16.4.1860 Lilly Steven-Steinheil–LM

Svensk text

Den 16 april.

Dyre vän!

Full av glädje över Ert just mottagna kära brev vill jag genast besvara det. Härmed vill jag också följa Ert råd att gengälda ont med gott. Ni var alltså sjuk min vän och det var orsaken till Er långa tystnad som oroade mig mycket och som orsakade ett kaos av kväljande tankar inom mig. Att Ni kunde ha varit sjuk var jag långt ifrån att ana då jag tänkte: om han inte känner sig riktigt bra skulle han ändå skriva några rader till mig, om han är allvarligt sjuk skulle han har bett en av sina bröder att meddela mig detta. Så tänkte jag – och jag tänkte ännu mycket annat – men det kan göra detsamma nu – Ni är ju frisk igen – och jag tackar den gode Guden för det. Och att Ni kan skriva igen gläder mig hjärtligt då jag under dessa fjorton dagar känt ännu starkare hur mycket jag värdesätter Era kära brev och hur smärtsamt det skulle vara för mig om jag någon gång måste undvara dem. Jag tackar Er för att Ni uppfyllt min önskan och redogjort så utförligt för Er framtida livsplan. Nu inser också jag att Er föresats att bli jurist nog är den bästa Ni kan fatta. Era anledningar är träffande och sanna, och speciellt då Ni menar att Ni även i framtiden kan skriva och poetisera så är ju allt förenat. Åtminstone så mycket som är att önska sig från önskningarnas oändliga rike. Ni har nog rätt i när Ni säger att jag inte helt instämmer i Er . Förvisso är jag inte rätt person att bedöma detta men jag är övertygad om att Er far hittat den ”ursprungliga gudagnistan” i vissa av Era skapelser, fastän han inte yttrar sig därom, vilket jag förresten inte vet. Men jag antar det då han alltid önskat att Ni skulle välja den diplomatiska banan vilket också är naturligt då den poetiska banan nog är för törnefull och slipprig för att med säkerhet kunna räkna med en bekväm existens. Och vad ännu viktigare är, hur ofta misskänns och förtalas en författares bästa och ädlaste strävanden, och – knappt börjat rimma – blir förhoppningarna om än inte kvävda så avsevärt minskade. Er onkel gladde sig mycket när jag meddelade honom Ert beslut och aldrig tidigare har jag hört honom uttala sig med så livligt intresse om Er framtid. När man känner honom närmare så märker man att han är en genomärlig och välmenande människa fastän han ibland verkar sårande och förolämpande i sina yttranden. Han sade till och med själv att ”jag tror att Leo ofta tyckt att jag är barsk och likgiltig – men det var jag aldrig – jag har alltid känt det varmaste intresse för den käre pojken. Men jag kunde inte instämma i hans poetiska övertygelser och att han verkade förvänta sig sådant av livet. Kanske därför har jag ofta varit för direkt i mina prosaiska anmärkningar.” Han erkände att han gjort fel gentemot Er då han inte ännu besvarat Ert brev och han ville så snabbt som möjligt skriva ett bot- och gratulationsbrev beträffande Ert . Förmodligen har Ni redan fått brevet. Adèle var vänlig och deltagande som alltid och beklagade att vi ses så sällan, och hon är ändå den människa, som jag näst de mina oftast hälsar på. Jag dras nämligen mest till henne och på grund av det har jag försummat mina andra bekanta till den grad att jag samlat på mig en massa -visiter. Många är redan stötta och därför måste jag äntligen besluta mig för att avlägga alla visiter. Och det har jag så småningom börjat med, nämligen med barnsängsvisiter och för tillfället är det kvinnor som ger anledning till det: guvernörskan, Jutta Thesleff, två madamer Alfthan, som gjorde början och förra veckan föddes W. Hackman en dotter och W. Rothe en son. De två sistnämnda känner sig väl och Emmi var som vanligt så rask, att allt var fix och färdig på en halv timme. Om henne kan man med fog säga vad en fransman sade om kvinnan: ”kvinnan är gjord för att föda barnfr”. Min profetia att hon ännu kommer upp till ett kommer säkert att slå in. Torsdag förmiddag är dopet men bara i familjekretsen. Det har bara gått en vecka men Willi vill redan samma kväll anträda sin resa utomlands. Han skyndar så mycket eftersom det redan är så sent och de andra köpmännen har förekommit honom och redan rest för två veckor sedan. Just nu grasserar olika sjukdomar i staden, såsom frossa och mässling och konstigt nog har många av våra unga demoiseller drabbats och Julie H. är en av dem. Hon har mässling, men så lätt att hon inte är sängliggande. Grommé är inte tillräckligt återställd efter lungsoten för att skicka honom till sina föräldrar med första öppet vatten. Han är så svag att läkarna redan gett upp hoppet och Hackmans verkar beklaga det mycket. På grund av de många sjukdomarna ordnades inga förnöjelser under påskhelgdagarna, förutom en konsert eller snarare en soaré som ordnades av Faltin och Wächter. Där spelade också Alexandrine Melart och det gladde mig mycket att äntligen höra henne. Hon spelar verkligen mästerligt och hon kunde säkerligen och med all rätt uppträda som artist vilket Henselt rått henne men hon verkar inte ha lust till det. Efter hennes fina spel som förtjusade alla följde ett sångstycke av mamsell . Jag häpnade och var förväntansfull, och kan Ni tänka er vilken låt man skulle få höra, min favoritlåt som Ni så ofta sjungit. Men hur! För min del skulle jag helst sprungit därifrån i stormgalopp (och jag tror att jag skulle fått ett stort följe) då alla hade svårt att behålla en allvarlig min. Men en blick till modern och brodern, som satt mittemot mig, gjorde att jag kom till mig och jag hade hjältemodet att tre gånger utstå denna tortyr utan att en enda gång röra en min. Ni tycker kanske att jag är för elak – men jag har inget medlidande med människor som tar sig sådana djärvheter. Har Ni hört att Casimir Palmroth för sina många förtjänster (vilka?)? Följande är säkert också en nyhet för Er, nämligen att bröllopet mellan bankdirektören Gripenberg och Mimi Geschwendt ägde rum i söndags. Hennes föresats var ändå bara ett falskt sken. Järnefelt var hennes brudtjänare och i hans tal till de unga yttrade han sig så här ”han önskar att det unga paret skulle ha en att varje år minnas denna dag”. Det liknar honom. Emellertid väckte det ett ljungande skratt. Härmed tar mina nyheter slut, och jag vill också meddela Er något om oss. Det finns till och med att berätta om det inte skulle vara för farligt att anförtro allting åt ett brev. Men Er nyfikenhet har väckts och jag vill försöka att meddela Er det mest väsentliga genom några antydningar. Kanske förstår Ni mig – det som Ni inte förstår, måste vänta på en förklaring tills en muntlig sammankomst. Under tysta veckan förmedlades en mellan Nikolai och hans mor. Carl Alfthan som startade det hela spelade medlare. lät äntligen övertala sig, men bara med två villkor: för det första: att han oöverskridbart avstå från sin passion, för det andra: kravet på min far att addera ytterligare 400 rubel till de 2.50 från förra sommaren. villkoren uppfylldes men jag betvivlar starkt att det hålls då det redan överskridits två gånger inom två veckor. Och jag befarar nästan att allt är förgäves då inte ens en så allvarlig anledning får honom att hålla sig till dessa villkor.

Den förödmjukelsen och kränkningen som jag måste tåla i denna sak slår allt som jag tidigare lidit, och det kan bara kännas men inte uttalas. Därför kommer också årets morsvecka falla ur minnet, och klagade jag tidigare över att jag inte lätt kan så är det nu möjligt. Av allt detta inser Ni säkert att en resa till Helsingfors inte är tänkbar för oss. Med tungt hjärta avstår jag från denna önskan och jag tröstar mig med tanken att vi återses här. Då vill jag nyttja varje ögonblick för att hämta tröst och uppmuntran i samvaron med min trogne vän. När tänker Ni komma, kanske i juni? Då skulle Ni kunna komma till A. Alfthans bröllop som skall firas storartat. Men jag tror nästan att det vore bättre om Ni kommer? Under påskveckan förde Lille den lovade minnesgåvan hit, och dessutom en ring med Alinas hår. Porträttet är utomordentligt lyckat och därför är det mig mycket mycket kärt och ofta står jag framför det för att betrakta detta kära vemodiga ansikte som framkallar vissa glada men fler dystra minnen inom mig. Lille har nu flyttat till pastoratet som han arrenderat på tre år. Åstrand var en för sorglig ort för honom. Där påminde allt om hans fru, och särskilt på sommaren skulle han varit väldigt ensam då hans syster och hans barn åker till modern. Nikolai har just kommit tillbaka från Saarela, han red dit då man inte kan åka på skogsvägen, varken med slädar eller på hjul. Och jag gläder mig åt förhållandet då jag har en orsak att inte behöva åka dit så snart. Till dras jag definitivt inte och Pockus ser jag i staden på söndag. Eneberg och Pockus har inte varit i Karhusuo på länge, framför att eftersom vägen varit oframkomlig. Igår klagade hon på Eneberg igen, hon klagade över att han behöll pojken hos sig i söndags förmiddag då Pockus inte hade kunnat sina läxor i lördags. Men jag tycker att det var helt rätt, och Nikolai likaså: pojken skall kunna sina läxor och han måste vänja sig vid punktlighet. Annars verkar Eneberg helt nöjd med Pockus. Åtminstone säger han att Pockus gjort många framsteg. Maiko är frisk och utvecklas märkbart så att Ni väl kommer att märka en tydlig förändring hos Er lilla brud. Beata är också frisk och därför har vi behållit henne. Det med ryskan har vi , Ni kommer sålunda ha nöjet av att konversera med Er brud på finska. Nu måste jag ännu svara på Er fråga. Om Ni minns så skrev Ni någon gång ”att en ung rik flicka föredrar Er – men att Ni inte vill eller skulle kunna utnyttja det eftersom erfarenheten gjort Er försiktigare”. Därför min fråga om fröken Ramsay är den nämnda unga flickan? Ni frågar också om jag inte underlåter att promenera? Fram tills nu har jag inte kunnat göra det då först snön, som låg alnshög, och nu leran hindrat mig. Det enda jag gjort är att jag stått på trappan en stund varje dag för att dra in frisk luft. Förhoppningsvis kan jag ta promenader i trädgården snart. Den börjar långsamt torka. Jag lät madamen så många blommor, då hon förstår sig på det och jag hoppas att trädgården kommer att göra mig mycket glädje på sommaren. Nikolai verkar också vara intresserad av den och han låter föra dit en hel del jord. Jag skulle nästan ha glömt att han gav mig i uppdrag att hjärtligt tacka för Ert brev och skriva att han själv snart vill besvara det. –

Han har redan gått och lagt sig och jag måste nog också göra det då klockan nästan är 11. Därför, God natt. Var försiktig så att Ni inte blir sjuk igen och jaga bort alla med våld. De leder ändå . Och nu vill jag ännu be om en sak – låt mig inte vänta på svar för länge. Det oroar mig mer än Ni tror och dessutom vill jag inte visa det för någon då även mina föräldrar tyckte att jag sysselsätter mig för mycket med Er, det vill säga min far och Fritz tyckte det. Mamma förstår vår vänskap och hon klandrar inte. –

Er oföränderliga Lilly.

Finsk text

16. huhtikuuta

Kallis ystävä!

Tulvillani iloa vastikään saamastani rakkaasta kirjeestänne haluan myös vastata siihen oitis ja siten noudattaa omaa neuvoanne palkita paha hyvällä. Olitte siis sairaana, ystäväni, ja tämä oli syynä pitkään vaitioloonne, mikä teki minut niin kovin levottomaksi ja aikaansai minussa piinaavien ajatusten kaaoksen, mutta siitä minulla ei ollut kaukaisintakaan aavistusta että olitte sairaana, sillä ajattelin: mikäli hän voi hiukan huonosti, kirjoittaisi hän kuitenkin minulle muutaman rivin, mutta jos hän olisi huomattavan sairas, pyytäisi hän jotakuta veljistään ilmoittamaan minulle. Tällaista ajattelin – ja vielä paljon muutakin – mutta se on nyt samantekevää, olettehan taas terve, ja kiitän siitä rakasta Jumalaa. Olen sydämestäni iloinen että voitte taas kirjoittaa minulle, sillä vasta näiden kahden viikon aikana olen oikein tajunnut, kuinka arvokkaita rakkaat kirjeenne minulle ovat ja kuinka tuskallista minulle olisi jos joskus olisi oltava vailla niitä. Kiitän, että olette täyttänyt toiveeni ja selittänyt minulle niin seikkaperäisesti tulevaisuudensuunnitelmianne. Nyt ymmärrän myös, että aikomuksenne ryhtyä juristiksi on varmaankin se paras, sillä perusteenne ovat osuvia ja tosia, ja erityisesti kun olette sitä mieltä että voitte kirjoittaa ja runoilla, niin sittenhän kaikki on hyvin. Ainakin siinä määrin kuin on esittää jokin toive toiveiden loputtomassa valtakunnassa.

Olette aivan oikeassa, kun katsotte etten olisi aivan samaa mieltä , en tosin ole oikea henkilö arvioimaan asiaa, joskin olen vakuuttunut että isänne on löytänyt joistakin näistä luomuksistanne ”alkuperäisen jumalaisen kipinän”, vaikkei sitä näin ilmaisisikaan, mitä en tosin tiedä, mutta niin oletan, koska hän on aina toivonut että valitsisitte diplomaatin virkauran, mikä on aivan luonnollista, onhan runoilijan elämänura liian okainen ja iljanteinen, jotta voisi varmuudella laskea mukavan toimeentulon varaan. Ja mikä vielä tärkeämpää, kuinka usein väheksytään ja parjataankaan runoilijan jaloimpia pyrkimyksiä, jolloin toiveet elleivät tukahdu niin kuitenkin merkittävästi hupenevat. Setänne ilahtui kovasti kun kerroin hänelle päätöksestänne, enkä ole koskaan aiemmin kuullut hänen puhuvan tulevaisuudestanne niin eloisan kiinnostuneena. Kun hänet tuntee paremmin, on hän kuitenkin perin kunnollinen, hyväntahtoinen ihminen, vaikka toisinaan vaikuttaakin töykeältä ja loukkaavalta. Hän sanoi itsekin: ”Leo on luullakseni usein pitänyt minua tylynä ja välinpitämättömänä, mutta sellainen en ole koskaan ollut, olen aina tuntenut mitä lämpimintä kiinnostusta tätä rakasta nuorukaista kohtaan, en vain voinut olla samaa mieltä niistä runollisista näkemyksistä, joita hänellä tuntui olevan tästä elämästä, ja olen ehkä siksi usein ollut liian jyrkkä proosallisissa huomautuksissani.” Hän myönsi tuntevansa kovasti syyllisyyttä vuoksenne, kun ei ole vielä vastannut kirjeeseenne, ja halusi kirjoittaa Teille niin pian kuin mahdollista katumus- ja onnittelukirjeenkin johdosta. Todennäköisesti olette jo saanutkin sen. Adèle oli ystävällinen ja huomaavainen kuten aina, ja surettaa että näemme niin harvoin, joskin hän on se ihminen, jota omaisteni jälkeen käyn useimmin tapaamassa, sillä häneen olen mieltynein, joten olen laiminlyönyt muita tuttujani niin, että on kerääntynyt joukko -vierailuja. Moni on jo aivan loukkaantunut, joten minun on kyllä lopultakin päätettävä tehdä kaikki vierailut, minkä olenkin jo vähitellen aloittanut lapsivuodekäynneillä, joihin parhaillaan on antanut aihetta rouvaa: kuvernöörska, Jutta Thesleff, kaksi madame Alfthania, jotka aloittivat, ja viime viikolla lahjoitettiin W. Hackmanille tytär ja W. Rothelle poika. Kumpikin viimeksi mainituista voi mainiosti, ja Emmi oli kuten tavallista niin reipas, että kaikki oli valmista ja ohi puolessa tunnissa. Hänestä voikin täydellä syyllä sanoa kuten kerran muuan ranskalainen totesi naisihmisestä: ”nainen on tarkoitettu synnyttämään lapsia”. Ennustukseni, että hän yltää vielä , tulee varmasti toteutumaan.

Torstaina aamupäivällä on kastetilaisuus vain perheen kesken – on kulunut vasta viikko, mutta Willi haluaa lähteä illalla matkaan; hän pitää näin kovaa kiirettä koska on jo niin myöhä ja muut kauppiaat ovat ehtineet lähteä matkaan jo kaksi viikkoa ennen häntä. Kaupungissa riehuu nyt erinäisiä tauteja, kuten horkkatautia ja tuhkarokkoa, ja merkillistä kyllä joukko nuoria neitejämme on sairastunut, heidän joukossaan myös Julie H.. Hänellä on tuhkarokko, joskin niin lievä ettei hän joudu olemaan vuoteessa. Grommé samoin on tuskin toipunut keuhkotaudin kourista niin pitkälle, että hänet voisi lähettää ensimmäisen sulan veden aikaan vanhempiensa luokse. Hän on niin heikkona, että lääkärit ovat jo luopuneet toivosta, ja Hackmanit tuntuvat surevan asiaa kovasti. Useiden sairastapausten vuoksi ei pääsiäispyhinäkään ole ollut mitään rientoja lukuun ottamatta yhtä Faltinin ja Wächterin järjestämää konserttia tai pikemminkin iltamaa. Siinä soitti myös Alexandrine Melart, ja olin hyvin iloinen kun sain vihdoin kuulla häntä, hän soittaa todella mestarillisesti ja voisi aivan mainiosti esiintyä taiteilijanakin, mihin Henselt on häntä neuvonut mutta hänellä ei tunnu olevan siihen halua. Hänen kauniin soittonsa jälkeen, joka ihastutti kaikkia, seurasi mamselli esittämä laulukappale, olin ällistynyt ja odotusta täynnä, ja ajatelkaahan mikä laulu saatiin kuultavaksi, lempilauluni jota niin usein lauloitte minulle, ”I rosens doft”, mutta kuinka! Omasta puolestani olisin mieluiten sännännyt sieltä pikalaukkaa (ja luullakseni saanut suuren joukon seuraajia), sillä niin vaikealta näytti kaikille säilyttää vakava naama, mutta vilkaisu äitiin ja veljeen, jotka istuivat minua vastapäätä, saivat ilmeeni peruslukemille, ja antoivat minulle urhoollisuutta kestää tämä kidutus kolmesti menettämättä itsehillintääni. Olette ehkä sitä mieltä, että olen liian ilkeä, mutta minulla ei ole mitään myötätuntoa ihmisiä kohtaan, jotka ovat liian julkeita. Oletteko kuullut, että Casimir Palmroth on monista ansioistaan (mistä?) ?

Seuraava on Teille varmaan uusi tieto, nimittäin että lauantaina oli pankinjohtaja Gripenbergin ja Mimi Gescwhindin häät. Hänen, Mimin, aikomuksensa olikin pelkkää sumutusta. Järnefelt oli hänen nuodemiehensä ja lausui puheessaan nuorille toivovansa että nuorellaparilla olisi joka vuosi jokin muistella tätä päivää. Tämä oli niin hänen tapaistaan, joskin nostatti raikuvan naurun. Uutiseni ovat täten lopussa, ja haluan kertoa jotain myös meistä, kerrottavaa olisi , ellen pelkäisi uskoa kaikkea kirjeeseen. Uteliaisuutenne on kuitenkin herätetty, ja haluan yrittää kertoa oleellisimmat asiat muutamin viittauksin, ehkä ymmärrätte minua – sen, mitä ette ymmärrä, selitystä on lykättävä kasvokkain tapaamiseen.

Hiljaisella viikolla sovittiin Nikolain ja hänen äitinsä välillä , Carl Alfthan joka laittoi koko jutun alulle, toimi välittäjänä. antoi lopulta ylipuhua itsensä mutta vain kahdella ehdolla: ensiksikin että N. kertakaikkisesti luopuisi himostaan, toiseksi että isääni vaaditaan lisäämään vielä 400 ruplaa viime kesän 2,50:een. ehto täyttyi, joskin epäilen suuresti pitääkö , sillä on kahden viikon sisällä rikottu jo kaksi kertaa, ja pelkään lähes että kaikki on turhaa, koska edes näin vakava syy ei saa häntä pitämään tätä ehtoa. Ne nöyryytykset ja loukkaukset, joita minun on pitänyt tässä asiassa kestää, ylittävät kaikki aiemmin kärsimäni, ja sen voi vain kokea, ei pukea sanoiksi, joten tämänvuotinen äidinviikko ei katoa muististani, ja kun aiemmin valitin etten voisi helposti , niin nyt kykenen siihen vielä . Kaikesta tästä varmasti ymmärrätte, ettemme voi ajatellakaan Helsingin-matkaa. Raskain sydämin luovunkin tästä toiveesta ja lohduttaudun sillä ajatuksella, että näen Teidät kyllä taas täällä. Silloin haluan hyödyntää joka hetken saadakseni yhdessäolosta uskollisen ystäväni kanssa itselleni lohtua ja piristystä. Milloin aiotte tulla, kenties kesäkuussa? Silloin voisitte osallistua A. Alfthanin häihin, joita on määrä juhlia varsin suurellisesti, joskin melkeinpä luulen että Teidän olisi parempi olla ?

Lille toi minulle pääsiäisviikolla sen lupaamansa muiston samoin kuin sormuksen, jossa on Alinan hius. Muotokuva on erinomaisen onnistunut ja siksi minulle hyvin hyvin rakas, ja seison usein sen edessä tarkastellen näitä rakkaita alakuloisia kasvoja, jotka herättävät minussa joitakin iloisia mutta ennemmin surullisia muistoja. Lille on nyt muuttanut pappilaan, jonka on vuokrannut kolmeksi vuodeksi, sillä hänelle Åstrand oli liian surullinen paikka, missä kaikki muistutti vaimosta. Hän olisi erityisesti kesällä ollut kovin yksinäinen, kun sisar matkustaa äidin luo lapsen kanssa. Nikolai tuli juuri Saarelasta, mihin oli mennyt ratsain, sillä metsätietä ei voi nyt matkata sen enempää kelkalla kuin pyörilläkään. Ja itse iloitsen tästä tilaisuudesta, ettei ole syytä matkustaa sinne niin pian, sillä ei todellakaan houkuta minua, ja Pockuksen näen sunnuntaina kaupungissa. Siitä onkin jo kauan, kun Eneberg ja Pockus ovat olleet Karhusuolla, nimittäin siksi että tie on kulkukelvoton. Eilen hän valitti taas Enebergistä, että tämä piti Pockusta luonaan sunnuntaiaamupäivän, koska poika ei ollut lauantaina osannut läksyään. Minusta se oli kuitenkin ihan oikein, kuten Nikolaistakin, onhan pojan osattava läksynsä ja totuttava täsmällisyyteen. Muuten E. vaikuttaa olevan Pockukseen varsin tyytyväinen, ainakin hän sanoo tämän edistyneen kovasti. Maiko on terveenä ja osoittaa selvää kehitystä, niin että tulette huomaamaan selvän muutoksen pikku morsiamessanne. Beatakin on terveenä, joten olemme vielä pitäneet hänet ja taas venäjäasiaa, ja voitte niin muodoin saada hupia keskusteluista morsiamenne kanssa suomeksi.

Nyt minun on vielä vastattava kysymykseenne. Jos muistatte niin kirjoititte minulle kerran, ”että olette kovasti erään nuoren tytön suosiossa – mutta että ette halua tai voi hyödyntää sitä, koska kokemus on tehnyt Teistä varovaisen”. Siksi kysymykseni, onko tämä tietty nuori tyttö neiti Ramsay? Kysytte myös, en kai laiminlyö kävelyllä käymistä? En ole tähän mennessä pystynyt siihen, koska ensin oli kyynärän korkeudelta lunta, nyt taas esteenä on ollut pohjaton loka. Ainoa mitä olen tehnyt on että olen päivittäin seissyt hetken portailla ammentaakseni sentään raitista ilmaa. Toivottavasti kuitenkin voin kohta kävellä , joka alkaa kohta olla kuiva. Annoin madamen kylvää paljon kukkia, hän kun ymmärtää niiden päälle, ja toivon että puutarhasta on minulle tänä kesänä paljon iloa. Nikolaikin tuntuu olevan kiinnostunut siitä ja antaa raahata sinne reippaasti maata. Olinkin unohtaa, että hän antoi tehtäväkseni kiittää Teitä kovasti kirjeestänne ja että hän kohta vastaa itse. Hän on käynyt vuoteeseen, ja minunkin on tehtävä samoin, koska kello on pian jo 11. Joten hyvää yötä, pitäkää huolta että ette taas sairastu ja karkottakaa tarmokkaasti kaikki , sillä sellaiset eivät johda . Ja nyt vielä eräs pyyntö – älkääkä jättäkö minua liian pitkäksi aikaa ilman vastausta. Se huolestuttaa minua enemmän kuin uskottekaan, enkä sitä paitsi halua näyttää sitä kenellekään, koska vanhempanikin olivat sitä mieltä että olen liian paljon tekemisissä kanssanne, eli siis isäni ja myös Fritz. Äiti taas ymmärtää ystävyyttämme eikä moiti sitä.

Muuttumaton Lillynne

Original (transkription)

Visa ändringar inarbetade

Den 16^ten Aprill.

Theurer Freund!

Voller Freude über Ihren soeben
erhaltenen lieben Brief, will
ich ihn auch sogleich beantworten
und hiermit Ihren Rath Böses
mit Gutem zu vergelten be-
folgen. Sie waren also kranck
mein Freund – und dieses, der
Grund, Ihres langen Stillschwei-
gens, welches mich so sehr beun-
ruhigte und in mir ein Khaos
von quälenden Gedancken hervor-
rief; daß Sie aber kranck wären,
war ich am entferntesten zu
ahnen denn ich dachte: ist er
etwas unwohl so würde er mir
dennoch einige Zeilen schreiben,
wäre er aber bedeutend kranck
so würde er einen seiner Brüder
bitten, es mir mitzutillagttheilen. Dieses
|2| dachte ich – und noch vieles andre –
doch, daß ist jetzt einerlei –
Sie sind ja wieder gesund – und
dafür danck ich dem lieben Gott;
und daß Sie mir wieder schrei-
ben können freut mich von Herzen,
denn in diesen vierzehn Tagen
hab ich es erst recht empfun-
den – wie werth mir Ihre lieben
Briefe sind und wie schmerz-
haft es für mich wäre wenn
ich sie einst entbehren müßte.
Ich dancke Ihnen daß Sie meinen
Wunsch erfüllt, und Ihren zukünf-
tigen LebensPlan mir so ausführ-
lich auseinander gesetzt; jetzt seh
auch ich ein, daß Ihr Vorsatz Jurist
zu werden, wohl der Beste ist, denn
Ihre Gründe sind treffend und wahr,
und besonders da Sie meinen, daß
Sie auch , werden schreiben
und poetisiren können, so ist ja
alles verreint, wenigstens so viel,
als aus dem unendlichen Reiche der
Wünsche – sich zu wünschen – ist.

|3|

Wohl haben Sie recht – wenn Sie
meinen daß ich Ihrem nicht ganz beistimmen
würde, ich bin freilich nicht Dieje-
nige, die solches beurtheilen könn-
te, doch bin ich überzeugt, daß
Ihr Vater, in manchen dieser Ihrer
Schöpfungen den ”ursprünglichen
Götterfuncken” gefunden, wenn er
sich auch darüber nicht geäußert,
welches ich übrigens nicht weiß,
doch vermuth ich es, da er es im-
mer gewünscht, daß Sie die
diplomatische Laufbahn erwählten
welches ja auch so natürlich ist,
denn wohl ist die poetische Lauf-
bahn eine zu Dornenreiche und
Schlüpfrige, um mit Sicherheit
auf eine bequeme Existens rech-
nen zu können, und was noch wich-
tiger, wie oft werden die besten
edelsten Bestrebungen eines
Dichters, verkannt und verleumdet,
und damit die Hoffnungen – kaum
im Reimen – wenn nicht erstickt,
so doch bedeutend herabgesetzt. Ihr
|4| Onceltillagt freute sich sehr, als ich ihm Ihren
Entschluß mittheilte,
und hab ich ihntillagt nie früher mit so leb-
haftem Intereße sich über Ihre Zu-
kunft aussprechen hören. Wenn
man ihn genauer kennt so ist er
doch ein Grund Braver und wohlmei-
nender Mensch wenn gleich er in
seinen Äußerungen manches mal
einem anstößig und beleidigend scheint,
er sagte auch selbst ”Leo hat mich glaub
ich oft, schroff und gleichgültig, gefun-
den – dieses aber war ich nie –
ich habe für den lieben Jungen
immer das wärmste Intereße
gefühlt, nur konnte ich nicht mit
seinen poetischen Ansichten, die er
von diesem Leben zu erwarten
schien, übereinstimmen und bin ich
daher vielleicht oft zu derb in mei-
nen prosaischen Bemerckungen gewesen.”
Er gestand daß er vis a vis Ihnen sehr schuld
wäre indem er Ihren Brief noch nicht
beantwortet und wollte er Ihnen so
bald als möglich einen Buß als Gratulations
Brief zu Ihrem schreiben. Wahr-
scheinlich haben Sie ihn auch schon erhalten.

|5|

Adèle war freundlich und theilneh-
mend wie immer und bedauert es
daßstruket daß wir uns so selten sehen,
und doch ist sie Diejenige, die ich,
nächst den Meinigen am öftersten
besuch, denn zu ihr zieth es mich am
meisten, dadurch hab ich denn mei-
ne andern Bekannten so ver-
nachläßigt so daß sich eine Legion
von visiten gesammelt
und Viele schon ganz beleidigt sind
daher ich mich wohl endlich dazu
entschließen muß sie Alle abzumachen
womit ich denn auch schon bei we-
nigem angefangen und zwar mit
Wochen visiten wozu einem gegen-
wärtig Frauen Veranlaßung
gegeben: Die Guverneurin, Jutta Thes-
leff, zwei Mdme: Alfthans, die den
Anfang gemacht und in der ver-
gangenen Woche wurde W: Hack-
mann eine Tochter und W: Rothe
ein Sohn geschenckt. Letztern
Beide befinden sich ganz wohl
und Emmi war wie gewöhnlich
|6| so fix, daß in einer halben Stunde
alles fix und fertig war; von ihr kann
man mit Recht sagen wie einst
ein Franzose sich über das Weib
geäußert ”la femme est faite
pour faire des enfants” meine Pro-
phezeihung daß sie es noch zu einem
bringt – wird sich gewiß
bestättigen. Donnerstag Vormittag ist
die Taufe nur en famille – es ist
erst eine Woche, doch will Willi
den Abend seine Reise ins Ausland
antreten, er eilt so sehr, indem es
schon so spät ist, und die andern
Kauffleute ihm schon um zwei
Wochen zuvorgekommen sind.
In der Stadt herrschen jetzt verschie-
dene Kranckheiten als das kalte
Fieber und die Masern und son-
derbahrer Weise sind eine Menge
unserer jungen Demoisells daran
befallen unter denen gehört auch
Julie H: sie hat die Masern, doch so
leicht daß sie dabei nichttillagt zu Bette liegt.
Grommé ist ebenfalls von der Lun-
gen Schwindsucht kaum so weit herge-
|7| gestellt um mit dem ersten offenen
Waßer ihn zu seinen Eltern zu schicken.
er ist so schwach daß die Ärzte ihn
schon ganz aufgegeben haben und
scheinen Hackmans es sehr zu bedauern.
Der vielen Kranckheiten wegen
sind auch während den OsterFeiTagen
gar keine Amüsements gewesen
außer einem Conzert oder beßer Soirée
von Faltin und Wächter arrangirt;
In Demselben spielte auch Alexan-
drine Melart und freute es mich
sehr sie endlich zu hören, sie spielt
wircklich en maître und könnte sie
wohl mit allem Rechte als Künstle-
rin auftreten wozu ihr Henselt
gerathen sie scheint aber dazu keine
Lust zu haben. Nach ihrem schönen
Spiele daß Alle entzückte folgte
ein Gesangstück von Mamsell ausgeführt, ich staunte und
war voller Erwartung, und dencken
Sie sich, welches Lied man zu hören
bekam, mein Lieblings Lied, daß Sie
mir so oft vorgesungen ””
|8| doch wie! ich für meine Persohn
wäre am liebsten ein SturmGalopp
davon gerannt (und ich glaube hätte ich
ein großes Gefolge bekommen) denn
so schwer schien es Allen eine ernste
Miene zu behalten, doch ein Blick
auf die Mutter und den Bruder die
mir gegenüber saßen, brachten mich
zu mir und ich hatte den Helden-
muth drei mal ohne eine Mine
zu verziehn diese Tortur durchzuma-
chen. Sie finden vielleicht daß ich zu bos-
haft bin – ich hab aber kein Mitt-
leiden mit Menschen die sich zu
viel erdreisten. Haben Sie gehört
daß Casimir Palmroth für seine vie-
len Verdienste (Welche?)

Folgendes wird wohl auch eine Neuig-
keit für Sie sein nähmlich daß Son-
nabend die Hochzeit von dem Banco
Director Gripenberg mit Mimi Geschwind
stattfand. Es war doch an ihrem
Vorsats nur Dunst,
Jernefeldt war ihr Schaffer und in seiner Rede an die
jungen Leute hat er sich geäußert –
|9| ”er wünsche daß das junge Paar
jedes Jahr eine
hätte sich dieses Tages zu errinnern”
dieses gleicht ihm, unterdeßen hat es
ein schallendes Gelächter erweckt.
Hiermit sind nun meine Neuigkeiten
zu Ende, und will och Ihnen nun
auch von uns etwas mittheilen,
es wäre sogar sehr zu erzählen
wenn ich nicht befürchtete Alles einem
Briefe anzuvertrauen, doch Ihre Neu-
gierde ist geweckt und ich will
es vesuchen durch einige Andeu-
tungen Ihnen das Wesentlich-
ste mittzutheilen, vielleicht ver-
stehen Sie mich – wo nicht, so muß
die Erklärung bis zum mündlichen Zu-
sammentreffen aufgeschoben werden.
In der stillen Woche wurde zwischen
N: u seiner M: eine ar-
rangiert, Carl Alfthan der das Ganze
einleitete spielte den Mittelsman;
ließ sich endlich überreden, doch nur
unter zwei Bedingungen: die eine:
die unüberschreitbahre Ablegung seiner
|10| Leidenschaft; die andre: die Forderung
an meinem Vater noch 400 R: für
derer 2.50 vom vergangenen Somer
hinzuzufügen. sind erfüllt doch
bezweifle ich sehr daß die gehal-
ten wird, denn das ist schon zwei mal binnen zwei
Wochen überschritten, und ich fürchte
beinahe daß alles vergebens ist, da
nicht einmal eine so ernste Veran-
laßung im Stande ist ihn diese Be-
dingung halten zu laßen.
Welche Demüthigungen und Kränckun-
gen ich bei dieser Sache hab ertragen
müßen daß übertrifft alle die
früher Erlittenen, und läßt sich nur
fühlen doch nicht aussprechen daher
wird mir auch die diesjährige Mutter-
woche aus dem Gedächtniß wei-
chen und beklagt ich mich früher daß
ich nicht leicht könnte so bin
ich jetzt noch im Stande
es zu thun. Aus allem diesem wer-
den Sie wohl sehen daß für uns
an eine Reise nach Helsingfors nicht
|11| zu dencken ist. Mit schweren Her-
zen entsag ich wohl diesem Wun-
sche und tröste mich mit dem Ge-
dancken daß ich Sie doch hier wie-
dersehe wo ich jeden Augenblick
benutzen will um in dem
Beisammensein mit meinem treu-
en Freuntillagtde Trost und Ermunterung
für mich zu schöpfen. Wann
dencken Sie wohl zu kommen,
vielleicht im Juni? Dann
würden Sie die Hochzeit von
A: Alfthan mitmachen, die sehr
grandios gefeiert werden soll, doch
glaub ich beinahe es wäre für Sie
beßer sie mitzumachen?
In der Osterwoche brachte mir
Lille das versprochene Andencken
so wie auch einen Ring mit
Alina ihrem Haar. Das Portrait
ist außerordentlich gelungen
und daher mir sehr sehr lieb und
steh ich oft davor und betrachte
dieses liebe wemüthige Gesicht
welches intillagt mir manche heitere doch
mehr traurige Errinnerungen hervorruft.

|12|

Lille ist jetzt nach dem Pastorat
gezogen welches er auf drei Jahre
arrendiert hat, denn Åstrand war
ihm ein zu trauriger Ort wo
ihn alles an die Frau errinnerte,
den Sommer besonders wäre er so
allein gewesen, indem die Schwes-
ter mit dem Kinde zur Mutter fährt.
Eben kommt Nicolay aus Saarela wo-
hin er hingeritten war, denn jetzt
kann mantillagt weder auf Schlitten noch Räder
den Waldweg paßiren, und ich freu
mich der Gelegenheit umstruket einen Grund
zu haben im so bald nicht hinfahren
zu brauchen denn zu zieth es mich
gewiß nicht, und Pockus seh ich am
Sonntag in der Stadt; es ist schon
lange her daß E: als P: nicht in Kar-
susuo gewesen namentlich weil der
Weg unfahrbar gewesen. Gestern
hat Sie sich wieder über E: beklagt
daß er den Jungen den Sonntag Vor-
mittag bei sich behalten, weil er am
Sonnabend seine Lexion nicht gekonnt
dieses find ich aber ganz recht, so wie
auch N: denn der Junge soll seine
Lexionen kennen und mußtillagt sich an Pünktlichkeit gewöhnen.

|13|

Sonst scheint E: mit Pockus ganz zu-
frieden zu sein wenigstens sagt er
daß er viel Fortschritte gemacht.
Maiko ist gesund und entwickelt
sich augenscheinlich, so daß Sie wohl
bei Ihrer kleinen Braut eine merckliche
Veränderung vorfinden werden. Beata
ist auchtillagt gesund und daher haben wir sie wie-
der behalten und nun das Rußische wie-
der , folglich werden Sie das
Vergnügen haben mit Ihrer Braut finisch
conversiren zu können. Jetzt muß
ich noch Ihre Frage beantworten; wenn
Sie sich errinnern so schrieben Sie mir
ein mal ”daß ein junges reiches Mädchen
Sie sehr bevorzuge – daß Sie aber dieses
nicht benutzen wollen u könnten weil
die Erfahrung Sie vorsichtiger gemacht”
daher meine Frage ob F:Fräulein Ramsey dies
bewußte junge Mädchen wäre?
Sie fragen mich auch ob ich nicht unter-
laße zu spatzieren? bis jetzt hab ich es
nicht thun können indem anfänglich
Ellenhoher Schnee jetzt aber bodenlo-
ser Koth mich davon abgehalten, das
einzige was ich gethan ist daß ich
täglich ein Stündchen auf der Treppe
gestanden um doch frische Luft zu schöpfen.

|14|

hoffentlich werd ich aber bald in unserm
spatzieren können, der schon bei
wenigem anfängt zu trocknen. Ich habe
viele Blumen, von der Madame, die es ver-
steth aussäen laßen, und hoffe daß mir
der Garten diesen Sommer viel Vergnü-
gen gewähren wird. N: scheint sich auch
dafür zu intereßiren und läßt tüchtig
Erde hinschleppen. Beinahe hätt ichs ver-
geßen, daß er mir aufgetragen für Ihren
Brief sehr zu dancken und daß er ihn
bald selbst beantworten wird.–.

Er hat sich schon hingelegt und ich muß
wohl daßelbe thun da die Uhr schon
gleich 11 ist. Drum Gute Nacht neh-
men Sie sich in Acht daß Sie nicht
wieder kranck werden und verscheu-
chen Sie mit Gewalt alle denn sie führen doch .
Und nun noch die Bitte – laßen Sie
mich nicht so lange ohne Antwort –
es beunruhigt mich mehr als Sie glauben
und was noch mehr ich will es nie-
manden zeigen, weil meine Eltern
auch so schon meinten daß ich mich zu viel
mit Ihren beschäftige daß heißt mein Vater
und auch Fritz. Mama begreift aber unsere Freund-
schaft und tadelt sie nicht.–. Ihr unveränderliche

L....

Svensk text

Finsk text

Original (transkription)

Dokumentet i faksimil