Kirjallisuutta
Harvemmin saa muualta kuin Saksasta käsiinsä maailmanhistoriaa käsitteleviä teoksia. Englannin, Ranskan ja Ruotsin historioitsijat ovat keskittyneet omien kansojensa kohtalonkäänteiden kronikointiin, eivät maailman. Historian mestariteokset löytyvätkin nimenomaan erikoishistorian, tarkemmin kansallishistorian alalta: kuvaus on niissä isänmaallisen tunnon myötävaikutuksesta eloisempaa ja värikkäämpää ja typistys yhteen maahan, yhteen ainoaan kansaan on taiteellisesti eheä ratkaisu. Saksalaisessa historiankirjoituksessa taas on runsaasti maailmanhistoriaa koskevia teoksia. Syyt tähän löytyvät maan pirstaleisuudesta, minkä vuoksi sillä ei voi olla yhtenäistä historiaa, sekä kaiken kattavasta ja kokonaisvaltaisesta saksalaisesta opetustyylistä. Yleisesti tunnettuja ja luettuja ovat J. von Müllerin, Beckerin ja Rotteckin yleistä tai maailmanhistoriaa koskevat teokset. Niiden arvon ja merkittävyyden ylittää kuitenkin Schlosserin suuri, jopa monumentaalinen teos, josta klassisemmaksi ja mainiommaksi ei maailmanhistoriateos pääse. Sen eteen nähdyn työn määrän ajatteleminen saa pään huimaamaan ja sitä on toden totta helppoa uppoutua tutkimaan. Herrojen Thoméen ja Callerhornin ennen kaikkea edustama, Ruotsissa jo muutaman vuoden jatkunut kääntämisvillitys on uskaliaasti ottanut Schlosserin Maailmanhistorian haasteen vastaan. Teoksen ruotsinkielisen käännöksen 28. ja 29. vihkoset ovat jo painettuja ja käännöstyö on edennyt 1600-luvulle. Sanoimme ”uskaliaasti”, sillä tunnustamme, että niin paljon arvoa kuin annammekin kyseiselle maailmanhistorialle, ihmettelemme, miten tämä kaikkea muuta kuin kansantajuisesti kirjoitettu teos voisi Ruotsissa laskea perusteellisemmille historian opinnoille omistautuneiden ja teosta lähestulkoon yhtä helposti alkuperäiskielellä lukemaan kykenevien joukkoa suuremman yleisön varaan. Sanomalehdet ovat jo uutisoineet maineikkaan historioitsijan kuolemasta. F. C. Schlosser siirtyi syyskuun 23. päivänä ajasta iäisyyteen 85 vuoden iässä. Toivomme voivamme pian antaa lukijoillemme kuvauksen hänen elämäntyöstään ja toiminnastaan.
Ruotsista lähetettyjen kirjojen joukosta löytyy myös toinen ruotsiksi käännetty historiallinen teos, joka ei kuitenkaan ole peräisin Saksasta. Kyseessä on tanskasta ruotsiksi käännetyn F. Kleen Europas historia efter år 1815 [Euroopan historia vuoden 1815 jälkeen] -teoksen ensimmäinen osa. Oman aikamme kaltaisessa ”historiallisessa käännekohdassa” kohdistunee mielenkiinto enemmän nykyhetkeen ja tulevaisuuteen kuin menneeseen. Toisaalta vanha sanonta aikakauden ymmärtämisestä sen edeltäjät ja sen taustalla vaikuttavat tapahtumat ja olosuhteet tuntemalla pätee edelleen. Suosittelemme tämän ajatuksen innoittamina herra Kleen teosta. Se alkaa ajankohdasta, jolloin Eurooppa suuren vallankumouksen ja Napoleonin suursodan näännyttämänä antautui taantumuksen tukahduttavaan syleilyyn hallitsijoiden ja diplomaattien seireeninlaulujen saattelemana. ”Pyhä allianssi” halusi kansakuntien palaavan takaisin lapsuuden idylliin ja Wienin loistelias kongressi toimi sen esinäytöksenä, mutta kansakunnat eivät nähkääs enää olleet lapsia, vaan ”täysikasvuisia” ja tyytymättömyys ei-toivottua holhousta kohtaan heräsi pian siellä täällä, tavalla tai toisella. Kabineteissa kansakuntia yksinvaltiuden osoittamalle autuuden tielle salassa ohjaamaan solmitut diplomaattiset verkostot olivat epäsuosittuja. Ihmiset halusivat tilaa hengittää ja valistusta, lakeja ja oikeuksia. Hallitsijoiden oli yksi toisensa jälkeen suunnattava perustuslaillisuuden tielle. ”Joka puolella nousevat vapausaatteet, laajalle levittäytyneet salaseurat omaperäisine kokoonpanoineen, orastavat kansallisuuskiistat, ruhtinaiden ja diplomaattien yritykset pitää vapaus- ja kansallisuuspyrkimykset aisoissa, suurvaltojen keskinäinen mustasukkaisuus ja toisistaan eriävät politiikat, monet kapinayritykset ja toteutetut vallankumoukset – kaikki tämä tekee kyseisestä ajanjaksosta monipuolisen, kiinnostavan ja poliittisessa mielessä opettavaisen aiheen”, sanoo Klee kirjansa esipuheessa. Vastajulkaistussa ensimmäisessä osassa käsitellään Wienin kongressin ja joidenkin yleisten eurooppalaisten tapahtumien ohella pääasiallisesti Ranskaa: Pian seuraavassa toisessa osassa käsitellään muita Euroopan valtioita ja tehdään tilastollismaantieteellinen katsaus maanosaan. Ranskaa, jota ensimmäinen osa (800 sivua) käsittelee lähes yksinomaan, käsitellään mitä monipuolisimmin. Kirjoittaja perustelee valintaa seuraavasti: ”Ranska on kuitenkin vahvasti eriytyneine puolueineen, restauraatiota ja heinäkuun monarkiaa leimanneine parlamentaarisine kiistoineen maanosamme läpikäymän koko liikehdinnän keskipiste. Kirjan kerronta on eläväistä ja kirjoitustyyli varsin selkeä ja helppolukuinen. Asiavirheitä maailman tapahtumia joka päivä pöytäkirjan tarkkuudella kirjanneita sanomalehtiä hyödyntäneestä teoksesta ei pitäisi löytyä.
Ruotsista ei kaunokirjallisuuden saralta ole pitkään aikaan tullut ulos mitään merkittävää. Viime vuosikymmenien aikana ylpeilyn aiheena ollut romaanien virta näyttää ehtyneen: rouva Carlén on rikkonut pitkän hiljaisuutensa pelkällä läpikotaisin tutuntuntuisella teoksella ”Saariston tyttäret”, Fredrika Bremer on suissut itsensä mukavasta ”Hvardagslifvet” [Jokapäiväisestä elämästä] tuhatkuntaan epämukavia matkakertomuksia, Ridderstad ei suvaitse ilmoitella itsestään mitään ja Crusenstolpe on kietoutunut työlääseen kuukausittaiseen kirjoitussarjaansa. Rouva Schwarz on ponnistellut noustakseen romaanipiirien valtiattareksi, mutta valtakausi jäänee lyhyeksi tuotteliaan kirjailijattaren kirjavuorista huolimatta. Rouva Schwarzille on kuitenkin annettava tunnustusta taitavuudesta ja ahkeruudesta, kuin myös tietynlaisesta ”puhdista”. Hänen romaanejaan luetaan, sillä romaanien lukemisesta on nykyään tullut yleistä ajanvietettä, mutta niistä jää harvoin pitkäkestoista ja miellyttävää vaikutelmaa, johtuen siitä, ettei niissä esiintyville väkinäisille tilanteille ja epäuskottaville hahmoille ole pitkän tähtäimen vastapainona mehukasta ja mukaansa tempaavaa juonta, sujuvaa kirjoitustyyliä ja luontevaa dialogia. Hänen miespuolisten hahmojensa syvällisemmän siveyden puute ja korostettu moraalinen rappiollisuus alkaa lopulta väistämättä kyllästyttää. Vähemmän tärkeiden kirjauutuuksien joukkoon voimme lukea Johan Nybergin historiallisromanttisen kuvaelman Nattens Dotter [Yön tyttären] ja Herman Adamin Nemesis eller Bidrag till Stockholms mysterier [Nemesis tai panos Tukholman arvoituksiin], joita voidaan pitää ”kiinnostavina” ja jotka ilmentävät kirjoittajiensa lahjakkuutta. Joukkoon lukeutuu myös Charles Dickensin Hahmotelmia ja kertomuksia (julkaistu Household Words -viikkolehdessä). Lähestulkoon epäilemme, etteivät kaikki edellä mainitut ole Dickensin itsensä kirjoittamia, sillä Household Words -lehti, jossa ei tieteenkään yksinomaan julkaista vain Dickensin kirjoituksia, tapaa julkaista kirjoitukset ilman allekirjoituksia, mikä tekee kirjoittajasta erehtymisen mahdolliseksi. Ainakin kaksi lehden kirjoituksista voidaan kuitenkin tunnistaa suuren skaldin kirjoittamiksi: Tuhlarin tytär ja Alice, joka on kaunis, mutta surullinen kertomus avioliitosta. Jos haluaa varustaa kirjastonsa edesmenneen kirjallisuuden loistokauden kirjailijan teoksella, löytyy sellainen Adolf Bonnierin julkaisemasta, kauniilla ulkoasuilla koristellusta kokoelmasta. Viimeisimpänä on Bonnierille saapunut P. H. Lingin koottujen teosten neljäs vihkonen.
Koululaisille merkittäviä kirjallisuusuutuuksia ovat kaksi ruotsalaista lukukirjaa, joista toinen on H. Bjurstenin ja toinen Svedbomilaisen muokkaus. Näistä ensiksi mainittu, kuten on eräs Nya Dagligt Allehanda -lehden kriitikkokin ilmaissut, ansaitsee maininnan runsautensa ja kronologisen etenemisjärjestyksensä ansiosta. Kronologisuus mahdollistaa erityisesti teoksen hyödyntämisen rinnakkain esitelmöidessä ruotsalaisen kirjallisuuden historiasta. Lisäksi mainittakoon F. N. Staaffin neljäs Urval ur Franska Litteraturen [Poimintoja ranskalaisesta kirjallisuudesta] -kurssi (koskee vuosien 1830–1860 välillä poismenneitä kirjailijoita). Teoksen alkuosassa on G. Planchen kirjoittama tunnollinen katsaus ranskalaiseen kirjallisuuteen vuodesta 1830 vuoteen 1848.
Otamme tässä yhteydessä vapauden kiinnittää huomionne jo viime vuoden loppupuolelta lähtien kirjakaupoissa saatavilla olevaan teokseen: kyseessä on norjalaisen L. Dietrichsonin Inledning i studiet af Danmarks Litteratur i vort Aarhundrade [Johdatus vuosisatamme tanskalaisen kirjallisuuden tutkimukseen], joka on julkaistu Uppsalassa 1860.
Litteratur.
Det är sällsynt att från andra håll än Tyskland erhålla arbeten i verldshistorie. Englands, Frankrikes, Sveriges utmärktare historici hafva tecknat sina egna folks öden, icke verldens. Också är det på specialhistoriens, den fosterländskas, område, historiens mästerverk böra sökas: den patriotiska känslan har här gifvit skildringen mäktigare lif och färg, och inskränkningen till ett enda land, ett enda folk, mera konstnärlig helgjutenhet. Den tyska historiska litteraturen deremot är rik på verldshistoriska verk. Orsakerna härtill äro lätt funna i landets söndersplittring hvarigenom dess egen historie icke kan blifva någonting helt, och i den alltomfattande, alltuppsökande tyska lärdomen. Allmänt kända och lästa äro Joh. von Mullers, Beckers och Rottecks arbeten i allmän eller verldshistorie. Dessas värde och betydelse öfverträffas dock af Schlossers stora, man kunde säga monumentala, verk, så klassiskt och utmärkt som en verldshistorie det gerna kan vara. Man hissnar vid tanken på det kolossala arbete der är nedlagdt – och, i sanning, det är ej utan tvekan man kan besluta sig till att fördjupa sig i dess studium. Den sedan några år i Sverige pågående öfversättningsifvern, värdigast representerad af hrrherrarne Thomée och Callerholm, har äfven vågat sig på Schlossers Verldshistorie. Af den svenska öfversättningen af detta verk ha i år 28:de och 29:de häftena lemnat pressen, och har arbetet sålunda redan kommit in i 17:de seklet. Vi sade vågat sig, ty vi bekänna att, så mycket värde vi än sätta på denna verldshistorie, det dock förundrar oss huru detta icke populärt skrifna verk skall i Sverige kunna påräkna en större publik utom dem, hvilka, egnande sig åt grundligare historiska studier, med ungefär samma lätthet skulle läsa det på originalspråket. – Tidningarne ha redan omtalat den frejdade historikerns död. Fr. Chr. Schlosser afled den 23 September, 85 år gammal. Vi hoppas att snart kunna meddela våra läsare en teckning af hans lefverne och verksamhet.
Bland senaste bokremisser från Sverige finna vi äfven ett annat historiskt arbete i svensk öfversättning, detta dock icke af tyskt ursprung. Det är Europas historia efter år 1815, af Fr. Klee. Öfvers. fr. Danskan. Förra Delen. På en tid, som ”gör historie” så mycket som vår tid, är väl intresset mera rigtadt på det närvarande och framtiden, än på det förflutna. Men den gamla sanningen, att man, för att rätt uppfatta en tid, måste känna dess föregångare, de händelser och förhållanden ur hvilka den utvecklats, låter dock icke jäfva sig. Det är med tanken härpå vi rekommendera föreliggande arbete af Klee. Som man ser begynner det med en tidpunkt då Europa, utmattadt efter den stora revolutionen och Napoleons jättekrig lät locka sig i reaktionens försoffning af regenternas och diplomaternas sirenröster. Nationerna skulle återfå barna|43|sinne och barnafrid, ”den heliga alliansen” ville bereda dem detta; prologen härtill var den lysande Wienerkongressen. Men se, nationerna voro icke mera barn, de voro ”fullvuxna” och missnöjet öfver det opåkallade förmynderskapet vaknade snart och gaf sig luft än här, än der, än på ett sätt, än på ett annat. Man tyckte icke om dessa fina diplomatiska nät som spunnos i kabinetterna, derifrån nationerna i hemlighet skulle ledas på den salighetsväg, absolutismen föreskref. Man ville ha luft och ljus, man ville ha lagar och rättigheter. Regenterna måste, den ena efter den andra, beträda konstitutionalismens väg. ”De öfveralltvaknande frihetsidéerna, de vidt utgrenade hemliga sällskaperna med sin egendomliga sammansättning, de börjande nationalitets-striderna, furstarnes och diplomaternas försök att hålla frihets- och nationalitets-sträfvandena inom de äldre skrankorna, stormagternas afundsjuka mot hvarandra och deras korsande politik, de många upprorsförsöken och de verkställda revolutionerna – allt detta gör, att denna tiderymd erbjuder ett lika så rikhaltigt, som intressant och i politiskt hänseende lärorikt ämne” –säger Klee i anmälan till sin bok. Den nu utkomna förra delen behandlar, utom Wienerkongressen och några allmännare europeiska händelser, hufvudsakligen Frankrike; den skall snart följas af en andra del som kommer att omfatta de öfriga europeiska staterna jemte en statistisk-geografisk öfversigt af Europa. Frankrike som ensamt upptager nästan hela denna första del (af 800 pp.) är således utförligast behandladt. Förf. motiverar detta sålunda: ”Framförallt är det dock Frankrike med sina skarpt utpräglade partier, sina under restaurationen och Julimonarkin ytterst karakteristiska, parlamentariska strider, som utgör medelpunkten för hela den rörelse som genomgått vår verldsdel”. –Skildringen är liflig, stilen ganska klar och lätt, – faktiska misstag torde icke förefinnas i en historie som kunnat begagna såsom källor de för hvarje dag öfver verldshändelserna förda protokoller, tidningarne.
I poetiskt hänseende ha vi på länge icke erhållit från Sverige något nytt af betydenhet. Den rikedom på goda romaner, de senaste decennierna hade att berömma sig af, tyckes ha försinat: Fru Carlén har afbrutit sin långa tystnad blott med det allom bekanta ”Köpmanshuset i skärgården”, Fredrika Bremer har störtat sig från det trefliga ”Hvardagslifvet” i tusende otrefliga resebestyr, Ridderstad låter icke höra af sig, Crusenstolpe är invecklad i sina kinkiga ”ställningar och förhållanden”. Fru Schwarz har nu bemödat sig att taga spiran öfver romanriket i sin hand ur hvilken den dock snart igen skall falla, utan afseende på hennes ”talrika arméer”. Skicklighet och flit måste dock tillerkännas henne, äfvensom en viss ”Schwung”, och hennes romaner och noveller läsas, ty romanläsningen är nuförtiden ett allmänt behof, men de lemna sällan ett varaktigt och angenämt intryck, ty de många skrufvade situationerna och osannolika karaktärerna kunna i längden icke motvägas af en piquant och invecklad intrig, en flytande stil och ledig dialog. Bristen på djupare sedlig halt, det förfinade moraliska eländet, skönjbara isynnerhet hos hennes mansfigurer måste ock slutligen väcka leda. Bland smärre nyheter må vi nämna Nattens Dotter, historiskt-romantisk skildring af Johan Nyberg, och Nemesis eller Bidrag till Stockholms mysterier af Herman Adam, som äro hvad man kallar ”intressanta” och vittna om talang hos sina författare; vidare en samling Skizzer och berättelser (ur Household Words) af Charles Dickens. Vi betvifla nästan att dessa alla äro af Dickens sjelf: i ”Householdoriginal: Houssehold Words” pläga uppsatserna, som visst icke äro skrifna af Dickens ensam, icke vara signerade, det var derföre möjligt att misstaga sig om förf. Tvenne af dessa berättelser kunna dock tillskrifvas den stora skalden: Slösarens dotter, och Alice, en täck, ehuru sorglig skildring af ett äktenskap. – Vill man förse sitt bibliothek med författare från en försvunnen lysande litteraturperiod, så är man i tillfälle dertill genom den samling af dem, som i vacker utstyrsel utgifves af Ad. Bonnier; senast har fjerde häftet af P. H. Lings samlade arbeten hit anländt.
Litterära nyheter af vigt för skolungdomen äro tvenne svenska läseböcker, den ena af H. Bjursten, den andra en omarbetning af den Svedbomska, af hvilka den förra, såsom äfven enrecensent i N. Dagl. Alleh.Nya Dagligt Allehanda framhållit, förtjenar företrädet, emedan den innehåller ett rikare urval och, genom den deri följda kronologiska ordningen, är särskildt egnad att användas parallelt med föredrag i svenska litteraturens historie; – samt Urval ur Franska Litteraturen, af F. N. Staaff, Fjerde Kursen. (Under tidskiftet 1830–1860 bortgångne Författare). Urvalen föregås af en förtjenstfull teckning af Franska Litteraturen från 1830–1848 af Gust. Planche.
I sammanhang härmed taga vi oss friheten fästa uppmärksamheten på ett redan sen i fjol i bokhandeln tillgängligt arbete: Inledning i studiet af Danmarks Litteratur i vort Aarhundrade, af L. Dietrichson. Upsala 1860.