24.10.1857 LM–Gustaf Mechelin
Finsk text
Helsinki 24. lokakuuta 1857
Rakas isä!
Kävin tiistaina, torstaina ja tänään turhanpäiten postissa – haluan kuitenkin toivoa, että syynä vaitioloon on vain se, että Torsten tulee kohta tänne ja tuo suullisia uutisia. Täysin levollisin mielin en kuitenkaan ole, sillä kun ollaan kaukana, tulee niin helposti ajatelleeksi jotain onnettomuutta, joka rakkaille voisi sattua. Olen myös hiukan poispilattu, kun minulle on tähän asti kirjoitettu vähintään kerran viikossa. Vaikkei minulla nyt olekaan yhtään kirjettä vastattavana, haluan kuitenkin lähettää pienen elonmerkin.
Uutisia minulla ei ole nyt kerrottavaksi; minähän en enää ole selvillä asioista, ja nyt vallitsee sitä paitsi tyven – myrskyjä tai tuulahduksia ei tule sen enempää idästä kuin lännestäkään. Toki jotain idästä: Armfelt on pannut hiukan tuulemaan yliopistolla puhdistaakseen sen kaikesta epälojaalista aineksesta. Parhaillaan muodostumassa olevat osakunnat on kielletty ankarasti. (Tämän ei tarvitse mennä perhepiirin ulkopuolelle.) Nyt kuuluu ylipäätään vallitsevan kriittinen jännite yliopiston suhteessa ylempiin tahoihin. Puhutaan paitsi yliopiston siirrosta myös jopa eri tiedekuntien jakamisesta eri paikkakunnille. En kuitenkaan usko, että mentäisiin ottamaan niin epäviisas askel; ei haluta nostattaa valtavaa katkeruutta turhan ja vielä turhemman asian takia.
Muuten opiskelijat näyttävät elävän tätä lukukautta varsin säntillisesti ja mukavasti; mitään rettelöitä tai lapsekkaita lainrikkomisia ei ole ilmennyt. Ahkeraa opiskelua. Itse kuitenkin pelkään, että opinnot ovat yhä suurimmaksi osaksi tutkintoon tähtääviä opintoja – täällä ainakin vallitsee tätä nykyä hyvin epäkirjallinen henki, millä on unettava ja huono vaikutus tiedekuntien kokouksiin. Valitettavasti minun pitää tänäkin lukukautena joutua kokemaan, että tutkintoon tähtäävät opinnot eivät ole niitä mukavimpia. Kuinka usein olenkaan ollut itkun partaalla, kun ajattelen menneitä kolmea lukukautta ja mietin että olen aina vain lykännyt apurahakuulusteluani. Se on ollut äärimmäisen tyhmää, joskin anteeksiannettavaa, kun miettii että pääasiallisena syynä on ollut mukaansatempaava kiinnostus varsinaisiin opintoihin – ja myös ”mukanaanvievä” osallistuminen musiikillisiin ja muihin menoihin. Nyt kun olen melkeinpä vanha opiskelija, näiden osioiden läpikäyminen uudelleen on todellakin rangaistus, ja kova rangaistus, joskin oikeutettu sellainen. Voin toisaalta punastumatta sanoa, että olen ollut ahkera, en ole missään vaiheessa tarkoituksella ja huvikseni laiskotellut, en edes viimeisenä lukukautena, kun muuten sain niin vähän aikaan. On kuitenkin vetäydyttävä aivan omiin oloihinsa, mikäli haluaa olla ajankäyttönsä ja toimintansa herra – ja juuri niin olen nyt tehnyt ja tunnen oloni siinä oikein hyväksi. Ingelius pitää täällä tänään konsertin ja halusi kunnioittaa minuakin osallistumisellaan, mutta se jäi vain hänen tahdokseen, koska oma tahtoni harasi vastaan.
Suo anteeksi, isä rakas, että tämä kirje on näin yksitotinen – olosuhteet tekevät tämänhetkisistä kirjeistä enimmäkseen sellaisia.
Sää on tänään lopultakin kirkas – täällä oli viime päivinä niin sankka sumu, että hengitys oli salpautua. Robertilla oli sen takia muutaman päivän kurkku kipeänä, mutta nyt se on ennallaan. Tollit ovat aivan terveinä, tai olivat ainakin viime sunnuntaina kun viimeksi kävin heillä.
Huvituksiani ovat tätä nykyä kodikkaat hämärähetket ja saamani kirjeet. Siksi juoksenkin niin ahkerasti postissa! Enkä anna sen säikäyttää jos juoksemiseni toisinaan osoittautuukin turhaksi. Bolin kirjoittaa minulle ahkerasti, ja isä tietää että hänen kirjeensä tuovat minulle iloa, isähän tuntee hänen kirjoitustapansa ja meidän ystävyytemme. Hän on viimeksi oleskellut joitakin viikkoja Pariisissa, nyt hänen lomansa on lopussa ja hän on Berliinissä. Päinvastoin kuin kaikki muut turistit, hän ei ole lainkaan otettu Pariisista. Tämä johtuu siitä, että hän ei matkusta nautinnonhalusta, vaan opiskelevana, sivistyneenä ihmisenä. Taiteesta ylipäätään hän on erittäin kiinnostunut ja tapaa Pariisista paljon vähemmän taiteellista henkeä kuin vaikkapa Münchenistä. Teatteri enimmäkseen konemaista. Kokoelmat runsaat ja hyvät. Elämäntyylissä ei hänestä kuitenkaan ole kehumista, tavoissa yhtä vähän. Jotain hänen omista sanoistaan: ”Tieteistä vain eksakteilla tieteillä on yleispätevyyttä, muut ovat erikoisalojen ihmisten heiniä – opetus, opinnot, nuorison elämä jättävät paljon toivomisen varaa. – – – – – Lyhyesti sanottuna: Pariisi, Ranska on väsähtänyt. Sitä raivataan, pengotaan, laitetaan kuntoon – miten sellainen voi olla kiinnostavaa? Lisäksi ranskalaiset ovat kaikessa kohteliaisuudessaankin vaikeasti lähestyttäviä ja erittäin epäluuloisia. Olen kuullut ihmisten sanovan: ’En halua rupatella ihmisten kanssa, joiden avulla en voi tienata rahaafr’. Voi minun mukavia saksalaisiani!” ---
Tänään sain valokuvan hänen kasvoistaan, joita kovasti arvostan ja rakastan. Se tuli hänen viimeisessä Pariisista lähettämässään kirjeessä.
Nyt on jo kova kiire!
Sydämelliset terveiset
Robertilta ja Leolta.
P.S. En ole onnistunut saamaan niitä kaivattuja nuottejakaan. Mikäli se sattumoisin onnistuisi, lähetän ne oitis.
Original (transkription)
|1|
Hfors d. 24 Okt. 1857.
Lieber Papa!
Dienstag, Donnerstag und heute habe
ich vergebliche Postwanderungen gemacht,
– ich will doch hoffen, daß die Ursache
des Stillschweigens nur die ist, daß Torsten
bald hierherkommt und mündliche Nachrichten
bringt; – ganz ruhig bin ich doch nicht,
denn wenn man entfernt ist, kann
man sich so leicht ein Unglück denken,
das den Lieben wiederfahren wäre.
Ausserdem bin ich etwas verwöhnt, da
man mir bis jetzt wenigstens einmal
wöchentlich geschrieben. – Trotzdem
daß ich jetzt keinen Brief zu beantworten
habe, will ich doch wieder ein kleines
Lebenszeichen senden.
Neuigkeiten erzählen kann ich jetzt
nicht, – ich bin ja nicht mehr au courant
|2|
des affaires, – – es herrscht ausserdem eine
Windstille, – es kommen jetzt weder von
Osten noch Westen Stürme oder Hauche.
Doch etwas von Osten; – Armfelt hat
etwas die Universität angepustet, – um
sie von allem Unloyalen zu säubern; –
– die eben sich bildenden Nationen
wurden gestrenge verboten. (Das braucht
nicht außer der Familie zu kommen). Überhaupt
soll es eine kritische Spannung in dem
Verhältniß der Univ.Universität zu höherem Orte
herrschen. Man spricht nicht blos von
einem Transport der Univ.Universität, sondern sogar
von einer Vertheilung der verschiedenen
Fakultäten an verschiedene Orte. – Ich
glaube aber nicht daß man je einen
so unpolitischen Schritt thun würde, –
um Nichts und Wiedernichts wird man
doch nicht die höchste Erbitterung erregen
wollen. –
Die Studenten scheinen sonst diesen
Termin sehr ordentlich und nett zu leben,
– keine Zänkereien, keine kindische
Rabulistereien sind vorgekommen.
Es wird fleißig studirt, – ich fürchte
aber daß die Studien noch grösstentheils
Examens-Studien sind, – wenigstens herrscht
|3|
hier gegenwärtig sehr wenig litterärer
Geist; – was auf die Fak.Fakultäts Zusammenkünfte
schläfernd und schlimm wirkt. – Daß Exa-
mensstudien nicht die angenehmsten sind
muß ich leider auch diesen Termin erfahren.
Wie oft habe ich nicht beinahe geweint,
wenn ich an die drei vergangenen
Semesters denke und besinne, daß ich
mein Stip.Stipendie examen immer aufgeschoben.
Es ist eine extreme Dummheit gewesen,
– obgleich verzeihlich, wenn man besinnt
daß die Hauptursache dazu das hinreis-
sende Interesse der wirklichen Studien,
– und auch das ”fortreißende” Theilnehmen
an musikalischen und andern Entreprises
gewesen. – Jetzt, als beinahe alter
Student, diese Elemente wieder durch-
zustöbern ist wirklich eine Strafe, und
eine harte Strafe, – aber gerechte. –
Übrigens kann ich ohne Erröthen sagen,
daß ich fleißig gewesen, – mit Absicht
und Vergnügen gefaulentzt habe ich nie,
– nicht einmal den letzten Termin, wo ich
doch so wenig ausgerichtet. Man muß
sich aber ganz zurückziehen, wenn man
Herr seiner Zeit und Handlungen sein
will, – und das habe ich jetzt gethan, – und
fühle mich darin sehr wohl. – Ingelius
|4|
giebt hier heute ein Konzert, – wollte auch
mich mit Theilnahme daran beehren, – es
blieb aber bei seinem Wollen, da das
Meine sich dagegen sträubte. –
Verzeih, lieber Papa, daß dieser Brief
einförmig, – die Verhältnisse machen mei-
ne jetzigen Briefe meist so.
Das Wetter ist heute endlich klar, – wir
hatten die letzten Tage den dicksten Nebel,
so daß einem der Athem beinahe verging.
Deswegen hatte Robert einige Tage krän-
kelnden Hals, der aber jetzt hergestellt.
Tolls sind ganz gesund, – waren es wenig-
stens letzten Sonntag, als ich zuletzt sie
besuchte. –
Meine Vergnügungen sind gegenwärtig
die trauten Dämmerungsstunden, – und die
Briefe die ich erhalte. Darum laufe ich
auch so fleißig zur Post! – und lasse mich
nicht abschrecken, wenn mein Laufen auch
manchmal vergeblich. – Bolin schreibt mir
fleißig – und daß seine Briefe mir
Freude gewähren, weiß Papa wohl da
Papa seine Scheibart, und unsere Freund-
schaft kennt. Er hat sich zuletzt einige
Wochen in Paris aufgehalten, – jetzt ist
er zu Ende mit seinen Ferien und befindet
sich in Berlin. – Er ist gar nicht, wie alle
|5|
andern Touristen, von Paris eingenommen.
Das kommt wohl, weil er nicht als Genuß-
süchtiger, sondern als studierender, gebildeter
Mensch reiset. Mit den schönen Künsten
hat er überhaupt viel zu schaffen, – und
in Paris findet er viel weniger Kunstsinn
als z. B. in München. Das Theater meist
maschinenmäßig. – Die Sammlungen reich und
gut. – Aber das Leben kann er nicht loben,
gleichwenig die Sitten. Etwas von seinen
eigenen Worten: ”Von den Wissenschaften
haben nur die Exakten allgemeine Geltung –
die übrigen gehören den Fachleuten an – der
Unterricht, die Studien, das Leben der Jugend –
lassen viel zu wünschen übrig. – – – – – Kurz,
Paris, Frankreich ist müde. Es wird aufge-
räumt, gekramt, in Ordnung gebracht – wie
kann das intressant sein? Zudem sind die
Franzosen bei aller Höflichkeit schwer zu-
gänglich und sehr misstrauisch. – ”je n’aime pas
causer avec ceux qui ne me font point gagner
de l’argent”, hörte ich Menschen äußern. – –
Ach meine gemütlichen Deutschen!” – –
Heute erhielt ich eine Photografie seines
mir so werthen und lieben Antlitzes, – nebst
seinem letzten Schreiben aus Paris. –
Nun ist schon grosse Eile!
Herzliche Grüsse von
Robert
und
Leo.
P.S. Die verlangten Noten habe ich auch nicht erhalten
können. Würde es mir par hasard gelingen, so werde
ich sie gleich absenden
Helsingfors den 24 oktober 1857.
Kära Pappa!
I tisdags, i torsdags och idag gjorde jag postvandringar, förgäves, – jag vill dock hoppas att anledningen till tigandet bara är att Torsten snart kommer hit och att han för med sig muntliga nyheter; – helt lugn är jag ändå inte, för när man är långt borta är det lätt att tänka sig en olycka som kan ha hänt de kära. Dessutom är jag lite bortskämd, då man skrivit till mig åtminstone en gång i veckan. – Trots att jag inte har något brev att svara på, vill jag skicka ett litet livstecken igen.
Nyheter har jag inte att berätta, – jag är ju inte längre underrättad om utvecklingen, – – dessutom råder det stiltje, – varken österifrån eller västerifrån kommer det stormar eller pustar. Dock lite österifrån; – Armfelt har blåst på universitetet, – för att rengöra det från allt illojalt; – nationerna som just höll på att bildas blev strikt förbjudna. (Detta behöver inte spridas utanför familjen). Överlag skall det härska en kritisk spänning i universitetets förhållande till högre ort. Man pratar inte enbart om en flytt av universitetet, utan även om en fördelning av de olika fakulteterna till olika orter. – Men jag tror inte att man någon gång skulle ta ett så oklokt steg, – för rakt ingenting vill man nog inte vålla den starkaste förbittringen. –
Studenterna verkar annars leva mycket ordentligt och hedersamt denna termin, – inga gräl, inga barnsliga upplopp har förekommit. Det studeras flitigt, – men jag befarar att de flesta studierna är examensstudier, – åtminstone härskar mycket lite litterär anda här för tillfället; – vilket har en hemsk och sövande inverkan på fakultetssammankomsterna. Att examensstudier inte är de mest angenäma måste jag tyvärr även uppleva denna termin. Hur ofta har inte jag varit nära att gråta, när jag tänker på de tre senaste terminerna och besinnar att jag alltid skjutit på min stipendieexamen. Det har varit en extrem dumhet, – om än förlåtligt, när man besinnar att huvudorsaken varit det entusiasmerade intresset för de riktiga studierna, – och också det ”bortryckande” deltagandet i musikaliska och andra entrepriser. – Nu, som en nästan gammal student, är det verkligen ett straff och ett hårt straff att gå igenom dessa delar igen, – men ett rättvist straff. – Förresten kan jag säga utan att rodna att jag varit flitig, – jag har aldrig latat mig på flit eller med nöje, – inte ens under den senaste terminen då jag åstadkom så lite. Man måste dock dra sig helt tillbaka, om man vill vara herre över sin tid och sina handlingar, – och det har jag gjort nu, – och jag trivs bra med det. Ingelius ger en konsert idag, – han ville också göra mig den äran att deltaga i den, – men det var bara hans avsikt, jag stod emot. –
Ursäkta, bästa Pappa, att detta brev är enformigt, – förhållandena gör att mina brev oftast blir sådana nu.
Idag är vädret äntligen klart, – de senaste dagarna var det tjock dimma, så att man nästan tappade andan. Därför hade Robert sjuk hals i några dagar, men den är återställd nu.
Tolls är helt friska, – det var de åtminstone i söndags, sist jag hälsade på dem. –
Mina nöjen är för tillfället de förtrogna skymningsstunderna, – och breven som jag får. Därför går jag så flitigt till posten! – Och jag låter mig inte avskräckas, även när min väg ibland är förgäves. Bolin skriver flitigt till mig – och att jag finner glädje i hans brev det vet Pappa nog eftersom Pappa känner till hans skrivsätt och vår vänskap. På sistone har han tillbringat några veckor i Paris, – nu har hans ferier tagit slut och han vistas i Berlin. – Han är inte alls förtjust i Paris, till skillnad från alla andra turister. Det har väl med det att göra att han inte reser som en nöjeslysten människa, utan som en studerande, bildad människa. Han är överlag mycket sysselsatt med de sköna konsterna, – och i Paris hittar han mycket mindre konstsinne än t.ex. i München. Teatern är för det mesta maskinmässig. – Samlingarna är rika och bra. – Men livet kan han inte lovorda, lika lite som sederna. Lite av hans egna ord: ”Bara de exakta vetenskaperna har en allmän betydelse – de övriga tillhör specialisterna – undervisningen, studierna, ungdomernas liv – lämnar mycket att önska. – – – – – Kort sagt, Paris, Frankrike är trött. Det städas, rotas, och ställs i ordning – hur kan det vara intressant? Därutöver är fransmännen inte öppna och mycket misstrogna trots all hövlighet. – ’Jag tycker inte om att samtala med dem som jag inte tjänar pengar påfr’, hörde jag människor säga. – – Ack, mina gemytliga tyskar!” – –
Idag fick jag ett fotografi på hans anlete som är så dyrt och kärt för mig, – tillsammans med hans sista brev från Paris. –
Nu är det redan bråttom!
Hjärtliga hälsningar från
Robert och Leo.
P.S. De önskade noterna har jag inte heller kunnat få tag på. Om det skulle lyckas mig av en slump, skall jag genast skicka dem.