17.3.1872 Torsten Costiander–LM

Lähetän täältä pyydetyn vekselin ja valtakirjan sekä kiitän sinua vaivannäöstä, kun nostit eläkkeeni, talletit kassakreditiiviin jne. Kun et määrännyt vekselille erääntymisaikaa, otin sen mahdollisimman pitkäksi ajaksi eli 3 kuukaudeksi.

Saavuin onnellisesti eilen illalla Nuutajärvelle molempien Jennyjeni kanssa ajaen melkein koko matkan Hämeenlinnasta jäitä myöten, ja samalla tänne asettui viihtyisyys, jota kauan on kaivattu komeassa talossamme (joka sivumennen sanoen on sittenkin kolme kyynärää lyhyempi kuin Puotilan päärakennus). Täydellistä olisi tämä viihtymys, joka ilmenee varsinkin lukuisien palvelijoittemme kasvoilta, jos lasitehdasasia nyt lopulta olisi selvä, mutta valitettavasti se on nyt epäselvempi kuin koskaan. Heti tänne paluuni jälkeen kutsuin herrat Heitmann ja Andersson koolle näissä merkeissä. Kokoonnuimme kahtena peräkkäisenä iltana. – ”Paljoa ei tingitty, mutta puolet tingittiin heti” niistä kahdeksasta vuodesta, jotka yhtiön oli sovittu kestävän. Sain sitä paitsi tehdä monia myönnytyksiä ja tein ne mielelläni, jotta olisi päästy jonkinlaiseen sopimukseen. – Asianomaiset olivat joissakin kohdin vapaamielisempiä kuin olin odottanut ja mitä mukavin tunnelma vallitsi ensimmäisenä iltana, jolloin kaikki pääkohdat ratkaistiin. – Seuraavana iltana keskusteltiin yksityiskohdista. Heitmann ei ollut hyvällä tuulella – vatsa kuuluu vaivanneen – ja hän osoitti enemmän kiinnostusta Hartmanin lääkärikirjaan kuin asioihimme. – Kaikista mahdollisista yksityiskohdista kuitenkin keskusteltiin, useista tingittiin, etenkin minä, jostain pienestä riideltiin, mutta minä annoin periksi ja joka kohdassa päästiin ratkaisuun, joka heti pantiin paperille ja niin saimme yhtiösopimuksen, lasitehtaan maanvuokrasopimuksen ja Anderssonin uuden hallintasopimuksen valmiiksi. – Seuraavaksi aamuksi lupasin toimittaa ne puhtaaksi kirjoitettuina tehtaalle. Kun sitten taas tapasimme, Heitmann selvitti että hän ei tosiaankaan halua olla osallisena missään yhtiössä, ja päällimmäisinä syyt, jotka olivat verukkeita ja tarkoitetut kätkemään jotakin, mitä vielä en ole onnistunut saamaan selville. – Sen koommin emme ole tavanneet ja niin ollen asian hoito on pysähdyksissä. Niin selittämätöntä oli Heitmannin käytös tällä kertaa että jopa Andersson, joka jo vuosikausia on pitänyt yhtä hänen kanssaan minua vastaan, asettui estelemättä minun puolelleni, mutta ilman menestystä. – Minun sietokykyni ei kuitenkaan vielä murru, vaikka Krakau joka itse on kärsivällisin ihminen jonka elämäni aikana olen oppinut tuntemaan, piti jo muutama viikko sitten luonnottomana että minä vielä saatoin sietää sellaista riitapukaria kuin Heitmann on. Vielä kerran olen valmis nöyrtymään, kuten olen tehnyt jo useita kertoja, jotta päästäisiin parhaaseen mahdolliseen sopimukseen lasitehtaasta, sillä jos se epäonnistuu, joudun pian – perikatoon! Mutta mitä sitten seuraavaksi käsitelläänkin Heitmannin ja minun välillä, se tapahtuu tuomarin tai muun virallisen oikeusoppineen läsnä ollessa, sillä muuten ei synny koskaan tyydyttävää tulosta. Heti kun tämä asia selviää, ilmoitan siitä Sinulle.