Kansakoulukysymys
(Katso edeltävä numero)
Herra Cygnaeuksen puolustuspuheenvuoro saa useat kansakouluehdotuksen arvostellut kohdat näyttäytymään positiivisemmassa valossa. Cygnaeus on laskeutunut takaisin maan pinnalle siltä korkealentoisen idealisminsa pilveltä, jolta hänet ehdotusta lukiessa usein löysi. Kritiikki on motivoinut Cygnaeusta, mikä on tarpeen uudistuksen läpimurron aikaansaamiseksi. Hänen vastatodistelunsa ei kuitenkaan liene samanaikaisesti palauttanut täyttä luottamusta ehdotukseen yleisön silmissä, mitä se tarvitsisi toteutuakseen. Varsin yleinen käsitys ehdotuksesta lienee, ettei se perustu riittävään maamme olosuhteiden tuntemukseen, vaan yrittää tuoda tänne ulkomaisia järjestelmiä, jotka eivät tänne juurtuisi saatikka olisi täällä hyödyksi. Mitä itse kansakouluun tulee, lienee herra Cygnaeuksella todellisia vaikeuksia todistaa, että se on toteuttamiskelpoinen hänen kaavailemassaan sisäoppilaitosmuodossa lastentarhoineen yms. sekä koulupakon mukanaan tuomalla suurella oppilasmäärällä. Vaikka moinen kansakoulu olisi hyödyllinen ja toivottava, tekee se itsestään mahdottoman: kaikenlaisten uskomattomien menojen (ja enimmäkseen välttämättömien menojen) rasittamat kuntamme eivät mitenkään suoriutuisi moiseen tarkoitukseen vaadittavista suurista summista. Valtiolliset tukitoimet eivät voisi olla kovin merkittäviä, minkä ymmärtäisi jokainen vähääkään valtiontalouden tilasta kertovia uutisia seurannut. Valtion voimallisen tuen kansakouluille mahdollistaisi vain valtion tuloja lisäävä valtiontalouden täysuudistus, minkä myötä tulisi kyseeseen joko suora valtiollinen tuki tai se, että valtio ottaisi hoitaakseen joitakin kuntien tehtävistä, vapauttaen siten kunnallisia rahoja kansakouluihin käytettäviksi. Jos taas nykytilanne säilyy, on tyytyminen herra C:n esittämiä kevyempiin, erilaisiin kansakouluihin. Herra Cygnaeuksellekin tämä sopinee mieluummin, kuin kansamme jättäminen koulutta suureelliset internaattihankkeet mahdollistavien rikkauksien toivossa.
Sitä, sopiiko sisäoppilaitosmallinen opettajaseminaari maamme oltaviin vai, peräti, kiihdyttääkö se syytöksiä ulkomaalaisuudesta ja saksalaistamisesta, ei kukaan voi ennalta sanoa, sillä siitä ei ole kokemusta. Kansakoululaitoksen perustamisesta tulee enemmän tai vähemmän kokeilunomainen, eikä sitä tarvitse niin kovasti pelätä, kun moni asia puhuu sen puolesta, että kansakouluopettajaseminaari kannattaisi sijoittaa maaseudulle sisäoppilaitoksena. Oletamme kuitenkin, ettei se tule toteutumaan aivan herra C:n kaavailemissa mittasuhteissa ja että eritoten hänen kaavailuissaan painottunutta seminaarin luostarimaista sulkeutuneisuutta vältettäisiin, jotta oppilaat voisivat hengittää vapaasti ja jopa opiskeluaikanaan käydä tutustumassa ympäröivään maailmaan, jota varten he seminaarista lähdettyään valmistavat maan nuorisoa.
Herra C ei itse tunnu odottavan oman ehdotuksensa toteuttamista sellaisenaan, minkä voi päätellä seuraavasta kohdasta hänen puolustuspuheenvuorostaan: ”Pikkutarkasti laaditun esitykseni tavoitteena ei suinkaan ole se, että se säädettäisiin laiksi, vaan ainoastaan summittaisen kuvan antaminen ajanmukaisesta kansakoulusta ja sitä kautta aikaisempiin verrattuna korkealentoisempien, avarampien ja valoisampien näkymien avaaminen kansansivistykseen Suomessa.” Kysyä sopii silti, olisiko herra C vaikuttanut viisaammalta ja vilpittömämmältä, jos hän ei kansakoululaitoksen pystyttämiseen tähtäävää lakia koskevassa ehdotuksessaan olisi esitellyt ”summittaista mallia ajanmukaisesta kansakoulusta”, vaan sellaisia kansakoululaitosta koskevia sääntöjä, jotka olisivat maassamme toteuttamiskelpoisia? Toivomme toki, että hänen on onnistunut avata ” korkealentoisempia, avarampia ja valoisampia näkymiä kansansivistykselle Suomessa” – ja jopa tunnustamme, että on mieltä ylentävää lukea ehdotusten hyvinkin jaloja, lämpimiä ja lyyrisiä puolia – mutta mikään tästä ei kykene pelastamaan ehdotuksia ankaralta karsinnalta. Lakia on voitava noudattaa käytännössä, eikä se saa vaatia mahdottomia. Muuten kaivetaan maata pois lainkuuliaisuuden alta. Olemme sitä mieltä, ettei herra C ole riittävästi erotellut toisistaan lakiin kirjattavia ja mahdollisuuksien mukaan toivottavia asioita. Jos nyt herra C:tä mukaillen päätettäisiin esim., että opettajaseminaariin sisäänpääsy edellyttäisi ”laulutaitoa tai vähintään sävelkorvaa”, eli toisin sanoen evättäisiin pääsy seminaariin kaikilta musiikillisesti lahjattomilta olisi heillä muutoin kuinka hyvät opettajanlahjat tahansa, voitaisiinko moista sääntöä noudattaa? Eikö olisi ollut yksinkertaisempaa säätää, että laulua voisi opettaa lukkari tai urunsoittaja, mikäli kansakouluopettaja ei harrastaisi musiikkia? Jos taas herra C:n kaavailema opettajaseminaarin opetussuunnitelma säädettäisiin laiksi, ei seminaarioppilaita sen vuoksi saisi hetkeksikään jättää valvomatta – edes lukeakseen tai ajatellakseen rauhassa yksinään. Kuinkahan hyvin tätä lakia noudatettaisiin? Noh, ainakin siihen asti, kunnes oppilaat nousisivat vastarintaan tai karkaisivat koko seminaarista.
Kansakouluesityksen tarkastelua varten kokoontuvan komitean*)Tekstin oli tarkoitus sisältyä kokonaisuudessaan edeltävään numeroon, mutta se oli valmiista sovituksesta huolimatta tilan puutteen vuoksi jaettava kahtia. vaikea ja merkittävä työ koostunee suurimmalta osalta esityksen karsimisesta, joskaan ei läheskään niin perusteellisesta kuin mitä Isokyrön papit ovat vaatineet. Komitealla on herra C:n esityksessä käsiteltävään runsas aineisto ja kuinka paljon siitä sitten joudutaankin muuttamaan, yksinkertaistamaan tai parantamaan, ilmenee siitä kuitenkin aina kirjoittajan ”mitä suurimmalla rakkaudella ja kaikkensa antamalla halunneen palvella ja edistää kansanvalistuksen asiaa isänmaassaan”.
Herra J. V. S. arvioi Litteraturbladetin kuudennessa numerossa ”kaiken viittaavan siihen, että kansakoululaitos pystytetään tähän maahan esityksen mukaisessa muodossa ja että kaikki esitystä vastaan kohdistettu kritiikki on kaikunut kuuroille korville”. Miksi esitys sitten painettiin ja julkaistiin jo tämän vuoden alussa niin kauan ennen tarkastuskomitean kokoontumista, jos sitä ei ollut tarkoitus altistaa julkiselle keskustelulle? Miksi esitystä edes arvosteltiin, jos se oli kaikuva ”kuuroille korville”? Herra J. V. S:n oma perusteellinen esitystä kohtaan esitetty kritiikki ei varmasti ole voinut olla kuin suureksi hyödyksi kansanvalistuksen asialle? J. V. S. toteaa edellä siteeratun jälkeen yhtä kategorisesti ”nimitetty tarkastuskomitea on niin hajanainen, että sen enemmistö tuskin voisi kyseenalaistaa esityksen kirjoittajan auktoriteettia”. Me olemme täysin vakuuttuneita siitä, ettei komiteaan nimitettyjen miesten enemmistön itsenäisen arviointikyvyn kiistämiseen ole syytä yhtyä.
Herra Cygnaeuksen ”Ehdotuksia Suomen kansakoulutoimesta” tarkastelemaan kutsutun komitean jäsenet ovat: senaattori S. Gripenberg, joka toimii puheenjohtajana sekä jäseninä toimivat professorit tohtorit F. L. Schauman, E. Lönnrot ja M. Akiander, tuomiorovasti maisteri T. T. Renvall, Rantasalmen kirkkoherra rovasti J. F. Bergh, kimnaasin kieltenopettaja L. L. Laurén, Helsingin teknisen reaalikoulun opettaja A. F. Soldan, Helsingin lyseon johtaja maisteri K. G. Leinberg, suurtilanisäntä A. Meurman, Kuopion maatalouskoulun johtaja A. Manninen, Munsalan pitäjäkoulumestari A. Svedberg sekä nyttemmin niin ikään lehtori tohtori Z. J. Cleve.
Viitteet
*)Tekstin oli tarkoitus sisältyä kokonaisuudessaan edeltävään numeroon, mutta se oli valmiista sovituksesta huolimatta tilan puutteen vuoksi jaettava kahtia.
Folkskolefrågan.
(Se föregående N:o).
Herr Cygnæi försvar kastar i allmänhet en fördelaktigare belysning på åtskilliga af de angripna punkterna i förslagen. Han har här nedstigit från idealiserandets höjder, der man under läsningen af förslagen nog ofta påträffar honom. Anmärkningarne ha framkallat motivering å hans sida, så mycket mera nödvändig, när man vill bryta väg för något nytt. Emellertid torde hans vederläggning dock icke kunnat återskänka förslagen det fulla förtroendet hos allmänheten – och detta borde de dock äga för att kunna realiseras. En nog allmänt gängse uppfattning af förslagen är den, att de icke framgått ur en tillräcklig kännedom af våra nationela förhållanden, utan söka införa hos oss utländska inrättningar som aldrig här kunna frodas och lända till fromma. Hvad sjelfva folkskolan vidkommer, torde hr C. verkligen hafva svårt att bevisa den praktiska utförbarheten af densamma, sådan han projekterat den, i internatform, med barnträdgård o. m. d.och mera dylikt samt med det stora antal elever skoltvånget skulle bringa den. Äfven om en sådan folkskola vore nyttig och önskvärd, förbjuder den sig sjelf: våra med så otroliga utgifter (utgifter som till det mesta äro oundvikliga) af alla slag belastade kommuner kunna absolut icke prestera de stora summor som för detta ändamål vore nödiga; och att bidragen af statsmedel icke kunna bli betydliga, det torde enhvar förmå inse som lyckats förskaffa sig helst någon notis om, på hvilka fötter vår statshushållning står. Endast om, genom en total omskapning af denna, statens tillgångar förstoras, blir af dem ett kraftigt bidrag för folkskolan möjligt, antingen då i direkt anslag, eller genom att några af kommunens bördor öfvertagas af staten, så att de för dem utgående summor kunna användas på skolor. Men hålla vi oss till det förnärvarande möjliga, så måste visserligen enklare och andra slags, än de af hr C. föreslagna, folkskolor inrättas. Och detta torde väl äfven hr C. sjelf hellre se än att man, väntande på kommande rikedomar som göra de storartade internaterna möjliga, lemnar vårt folk utan skolor.
Huruvida åter internatseminariet kan öfverensstämma med vårt lands förhållanden eller, äfven det, förtjenar förebråelsen om utländskhet, tyskeri, detta kan väl ingen på förhand afgöra, då man för bedömandet häraf icke har någon ledning af erfarenheten. Dess inrättande blir mer eller mindre ett experiment, för hvilket man dock icke torde behöfva frukta så mycket, då många goda skäl tala derför, att folkskolelärare-seminariet bör inrättas på landet och som internat. Vi taga dock för afgjordt, att det icke kommer att ske i de af hr C. föreslagna dimensioner, samt att framförallt den klosterlika afstängdhet, seminariet enligt hr C:s projekt skulle komma att påtryckas, undvikes, så att eleverna få andas frisk lifsluft och äfven under sin studiitid blicka något omkring sig i den verld, för hvars förhållanden de, utträdande ur seminariet, skola i sin mon förbereda landets ungdom. Hr C. tyckes sjelf icke vänta sig förslagens fullständiga genomförande, att dömma af ett ställe i hans försvar, der han säger: ”Ändamålet med mitt såkallade minutiösa reglementerande var dock ingalunda att allt skulle stadfästas som lag, utan blott att framställa en ungefärlig bild af en tidsenlig folkskola och derigenom öppna för folkbildningen i Finland högre, vidsträcktare, ljusare vyer än den i vårt land hittills haft”. Men månne icke hr C. förfarit klokare och rigtigare om han i dessa förslag, som ju dock skola vara förslag till lag för folkskoleväsendet i landet, icke framställt, ”en ungefärlig bild af en tidsenlig folkskola”, utan sådana stadganden för folkskoleväsendet, som äro i vårt land utförbara? Att det lyckats honom att ”öppna för folk bildningen i Finland högre, vidsträcktare, ljusare vyer”, det hoppas vi säkert, – äfven bekänna vi att det är upplyftande att läsa det myckna ädla, varma, poetiska, i förslagen, – men allt detta skall icke kunna rädda dem från stränga reduktioner. Lag bör vara sådan att den kan efterlefvas, icke fordrar det omöjliga. Annars undergräfves snart aktningen för densamma. Vår tanke är, att hr C. icke gjort den tillbörliga åtskillnaden mellan det som skall gälla som lag och det som möjligen är önskligt. Om man nu t. ex. med hr C. stadgade att för intagning i seminariet erfordras ”anlag för sång eller åtminstone musikaliskt öra” att således seminariet är stängdt för alla dem som icke äro musikaliska, de må för öfrigt hafva de yppersta läraregåf|37|vor, – skulle väl ett sådant stadgande kunna följas? Hade det icke varit enklare att stadga, att, om folkskolelärare icke är musikalisk, undervisningen i sång må gifvas af klockare eller orgelnist? – Eller om den af hr C. projekterade arbetsplan för seminariet stadfästades som lag, så att seminariieleverna icke finge vara ett ögonblick om dagen för sig sjelfva, då de kunde läsa efter behag eller ostördt öfverlemna sig åt sina tankar, – månne väl denna lag skulle efterlefvas? Ja, ända tills eleverna gjorde revolt eller rymde från hela inrättningen.
Den nu för granskning af förslagen sammanträdande*)Uppsatsen var ämnad att i sin helhet ingå i föregående nummer, men måste, ehuru redan färdigt uppsatt, af brist på utrymme sönderdelas. komiténs svåra och maktpåliggande arbete torde således till en stor del komma att bestå i – subtraktion, ehuru ingalunda så total som Storkyro sockens presterskap påyrkat. Det är för öfrigt ett rikt material den i hr C:s förslag fått att bearbeta; och huru mycket än i desamma kan komma att ändras, förenklas, förbättras, de skola dock alltid vittna om att deras författare ”med sin varmaste kärlek och sina bästa krafter ville tjena och befordra” folkbildningens sak i fosterlandet.
Hr J. V. S. yttrade i Litteraturbladet, N:o 6, att ”allt visar, att folkskolans inrättning i detta land kommer att oktrojeras i enlighet med förslagen, och att hvarje kritik öfver desamma blir för saken gagnlös”. Hvarföre trycktes och publicerades väl förslagen redan i början af detta år och således långt före granskningskomiténs sammanträde, om icke för att underkastas offentlig kritik? Och hvarföre skulle man underkastat dem kritik, om denna dock var dömd att bli ”för saken gagnlös?” I sanning, hr J. V. S:s egen grundliga kritik af förslagen har säkerligen icke kunnat annat än vara för saken af stort gagn. – Efter ofvan citerade påstående säger hr J. V. S. lika kategoriskt: ”Den utsedda granskningskomitén är så sammansatt, att dess pluralitet föga torde sätta författarens auktoritet i fråga”. Vi äro fullkomligt öfvertygade om, att detta förnekande af sjelfständigt omdöme hos pluraliteten af de i komitén inkallade män icke förtjenar något medhåll.
Den för granskning af hr Cygnæi ”Förslag rörande Folkskoleväsendet i Finland” kallade komité består af: senatorn S. Gripenberg, som ordförande, och, såsom ledamöter, professorerne d:nedoktorerne F. L. Schauman, E. Lönnrot, och M. Akiander, domprosten mag.magister T. T. Renvall, kyrkoh.kyrkoherden i Rantasalmi, prosten J. F. Bergh, gymn.gymnasie språkläraren L. L. Laurén, läraren vid tekn.tekniska realskolan i H:forsHelsingfors A. F. Soldan, föreståndaren för H:forsHelsingfors lyceum mag. K. G. Leinberg, possessionaten A. Meurman, föreståndaren för landtbruksskolan i Kuopio A. Manninen, sockneskolmästaren i Munsala A. Svedberg samt numera äfven lektorn d:rdoktor Z. J. Cleve.
Noter
*)Uppsatsen var ämnad att i sin helhet ingå i föregående nummer, men måste, ehuru redan färdigt uppsatt, af brist på utrymme sönderdelas.