12.6.1860 LM–Fredrik Idestam

Ei enää hengästyttävää tenttimistä, ei enää vippailevia vararikkoisia, ei enää hosuvia, kiirehtiviä, juhlivia ja tanssivia promovendeja– ei, vaan nyt sinulle kirjoittaa rauhallinen, mukavasti viihtyvä hyvän perheen jäsen. – Ulkona raivoaa myrsky joka raastaa omenankukkaparkoja niin että ne vastaan panematta putoilevat oksiltaan ja linturaukkoja niin että niiden kevätlaulut jäävät surullisesti sointuvaksi piiperrykseksi. Mutta minä olen nyt onnellisempi kuin jos kirkkaimmassa auringonpaisteessakaan oleisin jollain leijonasohvalla. Minä tiedän missä ja kenen parissa minä olen, ja nautin siksi rauhan ja lämmön tunnelmasta jota aivan liian usein kaipasin poissaollessani. – Kun nyt ajatuksissani kokoan yhteen kaikki vaikutelmat juuri menneistä ajoista, jotta voisin toiveesi mukaisesti lähettää sinulle kunnollisen kuvauksen promootiorapahtumista, törmään hankalaan tilanteeseen; en tiedä mistä aloittaisin enkä mihin lopettaa – enkä myöskään tiedä, saako kertomukseni iloisen vain murheellisen korostuksen. Totuus on, että tuo promootio oli muistettava, jalo ja hyvä. Sitä tiedät jo luultavasti muiden toverien kautta, mitä mielenilmauksia tapahtui sitä ennen ja kuinka laillisesti ja maltillisesti kaikki samalla meni. Minun tarvitsee vain lisätä, että yksikään maisteri ei lähtenyt päivälliseltä tähti kaulassa, eikä juhlien tanssisalongissa nähty yhtäkään juopunutta, – ja tästä voit päätellä miten hyvät tavat ovat edistyneet ja millainen tämä promootio luonteeltaan oli edellisiin verrattuna. Mielellään tietysti unohtaa edeltäneet vastoinkäymiset, jos asiat kuitenkin saavat niin kauniin lopputuloksen. – Mutta kuinka hauskaa se oli? Tuohon kysymykseen en mitenkään rupea vastaamaan toisten puolesta.

Minulla ei ollut hauska kuin keskiviikkona iltapäivällä ja koko promootiopäivän. Sen jälkeen pelkkää ikävää. En myöskään kuulunut niiden onnelisten joukkoon jotka satojen matkustavien kukkasten joukosta havaitsivat ihastuksen – yhden kukan – morsiamen. Minulle he olivat niin yhdentekeviä, nuo naiset kaikista ilmansuunnista. Idästä oli vain hyvin vähän, ei lainkaan vaarallisia. Tästä kaikesta näet, että promootio on minulle parhaiten jotain mennyttä, muisto – pohdiskelujen materiaalia. Mitään yksityiskohtaista tarinaa faktoineen sinun ei pidä minulta odottaa, minun luonteeseeni ei kuulu höperehtiä kuin juoruämmä. Ja iitäpä iloa siitä sinulle olisi jos sanatarkasti toistaisin mitä Schauman protokollamaisen kuivasti ja mitä Topelius runollisen hienosti sanoi?

Pidättäytykäämme siis kaikkein yksityisimmässä. Ystävämme Röö meni proomootion edellä kihloihin miss Naiman kanssa (kuten kai olen jo kertonut). Naima matkusti heti sen jälkeen Poriin. Röö hoiti ensin asiansa, maksoi (meidän kesken sanottuna) 112 rahaa monttuun, 60 Kaisaniemeen jne samaan jalomieliseen tyyliinsä. Tiistaina 5. päivä söimme yhdessä Kaisaniemessä ja sitten kokoonnuimme vielä Johnille, joimme punssia ja sanoimme puolittain kyynelissä hyvästit. Hän matkasi Röfvarsiin, jonne Flosse ja Lundsten menivät aiemmin sunnuntaina (melkoinen joukko) Siellä hänen piti oleilla punssin, pilailun, puheensorinan ja viilipytyn äärellä siihen asti kun Suomi 10. päivä purjehti ohi. Se on hänen tarinansa. Andelineilla oli heidän vanhempansa käymässä, nuorempi matkusti heidän kanssaan maanteitse, vanhempi, se Viisas Viktorialla samoin kuin minä ja monta muuta iloista poikaa (etunenässä Munck, joka sai kutsun Pietariin). Plato jäi eiliseen saakka tänne Haminaan, siinä toivossa että hänen kadetiksi valmistunut veljensä matkustaisi hänen kanssaan pois. Hänen odotuksensa oli kuitenkin turhia ja pikkuisen manaillen hän lähti yksin. Spinkit matkusti kotiin. Groftilla ei ollut tarpeeksi rahaa hoitaakseen asiansa, joten hän kunnioittaa siitä syystä toistaiseksi yhä pääkaupunkia läsnäolollaan.

Se riittäköön heistä. Allekirjoittanut oli joutumaisillaan saman tilanteeseen kuin viimeksimainittu. Branstorden nimittäin katsoi parhaaksi siirtää kokoustaan – torstaille. Mutta minulla oli matkalippu samalle päivälle ja karhuajat piti kohdata sitä ennen. Voit kuvitella tilanteeni. Mutta – satuin kohtaamaan Brummerin. Kun hän kuuli tilanteesta hän tarjosi minulle kaiken mitä hänellä oli hallussaan – 200 ruplaa. Ja niiden turvin matkustin onnellisesti. Olen nyt saanut postissa ilmoituksen, että laina on myönnetty ja muutkin raha-asiat ovat siten hoidossa. Mutta sinne se koko summa menikin niin etten voi tehdä mitään suurempaa erityisjuttua tänä kesänä. Älä siksi ole – pyydän tätä vielä kerran – ikävä minua kohtaan sen järjestelyn vuoksi, johon sinun raha-asioissasi ryhdyin. Olet kai saanut minun matkakiireessä kirjoittamani kirjeen ja siitä tiedon, että sinun pitäisi jos mahdollista ennen juhannusta lähettää Was:lle loput 30. Korot sekä 10 maksoin minä,

Oli iloinen tunne päästä laivaan ja kääntää selkänsä kaikelle touhulle. Laiva oli täynnä kansaa ja iloista elämää. Gustavit, Robertit ja lopulta myös kaikki ei-Gustavit ja ei-Robertit viettivät päivän nauttien 5–10 ruplan boolia, joka oli sekoitus reininviiniä ja Chateau d’Yqvenniä. Valitettavasti jotkut toverit saivat sitä hyvää vieläpä liian paljon. Mutta reipasta menoa se oli, ja lauloimme paljon.

Vihdoin klo 8 illalla saavuimme Haminaan. Vastaanotosta siellä minun ei tarvitse kertoa. Isäni ja äitini – isä oli nimittäin lähtenyt promootiosta jo aikaisemmin lauantaina – tervehtivät uutta maisteriaan, – joka harvoin on tullut kotiin iloisemmissa tunnelmissa.

Ja nyt – hyvästi! Matkustan torstaina Viipuriin viikoksi tai pidemmäksikin ajaksi. Jos vastaat kirjeeseeni suoraan, niin lähetä siihen osoitteeseen, mutta jos kestää kauemmin, niin sitten tänne. Tiedäthän sinä että haluan saada pian uutisia sinulta – terveydestäsi, matkastasi jne.

Viipurin matkani tulee varmaankin tuottamaan aineistoa pitempään kirjeeseen sinulle