27.9.[1861] Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
Karhusuo 27. syyskuuta
Kallis ystäväni!
Halusin ensin odottaa vastaustanne viime kirjeeseeni, mutta siinä kestää liian pitkään, ei niin että minulla olisi Teille jotain erityisempää kerrottavaa, ei toki! Aihe pysyy aina samana – surullisena – olen kuitenkin tänään, kuten niin usein, taas yksin, ja koska ajatukset niin mieluusti rientävät kaukaisiin ystäviin, miksipä niitä ei sitten laittaisi myös paperille, kuten olen niin usein aiemminkin tehnyt – eli siis asiaan:
Vasta muutama tunti sitten kaupungista tultuani ilahduin hyvistä uutisista, jotka veljeni toi Helsingistä. Hänen odottamaton tulonsa oli meille kaikille miellyttävä yllätys, ja läksin oitis kaupunkiin kun kuulin siitä; ja siellä me kaikki sitten istuimme hänen ympärillään ja kuuntelimme hänen eloisia kuvauksiaan kokemuksistaan. Pelkomme hänen tähtensä ovat nyt osaksi laantuneet, ainakin hänen mielialansa on taas iloinen eikä siitä kirotusta synkkämielisyydestä ole nyt jälkeäkään, kuten Tekin varmasti olette huomannut. Hänen hammassärkynsäkin tuntuu nyt olevan huomattavasti parempi, ja tarkan ruokavalion elämäntavallaan ja ankaralla kuurillaan, jota hän jo taas jatkaa mitä suurimmalla säntillisyydellä, täytyy ainakin odottaa täydellistä paranemista. Hän on nyt taas innokas maanviljelijä ja todella tyytyväinen saadessaan olla kotona, ja hänen rakas Maaskolansa tuntuu kiinnostavan häntä nyt kaksin verroin, ja isäpappa joka on niin onnellinen että hänen poikansa on niin tyytyväinen kaikkiin järjestelyihinsä, iloitsee samoin että on vapautunut tästä murheesta. Ja niin voisivat iloisuus ja tyytyväisyys vähitellen asettua taloksi meidänkin perheeseemme, kun vain minun surullinen kohtaloni ei niin usein karkottaisi sitä; sillä meillä on palattuamme ollut taas aivan hirveää! Voisin kirjoittaa Teille siitä niin paljon, ja kuitenkin niin vähän, sillä se pysyy aina samana, toivoni on nyt Fritzissä, ehkäpä hänen onnistuu saada hänet taas joksikin aikaa järkiinsä!
Sekin on niin surullista, ettei hänellä ole kotona pitkinä iltoina mitään seuraa, lukemisesta hän ei pidä, ääneen luettaessa nukahtaa, joten hän yrittää sitten tappaa aikaansa kodin ulkopuolella, seuraansa valikoimatta, en liioin voi ehdottaa hänelle vierailuilla käymistä minun kanssani, koska en tähän vuodenaikaan ja kehnolla tiellä enää uskalla, joten kumpikin vain jatkaa surullista elämäänsä, joskin minulla se kuluu varsin nopeasti kun teen ahkerasti työtä, luen ja soitan, ja jos surulliset ajatukset tahtovat välillä saada vallan, silloin itken kunnolla, ja sitten on sisäinen taistelu taas tyyntynyt ainakin muutamaksi päiväksi.
Anoppini kanssa olemme jälleen sovinnossa, ei ole tietoa, mistä tämä käänne taas johtuu, mutta hän lähetti meille eräänä päivänä joitakin puutarhakasveja, ja kun kävimme hänen luonaan kiittämässä, hän otti meidät vastaan sangen ystävällisesti ja tiedusteli myös Alexisista, vain lyseota ei maininnut. Hän tuntuu kovasti toivovan, että pitäisimme Myrénin kotilääkärinä, koska tämä tulee piirilääkärinä asumaan Viipurissa. Hän [anoppi] myös on jo laittanut asian alulle, mistä Steven vaikuttaa olevan kovin onneton, paha asia on kuitenkin se, että monet perheet ovat seuranneet hänen [anopin] esimerkkiään, minkä johdosta nämä kaksi kilpailijaa ovat joutuneet pahasti riitoihin. Steven kuitenkin on täysin syypää, sillä hän kävi Myrénin kimppuun kun hänen korvauksestaan keskusteltiin, joten emme ole vielä lopullisesti päättäneet kumman pidämme, mutta olen päättänyt jättää asian Nikolain huoleksi, vain sillä ehdolla ettei Steven enää ikinä hoida Alexista, mistä N. myös oli samaa mieltä.
Olen aina kaupungissa käydessäni vieraillut Tolleilla, missä ommellaan kapioita suurella innolla, sillä häät ovat jo lauantaina; he kaikki näyttävät ottavan edessä siintävän eron hyvin raskaasti, eikä siellä ilmene sitä iloa, joka tavallisesti liittyy tällaisiin tilaisuuksiin; niinpä kun häät mainitaan, Aline puhkeaa kyyneliin, ja äitipoloinen, vaikkei suinkaan ole ollut suostuttelemassa tytärtä tähän naimakauppaan, on hirveän huolissaan ja odottaa tätä päivää pelolla. Teidän ei pidä ihmetellä eikä loukkaantua kun ette saanut kutsua häihin, sillä ne on tarkoitus viettää niin pieninä kuin mahdollista. Bergenstrålet ovat Helsingissä ainoat, joille Tollit lähettivät kutsun, koska he ovat sukua; ainoatakaan nuortaherraa ei ole kutsuttu, se on jätetty sulhasen hoidettavaksi. Morsiusneitoina ovat sisarenne Mili, Rosa Synnerberg ja Agnes, lisäksi on kutsuttu viidestä kuuteen läheisintä perhettä. Heidän nykyinen asuntonsa on kyllä sievä ja siisti mutta niin pieni, että sinne mahtuu tuskin kahtakymmentä henkeä, joten he ottavat todennäköisesti vastaan jonkin niistä huoneistoista, joita heille on kolmelta eri taholta tarjottu, nimittäin Palmroth, rouva Selin ja Engman; koska Palmroth kuitenkin oli ensimmäinen, niin he päätyivät hänen tarjoukseensa. Vihkiminen on illalla, ja sitten nuoripari menee yöksi höyrylaivalle. Aline-parka! Millainen kohtalo häntä mahtaakaan odottaa! Jumala suokoon että ne kaikki surulliset pelot, joita heidän ystävillään on hänen tulevaisuudestaan, jäävät toteutumatta. On jo myöhä, joten minun aika lopettaa. Tilasimme Barometernin heti näytenumeron saatuamme mutta emme ole toistaiseksi vielä saaneet uutta numeroa. Jos emme huomennakaan saa lehteä, minun pitää antaa muistuttaa Lojanderia asiasta. Nikolaita tämä lehti tulee kiinnostamaan aivan yhtä paljon kuin kaikki muutkin, hänelle ne käyvät vain nukahtamiskeinoista. Itse pidän käännöksistänne kuten myös Ruotsin-kirjeestänne.
Ja nyt hyvää yötä. Tuhannet kiitokset ystävyydestä, jota osoitatte rakkaalle pojallemme. Kaipaan häntä sanoinkuvaamattoman paljon, mutta tunteiden on vaiettava siellä missä järki puhuu, sillä ymmärrän yhä paremmin, että hänelle on onni ettei hän ole täällä. Antakaa hänelle suukko äitinsä puolesta ja sanokaa että haluan seuraavan kerran kirjoittaa hänelle, pyydän myös lähettämään terveisiä neiti Zweidlerille. Voikaa hyvin ja kirjoittakaa oikein pian ja seikkaperäisesti, tiedätte kyllä mitä tarkoitan,
alati uskolliselle ystävättärellenne.
Terveisiä myös veljillenne.
Original (transkription)
Karhusuo den 27ten September.
Mein theurer Freund!
Ich wollte erst eine Antwort von
Ihnen, auf meinen letzten Brief,
abwarten, doch die Zeit wird mir
zu lang, nicht, als ob ich Ihnen
etwas Besonderes mittzutheilen hätte,
ach nein! der Stoff bleibt sich immer
gleich – traurig –, ich bin aber heute,
wie schon so oft, wieder allein,
und da die Gedancken dann so
gerne zu den fernen Freunden
eilen – warum sie nicht dann
auch einmal auf’s Papier wieder
setzen, wie ich es früher so oft
gethan – also zum Strich: erst
vor einigen Stunden aus der Stadt
kommend, erfreut ich mich der gu-
ten Nachrichten die ich durch mei-
nen Bruder aus Helsingfors erhielt.
|2|
Seine unerwartete Ankunft war
für uns Alle eine angenehme Über-
raschung; und macht ich mich gleich
zur Stadt auf, sobald ich es erfuhr;
und da saßen wir denn Alle um
ihn herum, und hörten ganz an-
dächtig den lebhaften Schilderungen
seiner Erlebniße zu; unsere Be-
fürchtungen seinetwegen sind jetzt
zum Theil beseitigt, wenigstens ist
sein Gemüth wieder heiter, und von
dem unheilvollen Trübsin keine Spur
zu sehen, wie Sie es wohl auch ge-
merckt; auch scheint ja sein Zahn-
Übel bedeutend beßer sein, und
bei seiner diätischen Lebensart und
strengen Chur, die er schon wieder
mit der größten Akurateße fortsetzt,
muß man wenigstens eine vollständi-
ge Beßerung erwarten. Er ist jetzt
wieder eifriger Landwirth, und höchst
zu frieden zu Hause zu sein, und sein
liebes Maaskola scheint ihn jetzt doppelt
zu inntereßiren, und der alte Papa
|3|
ganz glücklich, daß sein Poicka mit
allen seinen Anordnungen so zufrie-
den, freut sich ebenfalls dieser Sorge
überhoben zu sein. Und so könnten
die Heiterkeit und Zufriedenheit,
auch in unserer Familie bei
wenigem wieder heimisch werden,
wenn nicht mein trauriges Schick-
saal, sie so oft verscheuchten; denn
bei uns steth es seit unserer
RückReise wieder sehr schlimm! ich
könnte Ihnen darüber so vieles
schreiben, und doch so wenig, indem
es sich immer gleich bleibt, meine
Hoffnung ruth jetzt auf Fritz, viel-
leicht gelingt es ihm, ihn auf ein-
nige Zeit wieder Zur Vernunft
zu bringen! Es ist auch so traurig
daß er zu Hause an den langen
Abenden keine Gesellschaft hat, lesen
mag er nicht, beim vorlesen schläft
er ein, und so sucht er denn
außer dem Hause, ohne Wahl
der Gesellschaft seine Zeit, todtzuschlagen
|4|
ich kann es auch nicht ihm vor-
schlagen, mit mir Besuche zu machen,
indem ich es bei dieser Jahreszeit und
schlechter Bahn nicht mehr wage, und
so setzt denn jeder sein trauriges
Leben fort, mir vergeth es aber den-
noch leidlich schnell indem ich fleißig
arbeite, lese, und spiele, und wollen
einen die traurigen Gedancken bis-
weilen übermannen, dann wein
ich mich tüchtig aus, und dann ist der
innere Kampf wenigstens aus einige
Tage wieder beschwichtigt. Mit
meiner Schwiegermutter sind wir wie-
der versöhnt, woher das Blatt sich
wieder gewandt, ist uns unbekannt,
sie schickte uns aber eines Tages
verschiedene GartenPflanzen, undtillagt als wir
bei ihr waren um unstillagt zu bedancken,
empfing sie uns ganz freundlich, und
erkundigte sich auch nach Alexis, nur
erwähnte sie nicht des Liceums. Sie
scheint es sehr zu wünschen daß wir
Myren als Hausarzt behielten da er in
Wiburg als DistriktArzt wohnen wird.
|5|
Sie hat auch schon damit den Anfang
gemacht, worüber Steven sehr unglücklich
zu sein scheint, daß schlimme ist
aber, daß viele Familien ihrem Bei-
spiele gefolgt sind, wodurch diese bei-
den Conkurenten sich ganz verzanckten,
Steven ist aber vollkommen schuld, in-
dem er Myren bei der Likuide sehr
nahe gethan, und daher sind wir denn auch
noch ganz unentschloßen welchen wir
behalten, ich hab es aber Nicolay über-
laßen zu bestimmen, nur mit dem
Vorbehalt daß Steven nie mehr Ale-
xis behandeln soll womit N: auch einverstan-
den ist. – So oft ich in der Stadt
gewesen, hab ich Toll’s besucht, wo
sehr eifrig an der Aussteuer genäth
wird, da die Hochzeit schon Sonnabend
stattfindet; die bevorstehende Trennung
scheint ihnen Allen sehr nahe zu gehen
und ist wohl dort nicht die Freude zu
finden, welche doch die gewöhnliche Be-
gleiterin solcher Gelegenheiten ist;
so wie man der Hochzeit erwähnt, ist
|6|
Aline in Trähnen, und die arme
Mutter, ungeachtet sie die Tochter
durchaus nicht zu dieser Parthie
beredet, macht sich ungeheure Sorge,
und sieth mit Angst diesen Tage
entgegen. Es soll Sie nicht wundern
noch beleidigen wenn Sie nicht zur
Hochzeit eingeladen werden, denn Die-
selbe, soll so klein als möglich gefei-
ert werden. Bergenstroles sind die
Einzigen in Helsingforstillagt an Denen von Toll’s eine
Einladung geschickt wird weil sie ver-
wandt sind; kein einziger junger
Herr wird gebeten, daß ist dem Bräu-
tigam überlaßen; Ihre Schwester Mili,
Rosa Synnerberg, und Agnes sind die Brauts-
jungfern, außerdem werden fünf bis
sechs der befreundetsten Familien ein-
geladen. Da ihr jetziges Quartier zwar
nett und rein ist, aber so klein daß
es kaum zwanzig Persohnen aufneh-
men kann, so werden sie wahrschein-
lich eins der Locale annehmen, daß
Ihnen von drei Seiten angebeten worden
|7|
nähmlich, von Palmroth, Madame
Selin, und Engman; da aber Palm-
roth der erste war, so haben sie sich
zu dem Seinigen entschloßen.
Den Abend ist die Trauung und dann
begiebt sich das junge Paar die Nacht
auf’s DampfBoot. Arme Aline! wel-
chem Schicksaale sie wohl auch
entgegen geth! Gott gebe daß alle
die traurigen Befürchtungen die
ihre Freunde für ihre Zukunft hegen,
sich nicht verwircklichten.
Es ist schon spät, und daher Zeit daß
ich endige. Auf den Barometer haben
wir gleich nach Empfang der Probe-
Nummer abonnirt, bis jetzt aber noch
keine andere erhalten, sollte auch
morgen wieder keine kommen so
werde ich Lojander daran errinnern
laßen. Nicolay wird diese Zeitung eben-
so viel, als jede andere, inntereßiren,
ihm dienen sie nur als Einschläfe-
rungs-mittel. Mir gefielen Ihre Über-
setzungen so wie auch der Brief aus
Schweden.
Und nun gute Nacht. Tausend Danck
für die Freundschaft, die Sie unserem lieben
Jungen erweisen. Ich vermiße ihn unbe-
schreiblich, doch die Gefühle müßen schwei-
gen – wo die Vernunft spricht, denn
ich seh es immer mehr ein, daß es
für ihn ein Glück isttillagt, nicht hier zu sein.
Küßen Sie ihn im Nahmen seiner Mama
und sagen Sie ihm daß ich ihm nächstens
schreiben will, auch bitte ich Fräulein
Zweidler zu grüßen. Leben Sie wohl
und schreiben Sie recht bald und aus-
führlich, Sie wißen schon was ich meine,
Ihrer stets ergebenen Freundin.
Bitte auch Ihre Brüder zu grüßen.
Karhusuo den 27 september.
Min dyre vän!
Först ville jag vänta på Ert svar på mitt senaste brev, men det tar för lång tid. Det är inte så att jag har något särskilt att berätta, ack nej! Ämnet är alltid detsamma – alltid sorgligt –, men idag är jag ensam igen, som så ofta, och då ilar tankarna gärna till vännerna i fjärran. Varför skall man då inte sätta tankarna på papper igen, precis som jag gjort så ofta förr. Alltså börjar jag: för några timmar sedan kom jag tillbaka från staden och gladde mig över de goda nyheter som min bror förde med sig från Helsingfors. Hans oväntade ankomst var en angenäm överraskning för oss alla och jag gav mig genast av till staden när jag hörde om det. Där satt vi alla runt honom och lyssnade helt andäktigt till den livliga skildringen av hans upplevelser. Våra farhågor för hans skull har delvis lugnats nu, åtminstone är han på gott humör igen och det finns inga spår av det olycksaliga svårmodet. Det har Ni säkert också märkt. Hans tandvärk verkar också ha blivit bättre. Och med tanke på hans dietiska levnadssätt och stränga kur som han följer med största ackuratess måste man åtminstone vänta sig en fullständig bättring. Nu är han en ivrig jordbrukare igen och han verkar nöjd med att vara hemma. Och hans kära Maaskola verkar intressera honom dubbelt så mycket. Och den gamle pappan är helt glad över att hans pojke är så pass nöjd med alla sina anordningar, och att han har befriats från denna sorg. Och munterheten och tillfredsställelsen kunde inom kort bli hemmastadda i vår familj igen, om inte mitt sorgliga öde skulle jaga bort dem alltför ofta. Sedan tillbakaresan har det varit mycket hemskt hos oss igen! Jag kunde skriva så mycket om det, men samtidigt så lite, då det alltid är detsamma. Mitt hopp vilar på Fritz nu. Kanske lyckas han att för en kort tid bringa honom till förnuft igen! Det är så sorgligt att han inte har något sällskap hemma under de långa kvällarna. Han tycker inte om att läsa. Om man läser högt för honom somnar han. Och så försöker han döda tiden utanför hemmet utan att tänka särskilt mycket på vad det är för sällskap han väljer. Jag kan inte heller föreslå att göra besök med mig då jag inte vågar göra det så här års när väglaget är så dåligt. Och så fortsätter var och en sitt sorgliga liv. För min del förflyter det ändå snabbt. Jag arbetar, läser och spelar flitigt och om de sorgliga tankarna vill övermanna en så gråter jag ordentligt och sedan är den inre kampen på nytt lugnad, åtminstone i några dagar. Med min svärmor har vi försonats igen. Varför bladet har vänt sig igen vet vi inte. Någon dag skickade hon olika trädgårdsväxter till oss och då vi var hos henne för att tacka, mottog hon oss helt vänligt och hörde efter hur det är med Alexis. Bara lyceet nämnde hon inte. Hon verkar önska att vi skulle behålla Myrén som husläkare eftersom han som distriktsläkare kommer att bo i Viborg. Hon har redan gjort början vilket ledde till att Steven verkar vara mycket olycklig. Men det värsta är att många familjer följt hennes exempel och därför har de båda konkurrenterna kommit i gräl. Men det är helt och hållet Stevens fel. Han gav sig på honom när det gällde ersättningen. Därför är vi ännu obeslutsamma och vet inte vem vi skall behålla. Jag överlät beslutet åt Nikolai, det enda villkoret var att Steven aldrig mera skall behandla Alexis. Och Nikolai samtyckte till det. – Varje gång jag har varit i staden har jag hälsat på Tolls. Där syr man mycket ivrigt på utstyrseln då bröllopet äger rum redan på lördag. Den förestående förmälningen verkar beröra alla mycket djupt och glädjen som vanligtvis är sådana tillfällens följeslagare verkar inte infinna sig. Genast när man nämner bröllopet börjar Aline gråta, och den arma modern oroar sig oerhört, fastän hon aldrig övertalat sin dotter till detta parti, och hon emotser med ångest den dagen. Ni skall inte bli förvånad eller förolämpad över att Ni inte blir bjuden till bröllopet. Det skall bli ett litet bröllop, så litet som möjligt. Bergenstråhles är de enda i Helsingfors som fått en inbjudan av Tolls eftersom de är släkt. Inte en enda ung herre blir bjuden. Det överlämnades till brudgummen. Er syster Mili, Rosa Synnerberg och Agnes är brudtärnorna. Dessutom har de närmaste vänner, fem eller sex familjer, fått en inbjudan. Eftersom deras nuvarande bostad, fastän den är trevlig och ren, är så liten att tjugo människor knappast ryms, kommer de antagligen att acceptera en av de lokaler som man från tre sidor erbjudit dem. Nämligen från Palmroth, madam Selin och Engman. Men eftersom Palmroth var först har de bestämt sig för att ta hans lokal. Vigseln är på kvällen därefter på natten stiger de ombord på ångbåten. Stackars Aline! Vilket öde hon än går att möta! Gud give att alla dystra farhågor om hennes framtid som hennes vänner hyser inte blir verklighet.
Det är redan sent och därför dags att sluta. Vi prenumererade på Barometern genast efter att vi mottagit provnumret men hittills har vi inte fått något nytt nummer. Om vi inte får en tidning i morgon låter jag påminna Lojander. Nikolai kommer att intressera sig för denna tidning lika mycket som för alla andra tidningar. De tjänar honom som sömnmedel. Jag gillade Era översättningar och också Ert brev från Sverige.
Och nu, God natt. Tusen tack för vänskapen som Ni bevisar vår käre pojke. Jag saknar honom obeskrivligt mycket men känslorna måste tiga då förnuftet talar. Jag förstår mer och mer att det är tur för honom att han inte är här. Kyss honom å mina vägnar och säg till honom att hans Mamma snart vill skriva. Jag ber också hälsa fröken Zweidler. Lev väl och skriv rätt snart och utförligt, Ni vet vad jag menar,
till Er alltid tillgivna väninna.
Jag ber också hälsa Era bröder.