1–2.11.[1860] Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
1. marraskuuta
Kallis ystävä!
Tänään on tärkeä pyhäinmiestenpäivä; meiltäkin on lähtenyt pois koko joukko, nimittäin alakerrasta talon henkilökuntaa, yläkerrasta vain Paavo ja venakko, jotka vaihtavat palveluspaikkaa. Koko aamu on pelkkää hyvästienjättöä, kaikki itkevät, ja omakin mielialani on varsin surkea, joskaan tässä ei ole minulle mitään uutta. Erityisesti viime aikoina kun niin paljon on sattunut samaan aikaan sellaista mikä on tehnyt minut alakuloiseksi. Siksi ajattelin myös etten vastaisi rakkaaseen kirjeeseenne niin pian, jotten taas valitusvirsilläni murehduttaisi Teitä, sillä yksitoikkoisessa surullisessa elämässäni ei valitettavasti ole mitään aineksia mukaviin uutisiin.
2. päivä marraskuuta:
En halunnut eilen jatkaa kirjettäni, sillä olin liian surullinen, mutta tänään tartun siihen taas, en siksi että olisin iloisempi – ei – sillä sellainen on harvinaista herkkua, mutta olen tänään yksin, sillä Nikolai ja Eneberg lähtivät kaupunkiin. Kuten tiedätte minun on silloin mukavinta ja mieluisinta kirjoittaa Teille, istun silloin kaikessa rauhassa tutun kirjoituspöydän ääressä, eikä minua häiritse ajatuksissani sen enempää lasten melu kuin keittiömelukaan. Mutta jos minulla olisi pienikin osa Teidän kyvystänne ilmaista ajatuksia, niin ehkä Tekin saisitte minulta kiinnostavampia kirjeitä, mutta nyt Teidän on aina vain tyydyttävä koettujen asioiden esittämiseen, ja se aihepiiri pysyy tavallisesti samana, ainakaan ei ole mitään mukavaa vaihtelua. Tänään olen rutiköyhä, minulla ei ole teille yhtään mitään kerrottavaa, mutta kirjoitettava minun toki on, sillä minulla on siihen halua, ja siten voin myös toivoa saavani jonkin ajan kuluttua Teiltä kirjeen, ja sellainen on minulle aina ilo ja usein viihdykettä, näin oli asianlaita viime kirjeenkin kohdalla, jonka osittain hassunkurinen sisältö, kuten itse sanotte, sai hymyilemään. Vakuuttelunne, että ette ylirasita itseänne, rauhoittaa minua, mutta olen iloinen että ette välttele huvituksiakaan, kuten viime vuonna, vaan nautitte siitä mitä mukavalla Helsingillä on tarjolla.
Minua surettaa, etten voi antaa riittävää vastausta ystävälliseen tarjoukseenne, miten ja mitä Pockuksen tulevaisuudesta pitäisi järjestää. Minun kanssani asiasta ei ole toistaiseksi puhuttu, sen mitä kerroin Teille, sain tietää Enebergin ja Alexandran kautta, jotka olivat olleet läsnä äidin ja pojan välisessä keskustelussa. Saatuani kirjeenne kysyin ensimmäistä kertaa asiasta Nikolailta, mihin hän vastasi aivan lyhyesti ”ei sillä ole vielä mikään kiire, ja todennäköisesti tohtori Steven vie hänet sinne”. Kiihkeälle vastaväitteelleni, miksi vieras ihminen sitten veisi lapsen, kun vanhemmat kuitenkin ovat vielä elossa, hän viittasi kintaalla ja poistui kiireesti huoneesta. Eneberg lupasi puhua hänen kanssaan asiasta vakavasti ja ilmoittaa sitten Teille. Kunpa hänen vain onnistuisi saada N. puhumaan, sillä tämä on viime aikoina ollut jopa häntäkin kohtaan vähemmän vilpitön.
Ja nyt on kyllä aika lopettaa tämä tutkielma, jotka ollessaan liian pitkiä ovat yleensä ikävystyttäviä, joten riittää. Maikokin tuli juuri marjakupillisen kanssa ja haluaisi mielellään kestitä niillä myös setäänsä mutta lähettää sen sijaan tälle paljon suukkoja.
Voikaahan oikein hyvin, pysykää terveenä ja iloisena, ja kun Teille sopii, kirjoittakaa pian ja paljon – olen vähäänkin tyytyväinen, joskin parempi on parempi –
muuttumattomalle ystävättärellenne
Lilly
Lähettäkää oikein sydämelliset terveiset kaikille omaisillenne, ja minun pitää lähettää Teille monet terveiset Fritziltä ja Nikolailta. Viimeksi mainittu haluaa seuraavaksi vastata kirjeeseenne.
Original (transkription)
Den 1sten November.
Theurer Freund!
Heute ist der wichtige Alla Helgon
Tag; auch von uns sind eine Men-
ge weggefahren, nähmlich von dem
untern Haus Personal, von oben
ist nur Pavo u die Rüßin, die
ihre Stelle wechseln. Der ganze
Morgen ist nur mit Abschied
nehmen, vergangen, alles weint,
und auch mir ist ganz jämmer-
lich zu Muthe, übrigens ist die-
ses, bei mir nicht neues, beson-
ders in letzterer Zeit wo so vie-
les sich vereinigt um mich zu
verstimmen, deshalb dachte
ich auch, Ihren lieben Brief,
nicht so bald zu beantworten
um Sie durch meine Klage –
Lieder nichtsstruket auf neue zu
betrüben denn leider giebt mein
einförmiges trauriges Leben keinen
Stoff zu angehmen Mittheilungen.
Den 2ten N:
Gestern wollte ich meinen Brief
nicht fortsetzen denn ich war
zu traurig, heute nehm ich ihn
aber wieder vor, nicht, als ob ich
heiterer wäre – nein – denn sol-
ches gehört zu den Seltenheiten,
ich bin aber heute allein, denn
N: und E: sind zur Stadt gefahren
und wie Sie wißen ist es mir
dann am bequemsten u liebsten
Ihnen zu schreiben, ich sitze dann
in aller Ruhe an dem gewohn-
ten Schreibtisch und werde weder
durch Kinder Lärm noch Küchen
Specktakel in meinen Gedancken
gestört. Hättenstruket ich doch einen klei-
nen Theil Ihres Talentes, die Ge-
dancken wiederzugeben, so wür-
den Sie auch von mir vielleicht
inntereßantere Briefe erhalten,
nun müßen Sie sich aber im-
mer und immer mit dem Wieder-
geben, des Erlebten, begnügen,
welcher Stoff sich gewöhnlich gleich-
bleibt wenigstens kommen keine an-
genehmen Abweselungen vor. Heute
|3|
bin ich nun ganz arm, ich
hab Ihnen nicht einmal was
zu erzählen, aber schreiben, muß
ich doch, denn ich habe Lust
dazu, und dann, kann ich auch
hoffen nach einiger Zeit wieder
einen Brief von Ihnen zu er-
halten, und ein Solcher, ist mir
immer einer Freude, und oft
eine Zerstreuung, dieses war
auch bei dem Letzten der
Fall, deßen zum Theil, drolli-
ger Inhalt, wie Sie sagen michtillagt, zum
lächeln brachte. Ihre Versicherung,
daß Sie sich nicht überanstrengen,
beruhigt mich, auch freut es mich,
daß Sie diestruket nicht, wie im
vergangenen Jahre, die Vergnü-
gungen meiden, sondern dasjeni-
ge genießen was Ihnen das
angenehme Helsingfors darbietet.
Es thut mir leid Ihnen auf Ihr
freundschaftliches Anerbiethen, wie
u, was für Pockus seine Zukunft zu
besorgen wäre, nicht eine genügende
Antwort geben zu können.
|4|
Bis jetzt hat man mit mir
noch vor nicht darüber gesprochen,
was ich Ihnen mittgetheilt, erfuhr
ich durch Eneberg u Alexandra, die
bei dem Gespräch zwischen Mutter
u Sohn zugegegen waren. Nach
dem Empfange Ihres Briefes, war
es das erste mal, daß ich Ni-
colay darüber befragte, worauf er
mir ganz kurz antwortete ”es wäre
damit noch gar keine Eile und
wahrscheinlich wird ihn der Doc-
tor Steven hinbringen” von mei-
ner dringenden Vorstellung,
warum denn ein Fremder
das Kind hinbringe, da doch
die Eltern noch am Leben
wären, nahm er keine Notiz
sondern entfernte sich schleu-
nigst aus dem Zimmer. Eneberg
versprach mit ihm ganz ernst in
der Sache zu sprechen und es
Ihnen dann mittzutheilen.
Möchte es ihm nur gelingen N: zum
sprechen zu bekommen, denn selbst gegen
ihm ist er in letzterer Zeit weniger aufrichtig gewesen.
Und nun ist es wohl Zeit mit
diesem Tracktament aufzuhören,
die gar zu langen sind gewöhnlich
ennuyant also basta.–.
Maiko kommt auch eben mit
einer Tasse Beeren gerne würde
sie auch damit ihren oncel tracktiren
statt deßen schickt sie ihm aber
nun viele Küße.
Leben Sie recht wohl sein Sie
gesund und heiter und wenn es
angeth schreiben Sie bald und viel
Ich bin wohlauf mit wenigem zufrieden doch beßer
ist beßer.–.
Ihrer unveränderlichen L....
Bitte um meinen herzlichsten Gruß
allen den Ihrigen auch sollte ich Sie
von Fritz und Nicolay vielmahls grüßen.
Letzterer wollte nächstens Ihren Brief beantworten.
Den 1 november.
Dyre vän!
Idag är den viktiga allhelgonadagen; också härifrån har många farit, nämligen några av husfolket därnere. Av dem häruppe har bara Paavo och ryskan, som byter tjänsteplats, farit. Hela morgonen förflöt med att ta avsked, alla grät, och också jag känner mig jämmerlig till mods. Det är förresten inget nytt för min del. Särskilt på sistone när så mycket har förenats för att göra mig förstämd. Därför tänkte jag också att jag inte kan besvara Ert kära brev så snabbt för att inte bedröva Er på nytt med mina klagolåtar. Tyvärr finns det i mitt enformiga och sorgliga liv inget stoff till trevliga meddelanden.
Den 2 november:
Igår ville jag inte fortsätta med mitt brev eftersom jag var för ledsen. Men idag tar jag fram brevet igen. Inte som om jag skulle vara gladare – nej – sådant hör till ovanligheterna. Men jag är ensam idag då Nikolai och Eneberg har åkt in till staden. Och som Ni vet så skriver jag helst till Er när jag är ensam och det är också bekvämast. Då sitter jag i lugn och ro vid det vanliga skrivbordet och i mitt tänkande störs jag varken av barnens buller eller oljudet från köket. Om jag bara skulle äga en liten del av Er talang att återge tankar skulle Ni kanske få intressantare brev från mig. Men nu måste Ni om och om igen nöja Er med ett återgivande av det upplevda. Och vanligtvis är detta stoff sig likt, åtminstone finns det inga angenäma omväxlingar. Idag är jag helt fattig på stoff och har ingenting att berätta, men jag måste ändå skriva då jag har lust till det. Och då kan jag också hoppas på att jag får ett brev från Er igen, det var ett tag sedan. Och ett sådant brev är alltid en glädje för mig och ofta en förströelse. Så var också fallet med det senaste brevet vars delvis komiska innehåll fick mig, precis som Ni säger, att le. Er försäkran att Ni inte överanstränger Er lugnar mig. Jag är också glad över att Ni inte skyr förlustelserna till skillnad från förra året, utan att Ni njuter av det som Helsingfors har att erbjuda. Jag är ledsen att jag inte kan ge ett tillfredsställande svar på Ert vänliga erbjudande rörande hur och vad som borde skaffas med tanke på Pockus framtid.
Hittills har man ännu inte pratat med mig därom. Det som jag meddelade Er fick jag veta av Eneberg och Alexandra som närvarade vid samtalet mellan mor och son. Efter mottagandet av Ert brev frågade jag Nikolai för första gången, därpå svarade han helt kort ”det är inte bråttom med det och förmodligen kommer doktor Steven att föra honom dit”. Om min invändning, varför en främling skall föra barnet dit fastän föräldrarna ännu är vid liv, tog han ingen notis. Istället skyndade han ut ur rummet. Eneberg lovade att ta upp saken på allvar med honom och därefter meddelar han Er. Måtte han bara lyckas att få Nikolai att tala. Även mot honom har han varit mindre uppriktig på sistone.
Och nu är det väl dags att sluta detta traktat. De alltför långa är vanligtvis tråkiga och därmed basta. –
Maiko har också just kommit med en kopp med bär. Hon skulle gärna vilja traktera sin onkel med dem också. Istället skickar hon nu många kyssar till honom.
Farväl. Förbli frisk och glad och om det passar så skriv snart och mycket. Jag är väl nöjd med lite men bättre är bättre. –
Er oföränderliga Lilly
Jag ber Er skicka min hjärtligaste hälsning till Era nära och kära. Jag skulle också hälsa Er mycket från Fritz och Nikolai. Sistnämnde vill snart besvara Ert brev.