ca 1859 LM–Adolf Mechelin
Finsk text
vaikuttaa velvollisuudelta olla raha-asioissa niin hankala kuin mahdollista. Hän ei varmaan ikinä uskoisi ja vielä vähemmän ymmärtäisi, jos hänelle kerrottaisiin seikkaperäisesti, millainen olet ollut isälle raha-asioissa. Totta se on, se lähenee jo uskomatonta – mutta jos pitää mennä äärimmäisyyksiin, niin pidän kyllä tuhat kertaa enemmän Sinun harjoittamistasi kuin hänen.
Mutta nyt riittää siitä aiheesta. Äidistä ja kreivittärestä tuli oitis hyvät ystävät – heidän tarvitsi vain katsoa toisiaan kerran avoimesti ja sydämellisesti silmiin tunteakseen sielunharmoniaa. He tapasivat kerran teatterissa, kaksi kertaa Mechelineillä, ja sitten äiti vietti yhden sunnuntain täällä Karhusuolla.
Kummallekin jäi mitä miellyttävin muisto. Ja onhan kreivitärkin harvinaislaatuinen nainen, mitä tulee älyyn ja sydämeen ja todelliseen sielunsivistykseen. Ja kuinka loputtomasti hän onkaan kärsinyt! Ja kuinka paljon hänen pitääkään vielä kärsiä! –
Hän matkustaa todennäköisesti tänä kesänä ulkomaille terveysvettä nauttimaan. Erämaassa tulee sitten olemaan melko autiota.
Kaupungin nuorista naisista en tohdi tällä kertaa kertoa mitään, jotta et saisi minua kiinni vaarallisilta teiltä … Tämän verran vain: he ovat ihastuttavia, arvostavat myös minua ja ovat palauttaneet Helsingissä jo melko kadonneen haluni seuraelämään. Mathilde Heitmanilla muistelee Sinua yhä lämmöllä – hän oli sitä mieltä, että olit ensimmäinen ja paras kaikista kavaljeereista Bergin suurissa tanssiaisissa täällä Viipurissa.
Viipurilaisilla nuorillamiehillä on niin vähän ”tarjottavaa”, ettei kukaan voi ylpeillä sillä että lyö heidät kaikki laudalta. Kola Thesleff on unelias surkimus, Pipp’ Andrejitsch herättää ihastusta – siltä vaikuttaa – enimmäkseen vain Maaskolan neidoissa.
Lunta on vain vähän jäljellä – kevät lähenee ja sen mukana minun tavanomainen kevätkaihoni ja levottomuuteni. Olen jo pitkään ollut poissa kaupungista, mutta huomenna sen pitää tapahtua ja vieläpä ratsain, koska sopivia vaunuja ei tahdo löytyä.
Nyt olen kirjoittanut käteni väsyksiin – ja Sinulta on lopuksi myös jo kärsivällisyys loppunut. Oli kuitenkin oikein hauska lörpötellä kanssasi iltahetken. Oikein sydämelliset terveiset minulta Robertille ja Alballe. Se kauan odotettu arvoituksen ratkaisu on nyt siis lopultakin käsillä! En vain ymmärrä, tuleeko siitä vain mallikomppania vai tuleeko se koulun yhteyteen. (?)
Mikäli Sinulla on joskus hiukan aikaa ja halua, niin ilahdutapa muutamalla rivillä uskollista veljeäsi
Leo
P.S. Lähetän ohessa joitakin näytteitä täällä kirjoittamistani pikkujutuista: ei sillä, että haluaisin kerskua niillä – siihen ne ovat vielä liian puutteellisia – ne ovat kuten sanottua vain pieniä näytteitä. Myös runotaide on taidetta, jossa on oltava jo harjaantunut, jos sisäisestä kuvastaan on määrä siirtää paperille muutakin kuin varjo. Voit näyttää nämä myös Robertille.
Original (transkription)
|1|
[1859]?tillagt senare
Pflicht erscheint, in Affären mög-
lichst difficil zu sein. Er würde
es gewiß niemals glauben und
noch weniger begreifen, wenn man
ihm umständlich erzählte wie Du
in Affären gegen Papa gewesen.
Es ist wahr, es grenzt an’s Fabulösa
– aber wenn’s einmal zu Äußer-
lichkeiten gehn soll, so mag ich doch
die von Dir betriebene tausend-
mal lieber als die Seinige. Doch
genug davon.
Mama und die Gräfin wurden
gleich gute Freunde – sie brauchten
einander nur einmal offen und
innig in die Augen zu sehn, um
zu fühlen, daß da Seelenharmonie
vorhanden. Sie trafen sich einmal
im Theater, zweimal bei Mechelins
und dann brachte Mama einen
Sonntag hier in Karhusuo zu.
Sie hinterließen gegenseitig die
angenehmste Erinnerung. Und die
Gräfin ist auch eine seltene Frau,
was Kopf und Herz und wahre
Seelenbildung betrifft. Und wie
unendlich viel hat sie gelitten! und
wieviel muß sie noch leiden! – –
Sie wird wahrscheinlich diesen Som-
mer in’s Ausland reisen, um Brunnen
zu trinken. Es wird dann ziemlich
öde sein in der Einöde.
Von den jungen Damen der Stadt
wage ich Dir diesmal nichts zu er-
zählen, damit Du mich nicht auf
gefährlichen Wegen ertappen
mögst .... Soviel nur: sie sind
liebenswürdig, gutiren auch mich, und
haben mir meine in Hfors schon
ziemlich entschwundene Lust an
der Geselligkeit wiedergegeben.
Mathilde Heitman hat Dich noch
|3|
frisch warm im Gedächtniß – sie
fand daß Du der erste und beste
von allen Kavalieren auf dem
großen Bergschen Balle hier in
Wiburg warst.
Die Wiburgschen garçons sind so
wenig ”att bjuda på”, daß es einen
nichtmal stolz machen kann sie
allesammt aus dem Brette zu schla-
gen. Kola Thesleff ist ein schläfriger
Stacker, Pipp’ Andrejitsch entzückt
– scheint es – am liebsten nur die
Damen von Maaskola.
Schnee ist nur wenig übrig – der
Frühling naht und mit ihm meine
gewöhnliche Frühlings Sehnsucht und
Unruhe. – Ich bin schon lange
nicht in der Stadt – morgen
muß es aber geschehen und zwar
reitends, weil keine Ekipagen
passen wollen.
Nun habe ich mir die Hand müde
geschrieben – und Dir ist am Ende
auch schon die Geduld vegangen. Ich
hatte aber so recht Lust mit Dir
das Abendstündchen zu verplaudern.
Grüße Robert und Alba so herz-
lich von mir. Die lang erwartete
Lösung des Räthsels ist also nun
endlich da! Nur versteh ich nicht
ob es nur Modellkompagnie wirdtillagt oder
ob im Zusammenhang mit einer Schule.
Hast Du irgend einmal etwas
Zeit und Lust, so erfreue mit ei-
nigen Zeilen Deinen
treuen Bruder
Leo.
P.S. Ich sende Dir hier einige Proben
meiner hier geschriebenen Kleinigkeiten:
nicht daß ich mit ihnen prahlen wollte
– dazu sind sie noch zu unvollkommen, –
es sind wie gesagt nur kleine Proben. Auch
die Dichtkunst ist eine Kunst, in welcher man
schon geübt sein muß, wenn es gelingen soll
mehr als einen Schatten des inneren Bildes aufs
Papier zu heften. Du kannst diese auch an Robert zeigen.
verkar som en plikt, att i affärer vara så difficil som möjligt. Han skulle visst aldrig tro på och ännu mindre fatta, även om man på ett omständligt sätt skulle berätta för honom, hurdan du varit mot Pappa i affärer. Det är sant, det gränsar till något fabulöst – men om det någon gång går till ytterligheter, så gillar jag dock det som du bedriver tusen gånger bättre än det som han bedriver. Men nog av det.
Mamma och grevinnan blev genast goda vänner – de behövde bara se en gång öppet och innerligt i ögonen på varandra, för att känna att det finns en själsharmoni. De träffades en gång på teatern, två gånger hos Mechelins och dessutom spenderade Mamma en söndag här i Karhusuo.
De lämnade det angenämaste minnet hos varandra. Och beträffande huvud och hjärta och sann själsbildning är grevinnan en sällsynt person. Och hon har lidit så oändligt mycket! Och hur mycket måste hon ännu lida! –
Denna sommar kommer hon förmodligen att resa utomlands för att dricka brunn. Det kommer att bli ganska ensligt i obygden.
Denna gång vågar jag inte berätta dig någonting om stadens unga damer, så att jag inte blir påkommen av dig på farliga vägar.... Bara det: de är älskvärda, gouterar också mig, och har gett mig tillbaka den i Helsingfors redan försvunna glädjen av sällskaplighet. Mathilde Heitman minns dig ännu med värme – hon tyckte att du var den första och bästa av kavaljererna på den stora Bergska balen i Viborg.
De unga männen i Viborg har så lite att bjuda på, att man inte ens blir stolt över att slå de alla ur brädet. Kola Thesleff är en sömnig stackare, Pipp’ Andrejitsch tjusar – verkar det som – helst bara Maaskola-damerna.
Det finns nästan ingen snö kvar – våren nalkas och med den min vanliga vårlängtan och oro. – Jag har inte varit i stan på länge – men imorgon måste det bli av, ridandes då inga passande ekipage finns.
Nu har jag skrivit min hand trött – och när allt kommer omkring har du redan tappat tålamodet. Men med dig hade jag lust att prata bort kvällsstunden. Hälsa Robert och Alba hjärtligt från mig. Den länge väntade lösningen på gåtan har alltså äntligen kommit! Jag förstår bara inte om det bara blir ett modellkompani eller om det blir i samband med en skola. Om du någon gång har lite tid och lust, så gläd med några rader din
trogna bror
Leo.
P.S. Härmed skickar jag dig några prov på mina här författade småsaker: jag vill inte skryta med dem – de är ännu alltför ofullkomliga för att skryta, – de är som sagt små prov. Diktkonsten är också en konst, och man måste vara skicklig i den om det skall lyckas att på ett papper pränta ner mer än en skugga av den inre bilden. Du kan också visa dem för Robert.