10.2.1872 Lantdagen

herra Nylander, joka lausui seuraavaa: Olen kaikilta osin herra Mechelinin esittämän pyyntöesityksen kannalla ja pyydän, että siitä lähetetään lausuntopyyntö Yleiselle Valitusvaliokunnalle, sekä että muut säädyt kutsutaan yhtymään tähän vetoomukseen.

Herra Frey: Minun mielestäni Yleisen Valitusvaliokunnan mietintö on erityisen hyvin motivoitu. Mietinnön motiiveihin kuuluu myös kohta, jonka mukaan meillä vielä nykyään voidaan vedota niin ankaran ja inhimillisyyden vaatimusten vastaisen säädöksen puolesta puhuviin perusteisiin. Samasta syystä voidaan suhtautua halveksivasti maamme kansan sivistystasoon samoin kuin vielä heikosti kehittyneeseen kauppaan ja teollisuuteen. Sen vuoksi olisin sitä mieltä, että valiokunnan laatima mietintö on aivan ajanmukainen, sillä jos nyt otetaan niin pitkä askel kuin edellinen arvoisa puhuja on ehdottanut, joudutaan varsin monen arveluttavan asian eteen; voidaan vain arvata, että sellainen säädös, johon hän pyrkii, ei tarkoittaisi vain juutalaisten älymystön edustajia, vaan se koskisi myös alinta luokkaa eli sitä juutalaisten luokkaa, joka sijoittuu sivistyksen alimmalle tasolle, ja jonka muutosta maahan meillä on syytä olla varsin suuria epäilyksiä. Sen vuoksi kannattaisin valiokunnan mietinnön hyväksymistä.

Herra Höckert: Yleisen Valitusvaliokunnan jäsenenä katson velvollisuudekseni selvittää Porvarissäädylle niitä pääasiallisia syitä, jotka tässä kysymyksessä ovat olleet valiokunnan mietinnön perusteina. Yleinen Valitusvaliokunta katsoi, että on tärkeää säätää lailla, joka nyt puuttuu, millä ehdoin juutalaiset voivat tulla tänne asumaan ja oleskelemaan. Valiokunta oli nimittäin sitä mieltä, ettei voida ottaa täyttä askelta tai, kuten anomusaloitteen tekijä on ehdottanut, asettaa juutalaisia maan omien kansalaisten kanssa tasa-arvoiseen asemaan, jo siitäkin syystä, että valiokunta olisi tässä tapauksessa ehdottanut juutalaisille suurempia oikeuksia, joista alussa saavat nauttia muut maahan asumaan asettuvat ulkomaalaiset. Hallinnollista tietä on nimittäin annettu säädös, että ulkomaalaisen on oleskeltava maassa 3 vuoden ajan, ennen kuin hänelle voidaan myöntää Suomen alamaisuus. Mitä herra Mechelinin viittaamaan Ruotsin lainsäädäntöön tulee, niin Kuninkaallinen määräys vuodelta 1869 sisältää säädöksen, että Ruotsin alamaisia olevat juutalaiset saavat asettua asumaan kaikkialle maassa, mutta että juutalaiseen kansaan kuuluvat jäsenet, jotka eivät ole vielä saaneet Ruotsin kansalaisuutta vaan ovat ulkomaalaisia, eivät saa asettua asumaan muualle kuin Tukholmaan ja Norrköpingiin, ehkä myös Göteborgiin. Tästä syystä, ja koska meillä ei muutenkaan ole kovin tyydyttäviä kokemuksia niiden juutalaisten toiminnasta, jotka tällä hetkellä oleskelevat maassa kaikenlaisten sotilaallisten ohjesääntöjen perusteella, Yleinen Valitusvaliokunta katsoi, ettei se voi tällä hetkellä mennä pitemmälle kuin mietinnössä ehdotetaan, jottei se myöskään millään tavoin sitoisi säätyjen tulevaa päätöksentekoa lausumalla tarkemmin muotoiluja mielipiteitä. Siten Hallitus voisi esittää seuraavilla valtiopäivillä säädyille ehdotuksen ajanmukaisesta säädöksestä, jolla määriteltäisiin, millä ehdoin juutalaiset saavat asua ja oleskella maassa.

Herra Molader: Saanen olla kaikessa samaa mieltä herra Edelsköldin kanssa niistä motiiveista, jotka hän varauksellisessa puheenvuorossaan esitti. Olen sitä mieltä, että ellei tässä oteta koko askelta, niin lopputuloksesta on enemmän haittaa kuin hyötyä, koska silloin ne juutalaiset, jotka voisivat maahan muuttaa, olisivat aina syrjityssä asemassa. Ja siellä, missä juutalaisia pidetään paarialuokkana, he ovat sorrettuja, vailla mitään kansalaisoikeuksia ja mukautuneet siihen asemaan. Mutta missä he ovat saaneet täydet oikeudet, he ovat osoittautuneet mitä älykkäimmiksi henkilöiksi. Sen vuoksi yhtyisin herra Edelsköldin varaukselliseen kannanottoon.

Herra Tengström: Puheenvuoroni johdannoksi haluaisin huomauttaa, että minusta sekä pyyntöesitysehdotus että valiokunnan mietintö ovat siinä suhteessa epätäydellisiä, että nykyisenä ajankohtana ei ole mitään syytä tämän pyyntöesityksen käynnistämiseen; se putoaa ikään kuin yläilmoista; ei tiedetä, mikä sen on aiheuttanut. Julkisuuteen ei ole noussut mitään sitä koskevaa kysymystä; lehdistö ei ole siitä mitään ilmaissut. Asiasta ei ole lehtikirjoitusten tai keskustelujen kautta voinut muodostunut mitään mielipidettä, ei mitään yleistä mielipidettä. Sen vuoksi kantani on, vaikka täysin hyväksynkin anomusaloitteen humaanisen tarkoituksen, että se olisi ollut siltä osin täysin tarpeeton, kuin maassa oleskelevien juutalaisten olosuhteet on jo aikaisemmin säädelty. He ovat nimittäin pääasiassa venäläisiä palveluksessa olevia tai palveluksesta vapautettuja sotilaita, heidän vaimojaan, lapsiaan ja leskiään, joiden oikeudet kaupantekoon ja elinkeinojen harjoittamiseen on tässä suhteessa määritelty yleisissä, Venäjän armeijaa koskevissa säädöksissä. Koska asia on yleiseltä kannalta katsottuna näin valmistelemattomassa kunnossa, siitä seuraa, ettei tämä aloite ole yleisessä mielessä oikeastaan muuta kuin kutsuohjelma täällä oleskelevien juutalaisten, venäläisten sotilaiden, Länsi-Venäjällä, Puolassa, Wolhyniassa, Liettuassa ja Liivinmaassa asuville sukulaisille ja heimolaisille, ja siellä heitä on hyvin monta. Päinvastoin kuin Ruotsissa ja läntisessä Euroopassa oleskelevien juutalaisten laita on, nämä edellä mainitut ovat huonomaineista sukua, ja heitä voisi tämä mainituin perustein laadittu säädös helposti houkutella muuttamaan tänne. Ja jos näin kävisi, he ryhtyisivät toimimaan kaupustelijoina, koronkiskojina, kapakoitsijoina, varastetun tavaran kätkijöinä ja bordellinpitäjinä kuten tunnetusti edellä mainituilla seuduillakin. Silloin heistä tulisi kolmas maanvaiva niiden lisäksi, jotka meillä jo on, nimittäin mustalaiset ja arkangeliitit. Näistä kolmesta ei päde sanonta kolmas kerta toden sanoo siinä mielessä, että olisi kolme hyvää, vaan olisi kolme pahaa asiaa. Olisi päinvastoin toivottavaa, että jotkut älykkäistä, oppineista ja usein erittäin isänmaallisista läntisen Euroopan juutalaisista noudattaisivat sellaista kutsua muuttaa tänne ja asettua tänne asumaan; mutta tällainen ei ole odotettavissa; Suomi on heille aivan liian vähäpätöinen toimintakenttä. Sanalla sanoen: minussa on herännyt epäilyksiä sellaisen pyyntöesityksen käynnistämisestä, joka on niin viimeistelemätön kuin tämä; mutta koska näin on kuitenkin käynyt, en voi muuta kuin lausua kantani aiheesta sinänsä, vaikka, kuten sanottu, mielestäni kysymys on otettu esiin liian aikaisin. Siksi minun on ehdottomasti hyväksyttävä pyyntöesityksen periaate, sikäli kuin se sisältää uskonnonvapauden tunnustamisen ja pyrkii uskonnon vuoksi harjoitettavan sorron ja vainon poistamiseen. Ja koska pidän itsestään selvänä, ettei Porvarissääty tohdi haluta siirtää kysymystä myöhempään tilaisuuteen antamalla pyyntöesitysehdotuksen nykyisellään raueta, vaan oletettavasti tekee asiassa myönteisen päätöksen, niin katson, että minun on yhdyttävä valiokunnan mietintöön pienin lisäyksin. Valiokunnan lausunto kuuluu suunnilleen seuraavasti: Yllä mainituista syistä ja koska itse lain arvostuksen vuoksi on erittäin tärkeää, että vanhentuneet ja sellaiset säädökset kumotaan, joita ei enää noudateta, ehdotetaan Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen nöyrää anomusaloitetta, että uusi, ajanmukainen säädös jne. Sana ajanmukainen voisi jäädä pois. Sitä vastoin tekstin pitäisi jatkua: jonka uskonnonvapauden periaatteen mukaisesti mutta kuitenkin puuttumatta perustuslakeihin ja voimassa olevaan kirkolliseen lainsäädäntöön, tulisi määrätä jne. valiokunnan ehdotuksen mukaan Tämä olisi sitten minun lausuntoni pääasiasta. Esitetyssä varauksessa puhutaan valtiopäiväjärjestyksestä ja kirkkolaista mutta perustuslait sisältävät yleensäkin, esim. Pappissäädyn privilegioiden osalta myös säädöksiä, jotka koskevat vieraiden uskontojen harjoittajia. Siksi haluaisin sanoa: kuitenkaan puuttumatta perustuslakeihin ja voimassa olevaan kirkolliseen lainsäädäntöön, en pelkästään kirkkolakiin.

Herra Öhrnberg: Minunkin tarkoitukseni on tukea valiokunnan mietintöä tässä asiassa. Minusta tuntuu, että kyseessä oleva lainsäädäntötoimenpide on todella tarpeen sanelema. Kuten anomusaloitteen tekijä ja sittemmin valiokunta ovat korostaneet, meillä on voimassa ns. Juutalaisohjesääntö, joka on päivätty 27. toukokuuta 1782. Omalta osaltani en tunne mitään sellaista säädöstä, joka nimenomaan muuttaisi tai kumoaisi kyseisen ohjesäännön, ja käsitykseni mukaan siten voidaan juutalaisia lain mukaan estää asumasta ja oleskelemasta maassa. Meillä tosin on 30. kesäkuuta 1869 voimaan tullut määräys, joka sallii Venäjän armeijan alipäällystön ja sotilaiden harjoittaa tietynlaisia elinkeinoja tässä maassa; mutta siinä ei sanota mitään erityistä niistä, jotka mainittujen aliupseerien ja sotilaiden joukossa tunnustavat mooseksenuskoa. Siten voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi, oliko Hänen Keisarillisella Majesteetillaan todellakin tarkoitus saada muutos aikaan vuoden 1782 ohjesäännön avulla, kun hän edellisessä säädöksessään oli määrännyt, miten Venäjän joukkojen aliupseerit ja sotilaat voivat oleskella tässä maassa ja harjoittaa täällä elinkeinoa. Luultavaa on tosin, että vuoden 1869 säädös sisältäisi sellaisen merkityksen, jos kysymys siitä nousisi esiin. Mutta katson, että positiivinen oikeutemme on nimenomaan saavuttaa voitto siten, että kysymys ratkaistaan asianmukaisella tavalla molempien valtiomahtien yhteistyöllä, ja että kaikki epäilys hälvenee toisen säädöksen asettamisesta toisen edelle. Se asiantila, että juutalaiset voivat nyt vuoden 1869 säädöksen turvin oleskella tässä maassa, vaikka heidän elintavoistaan voitaisiin aiheellisesti olla oikeutetustikin olla epäilevällä kannalla, antaa ainakin minun mielestäni syyn myöntää lainsäädännöllisin toimenpitein oikeuden asua ja oleskelle tässä maassa myös niille juutalaisten kansanluokille, joilta ei tarvitse odottaa pelkästään hankaluuksia. Olisin mielelläni nähnyt, että valiokunta olisi mennyt ehdotuksessaan jonkin verran pidemmälle, tai että toivottu säädös olisi sisältänyt myös määräyksen, miten ja millä tavoin juutalaiset voivat anoa Suomen kansalaisuutta, ei vain sitä, millä ehdoin he saavat asua ja oleskella tässä maassa. Mutta kun eri säätyjen jäsenistä koottu valiokunta on melkein yksimielisesti pitäytynyt siinä rajoituksessa, jonka ehdotus sisältää, ja kun emme ole tutustuneet Hallituksen näkemyksiin tässä asiassa, tyytyisin omasta puolestani lausumaan toivomuksen sellaisena kuin valiokunta on ehdottanut. Sen tuskin tarvitsee muodostua Hallitukselle esteeksi tämän suuntaisen ehdotuksen antamiseen seuraaville valtiopäiville, jos se haluaa laajentaa lainsäädännön väliintuloa vielä pidemmälle. En kuitenkaan haluaisi olla mukana pyytämässä Hänen Keisarillista Korkeuttaan antamaan pidemmälle menevää lakiehdotusta valiokunnan ehdotuksen vastaisesti, koska Hallitus voisi mahdollisesti jättää pyyntöesityksen kokonaan vaille huomiota. Lopuksi pyydän saada huomauttaa eräästä tosin vähäisestä, mutta kuitenkin esittämisen arvoisesta asiasta: sekä aloitteen tekijä että myös valiokunta mietinnössään puhuu Keisarillisesta Julistuksesta 30. kesäkuuta 1869, mutta tämä säädös ei nimitä itseään julistukseksi vaan määräykseksi, ja mikäli tulevassa nöyrässä pyyntöesityksessä mainittu säädös mainitaan, niin on kai syytä, että siinä pitäydytään nimityksessä määräys, joka sillä säädöskokoelmamme mukaan on.

Herra Nylander oli yhtä mieltä herra Mechelinin kanssa.

Herra Gummerus: Vaikken voi olla ilmaisematta pahoitteluani siitä, ettei kysymyksessä oleva Porvarissäädyn anomusaloite saavuttanut muiden säätyjen hyväksyntää, olen kuitenkin sitä mieltä, päinvastoin kuin herra Mechelin, ettei kysymys voi nyt enää johtaa mihinkään toimenpiteisiin edes Porvarissäädyn piirissä. Lähettäessään aloitteen Yleiselle Valitusvaliokunnalle, kun asiaa ryhdyttiin valmistelemaan, Porvarissäädyn olisi pitänyt lausua julki ajatus, että kysymyksessä on yleiselle tasolle kuuluva asia, eikä se saisi jäädä vain yhden säädyn omaksi vaan päästä kaikkien säätyjen käsittelyyn. Koska on myös itsestään selvää, että tässä tarkoituksessa tehty nöyrä ehdotus piti viedä säätyjen käsittelyyn eikä vain yhden säädyn, ei minusta ole tällä hetkellä kovin sopivaa ja tahdikasta, että Porvarissääty taistelisi tässä asiassa edelleen oman käsityksensä puolesta; ja siksi uskallan omasta puolestani esittää, eikö pyyntöesitysehdotuksen voisi antaa raueta.

Herra Boström: Omalta osaltani en voi yhtyä herra Mechelinin näkökantaan, että Porvarissääty olisi ottanut toivomuksen omakseen jo silloin, kun aloite lähetettiin valiokuntaan. Porvarissäädyn piirissä on päinvastoin ilmaistu ja hyväksytty se mielipide, että meidän olisi katsottava jokainen pyyntöesitys niin painavaksi, että se pitäisi lähettää valiokuntien käsittelyyn ennen kuin se tuotaisiin Porvarissäädyn harkittavaksi ja päätettäväksi. Tästä syystä katson, ettei minusta ole estettä ryhtyä nyt tutkimaan käsillä olevaa asiaa. Sen vuoksi uskon voivani liittyä herra Mechelinin mielipiteeseen, että Porvarissäädyn pitäisi viedä pyyntöesitys eteenpäin, vaikkei se saavuttanutkaan muiden säätyjen suosiota.

Herra Molander: Vaikka olen herra Boströmin lailla sitä mieltä, ettei Porvarissäädyllä ole aikaisemman päätöksensä vuoksi estettä ottaa tämä kysymys nyt uudelleen esiin ja ratkaista se, haluan kuitenkin yhtyä herra Mechelinin mielipiteeseen niistä tärkeistä syistä, jotka aikaisemmin on pyyntöesityksen puolesta esitetty, ja joita minun ei mielestäni tarvitse toistaa. Siksi haluan ehdottaa, että Porvarissääty päättäisi esittää tämän aloitteen uudelleen omanaan.

Herra Öhrnberg: En minäkään ole sitä mieltä, että Porvarissääty olisi tuonut pyyntöesitysehdotuksen täsmällisen hyväksymisensä julki silloin, kun aloite-ehdotus jätettiin Yleisen Valitusvaliokunnan käsittelyyn, tai päättänyt mennä Hänen Keisarillisen Majesteettinsa eteen esittämään tätä koskevan toiveensa myös siinä tapauksessa, että Porvarissääty jäisi yksin. Käsitin toimenpiteen vain kysymyksen painon ja merkityksen tunnustamiseksi ja päätökseksi, että sillä tavoin asia annettaisiin monipuolisempaan tarkasteluun, johon pyritään ja jota edellytetään, kun sitä käsitellään säätyjen yhteisessä valiokunnassa. Tämän näkemykseni pitäisi myös saada tukea Porvarissäädyn Yleisen Valitusvaliokunnan mietinnön johdosta tekemästä päätöksestä. Porvarissäädyn tämän mietinnön johdosta tekemä päätös puolestaan oli, että alamainen anomusaloite tulisi kaikkien säätyjen jättää Hänen Majesteetilleen, kuten mietinnössä sanotaan, siksi: että Säädyille annettaisiin käsiteltäväksi seuraaville valtiopäiville uusi, ajanmukainen säädös, joka määrää, millä ehdoin juutalaiset saavat asua ja oleskella maassa. Nyt muut säädyt ovat ilmoittaneet, etteivät he halua olla mukana sellaisessa pyyntöesityksessä. Pidän kiinni mielipiteestä, joka minulla on jo aikaisemmissa keskusteluissa ollut tilaisuus lausua, että tällainen lainsäätötoimenpide olisi tarpeen saada aikaan; mutta koska tämä lainsäätötoimenpide ei riippuisi vain Hänen Majesteetistaan yksin, vaan Hänen Majesteettinsa ja maan säätyjen yhteistyöstä, niin jaan niiden henkilöiden epäröinnin, joiden mielestä on sopimatonta pyytää Hänen Majesteetiltaan lakiehdotusta tästä aiheesta seuraaville valtiopäiville, kun tiedetään, että muut säädyt ovat torjuneet sellaisen toiveen. On tietenkin mahdollisuuksien rajoissa, että tätä kysymystä koskevat näkökannat voisivat muuttua huomattavastikin niiden monien vuosien aikana, jotka erottavat nämä valtiopäivät seuraavista, mutta jos niin todella kävisi, ja jos Hänen Majesteettinsa omalta osaltaan katsoisi aloitteen edellyttämän lainsäädännön olevan tarpeen, niin uskon, että Hänen Majesteettinsa ryhtyisi päätettäväkseen tulevaan toimenpiteeseen ilman mitään Porvarissäädyn erityistä aloitettakin. Jos siis kyseessä olisi sellainen asia, jonka ratkaisu olisi yksin Hänen Majesteettinsa käsissä, silloin olisin sitä mieltä, että sääty, joka on vakuuttunut sellaisen toimenpiteen välttämättömyydestä, voisi muiden säätyjen vastakkaisista mielipiteistä huolimatta esittää siitä alamaisen toiveensa. Mutta koska tätä kysymystä ei voi tällä tavoin ratkaista, vaan se edellyttää Hallituksen ja Säätyjen yhteistyötä, en voi kannattaa näkemystä, että Porvarissäädyn pitäisi nyt esittää tällainen anomus muiden Säätyjen mielipiteestä piittaamatta. Siksi ehdotan, voisiko kaikki Porvarissäädyn lisätoimenpiteet jättää tässä asiassa tekemättä.

Herra Kiseleff: Pyydän vain saada yhtyä herra Gummeruksen esittämään mielipiteeseen.

Herra Nylander: Koska säätyjen käsittelyssä tätä pyyntöesitystä vastaan esitettiin pääasiassa taloudellisia ja kaupallisia syitä, olen sitä mieltä, että nimenomaan siksi kysymyksen pitäisi herättää juuri Porvarissäädyn piirissä sympatioita, joita meidän Säätymme on aina tuntenut. Ennen muuta juuri tällaisesta näkökulmasta vetoan Porvarissäätyyn, kun kannatan tämän pyyntöesityksen ottamista esiin sellaisena kuin se alun perin esille nostettiin. Mielestäni juuri yhden säädyn, tässä tapauksessa erityisesti Porvarissäädyn intresseistä lähteminen on tärkein syy juuri tähän pyyntöesitykseen, ja uskon, että tämä mielipide saa tukea niiltä säätymme jäseniltä, jotka pohtivat kysymystä lähemmin siltä näkökannalta, jota säädyssämme jo on. Lausun ja vetoan siis säätyymme, nimittäin että se, siten kuin minulla on jo aikaisemmin ollut kunnia lausua, lähettäisi asian Porvarissäädyn Erityisvalitusvaliokuntaan, jossa kysymystä voitaisiin edelleen käsitellä ja ottaa tällöin huomioon ehdotuksen sisältämän pyyntöesityksen sananmuoto.

Herra Tengström: Porvarissäädyn tapa ei ole koskaan ollut, eikä minun käsitykseni mukaan ole myöskään nyt käsillä olevassa tapauksessa, että aloite olisi etukäteen hyväksytty meidän säädyssämme sen omana aloitteena ja sitten lähetetty valiokuntaan käsiteltäväksi, vaikka niin on useimmissa säädyissä tapahtunutkin, eli asiat on otettu niiden tarkasteluun ja käsittelyyn ennen valiokuntaan lähettämistä. Sitä vastoin olen omalta osaltani sitä mieltä, että päätös keskustelumme kohteena olevan anomusaloitteen lähettämisestä Yleiseen Valitusvaliokuntaan tehtiin, koska toisaalta toivottiin siten enemmän tukea ja paremmat mahdollisuudet asian edistymiseen, mitä tämä anomus olisi voinut saadakin, jos maan kaikki neljä säätyä olisivat tukeneet sitä. Tilanne olisi ollut siihen verrattuna toinen, jos Porvarissääty olisi yksin esittänyt aloitteen. Toisaalta taas sitä vastaan tehty päätös tai aikomus alistua säätyjen enemmistön ratkaisuun, joka yleensä on odotettavissa, on nyt tehty, ja se on nimenomaan vastoin sitä, mitä Porvarissääty uskoi voivansa toivoa ja varmasti yksimielisesti toivoi. Siksi olen sitä mieltä, että koska kysymykseen saatu päätös on tällainen, olisi loukkaus toisia säätyjä kohtaan ryhtyä käyttämään muita keinoja: sillä asettautuminen säätyjen enemmistöä vastaan merkitsisi sen näkemyksen tai tavoitteen kieltämistä, jonka pohjalta, kuten jo mainittiin, lähettäminen Yleiseen Valitusvaliokuntaan tapahtui, jo kerran tehdyn päätöksen kieltämistä. Myös itse asian edun vuoksi olisin kuitenkin sitä mieltä, että se olisi enemmän vahingoksi kuin hyödyksi tälle asialle, jonka menestymistä me kaikki toivomme, nimittäin paremmalle ja ajanmukaisemmalle lainsäädännölle juutalaisten hyväksi. Miten voisi toivoa sellaisen anomusaloitteen menestystä, joka ei tosin suoraan mutta kuitenkin välillisesti sisältäisi muistutuksen siitä, että kolme säätyä on torjunut tällaisen vetoomuksen, vaikka Porvarissääty, joka luuli ymmärtävänsä asian paremmin, tai jolla oli omasta mielestään jalompia näkökantoja kuin muilla säädyillä, kuitenkin toivoi, että Hänen Majesteettinsa tahtoisi osoittaa ymmärrystä sille, mitä Porvarissääty – en edes tiedä, miten pientä murto-osaa väestöstä se edustaa – on aivan yksin esittänyt, eikä ottaisi huomioon kantaa, jonka kolme neljäsosaa maan asukkaista on edustajiensa kautta esittänyt.

Koska kysymys on nyttemmin tullut julkisuuteen, ja siitä on ryhdytty keskustelemaan, voidaan toivoa sille parempaa menestystä, kun on tarjoutunut uusi tilaisuus pitää asiaa kaikessa rauhassa esillä. Syy sen nykyiseen vähäiseen menestykseen on nimittäin sen yllättävä esiintulo, kuten jo aikaisemmin olen viitannut. Samalla tavoin on toteutunut myös ennustukseni niistä seikoista, joita käytettäisiin aloitetta vastaan, niitähän ovat itäeurooppalaisten juutalaisten alhainen koulutuksen ja moraalin taso. Ehdotukseni olisi, ja yhdyn siinä herra Öhrnbergin puheenvuoroon, että kysymys pitäisi tällä hetkellä jättää lepäämään.

Herra Wallgren: Minun mielestäni äskettäin voimaan tullut, ja näiden valtiopäivien ensi kertaa soveltama valtiopäiväjärjestys, ei ole täysin selvä ja sovellettava, kun on kysymys pyyntöesitysoikeudesta. Sillä Säädyllä, jonka piirissä pyyntöesitys on syntynyt, on sen perusteella oikeus lähettää aloite Yleisvaliokuntaan, mutta se voi myös kääntyä aloitteensa kanssa Erityisvalitusvaliokuntansa puoleen. Pitääkö tämä nyt käsittää siten, että jos Yleisvaliokunta on esittänyt pyyntöesityksen hylkäämistä, sitä ei saa ottaa esille Erityisvalitusvaliokunnassa tai lähettää sinne? Uskon, ettei valtiopäiväjärjestyksessä ole mitään, mikä estää Yleisvaliokunnan käsittelemän ja Säätyjen enemmistön hylkäämän aloitteen ottamista esiin niiden säätyjen tai sen säädyn aloitteena, josta se on lähtenyt. Minun käsitykseni mukaan olisi erittäin tärkeää, että tässä asiassa tehtäisiin periaatepäätös, koska käytännöllä, jota me tässä käärimme kokoon, on varsin iso merkitys, koska se voi olla ennakkotapauksena tuleville menettelyille. Voimme esimerkiksi ajatella, että jonkin Yleisvaliokunnalle lähetetyn aloitteen lopullisessa käsittelyssä olisi kaksi Säätyä kahta vastaan. Soveltaisimmeko me siinä tapauksessa samaa periaatetta kuin silloin, kun on kyse aloite-esityksestä vai onko kysymys kahden säädyn kielteisen kannan vuoksi peruuttamattomasti rauennut? Minun täytyy omasta puolestani katsoa pyyntöesityskysymystä erillisenä asiana. Jos olisi kyse varsinaisesta aloiteoikeudesta, joka meillä on vain tulevaisuuden toivona, niin olisi aivan selvää, että jos kolme säätyä yhtä vastaan olisi hylännyt aloitteen, sitä ei voitaisi esittää Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen. Jos taas on kyse pelkästään pyyntöesityksestä, jonka, kuten tässä tapauksessa, myös kolme säätyä on torjunut, mutta jolla ehkä kuitenkin on lämpimiä kannattajia näiden kolmen säädyn keskuudessa, niin katson, että neljännellä Säädyllä, joka on jo aikaisemmin antanut lausunnon anomusaloitteen puolesta, eli tässä tapauksessa Porvarissäädyllä, on sitä vastoin oikeus ottaa asia esiin omanaan sen jälkeen, kun asia on palautunut valiokunnasta, ja lähettää se omalle Erityisvalitusvaliokunnalleen sananmuodon viimeistelyä varten.

Herra Borgström yhtyi herra Wallgrenin puheenvuoroon ja ehdotti asian lähettämistä Erityisvalitusvaliokuntaan.