13.4.1863 LM–Fredrik Idestam

Oikeastaan minun olisi pitänyt antaa kaipauksen tunteeni päästä esiin kirjeen muodossa jo viikko sitten, mutta Damokleen miekka, esitelmä, teki minut vähemmän kykeneväksi kirjoittamaan kirjeitä. Päivä, jolloin se tapahtui, oli hyvin epäsopiva: 40 perhettä, suureksi osaksi tuttuja ja sellaisia, joilla on tapana käydä kirjallisissa tilaisuuksissa, menivät sunnutaina ehtoolliselle konfirmoitavien keralla – ja rouva Karger laskettiin samaan aikaan hautaan suuren saattojoukon kera. Niinpä salissa istui vain 150 ihmistä, mikä ei tehnyt kovin kohottavaa vaikutusta, kun loin kateederilta katseen yleisööni. Puhuin kuitenkin vapaasti – silloin tällöin ”teeskentelemättä” käsikirjoitusta vilkaisten. Sillä oli ollut omat kohtalonsa, siitä tuli nimittäin niin pitkä, että minun piti pyyhkiä yli kokonaisia kappaleita ja vielä esitystilanteessa lyhensin sitä niin, että se mahtui yhteen tuntiin. Sanovat, että se meni hyvin. Ystävien, – tarkoitan erityisesti Lundsténia – arviot olivat suopeita – Muncken sanoi, että hän mielellään kuulisi sen vielä kerran – jopa Bosen, tuo ankara kriitikko – on muille sanonut, että se oli ”parasta mitä hän on kuullut”. Siitä jo kylliksi. Saat itse arvioida kunhan luet sen. – Yhden iltapäivän vietin mukavasti täällä jutellen sinun ihanan Mariasi kanssa; myös Ida oli sillä kertaa hyvin mukana. Paschan muutti viime tiistaina Torstenin huoneeseen – lukee jonkin verran, kävelee paljon ja on tänään aamupäivällä, ajattelepa, Najen innostamana käynyt visiitillä Satraapin luona. Myös illalla hän aikoo astua häikäiseviin salonkeihin. Myös minä aion mennä sinne, kaipuuni tavata tyttöäni on liian suuri. Olin eilen kirkossa – näin hänen surulliset, suloiset kasvonsa – näin hänen itkevän – ja minun täytyi tehdä samoin. Olen näinä päivinä paljon ajatellut, että mitä arvoa on kaikella muulla, jos sydän ei saa elää omaa elämäänsä, lämmetä, paisua ja jalostua, kun se lyö toista sydäntä vasten.

– Hän ei tietenkään ollut minun soireessani! Rosenkampffit olivat kyllä kaikki. On kurjaa, että Marialla kuuluu olevan kurkku kipeänä, kun hän on muutenkin niin surullinen. Sinun paluuseesi mennessä hän kyllä ehtii terveeksi, on jo parempaan päin menossa. – Se paluu voi ehkä tapahtua hyvinkin pian. Wiborg lähtee Tukholmaan niin pian kun se pystyy purjehtimaan ulos ja se voi tapahtua jo viikon sisällä, sillä jäiden lähtö lähestyy koko ajan. Tänä iltana päätetään Nikolain vuoroista. Mutta koska kokous menee myöhäiseksi, en saa tietää sitä ennenkuin huomenna, ja kirjoitan siitä sitten keskiviikon postissa. – Tiedekunnan todistus ja lappuset on jätetty, todistus saataneen pian. Skandiasta ei ole vielä tullut vastausta. Tiedossa ei vielä ole, milloin ”Alexander” saapuu Lyypekistä ja lähtee sinne. Politiikkaa: alkaa näyttää kovin sotaisalta. Ranska ottaa uhkaavan, Venäjä uhittelevan asenteen ja kutsuu reservit kokoon. Kuka tietää mitä voikaan vielä tapahtua! Torsten ja Robert tulevat tänne huomenna. Alba saa asua sisareni kanssa. – En osaa edes kuvailla kuinka yksinäistä olikaan teidän kaikkien lähdön jälkeen. Äitiäni olen kaivannut niin paljon, niin paljon. – Lopetan nyt tämän raapustelun. Mieleni on haikea ja oikea käsivarsi ja olkapää kärsivät reumaattisesta särystä. Hyvästi, sinä ystävä – jota kukaan muu ei kuitenkaan voi korvata!