22.5.1865 LM–Alexandra Mechelin

Senaatin kiireisistä töistä ja vierailijoista aiheutuvista jatkuvista häiriöistä huolimatta, en silti voi olla tänäkin aamun hetkenä, mitä kiireisimmin, tervehtimättä omaa tyttökultaani. Sillä sinä pikku riiviö olet saanut asiat niin pahalle tolalle, että minun on lakkaamatta ajateltava sinua ja haaveiltava sinusta, ja minulla on sinua niin kova ikävä, että voin vain väkivalloin nujertaa kärsimättömän haluni nähdä sinut taas. Eilen minun teki niin kovasti mieli kiiruhtaa Puotilaan, että vain ajatellessani Mamman kieltoa – ja sitä että pitäisitte sitä ehkä liian lapsellisena – onnistuin malttamaan mieleni. – Mutta ei puhuta siitä sen enempää, sillä kaikkihan sen tietävät ja sinäkin varmaan aavistat, vaikken sitä sanoisikaan.

Tänä aamuna kello ½ 5 Henrik Borgström nukkui pois. Suru-uutinen levisi kaupungissa nopeasti. Hän pysyi viimeiseen neljännestuntiin asti ennen kuolemaansa täysissä järjissään. Kello 2 hän lähetti hakemaan professori Schaumanin, joka viipyi tunnin hänen luonaan. Sitten hän hyvästeli läheisensä; pienen tyttärensä hän uskoi sisarensa Linan hoidettavaksi. Ystävilleen hän lähetti useaan otteeseen lämpimät hyvästit lääkärin ja hyvän ystävänsä Estlanderin välityksellä; hän oli maininnut erityisesti useimmat ystävistään – jopa minut, siitäkin huolimatta, että emme olleet erityisen läheisiä, vaikkakin aina hyvissä väleissä ja suurimmalta osin meillä oli yhteiset tavoitteet. – Jos vanhojen poismeno on murheellista, sitäkin murheellisemmalta tuntuu, kun mies riistetään kukkeimmassa iässään toimeliaasta ja hyödyllisestä elämästä iäkkäiltä vanhemmiltaan, jotka menettävät hänessä silmäteränsä. Istuimme – me ystävät, joita hän oli tervehtinyt kuoleman hetkellä – eilen illalla yhdessä pohtimassa Borgströmin merkitystä julkisuuden henkilönä. Keskustelujen tulos oli tänään nähtävissä Dagbladetissa, Borgströmin muistokirjoituksessa.

Toivokaamme, oma rakkaani, ettei meitä liian pian tempaistaisi pois tästä elämästä, joka lupaa meille niin paljon onnea ja iloa! Mutta käyttäkäämme myös meille suotu aika siten, ettei sitä hupsutella hukkaan mukavissa nautinnoissa – eikä se katoaisi hiekkaan jälkiä jättämättä vaan tuottaisi hyötyä ja siunausta myös muille. Läpeensä täynnä totisinta tahtoa tehdä hyvää – sellaista voi saada aikaan myös vähäisin voimin. – Usko minua, rakas Alexandra, että sinussa havaitsemani vakava näkemys elämästä ja ihmisen velvollisuuksista ei ole suinkaan vähiten vaikuttanut siihen, että olen niin syvästi kiintynyt sinuun. Ja toivon myös saavani siitä runsaasti voimaa ja sitkeyttä pyrkiessäni toteuttamaan aikeitani ja pyrkimyksiäni.

Olen nyt kirjoittanut aivan liian vähän iloisia asioita, mutta ethän sinä siitä pahastu! – Todellisella ilolla on usein kyynel silmässä – – suurin autuus ei useinkaan hilpeyttä ja hupsuttelua edes tunne. – –

Mutta kevätaurinko hohtaa ulkona niin kirkkaana, ja meidän pitäisi noudattaa sen kehotusta antamatta pilvien synkentää mieltämme. Nauti luonnosta, – mutta, sellainen egoisti kun olen, – tule pian, mahdollisimman pian takaisin! Elän hädin tuskin puolta elämää, kun olen erossa sinusta. – Ja oletko edes vastannut viimeisimpään puolihuolimattomaan lippuseeni? Miksi et? – Ilmoita kun palaatte! – Pelkäänpä, etten voi keskiviikkona olla teitä vastassa, sillä Paciuksen ukko sai suostutelluksi minut laulamaan surujuhlassa. Ehkäpä tulettekin jo huomenna? Aion olla asemalla sekä kello 12 että kello 8.

Tytöt voivat hyvin ja lähettävät Teille mitä sydämellisimmät terveisensä. Heilläkin on ikävä Teitä. – Torsten kävi meillä pikku visiitillä: hän tuli lauantai-iltana ja lähti sunnuntaina iltapäivällä.

Hyvästi tyttöseni! Halaus ja suukko ajatuksissani, sinun