. Kevytmieliset ranskalaiset ovat jaloa kansaa, sitä ei käy kiistäminen. He ovat ainoita, jotka taistelevat aatteiden puolesta, kaikki suuret aatteet ovat saaneet kasteensa Ranskassa.

Englanti toimii vain silloin kun he voivat toivoa perustavansa uuden kauppakonttorin, se käyttää itse kyllä vapautta omaksi hyödykseen, mutta ei pidä sitä penninkään arvoisena silloin kun on kyse sorrettujen kansojen tukemisesta tai siitä, että liberaaliset periaatteet pitäisi saada voimaan myös tuon sumuisen saaren ulkopuolella. Tanskan asiasta, jossa on kyse Saksan kovasta halusta päästä merivallaksi, Englanti pitää nyt kovaa meteliä, kun taas Ranska reagoi varsin laimeasti, mutta ehkäpä Napoleon virittelee asioita niin että tulee sota Venäjän kanssa tarkista. Sillon olisi hyvä jos Suomella olisi oma kauppalippu, jota mahdollisesti kunnioitettaisiin merellä, mutta Suomen rannikot, joista voi olla Venäjälle hyötyä keväisin, joutuvat kuitenkin aina piiritysten, pommitusten ja ties minkä pahan kohteiksi. Jotkut suomalaiset isänmaanystävät, jotka kuvittelevat Atlaksen tavoin kannattelevansa maailmaa olkapäillään, ovat kyllä julistaneet Suomen puolueettomuutta, mutta valitettavasti eurooppalainen politiikka ei kuuntele heidän jutusteluaan. Suomi on loukannut ruotsalaisten sympatioita ilmaisemalla selkeän toiveensa saada elää rauhassa venäläisessä häkissään, mutta mitään parempaa ei ole saavutettu.

Nyt Pariisissa oleskeleviin maanmiehiimme. Laulaja Nordlundilla ei ole rahaa taskussa, hän elää toivossa ja niiden hyvien lupausten varassa, joita hän saa Helsingistä. Löfgrenin talous on yhtä heikoilla. Hän sai kyllä äskettäin rahaa, mutta ne olivat vain pisara meressä. Hän on nimittäin velkaantunut Pariisissa korviaan myöten, hänen pukeutumisensa osoittaa selvästi, että räätälin luotto on lopussa, ja pensselin täytyy usein levätä käteisen rahan ja mielenrauhan puutteessa. Hän ei voi jatkaa tuolla tavalla ilman että menee nurin. Olen sanonut Löfgrenille totuuden päin naamaa ja kehottanut häntä tunnustamaan tilanteensa suosijoilleen Suomessa. Hän lupasi tehdä niin, mutta tuskin pitää lupaustaan, vaan antaa kaiken mennä tuulen teitä kunnes joutuu niin pilvenkorkuisiin myrskyaaltoihin, että hän kyllä oppii, mitä on tulla Pariisiin ilman, että ajattelee nenäänsä pitemmälle. Hän aikoo pian lähettää suuren taulunsa Industrie -palatsiin Champs Elyseellä, ja aivan epäilemättä se tullaan ottamaan näyttelyyn, koska sillä on paljon ansioita. Siinä on tiettyä sukulaisuutta Ary Schefferin värimaailmaan ja hennon poeettiseen otteeseen, se on yksinkertainen mutta ehkä hieman liian plastinen. Katarinan pää on jalo, kaunis, valoisa kuin Pohjolan kesä, rauhallinen, lempeä, rakastava. Becker maalaa myös suurta näyttelyä varten ja Paun taideyhdistys on pyytänyt häntä lähettämään sinne joitain tauluja.

Tässä jonain päivänä hän lähettää kotiin madridilaisessa taulugalleriassa tekemiään kopioita espanjalaisten mestarien töistä. Ne on maalattu taiteellisen varmasti, mutta voisivat olla hieman viimeistellympiä. Täällä oleskelee myös muuan neiti Granberg Turusta, joka on lähettänyt kotipuoleen suomalaisen taidenäyttelyn laskuun erään Rafaelin kopion, mutta se on niin kehnosti tehty, että se on alapuolella kaiken arvostelun. Se on piirtämisessä epätarkka, ruma ja vailla värien vivahteita, ja siitä puutuu alkuperäisen naiivi viehätys. Estlander näyttäytyy harvoin pohjoismaisessa näköpiirissä, hän on vetäytynyt kuin kotilo kuoreensa, ja kun hän sitten joskus näyttäytyy, hän ympäröi itsensä jonkinlaisella viileällä salaperäisyydellä ja arvokkuudella. Näyttää siltä kuin hän ei haluaisi kenenkään saavan selkoa hänen intellektuaalisista aarteistaan. Hän tekee töitä niin että on tullut näöltään vihreäksi, hänelle täytyy antaa tunnustusta ja suuri arvostus, mutta hän itse pitäytyy tarkoin akateemisessa arvokkuudessaan ja kuivassa oppineisuudessaan, jotka täällä merkitsevät niin vähän. Pariisin karnevaalit ovat tavalliseen tapan olleet rohkeat, elämää pulppuavat ja runsaat yöllisistä orgioistaan. Iloiset, toinen toistaan oudommat naamiot ovat tehneet ihmeitä ranskalaisten tavalliselle ylimielisyydelle ja liukaskielisyydelle. Kevytkenkäiset naiset tanssivat hurjia ekvivookkisia tanssejaan rumpujen, pasuunien, kastanjettien, pikkolohuilujen ja viulujen tahdissa, ja mitä vielä muuta! Kyllä! Pariisi on huvittelun kaupunki. Ajattele yli kolmeakymmentä teatteria, lukemattomia konsertteja ja kahviloiden musiikkia, rakastajattaria joka puolella, ihania, kutsuvia naisia joka askeleella ja jopa kahdessasadassa paikassa karnevaalien aikana pidettäviä tansseja.

Osoitteeni on tästä lähtien Rue Bonaparte 49, Hotel St. George, josta saan paljon mukavamman ja yhtä edullisen asunnon kuin Hotel Belgiquessa. Ole hyvä ja anna osoite veljille Carlille ja Axelille. Sano myös Axelille, että kun hän lähettää rahani maaliskuussa (mieluiten sen alussa), niin hän jakaa sen useammaksi vekseliksi. Jos jonkun velalliseni olisi vaikea maksaa suorituksiaan maaliskuussa, niin se ei haittaa, koska odotan saavani kuitenkin puolet koroistani muutamia kuukausia eräpäivän jälkeen.

Olin unohtamaisillani yhden asian! Luultavasti tiedät, että viime talvena Pariisiin perustettiin pohjoismainen kirjasto. No niin, siitä on nyt kasvanut yli tuhannen niteen kirjasto, joukossa useita hyvinkin arvokkaita teoksia. Ruotsin kuningas ja prinssit, monet yksityishenkilöt sekä useimmat skandinaavisten maiden kustantajat ovat lähettäneet avustuksiaan, mutta Suomesta ei ole tullut ainuttakaan kirjaa. Minun mieletsäni sellainen on häpeällistä, vai kuinka? Minun täytyi kääntyä erään äskettäin Ruotsista saapuneen puoleen saadakseni ”Salamiin kuninkaat”, mutta en ole vielä onnistunut saamaan sitä luettavakseni. Myös Roomassa on skandinaavinen yhdsitys, jota ylläpitävät Ruotsi-Norjan sekä Tanskan hallitukset. Olin Roomassa kokouksessa, jossa yksimielisesti oltiin sitä mieltä, että Suomella on tästälähtien tasaveroinen oikeus osallistua yhdistykseen, suomalaislla on oikeus olla yhdistyksen varsinaisia jäseniä ja heillä on äänioikeus ja oikeus osallistua keskusteluihin. Humaanimmin ei voisi suhtautua suomalaisiin, jotka eivät ole tuoneet yhdistykseen lanttiakaan eivätkä edes antaneet yhtään oman maansa kirjallista teosta. Meidän suuri Runebergimme oleskelee Roomassa ja hänen yleisesti pidetty persoonansa on syynä siihen, että suomalaiset otetaan niin veljellisesti mukaan, mutta kirjastossa ei ole hänen oman isänsä teoksia! Voisit toimia ystävällisesti ulkomailla häpeäviä maanmiehiäsi kohtaan, jos ottaisit yhteyttä helsinkiläisiin kustantajiin ja joko suoraan oman henkilökohtaisen kaunopuheisuutesi avulla tai sitten epäsuorasti Dagbladetissa olevan kehotuksen kautta tuuppaisit heitä hieman tässä asiassa. Terveiset August Schaumanille, jolle toisinaan olen kirjoittanut. Hyvästi äläkä unohda ystävääsi