8.1.1860 Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
Sunnuntai 8. tammikuuta
Kallis ystäväni!
Valitettavasti en voi tälläkään kertaa kirjoittaa iloisempaa kirjettä, sillä meillä menee yhä kovin murheellisesti: pikku Maiko on hyvin sairas, ajatelkaa että lapsipoloisella on ollut jo viikon ajan keuhkotulehdus. Toivoimme koko ajan että hänellä olisi vain paha katarri, mutta tänään Steven valisti meitä hänen tilastaan. Voitte varmaan kuvitella, millainen mieliala meillä on. Lääkäri sanoo kyllä ettei mitään vaaraa vielä ole, mutta kun näkee lapsiraukan kärsimykset, tulee pelänneeksi kaikkea. Hän ei pysty olemaan lainkaan makuulla kun hengitys käy silloin niin vaikeaksi, joten häntä pidetään sylissä päivin öin. Olemme Beatan kanssa vuorotelleet siinä, sillä tyttö ei suostu kellekään muulle. Annoin siksi madamen eilen tulla tänne, sillä selkäni ei enää kestä sitä. Suuri lohtu meille kaikille on, että olemme kaupungissa, missä on koko ajan käytettävissä lääkäri, joka voi tarkkailla vähäisintäkin muutosta. Tieto tästä antaa meille myös rohkeutta ottaa rauhallisen alistuvasti vastaan Jumalan päätökset, ja kuitenkin miten vapisenkaan ajatellessanikin sitä mahdollisuutta, että menettäisin pienokaiseni, rakkaan suloisen Maikoni, voi, se olisi hirveää! En halua ajatellakaan sitä, haluan toivoa – toivoa, se antaa minulle voimaa olla tämän sanomattoman tuskan vallassa. Haluan pysyä terveenä voidakseni hoitaa rakasta lastani, pelkään vain ettei oma tahtoni mihinkään riitä, olenhan valitettavasti jo kokenut sen, sillä onneton ihottumani on taas ilmaantunut. Se ei tosin ole niin ärhäkkä kuin aiemmin, mutta kovin alakuloiseksi tämä havainto on minut tehnyt. Jonain toisena ajankohtana se tosin olisi ajanut minut epätoivoon, mutta nyt ajatukseni askartelevat jatkuvasti kärsivässä lapsessani, joten omat kärsimykset unohtuvat. Onni onnettomuudessa sentään on, että Nikolain kaikki aika menee nyt palovakuutusten parissa (missä on tähän asti sujunut oikein siivosti), joten hänellä ei ole tilaisuutta piinata lähipiiriään kiivaalla rauhattomuudellaan, kuten hänellä on muuten tapana vastaavissa tapauksissa. Hän pyysi minua pyytämään anteeksi ettei ole vielä vastannut kirjeisiinne, mutta hänellä ei tosiaan ole ollut aikaa, kun hän käyttää kaikki vapaat hetkensä siihen, että mittaa ja kirjaa ylös Saarelan, Ihantalan ja Karhusuon vakuutettuja tiluksia, missä nuori Smirnoff on hänen apunaan.
Pockus on Luojan kiitos taas terve sairastuttuaan niin rajusti, että Steven pelkäsi rajua kuumetautia. On hyvin rauhoittavaa tietää että hän on taas terve, sillä minun olisi nyt mahdotonta kulkea edestakaisin. Anoppini kävi eilen kaupungissa ja tuli meidän kaikkien hämmästykseksi vanhempieni luo nähdäkseen Maikon. Hän tiedusteli hyvin tarkkaan hoidosta ja lähti sieltä nähdäkseni tyytyväisenä. Kerroin hänelle opettajasta, mutta hän ei vastannut mitään. Opettajaa varten laitetaan yläkerrassa kuntoon kälyni huone, jossa hän tulee asumaan yksin, sillä Pockuksen on määrä nukkua ruokasalissa, ja he opiskelevat minun huoneessani, jotta anoppi voi tällä välin olla läsnä opetuksessa.
Pockus on nyt reippaasti laiminlyönyt opintojaan, mutta toivon, kuten Tekin, että laiminlyönti on korvattavissa. Kello on kahdeksan illalla, ja kaikki kiiruhtavat naamiaisiin; eli siitä on tasan vuosi kun näin ystäväni ensimmäisen kerran. Silloin en tosin olisi uskonut, että saisin Teistä niin todellisen, lämpimän ystävän. Voi, kunpa ystävyytemme vain olisi parasta lajia eikä sen väliin tulisi mitään häiritsevää, se on niin suunnattoman arvokas asia minulle, jolla on ollut niin vähän iloa elämässään, enkä luullakseni koskaan toipuisi sen menettämisestä, mutta mitäpä sitä itseään piinaamaan, haluammehan iloita nykyhetkestä – tulevaisuuden jätämme rakkaan Herran Jumalan haltuun. Kuinka iloinen olenkaan, että isänne on tulossa tervehtimään Teitä, se piristää rakasta ystävääni. Ihmiselle tekee niin hyvää, että on ympärillä nämä rakastetut olennot, jotka myötäelävät kanssamme, jotka ymmärtävät meitä täysin. Tämän saan nyt tuta suuressa huolessani enemmän kuin koskaan ja kiitän päivittäin Jumalaa siitä, että Hän on antanut minulle niin hyvät vanhemmat.
Minun on mentävä levolle voidakseni taas valvoa yön, joten sydämellinen hyvän yön toivotus niin syvästi murheiselta Lillyltänne. Monet sydämelliset terveiset rakkaalle isällenne. Toivon saavani huomenna vastauksen viime kirjeeseeni ja haluan silloin vielä lisätä muutaman rivin.
Maanantaiaamuna.
Sain juuri niin pitkään kaipaamani kirjeen ja kiitän siitä mitä sydämellisimmin. Tilanteenne on aivan sama kuin itselläni; mikäli en heti saa vastausta, katson että olen odottanut hirveän pitkään, näin tälläkin kerralla, sillä en laske yhteisiä kirjeitä omikseni, vaikka minun on toki hyväksyttävä ne ja oltava tyytyväinen niihinkin kirjeisiin. Kukaan ei ole toistaiseksi vielä huomauttanut mitään kirjeenvaihdostamme, ei edes anoppini, samoin eivät vanhempani, ja uskon ettei Nikolaillakaan ole mitään sitä vastaan, ainakaan hän ei ole toistaiseksi rohjennut vihjata mitään eikä voisikaan, sillä eihän hän tiedä mitään kahden eksistenssistä, vielä vähemmän hän tietää kirjeistäni, kun olen kirjoittanut ne hänen poissaollessaan. Jatkakaa siis kuten tähänkin asti; muuta sinettiä ei tarvita, sillä kun omaisillani ei ole asiaan mitään sanomista, niin eivät minua liikuta vähääkään vieraiden ihmisten kärjekkäät huomautukset. En liioin usko, että kukaan on pannut sitä merkille, eivät varmaankaan vanha postikonttorinhoitaja ja Lojander ja vielä vähemmän Helsingissä, missä kukaan ei tunne minua, ja minulle se myös olisi aivan yhdentekevää. Nikolai iloitsee kirjeistänne ja lukee ne kiinnostuneena.
Mitä pyyntöönne tulee, täytyy tunnustaa että saitte minut naurahtamaan, sillä olette tosiaan hieman pedantti ja minä – hieman confus
hämilläni. Kun kirjoitin että Pockus on ollut poissa kotoa jo kuukauden, ei sitä toki ollut tarkoitus ottaa kirjaimellisesti. Tarkoitin siis, että kun poika viettää kaksi päivää kotona ja loput viisi Saarelassa, voi lähestulkoon olettaa että hän on ollut poissa kuukauden, ja mikäli se laskujenne mukaan kenties teki kolme viikkoa, on syy tästä asiasta kuitenkin minun, mutta siinä toisessa asiassa olette väärässä Te enkä minä, sillä kirjoitin viime kirjeeni alun 30. joulukuuta ja lopun 31. päivä tultuamme illalla kaupunkiin, kun oli jo myöhä, joten laitoin kirjeen postiin sunnuntaiaamuna, mihin Willi minua neuvoi, sillä hän sanoi ettei kirjeitä otettaisi laatikosta ennen klo 9:ää. Hän on kuitenkin tainnut erehtyä, koska mainittu kirje lähetettiin vasta tammikuun kolmantena. Yritän kuitenkin vastedes ilmoittaa Teille oikean päivämäärän ja myös olla mikäli mahdollista erehtymättä ajasta, jotta tällaisia virheitä ei tulisi, ja voitte olla vakuuttunut siitä, etten pannut pyyntöänne ollenkaan pahakseni. Ja nyt minun on kyllä lopetettava kirjeeni, jotta en myöhästy postista.
Kunpa seuraava kirjeeni toisi meiltä parempia uutisia, tätä toivon niin omasta kuin Teidänkin puolestanne, sillä tiedän kyllä kuinka sydämestänne otatte osaa vaiheisiimme, ja minua surettaa että kirjoitan Teille aina niin surullisia kirjeitä, jotka vain tekevät alakuloiseksi sen sijaan että piristäisivät. Yksi asia tosin on varmasti tuonut Teille iloakin eli meidän valokuvamme; olisin todella iloinen, jos pidätte niitä yhtä näköisinä kuin täällä yleisesti oltiin mieltä. Ja nyt voikaa hyvin, rakas ystäväni, olen vakuuttunut että kirjoitatte minulle pian. Tässä toivossa eläen teille lähettää sydämelliset terveisensä
tosiystävänne
Lilly Steven
Maiko voi ikään kuin hieman paremmin, Jumala sitä lapsirukkaa auttakoon, vasta silloin minusta voi taas tulla iloisempi. Kaikki omaiseni lähettävät paljon terveisiä.
Original (transkription)
|1|
Sonntag den 8ten Januar.
Mein theurer Freund!
Leider kann ich Ihnen auch
dies mal keinen fröhlicheren Brief
schreiben indem es bei uns traurig
genug hergeht, denn die kleine
Maiko ist sehr krank, dencken
Sie sich, daß arme Kind hat eine
Lungen Inflammation schon seid
einer Woche, wir hofften immer
daß sie nur einen starcken Catharr
hatte, heute hat uns aber Steven
über ihren Zustand aufgeklärt
Sie können sich wohl dencken
wie uns dabei zu Muthe
ist, der Doctor sagt wohl daß noch
keine Gefahr vorhanden ist, wenn
man aber die Leiden des armen
Kindes sieht, so kann man wohl
alles befürchten, sie kann gar
nicht liegen, indem ihr das
Athmen so schwer wird und wird
daher Tag und Nacht auf den Armen
gewiegt welches Beata und ich bis
jetzt tourweise gethan haben
denn sie geht zu niemand an-
drem daher ließ ich die Madame
gestern herkommen indem mein
|2|
Rücken es nicht mehr aushält.
Ein großer Trost ist es für uns
Alle daß wir in der Stadt
sind, wo der Arzt jeden Augen-
blick einem zu Gebothe steht
und die geringste Veränderung
beobachten kann, diese Gewißheit
giebt uns auch den Muth mit
ruhiger Ergebung Gottes Rathschluß
entgegenzunehmen, und doch,
wie beb ich bei dem Gedancken
an die Möglichkeit des Ver-
lustes meines Kleinodes – meiner
lieben süßen Maiko – oh! daß
wäre schrecklich – ich will nicht
davon dencken, ich will hoffen –
hoffen, dieses giebt mir Kraft nicht
zu unterliegen meinem unsägli-
chen Smerze, ich will gesund blei-
ben um mein theures Kind zu pfle-
gen, nur fürcht ich daß mein Wille
allein – wenig vermag denn schon
hab ich es leider erfahren – indem
mein unglücklicher Ausschlag sich
wieder gezeigt, er ist wohl noch
nicht so bösartig als früher, jedenfalls
aber hat mich diese Entdeckung sehr
verstimmt, zu einer andern Zeit
hätte es mich wohl zur Verzweif-
lung gebracht, jetzt aber sind meine
Gedancken fortwährend mit meinem
leidenden Kinde beschäftigt und daher
vergißt man seiner eignen Leiden.
Bei allem Unglück ist es noch ein
|3|
Glück daß Nicolay seine Zeit
jetzt durch die Feuer Assuransen
so in Anspruch genommen ist (wo es
bis jetzt sehr ordentlich hergegangen)
und hat er daher keine Gelegenheit
seine Umgebung durch seine heftige Unruhe
zu plagen wie er es sonst bei solchen
Fällen zu thun pflegt. Er hat mich
gebeten ihn zu entschuldigen daß
er ihre Briefe bis jetzt noch nicht
beantwortetet hat, doch hat er wirk-
lich keine Zeit dazu indem er je-
den freien Augenblick dazu benutzt
um die veraßekurirenden Ländereien
von Saarela, Ihantalo und Karhusuo
zu meßen und aufzuschreiben, wobei
ihm der junge Smirnoff an die
Hand geth. Pockus ist Gottlob wieder
gesund nachdem er so heftig erkranckte
daß Steven für ein garstisches Fieber
fürchtete. Für mich ist es eine große
Beruhigung ihn gesund zu wißen denn
es wäre mir unmöglich jetzt abund-
zu zu fahren. Meine Schwiegermutter
war gestern in der Stadt, und kam
zu unserer allerseitigen Verwunde-
rung zu den Eltern, um Maiko
zu sehen. Sie erkundigte sich nach der
Behandlung sehr genau und ging wie
es schien befriedigt davon. Ich erzählte
ihr wegen dem Lehrer worauf sie
mir aber nichts antwortete. Für ihn
wird meiner Schwiegerin ihr Zimmer
oben zurecht gemacht welches er allein
bewohnen wird denn Pockus soll im
|4|
Eßzimmer schlafen, und in mei-
nem Zimmer werden sie studiren
umstruket damit meine Schwiegermutter
dem Unterricht bisweilen beiwohnen
kann. Pockus hat jetzt tüchtig versäumt
doch hoff ich wie auch Sie daß das
Versäumte sich nachholen läßt.
Es ist acht Uhr Abends und die Menschen
eilen Alle zur Masquerade; also gerade
ein Jahr, wo ich zum ersten mal
meinen Freund erblickte, damals
glaubt ich wohl nicht daß ich in
Ihnen einen so wahren – warmen
Freund finden würde, ach, möchte siestruket
unsere Freundschafttillagt nur von Besten sein und nichts –
störend – zwischen ihr treten, sie ist
für mich – die so wenig Freude im Le-
ben gehabt – von so unendlichen Wer-
the und würde ich, glaub ich ihren Verlust
nie verschmerzen, doch, wozu sich quälen
wir wollen uns der Gegenwart freu-
en – die Zukunft überlaßen wir dem
lieben Herr Gott.–. Wie freut es mich
daß Ihr Vater Sie besuchen wird, daß
wird meinen theuren Freund aufheitern,
es thut einem ja so wohl, diese ge-
liebten Wesen – die mit uns
fühlen die uns so ganz verstehn, um
sich zu haben, dieses fühl ich jetzt in
meinem großen Kummer mehr als je
und dancke Gott täglich daß er mir so
gute liebe Eltern gegeben. Ich muß
mich hinlegen um die Nacht wieder wachen
zu können darum eine herzliches Gute Nacht von
Ihrer so tief betrübten Lilly
Viele herzliche Grüße
Ihrem lieben Vater.
Morgen hoff ich eine Antwort auf meinen letzten Brief zu erhalten und will ich
dann nochsvårtytt einige Zeilen hinzufügen.
Montag Morgen.
Den so lang ersehnten Brief erhielt
ich soeben und danck ich Ihnen für
denselben aufs herrzlichste. Es geht
Ihnen eben so wie mir, bekam ich
nicht gleich eine Antwort so find
ich daß ich sehr lange gewartet habe
so auch dies mal, denn die
zähl ich nicht zu den Meini-
gen, obgleich ich es doch billigen
muß und mich auch mit den
Briefen zufrieden geben muß.
Bis jetzt hat noch Niemand eine
Anmerkung über unsere Correspon-
dance gemacht selbst nicht meine
Schwiegermutter, meine Eltern eben-
falls nicht, und glaub ich daß Niolay
auch nichts dagegen hat wenigstens
hat er bis jetzt sich keine Anspielung
erlaubt, er könnte es auch nicht, denn
die Existens von zweien kennt
er gar nicht, noch weniger weiß
er von meinen Briefen indem
ich sie geschrieben wo er abwesend war.
Fahren Sie daher fort wie Sie
es bis jetzt gethan; eines andern
Siegels bedarf es nicht, denn
wenn die Meinigen nichts dararü-
ber zu sagen haben so gehen mich
die spitzigen Bemerckungen Fremder
nichts an, auch glaub ich kaum daß
jemand es bemerckt hat, der alte
|6|
Postmeister und Loyander gewiß
nicht und in Helsingfors noch weni-
ger, wo mich niemand kennt
und welches mir auch ganz gleich-
gültig wäre. Nicolay freut sich über
Ihre Briefe und liest sie mit Intereße.
Was Ihre Bitte betrifft, so muß ich
gestehen daß Sie mich etwas zum
Lachen gebracht, denn Sie find wirklich
etwas pedantisch und ich – etwas confus.
Als ich Ihnen schrieb daß Pockus schon
einen Monat abwesend wäre so war
es wohl nicht wörtlich zu nehmen
wenn Sie wollen; ich meinte aber
wenn der Knabe zwei Tage zu Hause
zubringt und die Übrigen 5 in Saarela
so kann man estillagt beinahe sagenstruket annehmentillagt daß er
einen Monat abwesend gewesen,
und wird es nach Ihrer Berechnung viel-
leicht drei Wochentillagt ausgemacht haben, jedenfalls
ist aber was dieses anbetrifft die
Schuld mein in dem Andern aber
haben Sie Unrecht und nicht ich,
denn den Anfang meines letzten
Briefes schrieb ich am 30 Dec: und
das Ende am 31ten wo wir den
Abend zur Stadt kamen da es aber
schon spät war, so schickt ich am
Sonntag Morgen den Brief zur Post
wozu mir Willi rieth indem er
sagte daß vor 9 die Briefe aus dem
Kasten nicht genommen würden
er muß sich aber geirrt haben da
der besagte Brief erst den dritten J: abging.
Ich versuche Ihnen aber nächstens
immer den rechten Datum zu setzen
und mich auch wo möglich in der
Zeit nicht zu versehen um da-
mit solche Irthümer nicht entstehen,
und können Sie versichert sein
daß ich Ihnen Ihre Bitte durchaus nicht
übel genommen.
Und nun muß ich meinen Brief
wohl schließen um die Post nicht
zu versäumen. Möchte mein Nächster
Ihnen doch beßere Nachrichten von
uns bringen dieses wünsch ich
sowohl meinet als Ihretwegen denn
ich weiß ja wie innigen Theil
Sie an uns nehmen, und betrübt
es mich daß ich Ihnen immer
so traurige Briefe schreibe und
dieselben Sie nur verstimmen
anstatt aufzuheitern. Doch eins
hat Ihnen gewiß Freude gemacht
daß sind unsere Portraits, ob Sie
sie wohl so ähnlich finden wie sie
hier allgemein gefunden worden
daß würde mich wirklich freuen.
Und nun Lebewohl mein theurer
Freund, daß Sie mir bald schreiben
bin ich versichert, in dieser Hoff-
nung lebend grüßt Sie herzlich
Ihre treue Freundin
Lilli Steven
Maiko ist so wie ein wenig
beßer Gott helfe das arme Kind
nur dann erst kann ich wieder froher
werden.–. Die Meinigen überschicken
Ihnen Alle viele Grüße.
Söndagen den 8 januari.
Min dyre vän!
Tyvärr kan jag även denna gång inte skriva ett gladare brev då vi är sorgsna här, eftersom den lilla Maiko är mycket sjuk. Kan Ni tänka Er, det stackars barnet har lunginflammation sedan en vecka tillbaka. Vi hoppades att hon bara skulle ha en stark katarr men idag har Steven upplyst oss om hennes tillstånd. Ni kan nog tänka Er hur vi är till mods. Läkaren sade att det inte är någon fara ännu men då man ser det arma barnets lidanden, befarar man allt möjligt. Hon kan inte ligga ner alls då hon har svårt att andas och därför vaggas hon dag och natt i famnen. Beata och jag har turats om eftersom hon inte vill gå till någon annan. Därför lät jag madamen komma hit igår. Min rygg klarar inte av det längre. En tröst för oss alla är att vi är i staden där läkaren i varje ögonblick står till vårt förfogande så att han kan lägga märke till den minsta förändringen. Denna visshet ger oss modet att med lugn ödmjukhet emotta Guds rådslut. Men ändå, jag bävar för tanken att möjligtvis förlora min klenod – min kära, söta Maiko – Oh! Det skulle vara förfärligt – jag vill inte tänka på det, jag vill hoppas – hoppet ger mig kraften att inte ge vika för min outsägliga smärta. Jag vill vara frisk för att sköta mitt dyra barn. Jag befarar dock att min blotta vilja förmår lite och det har jag tyvärr redan erfarit. Mitt olyckliga utslag har nämligen kommit tillbaka. Utslaget är nog ännu inte lika elakartat som tidigare men upptäckten har i alla fall gjort att jag blev mycket förstämd. På en annan tid skulle det ha bragt mig till förtvivlan. Nu däremot är mina tankar alltjämt sysselsatta med mitt lidande barn och man glömmer därmed sina egna lidanden. Mitt i all olycka är det tur att Nikolais tid tas i anspråk av brandassuransen (hittills har det gått mycket ordentligt till). Därmed finns det inget tillfälle för honom att plåga sin omgivning med en häftig oro vilket han annars brukar göra vid sådana tillfällen. Han bad mig ursäkta att han hittills inte svarat på Era brev. Han har dock verkligen inte tid till det då han ägnar varje ledig stund åt att mäta och skriva upp de försäkrade ägorna i Saarela, Ihantala och Karhusuo, varvid den unge Smirnoff går honom till handa. Pockus är gudskelov frisk igen efter att han häftigt insjuknat. Steven befarade till och med en gastrisk feber. Det är en stor lättnad att veta att han är frisk då det vore omöjligt just nu att åka då och då. Min svärmor var i staden igår och till allas förvåning kom hon till föräldrarna för att se Maiko. Hon tog noga reda på behandlingen och gick, som det verkade, tillfredsställd därifrån. Jag berättade om läraren men hon svarade ingenting på det. För honom ställs min svägerskas rum uppe i huset i ordning. Rummet kommer han att bebo ensam då Pockus skall sova i matsalen. De kommer att studera i mitt rum så att min svärmor ibland kan vara närvarande vid undervisningen. Pockus har missat mycket men jag hoppas, precis som Ni, att han kan komma ikapp. Klockan är åtta och alla människor ilar till maskeraden. Det har alltså gått exakt ett år sedan jag sett min vän för första gången. Då trodde jag nog inte att jag i Er skulle finna en så sann och varm vän. Ack, måtte vår vänskap bara vara av det bästa slaget och måtte ingenting störande träda emellan. För mig, som haft så lite glädje i livet, är vänskapen av oändligt värde och jag tror att jag aldrig skulle komma över förlusten av den. Men varför plågas, vi vill gläda oss över nutiden – framtiden överlåter vi åt vår käre Herre. – Det gläder mig att Er far kommer att hälsa på Er. Besöket kommer att muntra upp min dyre vän. Det är så bra för en själv att ha omkring sig dessa älskade varelser som känner med oss och som förstår oss helt. Nu i min stora sorg känner jag detta mer än någonsin tidigare och dagligen tackar jag Gud för att han gett mig så goda, kära föräldrar. Jag måste gå och lägga mig för att kunna vaka i natt. Därför ett hjärtligt God natt från Er så djupt bedrövade Lilly
Många hjärtliga hälsningar till Er käre far.
Imorgon hoppas jag få ett svar på mitt senaste brev och sedan vill jag ännu tillägga några rader.
Måndag morgon.
Det så efterlängtade brevet har jag just fått och jag tackar Er hjärtligast för det. Med mig är det precis som med Er. Om jag inte får genast svar tycker jag att jag väntat väldigt länge. Så även denna gång då jag inte räknar de gemensamma breven som mina fastän jag måste acceptera och nöja mig med dem. Hittills har ingen anmärkt något på vår korrespondens, inte ens min svärmor, inte mina föräldrar heller och jag tror att Nikolai inte heller har något emot den, åtminstone har han fram tills nu inte tillåtit sig någon anspelning. Han skulle inte kunna göra det heller då han inte känner till existensen av två av dessa brev. Ännu mindre vet han om mina brev då jag skrev dem medan han var borta. Fortsätt därför att göra som Ni hittills gjort. Ett annat sigill behövs inte. Då mina nära och kära inte sagt något om detta bryr jag mig inte om främmande människors spetsiga anmärkningar. Dessutom tror jag att knappast någon har lagt märke till detta. Den gamle postmästaren och Lojander definitivt inte och ingen i Helsingfors, där ingen känner mig, heller. Dessutom skulle det vara mig likgiltigt. Nikolai gläder sig åt Era brev och han läser dem med intresse. Beträffande det som Ni bett om måste jag erkänna att det fick mig lite att skratta. Ni är verkligen lite pedantisk och jag är – lite konfys. Då jag skrev att Pockus var frånvarande i en månad redan var det inte ordagrant menat, om Ni så vill. Det som jag menade var att om pojken tillbringar två dagar hemma och de övriga fem dagarna i Saarela så kan man nästan antaga att han varit frånvarande i en månad, vilket kanske motsvarar tre veckor enligt Er beräkning. När det gäller detta är det i alla fall mitt fel. Angående det andra är det Ni som har fel och inte jag. Början på mitt senaste brev skrev jag den 30 december och slutet den 31 då vi kom till staden på kvällen. Men då det redan var sent skickade jag brevet till posten på söndag morgon. Willi rådde mig till detta då han sade att breven inte tas ur lådan före klockan nio. Han måste dock ha misstagit sig då brevet avsändes först den tredje januari. Men framöver försöker jag sätta rätt datum och jag försöker också att inte ta fel på tiden så att det inte blir sådana misstag. Och Ni kan vara säker på att jag inte tog illa upp önskemålet.
Nu måste jag nog avsluta mitt brev för att inte missa posten. Måtte mitt nästa brev medföra bättre nyheter från oss. Detta hoppas jag både för min skull och för Er skull då jag vet att Ni tar en innerlig del i våra öden. Och det gör mig sorgsen att jag alltid måste skriva så dystra brev som nedstämmer Er istället för att muntra upp Er. Men en sak har säkert glatt Er, nämligen våra porträtt. Det skulle verkligen glädja mig om Ni tycker att de liknar vilket i allmänhet tycks här. Och nu, lev väl min dyre vän. Jag är övertygad om att Ni snart skriver. Med denna förhoppning lever jag och hälsar Er hjärtligt.
Er trogna väninna
Lilly Steven
Maiko mår lite bättre. Måtte Gud hjälpa det arma barnet. Först då kan jag bli gladare igen. – Mina nära och kära översänder många hälsningar till er alla.