Kronikka
Elämän meno on jatkunut samanlaisena sitten Barometernin neljännen numeron ilmestymisen. Ei ole sattunut mitään erityistä, mehukasta, häkellyttävää tai liikuttavaa - lukuun ottamatta paria palstaa viimeisimmän Litteraturbladetin ”Vastineissa” – ei ole ollut mitään rientoja tai huvituksia pois lukien sunnuntain kaunis auringonpaiste, joka houkutteli ihmisiä retkeilemään niin maa- kuin meriteitse ruskan värjäämiin syysmetsiin tai peilityynille merivesille. Samaisena päivänä seurahuoneella järjestetty herra von Schantzin iltama houkutteli paikalle paljon väkeä ja muistutti suuresti nautinnollisia keväisiä edeltäjiään.
Hyvin pian koittaa kuitenkin se aika, jolloin voi halutessaan nauttia ”viihdykkeistä” joka ilta. Vajaan parin viikon päästää avaa teatteri jälleen ovensa ja elämä ja lyriikka palaavat jo pitkän aikaa levänneille estradeille. Mutta millainen elämä ja millainen lyriikka ja ennen kaikkea millaiset näytelmät? Moisia kysymyksiä tulee nykyään usein pohtineeksi. Antakoot laulun jumalattaret niihin suosiolliset vastaukset!
Entäpä nähdäänkö vielä lisää kirjallisuusiltamia? Toivomme, että niitäkin järjestetään, sillä siihen on aihetta: ne tuovat sopivalla tavalla yhteen oppineiston ja seurapiirit, tarjoavat tieteelle mahdollisuuden esiintyä kansantajuisessa muodossa, mikä on muutoin meillä niin harvinaista ja ne ovat omiaan edistämään maassamme niin laiminlyötyä julkisen puhetaidon vaalimista.
Vieläkö on muuta hupiohjelmaa? Onko keskustelu- tai tanssimuotoisen seuraelämän ja julkisten tanssiaisten saralta mitään luvassa? Vastaus lienee kielteinen. Helsingin seuraelämä on enenevissä määrin hiipumaan päin. Aikamme vakavamielisyys ja taloudelliset vaikeudet ovat yhä suuremmissa määrin säikyttäneet tiehensä iloisen elämyshakuisuuden ja huolettoman hyväntuulisuuden, joka vielä noin vuosikymmen sitten kuin pienenä henkäyksenä Kustaa III:n ajoilta vallitsi pääkaupungin seurapiireissä. Kiinnostuksen kohteeksi on henkilökohtaisen elämän tilalle noussut julkinen toiminta ja kun näin kävi, suoristuivat hymysuut vakaviksi viivoiksi.
Pimeys vaikuttaa jo höyrylaivaliikenteen aikatauluihin. Nopeudella ei enää saavuteta mitään päivien ollessa liian lyhyitä ja Suomen rannikon karien ja luotojen vaaniessa pimeydessä. Silloin on tosiaankin parasta pysähtyä ja ankkuroitua. Säännöllisiä laivavuoroja ei voida enää ajaa.
Kaasuvalo on palanut höyrylaivalaiturilla jo viikon verran ja kaasujohtoja työstetään täyttä häkää myös kalastajasataman laiturille. Kauniissa satamassamme voi siis tätä nykyä käydä rauhassa kävelyllä vailla pelkoa yhtäkkisestä vetiseen hautaan humpsahtamisesta.
Kävelyistä tuli vielä mieleen: tapasin vastikään kadulla nuoren kesäreissulta palanneen virkamiehen, joka oli kasvattanut komean parran. Kysyin, mihin hänellä oli niin kova kiire ja hän vastasi ”Appelrothille, tietenkin”. Toivoin ääneen, ettei hän suinkaan koskaan antaisi ajaa pois kaunista partaansa ja vastaus kuului: ”en tosiaankaan haluaisi, mutta siltä ei veli hyvä voi välttyä korkeamman tahon vaatimuksesta”. Minkä korkeamman tahon? Sikäli kuin tiedän, ei parran pitäminen ole virka-asusäännöissä kiellettyä ja vielä vähemmän muissa säännöissä. ”Kyllä, olet oikeassa, mutta katsos, siitä voisi tulla minulle ikäviä seurauksia, jos en mukautuisi perinteeseen ja omaksuttuihin tapoihin.” Niin tokaistuaan kiirehti virkamies parturin pakeille näyttääkseen taas comme il faut, eli siis pulisongit korkeintaan. Eikö olisi jo korkea aika, että yksilö saisi tässä asiassa tehdä mielensä mukaan? Ulkomailla komeilevat parrat, nuo miehiset koristeet, jopa virkamieskunnan kerman, eli diplomaattien kasvoilla.
Lokakuun ensimmäinen päivä, joka tunnetaan myös muuttopäivänä, on nyttemmin vain varjo entisestään. Toisaalta sen kukoistuskaudellakin lienee harvoin sattunut jotain yhtä merkittävää kuin tänä vuonna: herra Kleineh on muuttanut pois seurahuoneelta! Tyhjinä seisovat nyt ne salit, joissa nälkäiset ja janoiset kuuluivat huutavan herra Kleinehin nimeä. Loistelias kleinehilainen aikakausi on seurahuoneella ohi ja se kyhjöttää synkeänä odottaen, mitä tuleman pitää. Niin sanotusti ”pour passer le temps”, on se kuitenkin vuokrannut useita huoneita halpaan hintaan nuorille miehille, lähinnä ylioppilaille, ja tekee näin ollen voittoa myös interregnumin aikana.
Yliopistolla jatkuvat väitöstilaisuudet. Näistä tilaisuuksista, jotka latinan ollessa käyttökielenä rappeutuivat jäykiksi, ikävystyttäviksi ja ontoiksi seremonioiksi, voidaan sentään nykypäivänä tehdä, kuten Thorild asian ilmaisi, pieniä älyn juhlia. Harvoin on väitöstilaisuuksia kohtaan osoitettu yhtä suurta kiinnostusta kuin tänä syksynä, mutta toisaalta harvoinhan täällä on tehty lyhyellä aikavälillä niin monia kiinnostavia ja arvokkaita tutkielmia. Ovathan pedagogiikan ja historian professuurit sekä kirjastonhoitajan virka nyt vapaina. Historiallisfilologinen auditorio oli keskiviikkona tulvillaan yleisöä herra Cleven väitöksestä käydyn väittelyn aikana. Väitöstyötä tarkasteli tiedekunnan puolesta professori Snellman. Auditorion penkeillä nähtiin muun muassa suuri osa kansakoulukomitean jäsenistä, joka aloitti kuulemma samana iltapäivänä oman työnsä. Lehtori J. O. I Rancken on näinä päivänä saanut valmiiksi kaksi tutkielmaa: ”Hieman Ruotsin koululainsäädännöstä ja kouluista juuri ennen niiden uudistusta 1856” sekä ”Cid espanjalaisissa romansseissa, esimerkkeinä Corneille ja Herder”, joiden tarkistus suoritetaan lokakuun 9. ja 12. päivänä.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kokoontui keskiviikkona. Sihteeri luki pöytäkirjan tarkistuksen ja lahjojen rekisteröinnin jälkeen ääneen keisarillisen kirjeen, jossa myönnetään korkeintaan 5 000 ruplan suuruinen summa valtion varoja jo pitkän aikaa suunnitellun suomalaisen lainsäädännön toteuttamiseen. Professori Palmén on kuuleman mukaan ottanut vastuulleen lakiesitysten laadinnan, ja seura on päättänyt kysyä kirjeitse Nuori juristi -teoksen aiemmin kääntäneeltä Sääksmäen kirkkoherra Cannelinilta, mikäli hän haluaisi ottaa vastuun lakitekstien kääntämisestä suomen kielelle. Sen jälkeen jatkettiin hankalaan kysymykseen koskien Porthan-muistomerkkiä. Lopullinen päätöksenteko asiassa oli siirretty tämän kokouksen asialistalle, mutta rahallinen tilanne ei ollut tällä välin parantunut. Rahastossa oli 2 031 ruplaa ja 60 kopeekkaa, kun patsaan ja medaljonkien valamisen sekä niiden asianomaiseen paikkaan kuljettamisen kustannukset ovat nousemassa arviolta 7 000 ruplaan. Hankkeen toteuttamiseen tarvitaan siis vielä 5 000 ruplaa. Mistä ne saataisiin? Tilausmaksuista ei ole odotettavissa lähestulkoon mitään lisätuloja, kun 800 postitetusta tilauslistasta ainoastaan 17 on täyttynyt. Eräs seuran jäsenistä ehdotti, että seura lähettäisi pikimmiten kirjeen maan jokaisen kaupungin pormestarille ja haastaisi kunkin heistä järjestämään tai myötävaikuttamaan siihen, että heidän alueellaan järjestetään jokin juhlatilaisuus, konsertti tai tanssiaiset tai amatööriteatteriesitys tulevana marraskuun 9. päivänä, Porthanin syntymäpäivänä. Mikäli kyseisiin tilaisuuksiin osallistuminen kiinnostaisi naisväkeä, herättäisivät ne varmasti kiinnostusta ja kerryttäisivät paljon varoja rahastoon. Olisi surullista, mikäli ensimmäinen Suomen yhdelle suurmiehistään rakennuttama muistomerkki jäisi toteutumatta ja puolitiehen osoituksena köyhyydestämme – tai välinpitämättömyydestämme.
Maan sanomalehdistö on pian saamassa perheenlisäystä: Mikkelissä ”Mikkelin Ilmoitus-lehden” nimen alla ilmestyvälle lehdelle on syyskuun 28. päivänä myönnetty lupa ja lokakuun toisena päivänä lupa myönnettiin suuremmalle sanomalehdelle, joka ilmestyy ensi vuoden alusta jokaisena arkipäivänä nimellä ”Helsingfors Dagblad”.
Krönika.
Lifvet har varit sig likt alltsedan N:o 4 af Barometern utkom. Ingenting extraordinärt, piquant, agiterande, emoverande – om man undantager par spalter i senaste Litteraturblads ”Bemötanden”. Inga nöjen och lustbarheter, med undantag af den vackra solglansen i söndags, som lockade till utfärder till lands eller sjöss, till de höstligt brokiga skogarne eller på den spegelblanka hafsytan, och hr. v. Schantz’ soirée samma dag i societetshuset, hvilken var talrikt besökt och redan fullkomligt påminte om sina i våras hädangångne gouterade företrädare.
Snart, snart randas dock den tid då den som det vill kan roa sig hvarje qväll. Mera än par veckor torde det icke räcka tills theatern åter öppnar sina dörrar och lif och dikt åter framträda på de ren så länge hvilande tiljorna. Men hurudant lif? hurudan dikt? och framförallt hurudant spel? – dessa frågor gör man sig nuförtiden ofta – gifve sånggudinnorna, att svaret på dessa frågor blir ett gynsamt!
Men litterära soiréerna, skola de icke mera låta höra af sig? Vi hoppas, att äfven de komma att ega rum. Man har skäl att önska det: de utgöra ett lämpligt samband mellan den lärda verlden och societeten, de erbjuda vetenskapen tillfälle att framträda i populärt intressant form, hvilket annars hos oss är så sällsynt, de bidraga i sin mon till den i vårt land så försummade offentliga talarekonstens odling.
Ändå öfriga nöjen? sällskapslifvet i konversations- eller dansform, de publika balerna etc. har man af dem något att vänta? Härpå lärer måsta svaras nej. Sällskapslifvet i Helsingfors har mer och mer tynat af. Tidens allvar och det finansiella betrycket ha mer och mer skrämt på flykten den lefnadslustiga glädtigheten, den sorglösa munterheten, som ännu för något decennium sedan, ett litet återsken från Gustaf den tredjes dagar, rådde i hufvudstadens kretsar. Intresset har vändt sig från privatlifvet till det offentliga och när detta skedde, försvann löjet och allvaret intog dess plats.
Mörkret utöfvar redan sitt inflytande på ångfartygens turer. Snabbheten båtar numera till intet, dagarne äro dock för korta och när den finska kustens skär och klippor äro svepta i mörkrets slöja, då är det sannerligen bäst att stoppa farten och kasta ankar. Turerna kunna icke mera vara reguliera.
Vid ångbåtsquai’n lyser gasen sedan en vecka, och det arbetas i full fart på gasledningen vid fiskarhamnens quai. Man kan således numera lugnt göra en aftonpromenad kring vår vackra hamn, utan att behöfva frukta att plötsligen bli föremål för en dråpande vattenkur.
Apropos af promenad: jag mötte nyligen på gatan en ung embetsman, som återkommit från en sommarresa, under hvilken han förvärfvat sig ett prydligt skägg. Hvarthän så skyndsamt? frågade jag. ”Till Appelroth naturligtvis.” Nå, men du må vål aldrig låta raka bort ditt vackra skägg? ”Visserligen, min kära bror, det kan ej undvikas, en högre nödvändighet bjuder det.” Hvilken högre nödvändighet? Så vidt jag vet, förbjudes icke skäggbärandet i uniformsförordningen, och troligen ännu mindre i någon annan förordning. ”Ja, deri lär du ha rätt, men ser du, traditionen, den antagna seden – det kunde ha ledsamma följder för mig om jag ej rättade mig efter dem”. Och dermed skyndade han bort till rakstugan för att åter blifva comme il faut, d. ä.det är på sin höjd bära polisonger. – Vore det icke tid på, att individen härvidlag finge följa sin egen smak? Utrikes begagnar ju till och med den finaste af alla embetsmannakårer, den diplomatiska, den manliga prydnaden, skägget.
Den första Oktober, såsom flyttningsdag betraktad, är numera blott en skugga af hvad den fordom var. Och likväl torde den i sina välmaktsdagar sällan haft en så märkelig händelse att förtälja som denna gång: Herr Kleineh har flyttaf från societetshuset! Öde stå nu dessa salar der så ofta herr Kleinehs namn utropats af hungrande och törstande menniskor. Societetshuset har upplefvat slutet af den långa, lysande kleinehska perioden. Dystert står det der och bidar på hvad tiden månde ha i sitt sköte. ”Pour passer le temps” har det emellertid upplåtit åtskilliga rum för billigt pris åt ungherrar, mest studenter, och gör sålunda gagn äfven under interregnum.
Vid universitetet fortfara disputationerna. Dessa akter, som under den latinska regimens dagar urartat till styfva, tråkiga och ihåliga ceremonier, kunna åtminstone nuförtiden göras till, som Thorild uttryckte sig, små högtider af vett. Sällan har intresset för desamma visat sig så lifligt som under denna höst. Men sällan ha också inom kort så många intressanta och värdefulla specimina här sett dagen, som nu, då det gäller att besätta pedagogie- och historieprofessionen samt bibliothekarie- tjensten. – I onsdags var hist. filol.historisk filologiska auditorium öfverfullt af åhörare till diskussionen om hr Cleves afhandling, som å fakultetens vägnar granskades af professor Snellman. På auditoriets bänkar såg man bland andra en stor del af ledamöterne i folkskolekomitén, hvilken samma dag e. m. lärer börjat sina arbeten. – I dessa dagar har lektor J. O. I. Rancken uthängt tvenne afhandlingar: ”Något om Sverges skollagstiftning och skolor närmast för deras reform 1856” och ”Cid i de spanska romanserna hos Corneille och Herder”; de komma att granskas d. 9 och 12 Oktober.
Finska Litteratur- sällskapet sammanträdde i onsdags. Sedan protokollet blifvit justeradt och gåfvorna anmälta, uppläste sekreteraren ett kejserligt bref som beviljar en summa af högst 5 000 rubel af allmänna statsmedel i och för utarbetandet af det finska lagverk som redan sen längre tid är påtänkt. Prof. Palmén lärer åtagit sig att leda redaktionen af lagverket, och nu beslöts att sällskapet skulle skrifva till Kyrkoherden Cannelin i Sääksmäki, som förut öfversatt Den unge Juristen, med förfrågan om han ville öfvertaga bearbetningen till finskan. – Derpå kom sällskapet till den qvistiga frågan angående Porthans- monumentet. Frågan var hänskjuten till detta mötes definitivaoriginal: difinitiva afgörande. Emellertid voro de pekuniära utsigterna fortfarande lika mörka. I fonden fanns 2 031 rub. 60 kop., – kostnaderna för statyns och medaljongernas gjutning samt transport till vederbörlig ort komma att stiga till omkr. 7 000 rub. Således behöfvas för realisering af företaget ännu 5 000 rub. – Hvarifrån skola de tagas? I subskriptionsväg är nästan intet mera att vänta, då af de 800 utsända subskriptionslistorna endast 17 ännu icke äro inskickade. En af sällskapets ledamöter föreslog nu, att man med det första skulle skrifva till borgmästarene i alla landets städer och uppmana dem att hvar på sin ort arrangera, eller sörja för att det arrangeras, en festlighet, konsert eller dans, eller sällskapstheater, på den 9 instundande November, Portans födelsedag. Om blott damerna vilja medverka för dessa tillställningar, så skola de säkert omfattas med intresse och lemna ett kraftigt bidrag till fonden. – Det vore dock alltför sorgligt och nedslående, om detta det första monument Finland uppreser för en af sina stora män icke skulle kunna åvägabringas, utan måsta lemnas halffärdigt, ett minnesmärke öfver vår fattigdom eller – likgiltighet.
Tidningspressen i landet kommer att snart erfara en tillökning: privilegium har beviljats d. 28 Sept. för en tidning som skall utkomma i S:t Mickel under namnet ”Mikkelin Ilmoitus-lehti”, och d. 2 Okt. för en större tidning som från nästa års början skall utges härstädes alla söcknedagar, under namnet ”Helsingfors Dagblad”.