14.1.1860 Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
Lauantai 14. tammikuuta
Iloitkaa kanssamme, kallehin ystäväni, Kaikkivaltias on kuullut yhteiset pyyntömme – sillä lemmikkimme on Taivaan isälle kiitos vaaran ulottumattomissa ja vankasti paranemassa. Tiistaina, sairauden 9. päivänä, oli käänne, ja oli niin ihmeellistä kuinka hänen tilansa yhtäkkiä muuttui. Hän sanoi herätessään siitä tiedottomuudestaan ”Mamma soita marssi”, minkä siinä ilossani teinkin, toki niin pehmeästi kuin mahdollista, jotta en kiihdyttäisi häntä. Siitä hetkestä lähtien kuume talttui, hän on taas meidän iloinen puhelias Maikomme, hän ei vain ole vielä oikein saanut ruokahaluaan takaisin ja on myös niin väsynyt ettei pysty vielä lainkaan olemaan jalkeilla, ja kaikki kantavat häntä kilvan. Kaikki talonväestä ovat niin onnellisia hänen toipumisestaan, sillä hän on täälläkin kaikkien suosikki.
Sunnuntaina. Jumala vain suokoon, ettei mitään vastoinkäymisiä enää sattuisi ja pieni enkelini pysyisi terveenä. Itsekin voin nyt paremmin, sillä huoli aiheutti sen, etten ajatellut lainkaan itseäni, toki olen joka tapauksessa kirjoittanut tohtori Rinnélle, joka myös vastasi saman tien. Hän aloittaa näillä sanoin: ”Potilaan ensimmäinen velvollisuus on: totteleminen.” Hän tarkoittaa että minun pitää totella Steveniä, koska tämän täytyy tuntea minun luontoni paremmin kuin Rinné.
Hän antaa minulle samalla joitakin reseptejä, jotka minun pitää näyttää Stevenille ja käyttää hänen suostumuksellaan – toistaiseksi en ole vielä tehnyt sitä, koska ihottumani on parempi, mutta jos se pahenee, on minun kai päätettävä toimia niin. Se mikä minua nyt taas tulee piinaamaan, on ajatus matkasta, joka on oleva välttämätön. Te, ystäväni, kyllä tiedätte mikä minua siinä eniten pelottaa, ja mietinkin pääni puhki, miten asia pitäisi järjestää, ja harmittelen enemmän kuin koskaan että Alexis ja hänen opettajansa eivät asu Karhunsuolla, sillä olen aivan varma ettei N. muuttaisi kesäksi Saarelaan, mikä minun poissaollessani olisi kuitenkin välttämätöntä. Matkakulut aiheuttavat vähemmän huolta, sillä ajattelen omaisteni tavoin, että kun ihminen on velkaa tuhansia ruplia, eivät muutama sata ruplaa silloin tee suurtakaan eroa, etenkään kun kyseessä on, kuten täällä, terveys, joka minun pitää lapsipoloisteni tähden säilyttää.
Maanantai. Tulin taas häirityksi kirjoittaessani, joskin tällä kertaa häiriö oli mieleinen, sillä minulle tuotiin kirje Teiltä. Kuinka kiitollinen olenkaan, rakkahin ystäväni, sydämellisestä osanotostanne, lohduttavista säkeistänne, oi, jotka ovat tulleet kuulluiksi ja tulevat niin sydämen pohjasta, kyynelsilmin olen niitä lukenut yhä uudelleen ja uudelleen, ja pidän niistä niin paljon etten voinut olla lukematta niitä ääneen vanhemmilleni, jotka kuuntelivat aivan liikuttuneina ja totesivat että hän pääsee vielä pitkälle runoilijana. Sisimmässäni olen samaa mieltä heidän kanssaan, sillä en ole koskaan ennustellut tulevaisuuttanne niin loistavaksi kuin voisin. (Ettehän ymmärrä väärin sanaa ”loistava”.) Minua ilahduttaa suuresti, että pidätte kuvaa niin näköisenä, ja koen olevani aivan imarreltu ilonilmauksenne johdosta.
Kirjoitatte ettei valokuvaaja Helsingissä olisi hyvä, joten pyydän Teitä odottamaan kuvanne kanssa, kunnes tulisi joku parempi, sillä minua harmittaisi kovasti, jos se ei olisi näköinen. Olin tällä kertaa pahoillani, että ette ollut kirjoittanut Nikolaille, sillä hän toivoi kuulevansa mielipiteenne kuvapotretista, mutten halunnut enkä voinut lukea kirjettä hänelle ääneen, joten sanoin vain että piditte sitä oikein onnistuneena. Mikäli ehkä taas kirjoitatte hänelle, mikä kyllä olisi tarpeen, vaikkei hän olekaan kirjoittanut vielä Teille, niin olkaa kiltti älkääkö jättäkö mainitsematta kuvapotrettia, sillä hän näyttää odottaneen sitä. Näettehän, ystäväni, hyväksyn heti tarjouksenne ja toivon siksi että ette pahastu pyynnöstäni. Anoppini kävi eilen yksin kaupungissa, enkä ole nähnyt Pockusta nyt kahdeksaan päivään. Hän kuuluu kyllä olevan ihan reipas ja alkaneen jo taas opiskellakin. Hän ilahtui kovasti kirjeestänne.
Perjantaina odotamme Enebergiä, ja olen varmaankin ensimmäinen joka hänet vastaanottaa, koska olen kaupungissa, toivoinkin sitä, jotta ei oltaisi valmiita parjaamaan minua ennen kuin hän on edes nähnyt minua. Nyt lopetan tämän kirjeen kirjoitettuani sitä kolme päivää, mutta minua on kutsuttu ainakin 20 kertaa päivässä, minkä varmaan voitte huomata sekavasta töherryksestäni, ja toivon että Teillä siksi on lempeyttä minun suhteeni. Nyt juuri kello soi taas, tohtori tulee, joten hyvästi tältä kertaa. Maiko pyytää lähettämään sedälle terveisiä ja sanomaan, että guttaperkkakapalolapsi on merkittävästi kasvanut, ja juoksee setää vastaan kun tämä tulee Karhusuolle. Voikaa hyvin, ystävä kallis, ja ilahduttakaa taas oikein pian kirjeellä uskollista
ystävätärtänne L ...
Kertokaa isällenne ja Torstenille monin verroin terveisiä meiltä. Tolleja en ole nähnyt kuten en Mechelinejäkään, sillä en ole viikkoon mennyt ulos ovesta. N. kuitenkin oli eilen setänsä luona, missä Filipe-päivää juhlittiin.
Original (transkription)
|1|
Sonnabend den 14ten Januar.
Freuen Sie sich mit uns theuer-
ster Freund – der Allmächtige hat
unsere vereinten Bitten erhört –
denn unser Aller Liebling ist dem
himmlischen Vater seis gedanckt
außer Gefahr, und starck in der
Beßerung. Dienstag als am 9ten
Tage, war die Krisis und war
es wunderbar, wie ihr Zustand
sich plötzlich veränderte, aus ihrer
selben Bewußtlosigkeit erwachte
sie mit den Worten ”Mamma
pelli Marschi” welches ich in mei-
ner Freude auch gleich that, doch
so sanft als möglich um sie
nicht aufzuregen; von dem
Augenblick gab sich das Fieber,
sie ist wieder unsere muntere
gesprächige Maiko, nur hat sich
der Apetit noch nicht recht einge-
funden, auch ist sie so matt daß
sie noch gar nicht auf ihren Füß-
chen stehen kann, und da wettei-
fert denn ein Jeder, um sie zu
tragen. Alle im Hause sind so
glücklich über ihre Wiedergenesung
denn sie ist auch hiertillagt allemeiner Favorit.
Sonntag. Gott gebe nur daß nichts wieder
hinzustößt und mein kleiner Engel
gesund bliebe. Ich befinde mich auch
jetzt beßer, denn die Sorge machte
|2|
daß ich an mich selbst gar nicht
dachte, doch hab ich jedenfalls an
D.Doktor Rinné geschrieben der mir auch
sogleich antwortete, und mit den
Worten anfängt ”die erste Pflicht
des Patienten ist: zu gehorchen”
er meint dem D.Doktor Steven soll ich
gehorchen da er beßer meine
Natur kennen muß als D.Doktor Rinné,
doch giebt er mir zugleich einige
Recepte die ich Steven zeigen soll
und mit seiner Billigung benutzen –
bis jetzt hab ich es noch nicht gethan
da mein Ausschlag beßer ist
sollte er aber schlimmer werden
so muß ich mich wohl dazu entschließen,
was mich jetzt wieder quälen
wird, ist der Gedancke, an die
Reise die wohl nothwendig
sein wird, Sie, mein Freund
wißen wohl, was mich davon
am meisten abschreckt, und ich
dencke hin und her wie man
es einrichten soll auch bedaure
ich es mehr als je daß Alexis
und sein Lehrer nicht in Kar-
hunsuo wohnen, denn ich bin
überzeugt daß N. nach Saarela
zum Sommer nicht hinziehen würde
welches aber nach meiner Abwesen-
heit nothwendig wäre. Die Reise
Unkosten machen mir weniger
Sorge denn ich dencke wie auch die
Meinigen: wo man zu 1 000 schuldig
|3|
ist, da machen einige 100 Rubel
mehr keinen großen Unterschied, be-
sonders wenn es wie hier die Gesund-
heit gilt die ich ja für meine ar-
men Kinder erhalten muß.
Montag. Schon wieder wurde ich im Schreiben
gestört, doch diesmal war es eine
angenehme Stöhrung, denn man
brachte mir Ihren Brief. Wie
dancke ich Ihnen liebster Freund
für die herzliche Theilnahme
die tröstenden Verse, oh, gewiß
die – haben Erhörung gefunden
die so aus dem innersten Herzen
kommen, mit Thränen in den
Augen hab ich sie immer und im-
mer wieder gelesen, und gefielen
sie mir so, daß ich mich nicht ent-
halten konnte sie den Eltern
vorzulesen, die ganz gerührt mir
zu hörten und sich äußerten, oh,
der wird es noch weit als Dichter
bringen; im Herzen stimmte ich Ihnen
bei, denn ich habtillagt nie Ihre Zukunft
so glänzend als möglich ausgemalt.
(Sie mißverstehen wohl nicht das
Wort ”glänzend”.) Sehr freut es
mich daß Sie das Bild so ähnlich
finden und fühl ich mich durch die
Äußerung Ihres Freundes ganz
geschmeichelt. Sie schreiben daß
der Photograf in Helsingfors nicht
gut wäre, dann bitt ich Sie
mit Ihrem Bilde zu warten bis
|4|
ein Beßerer käme denn es wür-
de mir sehr leid thun wenn es
nicht ähnlich wäre.
Diesmal that es mir leid daß
Sie an Nicolay nicht geschrie-
ben hatten, denn er wünschte
Ihre Äußerungen über das Portrait
zu hören, die ich ihm aber nicht
vorlesen wollte als konnte
daher ihm nur sagte daß Sie
es sehr gut fanden. Sollten Sie
ihm vielleicht wieder schreiben
welches wohl nöthig wäre obgleich
er Ihnen noch nicht geschrieben
so unterlaßen Sie es bitte nicht
des Portraits zu erwähnen denn
er scheint es erwartet zu haben.
Sie sehen mein Freundtillagt ich nehme gleich
Ihr Anerbiethen an, und hoffe
daher daß Sie mir meine Bitte
nicht übel nehmen. Meine Schwie-
germutter war gestern allein in der
Stadt und hab ich Pocku schon seid
acht Tagen nicht gesehn, er soll
aber ganz fix sein und auch schon
angefangen haben wieder zu lernen
über Ihren Brief hat er sich sehr gefreut.
Freitag erwarten wir Enberg und werd
ich wohl die erste sein die ihn empfängt
da ich in der Stadt bin, ich wünscht es auch
und damit man nicht fertig würde mich
anzuschwärzen bevor manstruket ertillagt mich gesehn.
Nun schließ ich diesen Brief nachdem ich
ihn drei Tage geschrieben, ich bin aber,
|5|
am Tage wenigstens 20 mal
abgerufen worden welches Sie
aus meiner confusen Kritzelei
wohl sehen können und hoffenstruket
ich daß Sie daher Nachsicht mit
mir haben, eben ward wieder
geklingelt der Doctor erscheint
also adieux für dies mal.
Maiko läßt Ihren Oncel grüßen
und sagen daß das Wickelkind
aus Gutta Perckä bedeutend gewach-
sen ist und dem Oncel entgegen
läuft wenn er nach Karhusuo kommt.
Leben Sie wohl theurer Freund
und erfreuen Sie wieder recht
bald durch einen Brief Ihre treue
Freundin L ....
Grüßen Sie Ihren Vater
und Torsten vielmahls von uns.
Tolls hab ich nicht gesehn so wie
auch Mechelins denn ich bin seid
einer Woche nicht aus der Thüre
gewesen. N: war aber gestern bei
Ihrem Oncel wo Filipe Tag gefeiert wurde.
Lördagen den 14 januari.
Gläd Er med oss dyraste vän – den allsmäktige har hört vår förenade bön – vi tackar den himmelske fadern, vår älskling är utom all fara och på bättringsvägen. I tisdags på nionde dagen inträffade krisen och det var underbart att se hur hennes tillstånd helt plötsligt förändrades. Ur själva medvetslösheten vaknade hon med orden ”Mamma, spela marschenfi”, i min glädje gjorde jag det genast, men så försiktigt som möjligt för att inte reta henne. Från detta ögonblick gav sig febern och hon är vår muntra och pratglada Maiko igen. Bara aptiten har ännu inte riktigt kommit tillbaka. Dessutom är hon så matt att hon ännu inte kan stå på sina egna små ben, och alla tävlar om att få bära henne. Alla i huset är så lyckliga över hennes tillfrisknande då hon är den allmänna favoriten också här.
Söndag. Gud give bara att ingenting händer henne och att min lilla ängel håller sig frisk. Jag mår också bättre nu. Sorgen gjorde att jag inte tänkte på mig själv alls. Men jag skrev i alla fall till dr Rinné som genast svarade. Han börjar med orden ”patientens första plikt är att lyda”. Han menar att jag skall lyda dr Steven eftersom han måste känna till min natur bättre än dr Rinné. Samtidigt gav han mig några recept som jag skall visa för Steven och med hans samtycke skall jag använda dem. Jag har ännu inte gjort det då mitt utslag blivit bättre men om utslaget försämras måste jag väl bestämma mig för det. Det som plågar mig nu igen är tanken på resan som förmodligen blir nödvändig. Ni, min vän, vet väl vad som skrämmer mig och jag funderar hit och dit hur det skall ordnas. Jag ångrar mer än någonsin att Alexis och hans lärare inte bor i Karhunsuo. Jag är nämligen övertygad om att N. inte flyttar över till Saarela mot sommaren vilket skulle vara nödvändigt under min frånvaro. Resekostnaderna oroar mig mindre då jag tänker precis som de mina: då man är skyldig flera tusen, spelar några hundra rubel ingen stor roll, framför allt då det som i det här fallet gäller hälsan. För mina stackars barn måste jag ju bevara hälsan.
Måndag. Igen blev jag störd i skrivandet. Men denna gång handlade det om en angenäm störning. Ert brev fördes nämligen hit. Jag tackar Er, käraste vän, för det hjärtliga deltagandet och de tröstande verserna, åh, visst har de bönhörts då de kommer från hjärtats innersta. Jag läste verserna om och om igen med tårar i ögonen och jag gillade dem så mycket att inte kunde avstå från att läsa dem högt för föräldrarna. De lyssnade helt rörda och sade, åh, han kommer ännu långt som diktare. I hjärtat höll jag med. Jag har nämligen aldrig utmålat Er framtid så lysande som det skulle varit möjligt (Ni missförstår väl inte ordet ”lysande”.) Jag blev mycket glad över att Ni tycker att bilden liknar och jag känner mig smickrad av Er väns yttrande. Ni skriver att fotografen i Helsingfors inte är bra. Därför ber jag Er att vänta med Er bild tills en bättre fotograf kommer. Det vore synd om bilden inte skulle likna. Denna gång var det synd att Ni inte skrev till Nikolai då han önskade höra Er åsikt om porträttet. Jag ville och kunde inte läsa upp brevet och därför sade jag bara att Ni tyckte att det var mycket bra. Om Ni skriver till honom igen, vilket nog är nödvändigt fastän han ännu inte skrivit, så ber jag Er att inte låta bli att nämna porträttet. Han verkar ha väntat sig det. Ni ser, min vän, att jag genast accepterar Ert erbjudande. Därför hoppas jag att Ni inte tar illa upp mitt önskemål. Min svärmor var ensam i staden igår vilket betyder att jag inte sett Pockus på åtta dagar. Men han skall vara rask och skall redan ha börjat läsa igen. Han gladde sig mycket åt Ert brev. På fredag väntar vi Eneberg och jag kommer väl att vara den första som möter honom då jag är i staden då. Det var också min önskan då man annars inte skulle bli färdig med att svartmåla mig innan han ens sett mig. Nu avlutar jag detta brev efter jag skrivit på det i tre dagar. Jag har dock kallats bort minst tjugo gånger per dag vilket Ni nog kan se av mitt konfysa klotter. Därför hoppas jag att Ni har överseende med mig. Just ringdes det igen och läkaren dyker upp. För denna gång alltså adjö. Maiko låter hälsa sin onkel och säga att spädbarnet av guttaperka växt och att det går själv mot onkeln om han kommer till Karhusuo.
Lev väl min dyre vän och gläd snart igen med ett brev Er trogna
väninna Lilly.
Många hälsningar från oss till Er far och Torsten.
Tolls har jag inte sett och Mechelins inte heller då jag inte varit utanför dörren på en vecka. Men N. var hos Er onkel igår. Där firades Filipe-dagen.