27.8.1870 LM–Alexandra Mechelin

Viivyin kaupungilla lauantai-illasta huolimatta saadakseni kirjeesi heti ”Wiborgin” saavuttua. Odottamani uutiset olivat aivan liian tärkeitä, jotta olisin voinut lähteä aiemmin.

Rehellisesti sanoen kyllä pelkäsinkin, että Sköldberg toteaisi vaivasi onnettomaksi, – mutta se että hän tuomitsi sinut jäämään sinne 6-8 viikkoa – se oli kyllä enemmän kuin osasin aavistaakaan. Kiltti ystävä, kuinka minun pitäisi nyt menetellä pitääkseni sinut sen aikaa iloisella mielellä? ... Mitä enemmän murehdin tätä asiaa, sitä vahvemmin kallistun kuitenkin sille kannalle, että oli todellinen onni, että olimme tällä kertaa päättäväisiä emmekä tyytyneet pelkkään Naantalin kuuriin. Minua hirvittää ajatellakin, mitä olisi voinut tapahtua, jos emme taas olisi tehneet mitään pahan parantamiseksi koko pitkän talven, ja haavaumat olisivat sillä välin saaneet ylivallan! Rakas Alexandra, kiitän sinua rohkeudesta ja tyyneydestä, joita osoittaen olet nyt alistunut väistämättömiin vaikeuksiin, – kiitän sinua myös rauhallisesta asenteesta, jota pyrit noudattamaan kirjeessäsi ja josta voin päätellä, että myös sinä ymmärrät täysin nykyisen kuurin välttämättömyyden. – Ja, tiedäthän, iloitsin mielessäni jo siitä ajasta, kun terveytesi on taas kokonaan palannut. Silloin, ellemme jo aiemmin, unohdamme vaikeudet ja alakulon, jotka nämä kuurit ja pitkällinen ero ovat saaneet aikaan.

Itse asiassa minusta tuntuu, että synkin kohta on nyt se, että joudumme olemaan niin pitkään erossa toisistamme. Kärsin jo nyt yksinäisyydestäni siinä määrin, että olen puuskittain ollut valmis heittämään kaiken pois päästäkseni kiiruhtamaan sinun ja pikku Celyn luo. Mutta nyt on tavallista vaikeampaa lähteä täältä pitemmäksi aikaa. Toivon, että voin seuraavassa kirjeessäni ilmoittaa sinulle melko varmasti, toteutuuko muutto Pietariin vai ei. Jos minut nimitetään – (ja asia näyttäisi kallistuvan siihen suuntaan), minun on astuttava virkaan marraskuun alussa. Nyt näyttäisi siltä, että pääset palaamaan Tukholmasta vasta lokakuun puolivälissä. Näin ollen minun täytyisi sinun poissa ollessasi matkustaa Pietariin, hankkia majapaikka, toteuttaa koko muutto, ynnä muuta, – ja aikomamme rauhallinen oleskelu Puotilassa rajoittuisi vain noin viikkoon lokakuun lopussa! Ja milloin pääsisin tulemaan Tukholmaan. Sitä en vielä tiedä, mutta olen tehnyt vakaan päätöksen, että haluan olla ainakin loppuajan Teidän kanssanne ja sitten tulla Teidän kanssanne kotiin huolehtiakseni Teistä myrskyisellä kotimatkalla loppusyksystä.

Kun nyt joudut viipymään siellä niin pitkään, tarvitset ehdottomasti enemmän vaatteita, ainakin päällysvaatteita. Kirjoita ihmeessä seuraavan tilaisuuden tullen, mitä minun pitäisi lähettää, niin saat ne oikopäätä.

Tuen mitä suurimmassa määrin päätöstäsi kysyä professori Abelinilta neuvoa Celyn taipumuksesta katarreihin ja muutenkin yleiseen herkkyyteen. Kukapa tietää, ehkä matka voi näin ollen osoittautua hyödylliseksi myös kalleimmalle elämänilollemme, pikku Celylle, jonka herkkä terveydentila on usein tuottanut minulle huolta.

Erityisesti minua ilahduttaa se, että olet onnistunut saamaan majapaikan samasta talosta Lindbergien kanssa. Yksinäisyyden tunnetta toki helpottaa huomattavasti, kun lähellä on hyviä ystäviä, joille vilkuttaa, kun ikävystyminen uhkaa joskus saada yliotteen. Kerro heille sydämelliset terveiset minulta ja sano, että olen erityisen kiitollinen kaikesta mitä he ovat tehneet auttaakseen sinua viihtymään.

Fikenin äiti kävi täällä juuri ennen kuin palasin postista kirjeinesi. Henrika meni heti hänen luokse Fikenin kirjeen kanssa.

Voit uskoa, että myös Henrikasta oli murheellista kuulla, että viivytte poissa vielä 6 viikkoa. Hän itki useampaan otteeseen – ja minun olisi tehnyt mieli tehdä samoin. Se on varmaa, että tämän kesän pitkän eron jälkeen olen vakaasti sitä mieltä, että tulevaisuudessa meidän pitää järjestää asiat siten, että meidän tarvitsee olla mahdollisimman harvoin ja mahdollisimman vähän erossa toisistamme. Uskon että olet kanssani samaa mieltä asiasta – ja sallikaamme itsemme siksi, kummankin tahollaan, nautiskella ajattelemalla hiljaista perhe-elämää ja häiriintymätöntä kotirauhaa, jonka vastedes meille järjestämme!

– En ole vielä kertonut mitään, mutta mitä minun pitäisi sanoa. Päivät ovat kaikki samanlaisia, ei ”tapahdu tapahtumia”, – paitsi poloisessa Ranskassa, joka hukkuu vereen. Baselin ”kansainvälinen yhdistys” haavoittuneiden hoitamiseksi on herättänyt myötätuntoa täälläkin. Olemme keränneet hieman rahaa ja pellavasiteitä. Ensi yönä L. Krohn (vaimoineen) lähtee matkaan mukanaan matkarahaa ja instrumentteja. Postin mukana lähetetään lisäksi tänään 1 000 frangia, ja huomenna lähtee suuri arkku täynnä pellavatarvikkeita. Keräys jatkuu.

Kello on nyt yli puolenyön, ja minun täytyy huomenna kello 6 aamulla matkustaa maalle; – joten nyt on parasta lopettaa. Hyvää yötä, rakas Alexandra! Kaikki pyytämäsi toimet järjestetään, – minulla ei ole muita tehtäviä kuin tämä: huolehdi itsestäsi ja pikku Celystä, – hemmotelkaa itseänne minkä voitte – ja kirjoita, kirjoita joka laivan mukana edes muutama rivi, toivoo sinun yksinäinen ja kaipaava