Kirje Haminan maanviljelyskokouksesta
Kaupunkimme ammottaa jälleen tyhjyyttään. Viimeisetkin vaunut ovat lähteneet matkaan – juhlahumu on hälvennyt ja Hamina vaipuu hiljalleen takaisin tavanomaiseen kesähorrokseensa; viime päivistä riittää hyvin pureskeltavaa loppukesän ajaksi.
Heinäkuun 5. päivänä kello kymmenen virtasivat lukuisat joukot raatihuoneelle, jonka sali oli luovutettu ja järjestetty maanviljelyskokouksen käyttöön. Jokainen neuvotteluihin osallistuva tai niitä seuraamaan tullut suoritti kahden ruplan suuruisen osallistumismaksun. Hänen ylhäisyytensä kenraalikuvernööri seurueineen, kuin myös kenraalit vapaaherra Nordenstam ja Indrenius sekä kuvernööri vapaaherra von Troil ottivat osaa kokoukseen alusta loppuun. Lehterillä koreilivat hienot naiset juhlallisissa asuissa. Puheenjohtaja, herra intendentti Gripenberg, avasi kokouksen esipuheella, minkä jälkeen sihteeri, konsistorinotaari maisteri Rindell, luetteli avatun viidennen yleisen maanviljelyskokouksen säännöt. Sitten alkoivat neuvottelut. Aihe toisensa jälkeen nostettiin mukaan keskusteluun, joka oli sekä monipuolista että vilkasta. Erikseen on mainittava yleisen edun kannalta merkittävien kysymysten ja niiden uudenlaisten ratkaisuehdotusten tarkastelussa vallinnut avoimuuden ja oma-aloitteisuuden ilmapiiri. Totisesti, on karkea virhe kuvitella, että maanviljelijöillämme olisi mielessä yksinomaan taloudelliset, materiaaliset seikat. Kokouksessa ilmaistiin päättäväisesti se käsitys, että maanviljelyksen tulevaisuus riippuu olennaisesti kansan, siis työläisten, koulutustason nostamisesta. Jokaisen aiheen käsittelyn yksilöinti olisi tässä yhteydessä asiaankuulumatonta ja tarpeetonta, kun niistä pian kuitenkin tiedotetaan julkisuuteen pöytäkirjan tarkkuudella.
Yhteen Suomen yleisiä kokouksia varjostavaan tummaan pilveen ja harmoniaa rikkovaan riitasointuun en voi kuitenkaan olla puuttumatta. Kyse on kielihajaannuksesta. Talonpoikien osallistuminen kokoukseen jäi pakostakin puolinaiseksi, kun he eivät ruotsinkielisiä puheenvuoroja ymmärtäneet, eivätkä luonnollisesti voineet saada niistä tulkkauksen avulla kuin summittaisia yhteenvetoja. Ruotsinkielisen keskustelun jälkeen usein aloitetussa uudessa suomenkielisessä keskustelussa ilmenneet asiantuntemus, näkemykset ja ilmaisutaito jäivät vajaalle huomiolle, siinä missä ne aidosti yhteisissä keskusteluissa olisi varmasti pantu merkille. Moiset tilanteet johtuvat luonnollisesti yksinomaan vallitsevista olosuhteista. Kielijaon lopusta, sen ajankohdasta tai tavasta ei ole tietoakaan. Onneksi sentään lehtipalstojen polemiikki ei ole muuttunut yleiseksi käytännöksi. Kyllä me nyt tarvitsisimme sovintoa…
Nyt minun on kuitenkin palattava kertomukseni pariin. Keskustelut kestivät kahtena ensimmäisenä päivänä kello kolmeen ja viimeisenä päivänä kahteen asti. Jokaisena päivänä syötiin kello kolmelta yhteinen lounas herra Meyerin hotellissa, jonka tanssisali oli muutettu ruokasaliksi. Lounaspöytien ääressä vallitsi viihtyisä ja iloinen ilmapiiri. Samppanja sihisi, lasit kilisivät, puheita pidettiin, maljoja kohotettiin eloisten hurraahuutojen kera. Perjantaina 6. päivänä tehtiin retki kapteeni von Daehnin omistamalle Sippolan tilalle, jossa tutustuttiin mm. juustomeijeriin, navettaan ja peltotyökaluihin. Sen jälkeen nautittiin herkullinen illallinen ja palattiin kaupunkiin puolen yön jälkeen. Retkelle lähteneitä noin 80–90 kokouksen osanottajaa suosi mitä ihanin sää. Suurin piirtein yhtä suuri seurue matkasi lauantaina luutnantti Bæckmanin omistamalle Harjun tilalle. Harjussa oli Sippolan tavoin mahdollista ihailla omistajien tilusten taloudenpidon korkeaa tasoa. Sää ei kuitenkaan suosinut tätä retkeä samalla tavalla kuin edellistä. Pieniä sadekuuroja tuli retkiseurueen kävelyn aikana tuon tuosta, mutta sen ei annettu häiritä. Erinomaisen illallisen ja sydämellisten jäähyväisten jälkeen jatkettiin matkaa eri suuntiin. Monet jatkoivat matkaa itään päin. Muut palasivat kaupunkiin, josta he seuraavana aamuna lähtivät koteihinsa.
Bref från Fredrikshamn
om landtbruksmötet.
D. 9 Juli.
Vår stad är åter öde och tom. De sista vagnarne ha rullat åstad, – den festliga spänningen är förbi, Fredrikshamn sjunker småningom tillbaka i sin vanliga sommarlethargi; – det kan tryggt för återstoden af sommaren lefva på minnet af de senast förflutna dagarne.
Den 5 Juli kl. 10 strömmade talrika skaror till rådhuset, hvars sal var upplåten och inrättad för landtbruksmötet. Hvarochen, som ville deltaga i eller åhöra för|227|handlingarne, erlade 2 rubel såsom ledamotsafgift. H. ex.Hans excellens generalguvernören med svit, äfvensom generalerne baron Nordenstam och Indrenius och guvernören baron v. Troil, bivistade sammanträdena från början till slut. Läktaren pryddes af damer i eleganta toiletter. Ordföranden, herr intendenten Gripenberg, öppnade mötet med ett föredrag, hvarefter sekreteraren, konsistoriinotarien mag.magister Rindell, uppläste stadgarne för detta det femte allmänna landtbruksmötet. Sedan begynte förhandlingarne. Fråga på fråga upplästes och diskuterades. Diskussionen var både mångsidig och liflig. Särskildt måste nämnas den frimodighet och sjelfständighet, hvarmed frågorna af allmännare betydelse och intresse granskades, och nya förslag uppkastades. I sanning, det är ett groft misstag, att tro det i allmänhet våra jordbrukares håg vore uteslutande riktad på ekonomien, på de materiella intressena. Med bestämdhet uttalades den öfvertygelse, att jordbrukets framskridande väsendtligen beror af bildningens höjande hos folket, hos arbetaren. – Att söka närmare redogöra för huru de olika frågorna behandlades och besvarades, vore både obehörigt och öfverflödigt, då allt detta väl snart med protokollisk noggrannhet meddelas allmänheten.
Men en sak, som vid alla allmänna sammankomster i Finland är och förblir ett skymmande moln, en dissonans i harmonien, – kan jag icke lemna ovidrörd. Det år språkschismen. Böndernes deltagande i förhandlingarne måste vara halft, då de icke förstodo hvad på svenska yttrades, och detta naturligtvis icke kunde fullständigt, utan blott i en ungefärlig resumé, tolkas för dem. Oftast uppstod då, efter den svenska, en ny diskussion på finska språket, hvilken ådagalade att äfven hos de finska talande funnos sakkännedom, insigter och förmåga att uttrycka sig, som, om förhandlingarne kunnat vara fullkomligt gemensamma, sannerligen icke varit utan betydelse för desamma. I sådana fall som detta ligger skulden naturligtvis helt och hållet hos förhållandena. Om och när och huru språkdualismen skall upphöra, – kan intet menskligt öga förutse. Väl, att den polemik, som förts med pennan, icke af allmänheten en gros öfversatts i det praktiska. Nog behöfva vi endrägt ......
Dock, jag bör återvända till min berättelse. Förhandlingarne varade de båda första dagarne till kl. 3, den sista till kl. 2. Alla dagar kl. 3 intogs gemensam middag i hr Meyers hôtel, der danssalongen var inrättad till matsal. Det rådde trefnad och munterhet vid dessa middagsbord. Champagnen fräste, glasen klingade, tal höllos, skålar druckos, åtföljda af lifliga hurrarop. – Fredagen d. 6 efter middagen företogs en utfärd till Sippola gård, tillhörig kapten v. Daehn, der ostfabrik, ladugård, åkerredskap m. m. togos i ögnasigte. Sedan åt man en delikat souper och återvände efter midnatt till staden. Utfärden, i hvilken 80 à 90 af de församlade deltogo, gynnades af det herrligaste väder. Om lördagen reste ett ungefär lika stort sällskap ut till Harjus egendom, tillhörig löjtnant Bæckman. Här, liksom på Sippola, var man i tillfälle att beundra den höga grad af fullkomning, hvartill egarene lyckats bringa hushållningen å sina egendomar. – Denna utfärd var ej så gynnad af väderleken som den förra. Allt emellanåt föll någon liten regnskur på det kringvandrande sällskapet. Men man lät sig ej störas deraf. Efter en präktig souper och hjertliga farväl skildes man åt. Många fortsatte resan åt öster. De öfriga återvände till staden, för att derifrån följande morgon begifva sig till sina hem.