15.2.1860 Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
Keskiviikko 15. helmikuuta
Rakas ystävä!
Olen vihdoinkin kahden kuukauden poissaolon jälkeen taas Karhusuon asukas tästä päivästä lukien, ja koska Nikolai on Ladoilla, Maiko jo mennyt maata, olen ainakin tällä hetkellä ajatusteni ja toimieni herra ja haluan käyttää tämän ajan sanoakseni, kuinka sydämestäni iloitsin ensimmäisen kuulustelunne onnellisesta tuloksesta. En voinut olla kertomatta tätä ilouutista heti omaisilleni, jotka myötäelävät mitä lämpimimmin ja antoivat tehtäväkseni lähettää sydämelliset onnentoivotukset ja toivottivat hyvää jatkoa. Ajattelin heti rakkaita vanhempianne, kuinka onnellisiksi tämä varmasti teki heidät, ja heillä on kyllä syytä olla ylpeitä rakkaasta Leostaan. Nyt olette, ystäväni, varmasti iloinen ja tyytyväinen, sillä onhan korkein toiveenne – tehdä hyvät vanhempanne onnellisiksi – toteutunut niin hienosti, ja voittoisa alku oikeuttaa toivomaan, että loppu saa loistavan kruunun.
Torstaiaamuna.
Eilisiltana oli jo myöhä ja lisäksi Nikolai tuli kotiin, joten jatko jäi tälle päivälle, ja Nikolaikin, kuten hän sanoo, haluaa kirjoittaa Teille.
Olen niin tyytyväinen saadessani olla taas Karhusuolla, sillä kaikkine murheineen ja huolineenkin, joita olen täällä kokenut, on se minulle kuitenkin rakas, eikä tämänkertainen oleskeluni kaupungissa ollut niitä mukavimpia, koska taistelin vain sairauksien kanssa, lopulta sairastui vielä Beatakin, ja niin ankarasti että minun oli jätettävä hänet vanhempieni luokse, sillä Steven käy päivittäin katsomassa häntä, koska hänellä on reumaattista kuumetta. Toivon vain, ettei hän ole liian pitkään vanhempieni rasitteena, kun heillä on muutenkin ollut meistä pelkkää murhetta. Minulla on nyt taas hoitajana Saša, joka otettiin Alexisin takia Saarelaan, kun Maiko ei halunnut puhua lainkaan venäjää eikä Sašasta siten ollut mitään hyötyä. Luulen myös, ettei Maiko opi venäjää ennen kuin saa toverikseen jonkun aidon venäläistytön, mikä tosin ei voi tapahtua ennen ensi vuotta, jolloin löytynee sopiva aikuinen.
Tulette huomaamaan Maikossa suuren muutoksen, hän on nyt kasvanut huomattavasti ja osaa jo ilmaista itseään varsin puhtaasti, joten hänestä on jatkuvalla lörpöttelyllään kaikille hupia, lisäksi hän on niin eläväinen ja hullunkurinen ja tekee niin hassuja temppuja etenkin tanssiessaan että häntä pitää usein nauraa sydämensä pohjasta. Hän on myös kaikkien suosikki, ja voin vain toivoa että hän olisi kerran aikuiseksi vartuttuaan yhtä rakastettu. Enebergin kanssa hän on jo hiukan ystävystynyt sen jälkeen kun hänelle kerrottiin että tämä on ”Lejo-sedän” veli.
Eneberg oli viime lauantaina vanhempieni luona, ja pidän hänestä enemmän nyt kun hän on päässyt ujoudestaan ja keskusteli kanssani monista aiheista. Keskustelumme pääsisältönä oli Alexis, ja minua ilahdutti panna merkille että Eneberg näyttää ymmärtäneen ammattinsa vakavasti, ei ole kiinnostunut vain opetuksesta, vaan myös luonteesta, kuten hänen joistakin puheistaan huomasin. Hän näyttää myös kiintyneen poikaan. Kaikki tämä antaa minulle toivoa, että kaitselmus on tälläkin kertaa ollut rakkaalle lapselleni suopea. Mitä itseeni tulee, niin on avoimesti myönnettävä että olen jopa tyytyväinen että Eneberg asuu Saarelassa eikä täällä, sillä tulin niin poispilatuksi Teidän seurastanne ettei minusta olisi kenenkään toisen seuraan, paljon mieluummin siedän yksinoloa, jolloin ajatukset menneisyyden miellyttävästi eletyistä hetkistä kulkevat silmieni editse ja saavat minut usein unohtamaan nykyhetken epämiellyttävät asiat. Sunnuntaina koin varsin mukavan joskin alakuloisen päivän: sain kutsun Emma Freyn luokse, missä tapasin madame Steniuksen (Minné Lillen sisaren) ja Dicta Lillen. Se oli surullinen jälleennäkeminen, joskin olen iloinen että sain tilaisuuden puhua naisesta, jonka muisto on minulle niin kallis. Siellä oli myös hänen pieni poikansa, ja oli ihmeellistä miten tämä tuli minua vastaan kädet levällään eikä mennyt kenenkään muun luo. Poika ehkä aavisti, että hänelle sykki äidinsydän. Siellä olivat sisareni lisäksi Björksténit, musisoitiin hiukan ja minun oli vuodatettava kyyneliä. Myöhemmin puhuttiin kirjallisuudesta, ja minulle tarjottiin kirjoja joka taholta, niin että olen nyt varustautunut ainakin talvikuukausiksi. Madame Björkstén myös tarjosi minulle Michelet’n ”Kärleken”-kirjaa. Monsieur S. oli hyvin herttainen ja soi minulle hyvin runsaasti huomiota. Ehkä hän halusi hyvittää laiminlyöntinsä kastetilaisuudessa. Rouva taas ei vaikuttanut olevan asiaan tyytyväinen, sillä hän ensimmäisenä oli päättämässä kutsuja. Olisin pahoillani, jos olisin antanut siihen aihetta, sillä en todellakaan toivo että he joutuvat minun vuokseni sananvaihtoon. Ihmettelen, että keskustelen kanssanne näin, ja toivon että Te ystävänäni olette tyytyväinen, tiedättehän että ”sydämen kyllyydestä suu puhuu”, joskin myönnän että minun pitäisi vaieta moisesta.
Sellaista vielä, että olin maanantaina Adelen luona, minne tosin taisin osua hiukan epäsopivaan aikaan, sillä hänen tätinsä Sophie saapui juuri oltuaan poissa joulusta asti, ja tiedän omasta kokemuksesta että ihmiset toivovat sellaisissa tervehdystilanteissa saavansa olla keskenään, mutta Felix ja Adele toki ottivat minut oikein sydämellisesti vastaan, ja vietin siellä oikein viihtyisän illan. Kerroin heille kirjeenne sisällön ja haluan toistaa setänne näkemyksen, joka vahvistaa vakuuttuneisuuttani, että hänellä on kyllä aivan omat näkemyksensä tai ehkä pikemminkin omituista vastaanväittämisen henkeä. Hän oli nimittäin sitä mieltä, että moinen professorinlausunto olisi hänen aikanaan paljon ennemmin loukannut kuin imarrellut, koska olisi ollut vain osoitus ylenkatseesta, ja jokainen jolle sellainen olisi sattunut, olisi varmasti pitänyt kiinni tentin suorittamisesta. Hän halusi vakuuttaa minut näkemyksensä paikkansapitävyydestä muttei onnistunut siinä, ja keskusteltuamme jonkin aikaa vaikenimme lopulta, ja kumpikin jäi omalle kannalleen. Olisin voinut sivuuttaa asian vaitiololla, mutta koska hän haluaa kohta kirjoittaa Teille ja todennäköisesti mainitsee minut, niin halusin valmistaa Teitä siihen ennalta. Mikäli hän kuitenkin vaikenee asiasta, toivon että ette paljasta minua jollain varomattomalla ilmauksella. Adele pyysi minua soittamaan kanssaan nelikätisesti aina kun käyn kaupungissa, minkä aionkin oikein mielelläni tehdä, sillä kuten tiedätte soitan todella mielelläni nelikätisesti, jopa silloin kun kanssasoittajani ei tahdo pysyä samassa tahdissa. Hibisch on juuri täällä ja virittää siihen malliin että minulla korvat soivat, hän kai huutaa minut kohta soittamaan, joten täytynee lopettaa. Nikolai tuumii, että olen vienyt häneltä kaikki aiheet, mutta sanoin: ”Eiväthän minun ajatukseni ole sinun ajatuksiasi”, kirjoita sinä vain, hän aloittaa samalla kun minä sanon Teille adieu. Voikaa hyvin ja kirjoittakaa oikein pian uskolliselle ystävällenne
Lillylle
Maikolta paljon terveisiä Leo-sedälleen. Enebergiä ja Pockusta odotamme juuri illaksi.
Original (transkription)
|1|
Mittwoch Den 15ten Februar.
Theurer Freund!
Endlich bin ich nach einer zwei-
monatlichen Abwesenheit, seid
heute wieder Karhusuo Bewoh-
nerin, und da Nicolay bei Lado,
Maiko aber schon zur Ruhe ge-
gangen, so bin ich wenigstens
für den Augenblick Herrin mei-
ner Gedancken als Handlungen
und will ihn dazu benutzen
um Ihnen zu sagen wie herzlich
ich mich über den glücklichen
Erfolg Ihres erstentillagt Tentamens gefreut.
Ich konnte mich nicht enthalten
diese frohe Nachricht gleich den
Meinigen mittzutheilen, die
den wärmsten Antheil an Ihnen
nehmen, und diestruket mir auftrugen
Ihnen ihren herzlichsten Glückwunsch
zu übersenden als auch gute
Fortsetzung wünschten. Ich dachte
|2|
gleich an Ihre lieben Eltern, wie
muß es sie beglückt haben und
haben sie wohl Ursache stolz auf
ihren lieben Leo zu sein. Jetzt
sind Sie mein Freund gewiß doch
heiter und zufrieden denn Ihr
höchster Wunsch, die guten Eltern
zu beglücken, hat sich ja so schön be-
lohnt und der siegreiche Anfang
berechtigt einen zu der Hoffnung
daß das Ende glänzend gekröhnt wird.
Donnerstag Morgen.
Gestern Abend war es schon spät auch kam
Nicolay nach Hause daher die Fortsetzung
auf heute verblieb, wo auch Nicolay wie
er sagt – Ihnen schreiben will.
Ich fühle mich so zufrieden wieder
in Karhunsuo zu sein, denn mit
all den Sorgen – dem Kummer
daß ich hier erlebt ist es mir doch
lieb, und war mein jetziger Aufent-
halt in der Stadt nicht von den
angenehmsten da ich nur mit
Kranckheiten gekämpft hab, zuletzt
erkranckte auch noch Beata und so
schwer daß ich sie bei den Eltern
|3|
hab nachlaßen müßen denn Ste-
ven besucht sie täglich da sie das rheu-
matische Fieber hat, ich wünschte nur
daß sie den Eltern nicht zu lange
zur Last läge, die ohne dem nur Sorge
von uns gehabt haben. Ich hab jetzt
wieder Sascha als Wärterin die we-
gen Alexis nach Saarela genommen
wurde, indem Maiko das rußische
durchaus nicht sprechen wollte und man
daher keinen Nutzen von ihr hatte.
Ich glaube auch daß Maiko nicht eher
rußisch erlernt bis sie eine Stock-
Rußin als Gespielin bekommt, wel-
ches aber nicht vor dem nächsten
Jahr geschehen wird, wo man schon
eine erwachsene Person entbehren kann.
Sie werden bei Maiko wohl eine große
Veränderung vorfinden, sie ist jetzt
schon bedeutend gewachsen und kann
sich schon ganz rein ausdrücken daher
amüsirt sie alle durch ihr forttwährendes
plappern dabei ist sie so lebhaft und
poßierlich und macht so drollige Fachsen
besonders beim tanzen daß man oft recht
herzlich über sie lachen muß. Sie ist auch
|4|
der Favorit aller und wünscht ich nur
daß sie einst wenn sie erwachsen ist
eben so geliebt würde. Mit Eneberg hat
sie sich schon ein wenig befreudet nach-
dem man ihr gesagt daß er ”oncel Lejos”
Bruder wäre. Vergangenen Sonnabend
war er bei den Eltern und gefällt
er mir jetzt beßer indem er seine
Blödigkeit ablegte und über vieles
mit mir räisonnirte. Alexis war der
Haupt Inhalt unseres Gespräches und
freute es mich zu bemercken daß er
seinen Beruf mit Ernst aufgefaßt zu
haben scheint, er interißirt sich nicht
nur für den Unterricht sondern auch
für den Charakter wie ich aus einigen
seiner Mittheilungen ersah auch scheint
er den Knaben liebgewonnen zu haben,
dieses alles läßt mich hoffen daß mein
liebes Kind auch dieses mal von der
Vorsehung begünstigt ist. Was mich
betrifft so muß ich Ihnen aufrichtig
gestehen daß ich sogar zufrieden bin,
daß Eneberg in Saarela und nicht
hier wohnt, denn ich bin durch Ihre
Gesellschaft so verwöhnt worden daß
|5|
ich mich in einer Andern nicht
finden könnte, weit lieber ertrag ich
daß Alleinsein, wo mir die Gedancken
die angenehm durchlebten Stunden der
Vergangenheit vor Augen führen und
mich oft die Unangenehmen der Gegen-
wart vergeßen machen.
Sonntag hab ich einen recht ange-
nehmen obgleich wemüthigen Tag er-
lebt ich wurde zu Emma Frey ein-
geladen wo ich Madame Stenius (die
Schwester von Minné Lillé) und Dicktasvårtytt
Lille vorfand; es war ein trauriges
Widersehn, doch freut ich mich der
Gelegenheit über Diejenige sprechen
zu können deren Andencken mir so
theuer ist. Ihr kleiner Knabe war auch
da, und war es wunderbahr wie
er mit offnen Armen mir entge-
gen kam, während er zu niemand
andrem ging, er muß vielleicht
geahnt haben daß ihm ein müt-
terliches Herz entgegenschlug. Da waren
außer meiner Schwester, Bjorksténs,
es wurde etwas musizirt und
mußte ich die Trähne siepen.
|6|
Nachher wurde über Literatur ge-
sprochen und mir von allen Seiten
Bücher angebothen so daß ich für
die Wintermonate wenigstens ver-
sorgt bin. Auch Madame Bjorkstén
bot mir eins an ”Kärleken af Michelet”
so daß es mirtillagt jetzt an Lectüre gewiß
nicht fehltstruket. Monsieur S ... war sehr lie-
benswürdig und hat mir sehr viel
Aufmercksamkeit gewidmet, er wollte
vielleicht daß einholen was er auf
der Taufe versäumte. Die Frau
war aber wie es schien damit nicht
zufrieden denn sie war die Erste
die zum Aufbruch mahnte. Es thäte
mir leid wenn ich dazu Anlaß ge-
geben, denn ich wünschte durchaus
nicht daß sie meinetwegen selbst
in einen Wort wechsel nur kämen.
Ich wundere mich daß ich Sie mit
so etwas unterhalte, und hoffe
daß Sie als mein Freund, es mir
zu Gute halten, Sie wißen ja
”wo das Herz voll da geth der
Mund über”, obgleich ich, ich gesteh es
über Dergleichen schweigen müßte.
Noch kann ich Ihnen erzählen
daß ich am Montag bei Adele war
wo ich aber, glaub ich, etwas unge-
legen kam, denn Ihre Tante Sophie
kam gerade an, nachdem sie seid Wei-
nachten weggewesen, und weiß ich
aus Erfahrung daß man bei solchen
Begrüßungs Scenen unter sich zu sein
wünscht, wie dem aber auch sei, so
wurde ich doch von Felix als Adele sehr
herzlich empfangen und verbrachte ich dor-
ten einen sehr gemütlichen Abend.
Ich theilte ihnen den Inhalt Ihres Brie-
fes mit und will ich Ihnen die Äuße-
rung Ihres Oncels wiedergeben die mich
in der Überzeugung bestärckt, daß
er doch ganz eigene Ansichten, oder viel-
mehr einen merckwürdigen Wieder-
spruchs Geist besitzt; er fand nähmlich:
daß zu seiner Zeit solch ein Aus-
spruch eines Profeßors viel eher be-
leidigt als geschmeichelt hätte, indem
es nur ein Beweis von Nichtachtung
wäre, und jeder dem es wiederfahren
wäre hätte gewiß darauf bestanden
tentirt zu werden. Er wollte mich
|8|
von der Wahrheit seiner Ansicht über-
zeugen doch gelang es ihm nicht und
nachdem wir eine Weile disqutirt
schwiegen wir endlich jeder bei dem
Seinigen bleibend. Ich hätte dieses mit
Stillschweigen übergehen können doch
da er Ihnen bald schreiben wollte
und wahrscheinlich mich deßen erwähnen
wird so wollte ich Sie darauf vorbereiten.
Sollte er aber darüber schweigen so hoff
ich daß Sie mich nicht durch eine unvor-
sichtige Äußerung verrathen werden.
Adele bat mich mit ihr vierhändig zu
spielen so oft ich zur Stadt käme wel-
ches ich sehr gerne thun werde denn
wie sie wißen spiel ich sehr gerne vierhändig
selbst dann wenn mein MittSpieler auch
nicht ganz gleichen Schritt mit mir halten kann.
Hibischsvårtytt ist eben hier und stimmt so
daß mir die Ohren gellen, er wird mich
wohl bald zum Spielen rufen, daher
muß ich ans Ende dencken. Nicolay
meint ich hätte ihm allen Stoff ge-
nommen doch sagt ich ”Meine Gedancken
sind nicht Deine Gedancken” schreib Du nur
drauf los das fängt er denn auch an wäh-
rend ich Ihnen adieu sage. Leben Sie wohl
und schreiben Sie recht bald Ihrer treuen Freundin
Lilli
Von Maiko viele Grüße Ihrem oncel Lejo. Eneberg u Pockus erwarten wir
eben abend.
Onsdagen den 15 februari.
Dyre vän!
Efter en tvåmånaders bortavaro är jag äntligen Karhusuobo igen, och eftersom Nikolai är hos Lado, och Maiko redan gått till ro, är jag åtminstone för ögonblicket härskarinna över mina tankar och handlingar. Detta vill jag utnyttja för att säga Er hur hjärtligt glad jag blev över den lyckliga framgången av Er första tentamen. Jag kunde inte avstå från att meddela den glada nyheten åt de mina som visade sitt varmaste deltagande i Er framgång och som gav mig i uppdrag att översända deras hjärtligaste gratulationer samt önska en bra fortsättning till Er. Jag tänkte genast på Era kära föräldrar. Hur glädjande måste det varit för dem. Och de har nog all anledning att vara stolta över sin käre Leo. Nu är Ni min vän visst glad och nöjd då Er högsta önskan, att glädja de goda föräldrarna, gick i uppfyllelse och blev återgäldad. Den segerrika början berättigar en till förhoppningen om att slutet blir lysande bekrönt.
Torsdag morgon.
Igår kväll var det redan sent och dessutom kom Nikolai hem. Därför följer fortsättningen idag och Nikolai säger att även han vill skriva till Er idag.
Jag känner mig nöjd med att vara i Karhusuo igen. Trots alla sorger och bekymmer som jag upplevt här är mig stället kärt. Och min senaste vistelse i staden var inte en av de mest angenäma då jag bara kämpat med sjukdomar. Till slut blev också Beata sjuk och så pass svårt att jag måste lämna henne hos föräldrarna. Steven besöker henne varje dag då hon har reumatisk feber. Jag hoppas bara att hon inte ligger föräldrarna till last för länge, de har ändå bara haft bekymmer med oss. Jag har nu Sascha som sköterska igen, efter att hon var i Saarela på grund av Alexis, och eftersom Maiko absolut inte ville tala ryska och därför hade man ingen nytta av henne här. Jag tror också att Maiko inte lär sig ryska innan hon får en riktig ryska som väninna, vilket inte kommer att ske innan nästa år när man redan kan undvara en vuxen. Ni kommer nog att märka Maikos stora förändring. Hon har växt betydligt och kan redan uttrycka sig rent och därför roar hon alla med sitt konstanta babbel. På samma gång är hon så livlig och gullig, och hon är full av söta upptåg särskilt när hon dansar så att man ofta måste skratta hjärtligt åt henne. Hon är också allas favorit och jag skulle önska att hon blir älskad lika mycket i framtiden när hon är vuxen. Hon har också redan blivit vän med Eneberg, lite grann åtminstone, efter att man sade åt henne att han är ”onkel Lejos” bror. Förra lördagen var han hos föräldrarna och jag tycker bättre om honom nu då han har lagt bort sin blyghet. Han resonerade om många saker med mig. Alexis var det huvudsakliga ämnet av vårt samtal och jag blev glad över att notera att han verkar ta sitt yrke på allvar. Han är inte bara intresserad av undervisningen utan också av karaktären. Detta märkte jag genom några av hans yttranden. Han verkar också tycka om pojken. Allt detta får mig att hoppas att mitt kära barn även denna gång är gynnad av ödet. Jag måste beträffande mig uppriktigt erkänna att jag till och med är nöjd med att Eneberg bor i Saarela och inte här. Jag blev så bortskämd med Ert sällskap att jag inte kunde finna mig i ett annat, hellre väljer jag ensamheten där tankarna visar mig de angenäma stunderna som jag upplevt i det förflutna och som får mig att glömma samtidens obehag. I söndags upplevde jag en rätt angenäm om än vemodig dag. Jag blev bjuden till Emma Frey och där träffade jag madam Stenius (mademoiselle Lilles syster) och Dickta Lille. Det var ett sorgset återseende dock gladde jag mig åt tillfället att kunna prata om Henne vars minne är mig dyrt. Hennes lilla pojke var också där och det var underbart att se hur han kom emot mig med öppna armar, samtidigt som han inte gick till någon annan. Han måste kanske ha anat att ett moderligt hjärta slog emot honom. Förutom min syster var Björksténs där. Det musicerades lite och jag måste fälla en tår. Därefter pratades det om litteratur och från alla sidor erbjöd man mig böcker så att jag åtminstone är försedd för vintermånaderna. Madam Björkstén erbjöd mig också en bok, ”Kärleken” av Michelet. Monsieur S. var mycket älskvärd och visade mig väldigt mycket uppmärksamhet. Han ville kanske ta in det som han försummade på dopet. Men frun verkade inte riktigt nöjd med det då hon var den första som manade till uppbrott. Jag skulle vara ledsen om jag gav anledningen till detta då jag inte önskade att de skulle råka i gräl på grund av mig. Jag är förvånad över mig själv att jag underhåller Er med sådant. Jag hoppas att Ni som min vän håller till godo. Ni vet ju att ”ther af hiertat fult är thet talar munnen af”, fastän jag, vilket jag erkänner, borde tiga om sådant. Jag kan ännu berätta att jag var hos Adele i måndags. Dit kom jag dock, tror jag, lite olägligt då hennes tant Sophie just anlände. Hon hade varit borta sedan julen och av erfarenhet vet jag att man vill vara på tu man hand under sådana hälsningsmoment. Hur det än må vara, jag blev mycket hjärtligt välkomnad av Felix och Adele, och jag tillbragte där en mycket angenäm kväll. Jag meddelade dem innehållet av Ert brev och jag vill återge Er onkels yttrande som stärkte mig i min övertygelse om att han har helt egna åsikter eller att han kanske äger en motsägelseanda. Han tyckte nämligen: att under hans tid skulle man snarare blivit förolämpad än smickrad av ett sådant uttalande av en professor. Det skulle ha varit ett bevis på ringaktning och varenda en som skulle råkat ut för det skulle förvisso ha insisterat på att tentera. Han ville övertyga mig av sanningshalten i hans åsikt men han lyckades inte och efter att vi hade diskuterat en stund teg vi äntligen och alla tänkte på sitt. Jag skulle ha kunnat hålla tyst men då han snart tänker skriva till Er, och förmodligen kommer han att nämna mig angående det här, ville jag förbereda Er på det. Men om han tiger om det så hoppas jag att Ni inte kommer att avslöja mig genom ett oförsiktigt uttalande. Adele bad mig spela fyrhändigt med henne varje gång jag kommer till staden och jag gör det mycket gärna. Som Ni vet gillar jag att spela fyrhändigt även då min medspelare inte kan hålla jämn takt med mig. Hibisch är här just nu och stämmer så att det skär i öronen på mig. Snart kallar han säkert på mig för att spela och därför måste jag tänka på slutet nu. Nikolai menar att jag tagit allt stoff ifrån honom men jag sade ”Mina tankar är inte dina tankar”, skriv på bara och han börjar med det samtidigt som jag säger adjö till Er. Lev väl och skriv rätt snart igen till Er trogna väninna
Lilly.
Maiko sänder många hälsningar till sin onkel Lejo. Eneberg och Pockus väntar vi i kväll.