31.12.1863 LM–Torsten Costiander
Finsk text
Te rakkaat ihmiset!
Vastaanottakaa mitä sydämellisin kiitokseni jouluviikosta, joka oli paljon miellyttävämpi kuin osasin odottaakaan. Torsten on tietysti ansainnut minun ja meidän kaikkien aivan erityisen kiitollisuuden, nyt kuten aina.
Matkani meni hyvin muttei tietenkään ilman vastoinkäymisiä. Tulin nimittäin liian myöhään, tai oikeammin en tullut lainkaan, Tikkurilaan. Postimies kääntyi maantieltä väärälle tielle – vaikka minä protestoin. Uskoin sitten lopulta hänen vakuuttelujaan, koska siellä tosiaan voi olla joitakin talviteitä. Sillä välin juutuimme kohta syvään lumeen puiden keskellä, sivuhevonen piti riisua valjaista, mikä pimeässä kesti kovin kauan. Tämän aikana kuulin kaukaisuudessa junan vierivän.
Ajoin sitten täyttä laukkaa, yhä vielä siinä toivossa että oikea tie löytyisi, lensin nurin, putosin reestä, en sentään loukannut itseäni, tulin lopulta kylään josta näkyi Tikkurila kaukaisuudessa, muttei ollut tietä sinne. Kun siinä sitten kirosin postimiehen viisautta, näin junan vierivän sieltä. Hieno mahdollisuus, joutua ajamaan Heikinmetsästä kärryillä! Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kun saavuin sinne kiukusta kihisten, ilahdutti minua uutinen että matkaa jatketaan reellä, jos saadaan kaksi hevosta. Ja niin pääsin ennen kello kahdeksaa tänne, missä kaikki oli siivottuna ja järjestyksessä. Linder oli tullut kello viisi.
Asioita en ole vielä toimittanut, mutta teen sen tänään. Nymania olen tavoitellut kahteen otteeseen, mutta turhaan; minulle kerrottiin kuitenkin, että hän on tänään iltapäivästä kotona. Unohdin Torstenin luo silkkihuivini, jonka olen saanut lahjaksi, paperiveitsen ja Idestamin kirjeen. Ole hyvä ja lähetä ne minulle tilaisuuden tullen.
Suokaa anteeksi tämä töherrys, mutta minulla on kova kiire. Seuraavan postin mukana enemmän.
Teitä syleilee sydämellisesti
teidän Leonne.
Helsinki 31. joulukuuta 1863
Onnea, terveyttä, rohkeutta, kärsivällisyyttä ja rauhaa uudelle vuodelle!
Original (transkription)
|1|
Ihr lieben Menschen!
Empfanget meinen herzlichsten
Dank für die Weihnachtswoche,
welche viel angenehmer war, als
ich es erwarten konnte. Torsten
verdient gewiß meine und unser
aller ganz besondere Dankbarkeit,
jetzt wie immer.
Meine Reise ging gut, aber
natürlicherweise nicht ohne malheurs.
Ich kam nämlich zu spät, oder richti-
ger gar nicht, nach Dickursby. Der
Postkerl schlug von der Landstraße
einen falschen Weg ein – obgleich
ich protestirte. Ich glaubte zuletzt
|2|
doch seinen Versicherungen, da es
ja der Winterwege manche geben
kann. Indeßen blieben wir bald
im tiefen Schnee zwischen den
Bäumen stecken, das Seitenpferd
mußte losgespannt werden, wel-
ches im Dunkeln sehr lange dauerte.
Während deßen hörte ich in der Ferne
den Bahnzug rollen. Fuhr dann
im vollen Gallop, noch immer
in der Hoffnung auf den rechten
Weg zu kommen, warf um, fiel
aus dem Schlitten; doch ohne mich
zu stoßen, kam am Ende in
ein Dorf wovon man Dickursby
in der Ferne sah, aber keinen Weg
dahin hatte. Während ich denn da
|3|
über die Weisheit des Postkerls
fluchte, sah ich die Zug davonrollen.
Angenehme Aussicht, aus Henriksdahl
per Karre fahren zu müßen! Dem
ward aber nicht so, sondern, als ich,
durch und durch böse, dahin ankam,
erfreute mich die Nachricht, daß
man mit Schlitten fortkommt,
wenn man 2 Pferde besteht.
Und so gelangte ich denn doch
vor 8 Uhr hier an, wo ich Alles
geputzt und in Ordnung fand. Linder
war um 5 angekommen.
Kommissionen habe ich noch
nicht ausgerichtet, werde es aber
heute thun. Nyman habe ich
2mal gesucht, aber vergebens; man
|4|
sagte doch daß er heute n. M.nach Mittag zu
Hause sein wird. – Bei Torsten
habe ich mein seidenes Tuch, was
ich geschenkt bekam, – das Papier-
meßer und Idestams Brief ver-
gessen. Bitte mir dies bei Gele-
genheit zuzusenden.
Verzeiht diese Kritzelei, aber
ich habe grosse Eile. Mit
nächster Post mehr.
Herzlich umarmt Euch
Euer
Leo.
HforsHelsingfors 31 Dec. 63.
Glück, Gesundheit, Muth, Geduld
und Friede zum Neuen Jahr!
Ni kära människor!
Tag emot mitt hjärtliga tack för julveckan som var mycket mer angenäm än jag hade kunnat vänta mig. Torsten förtjänar visst min och vår särskilda tacksamhet, nu som alltid.
Min resa gick bra, men förstås inte utan malörer. Jag kom nämligen för sent, eller rättare sagt inte alls till Dickursby. Postkarlen slog in på fel väg från landsvägen – fastän jag protesterade. Till sist trodde jag på hans försäkran eftersom det kan finnas en hel del vintervägar. Emellertid fastnade vi snart i den djupa snön mellan träden. Sidohästen måste spännas från och det tog mycket lång tid i mörkret. Under tiden hörde jag tåget rulla i fjärran. Sedan for jag i full galopp, ännu med förhoppning om att komma till den rätta vägen, vältrade, föll ur släden; men utan att stöta mig. Till slut kom jag till en by varifrån man såg Dickursby i fjärran men det fanns ingen väg dit. Medan jag svor över postkarlens envishet såg jag hur tåget rullade iväg. Trevliga utsikter, att måste åka med en kärra från Henriksdal! Så blev det dock inte utan då jag, mycket sur, kom fram dit gladdes jag över nyheten att man kan åka i en släde om man hyr två hästar. Och så anlände jag trots allt före kl. 8. Här var allting städat och gjort i ordning. Linder hade anlänt kl. 5.
Ärendena har jag inte ännu uträttat, men jag kommer att göra det idag. Nyman har jag försökt träffa två gånger, men förgäves; man sade att han kommer att vara hemma idag på eftermiddagen. – Hos Torsten glömde jag min sidenduk som jag fick i present, – jag glömde också papperskniven och Idestams brev. Jag ber om att skicka mig dessa saker vid tillfälle.
Ursäkta klottret men jag har bråttom. Mera med nästa post.
Hjärtliga omfamningar från
Er Leo.
Helsingfors den 31 december 1863.
Lycka, hälsa, mod, tålamod och frid för det nya året!