27.11.[1860] Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
27. marraskuuta
Kallis ystävä!
Eilen tuli neljä viikkoa siitä kun sain viimeisimmän kirjeenne, joten oletatte että olen Teille vihainen. Näin ei kuitenkaan ole, en anna niin helposti sijaa vihaisille ajatuksille ihmisiä kohtaan joista välitän. Levottomuuteni ei vain tahdo hellittää kaikista nuhteistanne huolimatta. Erityisesti ollessani sairaana on mielikuvituksen voima sitäkin kiivaampi, ja menneellä viikolla olen ollut taas sairaana, en kärsinyt siitä tavallisesta vanhasta vaivastani mutta minulla oli ankara pistos ja heikotusta, joka sitoi minut jatkuvasti vuoteeseen. Tämä oli myös syynä siihen ettette saanut minulta mitään kirjallista onnentoivotusta. Sitäkin lämpimämmän lähetti sydämeni. Niin, jospa ne kaikki lämpimät, sydämelliset rukoukset Teidän hyvinvoinniksenne, onneksenne, jotka näinä päivinä niin monta kertaa ovat nousseet Kaikkivaltiaan puoleen, tulisivat kuulluiksi, silloin varmasti voi toivoa, että tässä maailmassa saavutettava onni ei jää Teillekään tyhjäksi haavekuvaksi – siksi pois synkkä mieli, se näyttää ihmiselle kaiken mustaakin mustemmassa valossa ja heikentää mielenlujuutta. Kuinka mielelläni olisinkaan lukenut hyvien vanhempienne kirjeet. Sanotte, että ette ole ansainnut niin paljon rakkautta, mutta minäpä – joka kuitenkin tunnen Teidät niin hyvin – väitän aivan päinvastaista, sillä yksikään ihminen ei ole täydellinen, mutta Te olette niin monessa suhteessa tavallisten ihmisten yläpuolella. Tämä ei ole vain minun mielipiteeni, vaan monien muidenkin.
Valitatte huonoa säätä, yksinäisyyttä, ystäväparka! Odottakaa vain, koittaa aika, saatte neuvon, vain hiukan kärsivällisyyttä, sitten tulee Teillekin aika jolloin ette sen nuoren ihastuttavan naisenne, Auguste-Marie nimeltään – tai mistäpä minä tiedän – seurassa huomaa huonoa säätä ettekä tunne yksinäisyyttä. Huono sää Jumalan vapaassa luonnossa ei saa minua juuri nyt alakuloiseksi, mutta sitäkin enemmän sisällä talossa vallitseva inhottava ilmapiiri, joka on jo pitkään ollut jokapäiväinen vieraamme. Olen jo yrittänyt kaikkea mahdollista sen karkottamiseksi mutta turhaa kaikki, joten ymmärtänette että on vaikeaa olla iloinen, huoli nykytilanteesta, levottomuus tulevaisuudesta ovat asioita joiden parissa ajatukseni askartelevat päivin öin, ja ellei minulla olisi lapsia ja hyviä, nyt kaksin verroin niin ihania vanhempia, en tietäisi miten kestäisin tätä kurjaa tuskantäyteistä elämää.
Kirkko on nyt usein pakopaikkani, joskaan älkää sen vuoksi luulko että minusta olisi tullut mikään seurakuntatäti tai Stegerin kannattaja, kaukana siitä, tuskin kuulen mitä hän sanoo. Jumalan huone itsessään vaikuttaa rauhoittavasti tunteisiini, katkeruus lientyy – voin koota siellä rauhassa ajatukseni rukoukseen toivoen, että kaikkivaltias kohtaloiden ohjaaja armahtaa myös minun kohtaloani, ainakin virittäisi ihmisten sydämet oikeudenmukaisiksi ja sävyisiksi. Kun emme olleet kuuteen viikkoon käyneet Saarelassa, menin sinne sunnuntaina aivan yksin ja sain taas oikein ystävällisen vastaanoton. Anoppini voi nyt taas paremmin kamppailtuaan (ainakin omien sanojensa mukaan) kuoleman kielissä, hän myös lähetti myöhään eräänä iltana hakemaan Nikolaita ja tytärtä kun oli voinut niin huonosti. N:a ei kuitenkaan saatu kiinni, ja kun hän toisena päivänä meni sinne, oli anoppi jo taas jaloillaan. Luettuani mitä juuri kirjoitin järkeni sanoi, ettei minun oikeastaan pitäisi olla kanssanne kirjeenvaihdossa, sillä kirjeistäni saatu vaikutelma ei voi olla muu kuin masentava, ja Tehän tarvitsette päinvastaista, mutta egoismi ei halua tulla suostutelluksi siihen, se ei mielellään halua erota sille muutenkin niukasti suoduista iloista. Minun on kaiketi nähtävä vaivaa viihdyttääkseni Teitä jollain mukavammalla, joten ensiksikin: nuoriso Viipurissa huvittelee parhaansa mukaan keisarinnan kuolemasta huolimatta, minkä johdosta oli kyllä määrätty suruaika mutta sitä noudattavat vain korkeammat hallintovirkamiehet.
Selineillä oli kaksi viikkoa sitten tanssiaiskutsut, ja Fritz, joka myös oli kutsuttu, tuli sieltä aivan ihastuksissaan: hän kertoi että sinne oli kokoontunut kaikkein kaunein kukkaketo ja lähes kaikki olivat 15–16-vuotiaita ja Julie ollut jo vanhimpien joukossa. Keskiviikkona oli kutsuttu Hackmaneillekin vain nuoria ja tanssittu myöhään yöhön, ja tänään on Boijella teekutsut, joihin myös Fritz on kutsuttu, olen siitä iloinen, sillä nyt hänellä on tilaisuus rakastua, ja jos se onnistuu, sitten hän tulee miettimään myös naimisiinmenoa, mikä olisi tuiki tarpeellista nyt kun hänen talonsakin on valmistunut. Olinkin unohtaa, että olin kaksi viikkoa sitten Palmrotheilla, missä oli kotiteatterinäytös. Näyttelijöinä olivat Palmroth, hänen sisarensa, Freja Melart ja upseeri Kruskopf. Näytelmä meni oikein hyvin, ja siellä vietettiin sangen mukava ilta. Heidän on määrä esittää näytös vielä kolme kertaa; miehen osaksi tulee hupi, ja vaimon, kuten tavallista, vaivannäkö, niinhän se aina menee. Teatterinne avajaisia ei pidetä vielä, todennäköisesti näitte väärin kirjoittaessanne, sen pitäisi kai olla ensimmäinen harjoitus. Eneberg on kovin pahoillaan, ettei pysty osallistumaan avajaisiin. Niin hän kuin minäkin toivomme kuulevamme, tuletteko – ja milloin? Pockusta en tiedä yhtään mitään, sillä kaikki kysymykseni jäävät vaille vastausta, ja levottomana odotan, miten tämä salaisuus kehittyy.
Pockus vaikuttaa jo sopeutuneen siihen ajatukseen, että hänen on muutettava Helsinkiin, joskaan ei halua uskoa että menee sinne jo talvella. Onneksi Maiken on vielä liian pieni ymmärtääkseen, että hänenkin tulevaisuutensa suhteen menetellään yhtä omavaltaisesti. Vielä kolme vuotta, jos rakas Jumala vain hänet säästää, voin toivoa että voin itse hoitaa hänen asioitaan, ja hän on nyt myös suurin lohtuni kaikkein murheideni keskellä, tuo rakas lapsi. Nikolai, levähdettyään jonkin aikaa matkoistaan ja työskenneltyään täällä maanmittarin kanssa Karhusuon kartan parissa, tekee taas huomenna matkan Uudellekirkolle, ja Eneberg suunnittelee menevänsä mukaan koska ei ole koskaan känyt Uudellakirkolla. Hän voisi kyllä suoda itselleen tämän huvin, koska käy missään tuskin kertaakaan kuukaudessa, mikä on välillä ollut varsin harmillista, erityisesti niiden suurten muutosten vuoksi, jotka talossa täytyy toimeenpanna joitakin kertoja vuodessa. Hän viihtyy meillä oikein hyvin mutta on todella iloinen nähdessään taas Helsingin. Ja näin olen kirjoittanut kaikesta, mikä voi kiinnostaa Teitä, minun täytyy vielä toistaa pyyntöni että täyttäisitte sen Fritzin toiveen kun aika antaa myöten, haluaisin mieluusti tehdä hänelle palveluksen. Voikaa oikein hyvin, lähetän kaikilta sydämelliset terveiset, ja ellei se ikävystytä Teitä, kirjoittakaahan oikein pian
uskolliselle ystävättärellenne.
Original (transkription)
Den 27ten November.
Theurer Freund!
Es waren wohl gestern vier Wochen
seit ich Ihren letzten Brief erhielt,
woher Sie vermuthen daß ich Ihnen
böse gewesen, dieses ist aber nicht
der Fall, über Menschen, denen
ich zugethan bin, gebe ich nicht
so leicht einentillagt bösen Gedancken Raum,
die Unruhe bei mir, läßt aber
nun einmal nicht mit sich
kapituliren, trotz allen Ihren Ermah-
nungen; besonders wenn ich kranck
bin, ist die Einbildungskraft um
so aufgeregter, und kranck bin ich
in der vergangenen Woche wieder
gewesen, ich litt wohl nicht an mei-
nem alten Übel, hatte aber heftige
Stiche und eine Mattigkeit, die mich
immer ans Bett feßelte, dieses
war auch der Grund daß Sie von
mir keinen schriftlichen Glückwunsch
erhielten, einen desto wärmeren, über-
|2|
sandte Ihnen mein Herz. Ja, wenn
alle die innigen – herzlichen Gebete
für Ihr Wohlsein – Ihr Glück, die
an diesem Tage so vielfach zum
Allmächtigen emporstiegen, Gehör ge-
funden, dann kann man gewiß
hoffen daß auch daßstruket Ihnen – das
Glück auf dieser Welt – kein
leeres TraumBild bleibt – drum
weg mit dem Trübsinn – er zeigt
einem alles im schwärzesten Lichte
und schwächt die GeistesKraft.
Wie gern hätte ich die Briefe Ih-
rer guten Eltern gelesen. Sie
sagen, Sie verdienen nicht so
viel Liebe – ich aber – die Sie ja
so gut kenne, sage gerade das
Gegentheil – denn kein Mensch
ist vollkommen, Sie stehen aber in
so vieler Hinsicht über den gewöhn-
lichen Menschen; dieses ist nicht
nur meine Meinung sondern
auch die so vieler Andrer.–.
Sie beklagen sich über das schlechte
Wetter – über die Einsamkeit –
armer Freund! warten Sie nur –
kommt Zeit – kommt Rath nur
|3|
ein wenig Geduld, dann erscheint
auch für Sie die Zeit, wo Sie
in Gesellschaft Ihres jungen liebli-
chen Weibchens, benannt Auguste-
Marie – oder was weiß ich –
das schlechte Wetter nicht spüren,
und die Einsamkeit nicht empfinden.
Das schlechte Wetter in Gottes
freier Natur verstimmt mich gerade
nicht, desto mehr, aber, das
böse Wetter im Hause, wel-
ches schon seid lange bei uns
täglicher Gast ist; ich hab schon
alles mögliche versucht – es zu ban-
nen doch alles vergebens, daraus
sehen Sie wohl, daß es schwer
ist, heiter zu sein, denn Kummer
um die Gegenwart, Sorge für
die Zukunft sind Gegenstände
die meine Gedancken Tag
und Nacht beschäftigen, und
besäße ich nicht die Kinder und
meinenstruket guten jetzt doppelt so
liebevollen Eltern, ich wüßte nicht
wie ich dieses elende qualvolle
Leben ertragen würde. Die
Kirche ist jetzt oft meine Zuflucht
|4|
doch glauben Sie deshalb nicht
daß ich eine BetSchwester, oder
gar Anhängerin von Steger, gewor-
den, weit davon, ich höre kaum
was er sagt. Das Gottes Haus
selbst wirckt beruhigend auf mei-
ne Gefühle, die Bitterkeit wird ge-
mildert – ich kann dorten in
Ruhe meine Gedancken zu einem
Gebete sammeln hoffend daß der
allmächtige Lencker der Schicksaale
auch des meinigen sich erbarme
zum wenigsten die Herzen der
Menschen gerecht und friedsam
stimmen möge. Nachdem wir in
sechs Wochen nicht in Saarela
gewesen fuhrenstruket ich denn Sonntag
ganz allein hin und wurde wieder
Erwarten ganz freundlich empfan-
gen. Meine Schwiegermutter ist jetzt
wieder beßer nachdem sie (wenig-
stens wie sie sagt) mit dem
Tode gekämpft, sie schickte auch
eines Abends spät nach Nicolay
und der Tochter wo sie sich so
schlecht gefühlt. N: war aber nicht
zu finden und als er den andern Tag hinfuhr
so war sie schon wieder auf den Füßen.
Als ich das eben geschriebene
durchlas, da sagte mir die Ver-
nunft, ich müßte eigentlich
nicht mit Ihnen correspondiren
denn der Eindruck meiner Briefe
kann nicht anders als verstimmend
sein, und Sie bedürfen des Gegen-
theiles doch der Egoismus will
sich nicht dazu bereden laßen
er will sich nicht gerne von den
ihm sonst auch spahrsam zugemes-
senen Freuden trennen. Ich muß
mir wohl Mühe geben Sie mit
etwas angenehmerern zu unter-
halten also zuerst: daß die Ju-
gend in Wiburg sich aufs beste
amüsirt trotz dem Tode der Kaiserin
weshalb wohl Trauer anbefohlen
ist, die aber nur von den höhern
DienstBeamten befolgt wird; bei
Selins war vor vierzehn Tagen
eine TanzGesellschaft, und Fritz
der auch eingeladen war, kam
ganz entzückt davon, er sagte
es war der schönste Blumen-
|6|Flor dorten versammelt, und
beinahe alle waren 15–16 Jahr
und ist Julie schon unter den
Älsten gewesen. Mittwochen
waren zu Hackmans auch nur
Jugend gebeten und bis spät in
die Nacht getanzt und heute
hat Boje einen Thee dansant
wo Fritz auch hingebeten, ich freue
mich deßen, denn nun hat
er doch Gelegenheit sich zu
verlieben, und wenn daß
einmal gelingt, dann wird
er auch ans Heirathen dencken,
welches sehr nothwendig wäre,
jetzt nachdem sein Haus fertig ist.
Beinahe hätte ich es vergeßen
daß ich vor vierzehn Tagen bei
Palmroths war, wo ein häusli-
ches Theater aufgeführt wurde.
Die Spielenden waren: Palmroth,
seine Schwester, Freja Melart, und
der Officier Kruskopf. Das Spiel
ging recht gut und verbrachte man
da einen ganz angenehmen Abend.
Sie sollen noch drei mal spielen; er
hat das amusement und sie wie gewöhn-
lich die Mühe so geth es da immer.
Die Einweihung Ihres Theaters
wird nochstruket jatillagt noch nicht stattfinden
wahrscheinlich versahen Sie sich
im schreiben es sollte wohl erste
repetition sein. Eneberg bedauert
es sehr, der Einweihung nicht
beiwohnen zu können. Er als
ich wünschen zu erfahren ob –
und wann – Sie kommen?
Wegen Pocku weiß ich total
nichts denn alle meine Fragen
bleiben unbeantwortet, und
mit Unruhe seh ich der Entwicke-
lung dieses Geheimnißes entge-
gen. Pocku scheint sich schon
mit dem Gedancken zu ver-
söhnen daß er nach Helsing-
fors soll, doch will er nicht
glauben daß er im Winter
schon hinkommt. Ein Glück daß
Maiken noch zu klein ist, um
daß auch über ihre Zukunft so eigen-
mächtig verfahren wird. Noch kann
ich drei Jahre, wenn der liebe Gott
sie mir nur erhält hoffen, selbst
über sie disponiren zu können
und sie ist denn auch mein größter Trost;
jetzt bei allen meine Sorgen – das liebe Kind.–.
Nicolay – nachdem er eine Zeit-
lang von seinen Reisen ausgeruth
und hier mit dem Landmeßer
an einer Karte über Karhusuo ge-
arbeitet, wird morgen wieder eine
Reise nach Neukirch unternehmen
und projectirt Eneberg ihn dorthin
zu begleiten da er Neukirch
nie gesehen; er könnte sich wohl
auch dieses Vergnügen gönnen,
denn kaum daß er einmal
im Monat ausfahrt, welches
zuweilen recht ärgerlich gewesen
besonders bei den großen Umwäl-
zungen die jährlich im Hause einige-
mal vorgenommen wertillagtden müßen.
Er gefällt sich bei uns ganz gut
freut sich aber sehr darauf, Helsingfors
wiederzusehen. Und so hab ich denn
alles geschrieben was Sie inntereßiren
kann noch mahls muß ich eine Bitte
wiederholen erfüllen Sie bitte Fritz
seinen Wunsch wenn die Zeit es Ihnen
erlaubt ich möchte ihm gern gefällig sein.
Leben Sie recht wohl von Allen
soll ich Sie herzlich grüßen und wenn
es Sie nicht langweilt so schreiben Sie recht bald
Ihrer treuen Freundin.
Den 27 november.
Dyre vän!
Igår hade det väl gått exakt fyra veckor sedan jag mottog Ert senaste brev. Därför trodde Ni att jag varit ond på Er. Så var dock inte fallet. När det gäller människor som jag är tillgiven så får onda tankar inte så lätt något utrymme. Men det är helt enkelt omöjligt att förhandla med min oro, trots alla Era tillsägelser. Särskilt då jag är sjuk är inbillningskraften mycket orolig, och förra veckan har jag varit sjuk igen. Jag led nog inte av mitt gamla ont men jag kände kraftiga stick och en matthet som fjättrade mig vid sängen. Detta var också anledningen varför Ni inte fick skriftliga lyckönskningar från mig. Desto varmare lyckönskningar översände mitt hjärta till Er. Ja, om alla de innerliga och hjärtliga böner om Er välmående och Er lycka, som så många gånger steg upp till den allsmäktige, blev hörda så kan man visst hoppas att lyckan på jorden inte förblir en tom drömbild för Er. Alltså bort med tungsintheten. Den visar allt i det svartaste ljuset och försvagar den andliga kraften. Alltför gärna skulle jag ha läst breven från Era goda föräldrar. Ni säger att Ni inte förtjänar så mycket kärlek, men jag som känner Er bra säger just det motsatta. Ingen människa är fullkomlig men Ni står i så många hänseenden över vanliga människor. Det är inte bara min åsikt utan det finns andra som tycker likadant. –
Ni klagar på det dåliga vädret – på ensamheten – stackars vän! Vänta bara, kommer tid, kommer råd. Bara lite tålamod. Sedan kommer också Er tid då Ni i sällskap med Er unga, älskvärda fru, som kallas Auguste-Marie – eller vad vet jag – inte längre känner av det dåliga vädret och ensamheten. Det dåliga vädret i Guds fria natur gör mig inte förstämd just nu, men desto mera det onda vädret inomhus som redan sedan länge varit vår dagliga gäst. Jag har redan försökt allt möjligt – men det är banne mig förgäves. Av allt detta märker Ni väl att det är svårt att vara glad. Bekymmer för samtiden, sorger över framtiden är föremål som sysselsätter mina tankar dag och natt. Och om jag inte skulle ha barnen och mina goda, nu dubbelt så kärleksfulla, föräldrar skulle jag inte veta hur jag skulle klara av detta eländiga och kvalfulla liv. Kyrkan är nu ofta min tillflykt, men tro inte att jag därför blivit en bönesyster eller en anhängare av Steger. Långt ifrån, jag hör knappt vad han säger. Guds hus i sig verkar lugnande på mina känslor, bitterheten mildras. Där kan jag i lugn och ro samla mina tankar till en bön och kan hoppas att ödens allsmäktige ledare också förbarmar sig över mitt öde, så att åtminstone människornas hjärtan må bli rättvist och fridsamt stämda. Efter att vi inte varit i Saarela på sex veckor åkte jag ensam dit i söndags. Mot förmodan mottogs jag helt vänligt igen. Min svärmor mår bättre igen efter att hon (det är åtminstone vad hon säger) kämpat med döden. Sent en kväll då hon kände sig dålig hade hon också skickat efter Nikolai och dottern. Men Nikolai hittades ingenstans och då han åkte dit nästa dag var hon redan uppe igen.
Då jag just läst igenom det jag skrivit sade mig förnuftet att jag egentligen inte borde korrespondera med Er. Intrycket av mina brev kan inte vara annat än förstämmande och Ni skulle behöva det motsatta. Men egoismen vill inte låta sig övertalas. Den vill ogärna skilja sig från de annars sparsamt tilldelade nöjena. Jag måste nog anstränga mig att underhålla Er med någonting mer angenämt. Alltså för det första: ungdomen i Viborg roar sig på bästa vis trots att landssorg är påbjuden efter kejsarinnans död. Men bara de högre tjänstemännen åtlyder den. För fjorton dagar sedan var en danssällskap hos Selins. Fritz som var bjuden kom helt förtjust därifrån. Han sade att där var det vackraste blomsterflor samlat och nästan alla var 15 till 16 år gamla och Julie var redan en av de äldsta. I onsdags hos Hackmans var också bara ungdomen bjuden. Där dansades till sent på natten. Och idag ordnar Boije en thé dansant och Fritz är också bjuden dit. Jag gläder mig över det då det nu finns tillfälle för honom att förälska sig. Och om det lyckas någon gång då kommer han också att fundera på att gifta sig. Detta vore mycket nödvändigt. Nu sedan hans hus är klart. Jag hade nästan glömt berätta att jag var hos Palmroths för fjorton dagar sedan. Där uppfördes en hemmateater. De spelande var: Palmroth, hans syster, Freja Melart, officeraren Kruskopf. Spelandet gick rätt bra och man tillbringade där en helt angenäm kväll. Tre gånger skall de ännu spela. Han har nöjet och hon har som vanligt mödan. Så har det alltid varit där.
Invigningen av Er teater kommer ju inte ännu att äga rum. Förmodligen såg Ni fel när Ni skrev. Det skulle väl vara den första repetitionen. Eneberg tycker att det är tråkigt att han inte kan bevista invigningen. Han och jag önskar få veta om – och när – Ni kommer? Angående Pockus vet jag absolut ingenting då alla mina frågor blivit obesvarade. Med oro väntar jag på hur denna hemlighet skall utvecklas. Pockus verkar redan försona sig med tanken att fara till Helsingfors. Men han vill inte tro på att han skall dit redan i vinter. Vilken tur att Maiken ännu är för liten för att förstå att man också förfar egenmäktigt med hennes framtid. Jag kan ännu hoppas, om den käre Guden bara bevarar henne, att jag själv kan bestämma över henne i tre år till. Och hon är också min största tröst. Nu med alla mina sorger – det kära barnet. –
Nikolai – efter att han vilat ett tag från sina resor och arbetat på en karta över Karhusuo tillsammans med lantmätaren, gör han en ny resa till Nykyrka imorgon. Eneberg planerar att följa med honom dit då han aldrig sett Nykyrka. Han kan nog också unna sig denna förnöjelse då han inte ens en gång i månaden reser någonstans. Detta har ibland varit rätt förargligt, särskilt med tanke på de stora omvandlingar som några gånger per år måste utföras i huset. Han trivs helt bra hos oss men han ser framemot att återse Helsingfors. Och så har jag skrivit allt som kan vara intressant för Er. Ännu en gång måste jag upprepa en önskan. Var så snäll och uppfyll Fritz önskemål om Er tid tillåter det. Jag vill gärna göra honom en tjänst. Farväl. Jag skall hälsa Er hjärtligt från alla. Och om det inte tråkar ut Er så skriv rätt snart till
Er trogna väninna.