6.2.1860 Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
Maanantai 6. helmikuuta
Kallis ystäväni!
Olen niin poispilattu täsmällisistä vastauksistanne kirjeisiini, että kun kirje jonkin kerran jääkin tulematta, kulkee päässäni heti kaikenlaisia huolestuttavia ajatuksia, niin tälläkin kerralla, luulin loukanneeni Teitä suorapuheisuudellani. Tämänpäiväinen kirjeenne kuitenkin karkotti taas nämä luulot ja oli minulle siksi kaksin verroin rakas, sillä huomaan että olemme nytkin, kuten aina, ymmärtäneet toisiamme. Mutta jos haluatte tietää, mitä olen eniten ja jo jonkin aikaa pelännyt, on se ajatus siitä, että kirjeeni käyvät Teille lopulta pitkästyttäviksi, sillä valitettavasti olen tietoinen siitä, etten osaa kirjoittaa kiinnostavia kirjeitä, se on aina sitä ikuista yksitoikkoisuutta, ja jos muistan oikein, usein jopa tuo yksitoikkoisuus toistuu lauseissa itsessään, myönnän että sen täytyy lopulta tuntua tapahtumaköyhältä. Tämä vakuuttuneisuus on kyllä varsin masentavaa, mutta haen sitten lohtua toivosta – että koska kirjeeni ovat sydämen sanelemia niin niitä myös sydän arvioi, vaikka ne eivät ymmärrykselle riittäisikään.
Varmaan ihmettelette kun kirjoitan, että olemme yhä vielä kaupunkiasukkeja, ja tällä kertaa olin itse syypää siihen, ettei muutosta tullut mitään, sillä jälleen kerran syynä oli sairaus. Sain rajun horkkakuumeen niin että jouduin vuoteenomaksi, mutta eilisestä lähtien olen taas ollut jalkeilla ja voin tänään jo niin hyvin että voin ilman ponnistusta kirjoittaa Teille; siitä voitte nähdä että sairauteni oli vähäpätöinen eikä Teidän tarvitse olla minusta huolissanne. Ihottumani ei ole pahentunut ja aiempikin lähes hävinnyt, joten nyt en taas näe niin välttämättömänä sitä matkaa, joka on tähän asti aiheuttanut minulle monta huolentäyteistä hetkeä.
Viime sunnuntaina, eli ei eilen vaan edellisenä, olimme Saarelassa, joskaan en ole päässyt pidemmälle tuttavuudessani Enebergin kanssa, vaikka vietimme koko päivän yhdessä. Ehkä häntä hämmensi anoppini, joka oli koko ajan läsnä, mitä en tosin voi uskoa, sillä hän ei vaikuta arkaluonteiselta. Lyhyesti sanottuna emme ole vaihtaneet viittä vakavaa sanaa, joten olemme toistaiseksi vielä ventovieraita toisillemme. Toivottavasti jää murtuu, kunhan hän tulee tapaamaan meitä Karhusuolle, minkä on määrä tapahtua joka keskiviikko. Hän jää sinne torstaiksi, kuten nyt on päätetty. Toivon, että hän on opetuksessaan tunnollinen, sillä anoppini sanoi että hän ottaa työnsä hyvin vakavasti, ja sehän on pääasia. Pyysin Alexandralta, että hän tarkkailisi ja ohjaisi Alexisin luonnetta niin paljon kuin mahdollista, minkä hän myös pyhästi lupasi. Alexandrallahan on paljon useammin tilaisuus seurata hänen tempauksiaan kuin Enebergillä, jota poika näyttää kovasti kunnioittavan mutta joka on vähänlaisesti alakerrassa ja oleskelee sen sijaan enimmäkseen omassa huoneessaan.
Nyt minun on kai kerrottava, mitä anoppini Enebergistä ajattelee. Opetukseen hän on tyytyväinen eikä ole huomauttanut hänestä muuten mitään, sanoi vain että mies on oikea ruotsalaisuuden perikuva. Jo heti ensimmäisenä päivänä kun Eneberg pani merkille pyhäinkuvat, hän teki niistä pilaa ja nimitti niitä rosmoiksi (разбойники), ylipäätään hänen lempiaiheensa tuntuu olevan venäläisten uskonelämä. Sanoin anopilleni, että pohjalaiselta nyt tuskin voi muunlaista mielipidettä odottaakaan, hehän imevät jo äidinmaidossa sen ryssävihan ja varmasti ajattelevat kaikki kuten tämä, vain sillä erotuksella, että ovat diplomaattisempia eivätkä kerro ajatuksiaan niin vapaasti kuin Eneberg, jolle kaikki teeskentely näyttää olevan vierasta, vaan puhuu reippaasti suunsa puhtaaksi. Anoppi oli samaa mieltä ja sanoi samalla päättäneensä lujasti, ettei koskaan antautuisi Enebergin kanssa keskusteluun Venäjästä. Siinä hän varmaan tekikin viisaiten, mutta haluan antaa Enebergille tilaisuuden tullen sen erittäin ystävällisen neuvon, että olisi varovaisempi ja tahdikkaampi, koska asuu anoppini luona, jolla on Venäjästä yksinomaan hyviä kokemuksia ja joka siksi kokee tunteitaan loukatun jos hänelle panettelee venäläisiä liian ankarasti.
Tältä päivältä hyvää yötä, olen jo aika väsynyt enkä siksi saa rasittaa itseäni, huomenna jatkoa.
Tiistaina.
Nyt olen kertonut Enebergistä kaiken oikein seikkaperäisesti ja haluan vain lisätä vielä, että Nikolai pitää hänestä kovasti. Alexis ei ole toistaiseksi vielä aloittanut yksityistuntejaan, ja haluankin kysyä neuvoanne tässä asiassa; hän on aloittanut ranskan, tietenkin vain teoriatasolla, mutta ettekö olekin sitä mieltä, että hänen kannattaisi ottaa yksityistunteja jollakulla hyvällä opettajalla, sillä pelkään että hänelle muuten tulee kehno ääntämys, Enebergin ääntämys kun ei liene kaksista, koska hän osaa kieltä vain teoriatasolla. Anopillani oli aluksi, kuten Teille kirjoitin, tarkoituksena antaa pojan saada opetusta kummassakin kielessä, mutta nyt anoppi tuntuu olevan kiinnostunut vain venäjästä, joten meidän asianamme on huolehtia muista, ja toivon kuulevani ensi tilassa näkemyksenne asiasta. Haluan myös taas jatkaa Alexisin kanssa musiikin parissa, koska hän itse pyysi sitä, tosin se tapahtuu vain kerran viikossa, joskin Alexandra on luvannut että hän saa soittaa joka päivä tunnin verran, hän tuntee niin laajasti musiikkia ja hänellä on myös korvaa opastaa poikaa, ja koska hän itse tarjoutui siihen sopii se minulle oikein hyvin.
Mitä musiikkiharrastuksellenne kuuluu? Oletteko opintojenne vuoksi luopunut siitä kokonaan vai etsittekö silloin tällöin tilaisuutta kuulla kaunista musiikkia? Teidän pitäisi kyllä tehdä niin, koska saatte siitä niin paljon iloa; minulle musiikki on nyt kuten aina ajanvietteistä rakkain, valitettavasti täällä vain on kova pula hyvistä nuoteista, sillä nuottikokoelmassa on niitä kovin niukasti. Madame Voigt toimittaa minulle silloin tällöin kauniita kappaleita. Olen lukenut varsin paljon, enimmäkseen oikein hyviä kirjoja kaupunginkirjastosta, Teidän kirjanne tosin ovat vielä lukematta, sillä jätin ne Karhusuolle, jotta minulla olisi yksinäisyydessäni mukavaa luettavaa. Silloin en aavistanut, että poissaoloni kestäisikin seitsemän viikkoa, ja nyt kirjat ovat olleet jo kolme viikkoa kirjansitojalla, jolta annan kysyä niitä päivittäin, mutta hänelle on kasaantunut suurempia töitä niin paljon että hän laiminlyö pieniä. Rakas postinhoitajammekin laittaa kärsivällisyyteni koetukselle; voitteko kuvitella, että siitä on jo kaksi ja puoli viikkoa kun sanomalehdet ”Helsingfors” ja ”Från nära och fjerran” luvattiin, emmekä ole tähän mennessä saaneet ainoatakaan. Usein olen muistellut palvelualtista ystävääni Mecheliniä – hän ei varmasti olisi arkaillut antaa ystävällistä muistutusta monsieur Brunbärille, ja ne sanomalehdet olisivat taatusti olleet täällä ajat sitten. Suoritan antamanne tehtävän Tolleille kohta kun vain saan mennä ulos. En ymmärrä, miksi luulette etten halua tehdä sitä? Fritz käväisi hiljattain siellä, koska Toll vanhan tuttavuuden vuoksi oli kehottanut häntä siihen. Hän oli kovin ihastuksissaan tyttäristä ja pyysi minua käymään siellä jonain iltana ja hän voisi tulla mukaan. En toivonut hänen rakastuvan, sillä turhaahan se taas olisi. Mathilde Ahrenberg tuntuu yhä vielä kiinnostavan häntä, hän tapasi tämän aivan odottamatta teatterissa ja tuntui olevan aivan sähköistynyt tämän kohtaamisen johdosta. Tätä iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä Mathilde oli täällä vain viikon, ja Fritz näki hänet sinä aikana vain kaksi kertaa. Tapasin Mathilden kadulla, ja vaihdettuamme muutaman sanan hän kysyi Teistä ja sanoi samalla: ”Hänestä on kuulemma tullut niin vakava eikä hän näyttäydy missään.” Vastasin siihen, että ”en tiedä, onko hän vakavoitunut, mutta vetäytynyt hän on voidakseen omistautua enemmän opinnoilleen”. Hän sanoi, että hänkin voisi tulla promootioon; toki on vielä epäselvää, kuten Eneberg sanoo, järjestetäänkö sitä, kirjoittakaa minulle kun asiasta on päätetty ja haluatteko vierailla luonamme ennen promootiota vai sen jälkeen. Ajattelen sitä päivittäin enkä voi sanoin kuvailla, kuinka äärettömän paljon iloitsen tästä jälleennäkemisestä. Lapsetkin puhuvat siitä ja iloitsevat tuosta ajasta. Pockus sanoi, että haluaisi silloin olla kokonaan Karhusuolla, ja Maiko odottaa jo nyt setäänsä päivittäin, sillä kun joku tulee hän huutaa heti ”Leo-setä tuli” ja tulee kovin surulliseksi kun huomaa erehdyksensä. Nikolaikin muistelee Teitä ystävyydellä ja on jo kymmenen kertaa päättänyt kirjoittaa Teille muttei ole tähän mennessä päässyt puusta pitkään, ja voin vain pyytää että ette pahastu häneen, niitä vakuutusmatkoja on taas lykätty muutamalla viikolla, ja minun on siksi kiirehdittävä tulemaan Karhusuolle.
Mathilde kuuluu olevan yhä vielä Pietarissa. Toivotte että kävisin useammin Adelea tapaamassa, olen käynytkin hänen luonaan ja aion kohta taas mennä, sillä hän vastaanottaa vieraan niin vilpittömän sydämellisesti että häneen tuntee väkisinkin mieltymystä. Tapasimme Adelen kanssa Palmrotheilla, missä vietimme koko illan yhdessä, siellä hän myös kertoi että oli kirjoittanut Teille niin mukavan kirjeen uudeksivuodeksi. Teistä oli paljon puhetta, ja hän oli kovin pahoillaan ettei minulla ollut enää Teitä seuranani, sitten hän myös oli sitä mieltä, että olitte syksyllä muuttunut niin paljon, minkä kaiken hän laittoi Julien tiliin. Hän tuntui säälivän Julieta, sillä hänen mukaansa vanhemmat olivat huomanneet kasvavan kiintymyksen ja olisivat todennäköisesti syynä siihen, että Julie muuttui niin yhtäkkisesti. Olin vaiti lähes koko ajan, jotta en paljastuisi. Hän on varmasti iloinen, kun kesällä näkee rakkaan Leon iloisena ja tyytyväisenä, joskin vielä suurempi tulee olemaan minun iloni, sillä tiedän minkä tulikokeen ystäväni on kestänyt. Isä ihmettelee, miten minulla on näin paljon kirjoitettavaa, joten täytyy kai lopettaa. Vanhempani ja sisarukseni voivat oikein hyvin ja lähettävät paljon terveisiä.
Lähettäkäähän sydämelliset terveiset myös rakkaille vanhemmillenne ja sisaruksillenne. Kuinkas se Torsten nyt Hämeenlinnaan muuttaa? Ja nyt sydämellisesti näkemiin
uskolliselta ystävältänne L...yltä
Lupaan olla iloinen ja hilpeä, kunhan vain tahto siihen kykenee. Maikolta paljon suukkoja hänen rakkaalle Leo-sedälleen. Kirjoittakaa minulle kohta kun aika vain antaa myöten.
Original (transkription)
Montag Den 6ten Februar
Mein theurer Freund!
Ich bin durch Ihr pünktliches Beant-
worten meiner Briefe so verwöhnt worden
daß wenn ein mal ein Brief etwas
länger ausbleibt mir gleich allerhand
beunruhigende Gedancken durch den Kopf
fahren, so war es auch dieses mal, ich
glaubte Sie durch meine Aufrichtigkeit
verletzt zu haben. Ihr heutiger Brief hat
mir aber diesen Glauben wieder benom-
men und war er mir daher doppelt
so lieb, denn ich sehe daß wir uns wie
immer so auch jetzt verstanden haben.
Wollen Sie aber wißen was ich am meisten
und schon seid einiger Zeit befürchtet hab,
es ist der Gedancke daß meine Briefe
Sie am Ende langweilen werden, denn
leider bin ich mir bewußt, daß ich innte-
reßante Briefe nicht schreiben kann, es
ist immer das ewige Einerlei und
wenn ich mich recht entsinne sogar
oft in gleichen Sätzen wiederholt
ich gestehe, es muß Ihnen zuletzt
einförmig vorkommen; diese Überzeu-
gung ist wohl sehr niederschlagend
dann such ich aber in der Hoffnung
|2|
Trost – daß, da meine Briefe vom
Herzen dicktirt worden so werden
sie auch vom Herzen gewürdigt
wenn sie dem Verstande auch nicht
genügen sollten.–.
Es wird Sie verwundern wenn ich
Ihnen schreib daß wir noch immer
StadtBewohner sind und bin ich diesmal
die Schuld gewesen daß aus dem
Überziehen nichts wurde denn schon
wieder war Krankheit der Grund.
Ich befiel an einem starcken Erkältungs-
Fieber so daß ich Bett hüten mußte
seid gestern aber bin ich wieder auf und
heute befinde ich mich schon so gut
daß ich ohne Anstrengung Ihnen schreiben
daraus können Sie sehen daß meine
Krankheit nicht von Bedeutung ge-
wesen, und müßen Sie sich daher mei-
netwegen nicht beunruhigen. Mein
Ausschlag hat sich nicht vermehrt und
der Frühere isttillagt beinahe verschwunden so
daß ich jetzt wieder weniger die
Nothwendigkeit der Reise einseh
welche mir bis jetzt viele sorgen-
volle Stunden gemacht.–.
Vergangenen Sonntag daß heißt
nicht gestern sondern den Vorigen
waren wir in Saarela, doch bin ich
in meiner Bekanntschaft mit
Eneberg nicht weiter gekomen
obgleich wir den ganzen Tag zu-
sammen waren vielleicht genirte
|3|
ihn meine Schwiegermutter die
immer zugegen war, was ich aber
nicht glauben kann, denn er scheint
nicht blöder Natur zu sein, kurz, wir
haben nicht fünf ernste Worte mit
einander gewechselt und sind daher
fürs Gegenwärtige nochtillagt ganz fremd für
einander, das Eis wird hoffentlich ge-
brochen sobald er uns in Karhusuo
besuchen wird welches jeden Mittwoch
geschehen soll wo er bis zum Donners-
sstrukettag bleibt wie es jetzt bestimmt worden.
Daß er mit dem Unterricht ge-
wißenhaft ist, hoff ich, denn meine
Schwiegermutter sagte daß er es
sehr ernst damit nimmt, und
dieses ist ja die HauptSache.
Alexis seinen Characker so viel als
möglich zu beobachten und zu lei-
ten hab ich Alexandra gebeten
die es mir auch heilig versprochen.
Sie ist viel öfterer in Gelegenheit
seine Unarten zu sehen als Eneberg
für den er vielen Respect zu ha-
ben scheint der auch wenig unten
sein soll sondern meist in seinem
Zimmer sich aufhält.
Nun muß ich Ihnen wohl auch
mittheilen was meine Schwie-
germutter von ihm denckt.
Mit seinem Unterricht ist sie zu
frieden auch hat sie sonst keine
Anmerkung über ihn gemacht nur
sagte sie er wäre ein eingefleischter
Schwede, schon gleich den ersten Tag
als er der Heiligen Bilder ansichtig
geworden hat er sich darüber lustig
gemacht und Dieselben Разбойника
genannt überhaupt soll sein Lieblings
Theme der rußische ReligionsGlaube sein.
Ich sagte ihr daß man von einem
Österbotten kaum ein andres Urtheil
erwarten kann denn schon mit
der Muttermilch wird ihnen der
Rußenhaß eingeimpft und dencken
gewiß Alle wie dieser nur mit dem
Unterschiede daß sie mehr Diploma-
ten sind und ihre Gedancken nicht so
frei auftischen wie Eneberg der
keine Vorstellung zu kennen scheint
sondern frisch von der Leber spricht.
Sie gab es mit und sagte zu-
gleich daß sie sich fest vorgenom-
men nie mit ihm in ein Gespräch
über Rußland sich einzulaßen.
Daran thut sie wohl am klügsten
ich will aber Eneberg bei Gelegenheit
den freundschaftlichen Rath geben vor-
sichtiger und rücksichtsvoller zu sein
da er bei meiner Schwiegermutter
wohnt die nur Gutes von Rußland
erfahren und daher sich beleidigt
fühlt wenn man die Rußen
zu sehr herunterschimpft.–.
Für heute Gute Nacht ich bin schon etwas
müde und darf mich daher nicht anstrengen
morgen die Fortsetzung.
Dienstag.
Nun hab ich alles ganz umständlich
von Eneberg Ihnen mittgetheilt und
will nur noch hinzufügen daß er
Nicolay sehr gefällt. Bis jetzt hat Alexis
mit seinen Privatstunden noch nicht
angefangen und will ich Sie in dieser
Sache um Rath fragen; er hat mit dem
Französischen, versteht sich nur theoretisch
angefangen, finden Sie aber nicht daß
es nothwendig wäre ihn darin bei ei-
nem guten Lehrer Privatstunden neh-
men zu laßen, denn ich befürchte
daß er sonst eine schlechte Aussprache
bekommt indem Eneberg wohl keine
gute Aussprache haben wird da er
sie nur theoretisch kennt. Meine
Schwiegermutter hatte anfänglich wie
ich Ihnen schrieb die Absicht ihn in
beiden Sprachen Unterricht nehmen zu
laßen, jetzt scheint sie sich aber nur für die
Rußische zu innterißiren daher ist
es jetzt unsere Sache für die Andre
zu sorgen und hoff ich nächstens Ihre
Meinung darüber zu erfahren.
Ich will auch mit Alexis in der Musick
wieder fortfahren weil er mich selbst da-
rum gebeten, es wird freilich nur ein-
mal wöchentlich geschehen doch hat
Alexandra versprochen ihn alle Tage eine
Stunde spielen zu laßen, so viel kennt
sie die Musick und hat auch Gehör um
ihn zurechtweisen zu können und da sie
sich selbst dazu angebothen so ist es mir sehr lieb.
Wie geht es denn mit Ihrer Musick?
haben Sie sie des Studirens wegen
ganz an den Nagel gehängt, oder
suchen Sie bisweilen die Gelegenheit
hübsche Musick zu hören. Sie sollten
es doch thun da sie Ihnen so viel Genuß
gewährt; für mich ist die Musick jetzt
wie immer meine liebste Zerstreu-
ung, leider ist hier nur ein großer
Mangel an hübschen Noten denn
die Notensamlung ist sehr arm daran
Madame Voigt ist diejenige die mich
hin und wieder mit einem hübschen
Stück versorgt. Gelesen hab ich recht
viel, meistentheils ganz gute Bücher
aus der Stadt Bibliothek, Ihre Bücher
sind aber noch ungelesen, denn ich
ließ sie in Karhusuo um in mei-
ner Einsamkeit eine angenehme Lec-
türe zu haben damals nicht ahnend
daß mein Abwesenheit sieben Wochen
dauern würden und nun sind die
Bücher schon drei Wochen beim Buch-
binder bei dem ich sie täglich nachfra-
gen laße der aber mit größern Ar-
beiten so überhäuft sein soll und daher
die Kleinen vernachläßigt. So wird
auch meine Geduld von unserm
liebenswürdigen Postmeister recht
auf die Probe gesetzt können Sie
sich dencken es sind schon zwei ein-
halb Wochen seitdem die Zeitungen
”Helsingfors” und ”från nära och fjerran”
|7|
verschrieben wurden und bis jetzt
haben wir noch keine erhalten. Ich
habe oftmahls mich meines diensferti-
gen Freundes Mechelin errinnert –
der hätte sich gewiß nicht gescheut
eine freundlichen Erinnerung dem
Monsieur Brunbärsvårtytt zu geben, und die
Zeitungen wären bestimmt längst hier.
Ich werde Ihren Auftrag an Tollstillagt ausführen
sobald ich nur ausfahren darf. Ich
verstehe Sie nicht warum Sie meinen
daß ich es nicht thun will?
Fritz machte neulich seine visite da,
da ihn Toll, aus alter Bekanntschaft
dazu aufgefordert. Er war sehr ent-
zückt von den Töchtern und bat
mich einen Abend hinzugehen und
daß er mitkommen könnte. Ich
wünschte nicht daß er sich verliebte
denn es wäre ja wieder umsonst.
Mathilde Ahrenberg scheint ihn noch
immer zu innterißiren er traf sie
ganz unvermuthet im Theater und
schien durch dieses rencontre ganz
elecktrisirt zu sein diese Freude währte
aber nicht lange denn sie war nur
eine Woche hier, und während der Zeit
sah er sie nur zwei mal. Ich begegne-
te ihr auf der Straße und nachdem
wir einige Worte gewechselt fragte sie
nach Ihnen und sagte zugleich ”Er soll
ja so ernst geworden sein und sich nir-
gends zeigen” worauf ich ihr antwortete
|8|
”daß er ernster geworden wüßt ich nicht,
zurückgezogen hat er sich aber deshalb um
sich mehr seinen Studien widmen zu können.”
Sie sprach davon daß sie auch zur Promo-
tion würde; doch soll es ja wie Eneberg
sagt noch im Gezweifel sein ob Die-
selbe stattfinden wird, schreiben Sie
es mir wenn es bestimmt ist und
ob Sie vor oder nach der Promotion
uns besuchen wollen. Ich dencke täglich
daran und kann Ihnen gar nicht be-
schreiben wie unendlich ich mich auf
dieses Wiedersehen freue. Auch die
Kinder sprechen davon und freuen sich
der Zeit Pockus sagte er würde dann
durchaus in Karhusuo sein wollen
und Maiko nun die erwartet schon
täglich ihren Oncel denn so wie jemand
kommt schreit sie gleich Oncel Lejo tullo und
wird ganz traurig wenn sie ihren Irrthum sieth.
Vstruket Nicolay erinnert sich auch Ihrer mit Freundschaft
und hat er sich schon zehn mal vorgenommen
Ihnen zu schreiben ist aber bis jetzt noch
nicht zum Strich gekommen und kann
ich Sie nur bitten es ihm nicht übel zu neh-
men, die Assurensse Reisen sind auf einige
Wochen wieder aufgeschoben und muß ich mich
daher beeilen nach Karhusuo zu kommen.
Mathilde soll noch immer in Petersburg sein.
Sie wünschen daß ich Adele öfterer besuch, ich
bin auch bei ihr gewesen und dencke
wieder bald hinzugehen denn sie kommt
einem mit so aufrichtiger Herzlichkeit entge-
gen daß man unwillkührlich sich zu ihr hingezogen fühlt.
Wir trafen uns mit Adele bei
Palmroths wo wir den ganzen
Abend zusammen hielten, da er-
zählte sie mir auch daß Sie einen
so hübschen Brief zum neuen Jahr
ihnen geschrieben hatten. Es war
von Ihnen viel die Rede und bedauer-
te Sie mich so sehr daß ich nicht mehr
Ihre Gesellschaft hätte, dann fand sie
auch daß Sie im Herbst sich so sehr verän-
dert hätten welches sie alles Julie zuschrieb
die sie zu bedauern schien indem wie sie
meinte die Eltern die wachsende Nei-
gung bemerckt hätten und die wahrschein-
lich schuld wären daß Julie sich so plötzlich
veränderte. Ich schwieg beinahe die ganze Zeit
um mich nicht zu verrathen. Sie wird
sich gewiß sehr freuen wenn sie im Sommer
den lieben Leo froh und vergnügt sieht
doch noch größer wird meine Freude
sein denn ich weiß welch einerstruket
Feuerprobe mein Freund durchgemacht.
Papa meint was ich denn so viel zu
schreiben hätte und da muß ich denn
wohl schließen. Meine Eltern als Ge-
schwister befinden sich ganz gut und
überschicken Ihnen viele Grüße.
Bitte auch Ihren lieben Eltern als
Geschwistern meinen herzlich Gruß
zu übersenden. Wie kommt es daß
Torsten nach Tavastehus übersiedeld?
Und nun ein herzliches Lebewohl von
von Ihrer treuen Freundin L...y
Ich verspreche Ihnen froh und heiter zu sein wenn
nur der Wille es vermag.
Von Maiko viele Küße ihrem lieben oncel Lejo –
Schreiben Sie mir bitte bald wenn die Zeit es
Ihnen nur erlaubt. –
Måndagen den 6 februari.
Min dyre vän!
Jag har blivit så bortskämd med Ert punktliga besvarande av mina brev att det genast far en hel del oroväckande tankar genom huvudet när för en gångs skull ett brev låter vänta på sig. Så var det även denna gång. Jag trodde att jag sårade Er genom min uppriktighet. Ert brev från idag har dock skingrat dessa tankar och därför var det mig dubbelt så kärt. Jag ser nämligen att vi som alltid så även denna gång förstått varandra. Men vill Ni veta vad jag befarat mest och redan sedan länge. Det är tanken att mina brev till slut tråkar ut Er. Jag är tyvärr medveten om att jag inte kan skriva intressanta brev. Alltid samma eviga monotoni och om jag minns rätt upprepas den även ofta genom likadana meningar. Jag medger att det till slut måste kännas enformigt för Er. Denna övertygelse är nog mycket nedslående men sedan tröstar mig hoppet om att eftersom mina brev dikteras direkt av hjärtat värdesätts de också av hjärtat, även om de inte räcker till för förståndet. –
Det kommer att förvåna Er när jag skriver att vi ännu är stadsbor. Denna gång har det varit mitt fel att överflyttningen inte blivit av. Sjukdom var orsaken igen. Jag drabbades av en stark förkylningsfeber och måste vara sängliggande. Sedan igår är jag uppe igen och idag känner jag mig redan tillräckligt bra för att utan ansträngning kunna skriva till Er. Därav märker Ni att min sjukdom inte var av betydelse och därför behöver Ni inte oroa Er för min skull. Mitt utslag har inte blivit större och det tidigare utslaget har nästan försvunnit så att resan, som gett mig många bekymmersamma stunder, känns mindre nödvändig nu. –
Förra söndagen, det vill säga inte igår utan söndagen före det, var vi i Saarela. Jag har ändå inte kommit längre i min bekantskap med Eneberg fastän vi var tillsammans hela dagen. Kanske blev han generad av min svärmor som alltid var närvarande. Men det kan jag ändå inte tro då han inte verkar vara av den dumma sorten, kort, vi växlade inte ens fem allvarliga ord med varandra. Därför är vi just nu ännu helt främmande för varandra. Förhoppningsvis bryts isen så snart han börjar besöka oss i Karhusuo. Varje onsdag skall han komma dit och stanna fram till torsdag. Så blev det bestämt. Att han är noggrann med undervisningen, det hoppas jag. Min svärmor sade att han tar undervisningen på allvar och det är ju huvudsaken. Jag har bett Alexandra att observera och leda Alexis karaktär så mycket som möjligt och hon lovade mig detta. Hon har mycket oftare tillfälle att se hans ovanor än Eneberg. Han verkar respektera Eneberg mycket men Eneberg är sällan där nere utan han stannar mest på sitt rum.
Nu måste jag väl också meddela Er vad min svärmor tycker om honom. Hon är nöjd med hans undervisning och annars har hon inte anmärkt något, bara att han är en inbiten svensk. Redan första dagen då han såg de heliga bilderna gjorde han sig lustig över dem och kallade dem för разбойники – ”rövare”. Överlag skall den ryska tron vara hans favoritämne. Jag sade att man knappast kunde vänta sig en annan dom av en österbottning. Redan med modersmjölken insuger de rysshatet och alla tänker säkert som han, med den skillnaden att de andra är mer diplomatiska och inte säger ut sina tankar lika fritt som Eneberg som inte verkar veta av förställning utan som talar fritt ur hjärtat. Hon höll med om det och sade att hon är fast bestämd att aldrig inlåta sig i samtal med honom om Ryssland. Det är nog klokast så. Men vid tillfälle vill jag ge Eneberg det vänskapliga rådet att vara försiktigare och hänsynsfullare då han bor hos min svärmor som bara upplevt att det kommit bra saker från Ryssland och därför känner hon sig förolämpad om man skymfar ryssar alltför mycket. –
För idag, God natt. Jag är redan lite trött och får inte anstränga mig. Fortsättningen följer imorgon.
Tisdag.
Helt omständligt har jag meddelat Er allt om Eneberg nu. Jag vill bara tillägga att Nikolai tycker mycket om honom. Hittills har Alexis inte börjat med sina privatlektioner och jag vill be Er om råd gällande den saken. Han har börjat med franska, förstås teoretiskt, men tycker Ni inte att det vore nödvändigt att låta honom ta privatlektioner i franska av en bra lärare. Jag befarar nämligen att han annars har ett dåligt uttal med tanke på att Eneberg knappast har ett bra uttal eftersom han bara kan språket teoretiskt. Min svärmor hade i början, vilket jag skrev till Er, för avsikt att låta honom ta lektioner i båda språken. Men nu verkar hon bara vara intresserad av ryskan och därför är det nu vår sak att sörja för det andra språket och jag hoppas att jag inom kort får höra Er åsikt om detta. Jag vill också fortsätta med Alexis musikundervisning igen då han själv bad mig om det. Visserligen äger det bara rum en gång i veckan men Alexandra har lovat mig att låta honom spela en timme varje dag. Hon kan tillräckligt mycket om musik och har också öra för att kunna rätta honom. Hon själv erbjöd sig att göra det och det passar mig mycket bra. Hur går det med Er musik? Har Ni slutat på grund av studierna eller har Ni då och då haft tillfälle att lyssna på fin musik. Ni borde göra det då Ni finner så mycket njutning i musiken. För mig är musik just nu min käraste förströelse, precis som alltid. Här är det tyvärr stor brist på trevliga noter då notsamlingen är fattig på sådana. Madam Voigt är den som då och då förser mig med ett fint stycke. Jag har läst rätt mycket, för det mesta helt bra böcker från stadsbiblioteket. Era böcker är ännu olästa då jag lämnade dem i Karhusuo för att i min ensamhet ha en angenäm lektyr. Då anade jag inte att jag skulle vara borta i sju veckor, och nu har böckerna redan varit hos bokbindaren i tre veckor. Varje dag låter jag fråga efter dem men han är överhopad av större arbeten och därför försummar han de mindre. Vår älskvärde postmästare sätter också mitt tålamod på prov. Kan Ni tänka Er, det har redan gått två och en halv vecka sedan två tidningar, ”Helsingfors” och ”Från nära och fjerran”, förskrevs och ingen tidning har vi hittills fått. Jag mindes ofta min tjänstvillige vän Mechelin – som säkert inte skulle ha dragit sig för att hövligt påminna monsieur Brunbär, och tidningarna hade säkert kommit för länge sedan. Jag kommer utföra Ert uppdrag så snart jag bara får gå ut. Jag förstår inte varför Ni tror att jag inte vill göra det? Fritz gjorde nyligen visit där eftersom Toll hade uppmanat honom för gammal bekantskaps skull. Han blev mycket betagen i döttrarna och bad mig att gå dit någon kväll så att han kunde följa med. Jag hoppades att han inte skulle förälska sig då det skulle vara förgäves igen. Mathilde Ahrenberg verkar ännu intresserar honom. Han mötte henne helt oförmodat på teatern och verkade vara helt elektrifierad av denna träff. Denna glädje varade dock inte länge då hon bara stannade här i en vecka och under den tiden såg han henne bara två gånger. Jag mötte henne på gatan och efter att vi växlat några ord hörde hon efter Er och sade samtidigt ”Han skall ju blivit så allvarlig och visar sig ingenstans längre” varpå jag svarade henne ”att jag inte vet något om att han skulle blivit allvarligare, men han har dragit sig tillbaka för att kunna ägna sig mer åt sina studier.” Hon sade att hon också kommer till promotionen. Men det skall ju ännu vara oklart, precis som Eneberg säger, om promotionen äger rum. Skriv till mig när det har bestämts och om Ni vill besöka oss före eller efter promotionen. Jag tänker varje dag på detta återseende och jag kan inte beskriva hur oändligt mycket jag gläder mig åt det. Också barnen pratar om det och ser fram emot den tiden. Pockus sade att han absolut vill vara i Karhusuo då och Maiko väntar sin onkel redan varje dag. Genast när någon kommer ropar hon att onkel Lejo kommit och hon blir ganska ledsen då hon inser sitt misstag. Nikolai minns också Er som en vän och han har redan föresatt sig tio gånger att skriva till Er men har inte ännu satt ut något streck. Därför kan jag bara be Er att inte ta illa upp. Hans resor gällande assuranserna har skjutits upp i några veckor igen och jag måste därför skynda att komma till Karhusuo. Mathilde skall fortfarande vara i Petersburg. Ni önskar att jag oftare hälsar på Adele. Jag har också varit hos henne och jag tänker gå dit snart igen då hon möter en med en så uppriktig hjärtlighet att man ovillkorligen känner att man dras till henne. Vi träffade Adele hos Palmroths och där var vi tillsammans under hela kvällen. Då berättade hon för mig att Ni hade skrivit till dem ett fint nyårsbrev. Ni kom ofta på tal och hon tyckte mycket synd om mig som inte längre har sällskap av Er. Hon tyckte också att Ni hade ändrats mycket på hösten och allt tillskrev hon Julie. Hon verkade tycka synd om Julie då hon var av åsikten att hennes föräldrar skulle ha lagt märke till den ökande dragningen och att det förmodligen var deras fel att Julie plötsligt blev förändrad. Jag teg nästan hela tiden för att inte avslöja mig. Hon kommer säkert glädja sig över att se den käre Leo glad och munter på sommaren. Men min glädje kommer att vara ännu större då jag vet vilket eldprov min vän gått igenom. Pappa undrar hur jag kan ha så mycket att skriva därför måste jag väl avsluta. Mina föräldrar och syskon mår bra och översänder många hälsningar till Er. Var så snäll och översänder min hjärtliga hälsning till Era kära föräldrar och syskon. Hur kommer det sig att Torsten flyttar till Tavastehus? Och nu, ett hjärtligt lev väl
från Er trogna väninna Lilly.
Jag lovar Er att vara glad och munter, om bara viljan förmår detta.
Från Maiko många kyssar till sin käre onkel Lejo –
Var så snäll och skriv så snart som tiden tillåter. –