8.5.1860 Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
8. toukokuuta 1860
Kallis ystävä!
Minäkin lausun Teille parhaat kiitokseni viime riveistänne, jsotka vaikkakin hiukan ”niukkasanaisia” ovat kuitenkin minulle sydämellisen rakkaita. Sitäkin enemmän kun en laskenut sen varaan että saisin niin nopeasti vastauksen, sillä onhan luonnollista että Teille on nyt joka hetki kallisarvoinen, enkä liioin ole ainoa joka varastaa hetkisen opinnoiltanne, on muitakin joilla on siihen suurempi oikeus. Kohta kuitenkin, kohta on toivoa että voidaan sanoa tämän niin rasittavan ja surullisen ajan olevan kohdaltanne onnellisesti kestetty, ja sitten voin minäkin toivoa saavani sisältörikkaampia kirjeitä, ja mikä tärkeämpää, kohta jo tapaavani itse kirjoittajankin. En vain uskalla vielä laskea kovin varmasti tämän toiveen varaan, sillä niin usein, niin usein minulle on sattunut että toive onkin kuivunut kasaan, ja juuri silloin kun olen ollut lähes varma sen toteutumisesta. Kunpa vain ei tälläkin kertaa kävisi niin! En halua ajatellakaan sitä, sillä en tiedä mikä minua voisi silloin lohduttaa! Minulla ei sitä paitsi ole kovin paljon iloa odotettavissa tältä kesältä, sillä siinä missä Teillä on ahdistava huoli velkataakasta, niin minulla näyttää onneton sairaus haluavan uskolliseksi elämäntoverikseni. Näinä viime aikoina, joina olen kokenut niin paljon katkeria asioita, on ihottuma ollut sitkeämpi kuin koskaan, ja koska ei ole näköpiirissä mahdollisuuksia nähdä mieltäni rauhoittuneempana, on myös aivan luonnollista ettei sairauskaan hellitä.
Kysytte varmaan, ystäväni, mikä minua sitten nyt taas painaa ja tekee minut alakuloiseksi? Voi, se on se iänikuinen asia, joskin minulle aina uusi. Täällä ja siellä vallitseva jäinen ilmapiiri, joka on nyt aistittavissa enemmän kuin koskaan, en tiedä miksi, saa pienetkin myötätunnon ja sovinnollisuuden jäänteeni jähmettymään ja ajaa minut vastoin tahtoanikin maksamaan takaisin samalla mitalla, mitä minun ei pitäisi tehdä, hän on kuitenkin lapsipoloisteni isä, ja hän on poikani isoäiti, ja poika on onnettomuudekseen hänen kynsissään, ja isoäiti kietoo hänet apinanrakkaudellaan niin pauloihinsa, että poika pitää kaikkea oikeana mitä isoäiti tekee, ja samaten vaikuttaa viilentyneen äidinpuoleisia isovanhempiaan ja meitä kohtaan. Ja mikä minusta on epämieluisinta, ovat ne Pockuksen läsnä ollessa lausutut ajattelemattomat ja usein karkeat ilmaisut Enebergistä, jota isoäidin pitäisi opettajana kunnioittaa, sillä tämä opettaa Pockusta erittäin tunnontarkasti. Isoäiti ei kuitenkaan voi antaa Enebergille anteeksi, että tämä rohkeni pitää Pockusia luonaan yli sovittujen neljän tunnin, koska poika ei ollut osannut läksyään, mille itse annoin hyväksyntäni, mutta siitäpä isoäiti nousikin vielä enemmän minua kuin Enebergiä vastaan, valitti Nikolaille, joka kuten tavallista vaikenee kaikesta mitä hän sanoo – jopa silloin kun on kyseessä hänen lapsensa etu. Kaikki tämä murehduttaa minua kovasti poikapoloiseni vuoksi. Luoja suokoon ettei tällaisella kasvatuksella vain olisi surulliset seuraukset. Kaiken tämän keskellä on onni, ettei Eneberg anna anopin pahantuulenpuuskien säikäyttää itseään, vaan vie aivan rauhallisesti tahtonsa läpi, pojan pitää opiskella halusipa isoäiti tai ei.
Ette saa tämän vuoksi luulla, että Pockuksesta on tullut laiska, isoäiti vain pelkää aina että poika istuu liian paljon ja lähettää hänet ulos, joten kun hän sitten illalla tarttuu läksyihinsä, on hän luonnollisesti jo väsynyt ja uninen eikä pysty enää ymmärtämään tehtäviä. Siksi E. on muutaman kerran pitänyt hänet luonaan. Olen ollut kovin monisanainen, mutta tämä asia on nyt jatkuvasti ajatuksissani, ja kenellepä muulle minun pitäisi siitä kertoa kuin myötätuntoiselle ystävälle. Tiedän että olette nyt niin kiireinen ja Teidän on kohdistettava kaikki ajatuksenne yhteen asiaan. Älkää siis antako ystävyytenne minuun kääntää ajatuksianne siitä, mutta kun Teillä taas on rauha, ilahdutatte minua muutamalla myötäelävällä rivillä, eikö niin? Haluaisin mielelläni kertoa Teille jotain, mutta kerrottavaa on niukasti kun en näe ketään muita kuin omaisiani ja heitäkin harvoin. Sunnuntaina matkasimme Saarelaan päivälliselle, mistä N. meni yöksi kotiin mutta minä menin kaupunkiin ja jäin sinne maanantai-iltapäivään asti. Kun tulin vanhempieni luo, mistä tapasin Thesleffit ja Engmannit, olivat kaikki todella kiihdyksissään pastori Stegeristä: he tulivat juuri kirkosta, missä oli pidetty konfirmoitavien kuulustelu. Hän oli kello viidestä kahdeksaan piinannut lapsipoloisia ja ollut niin kiivas ja kärsimätön, että oli saanut aivan nurinkurisia vastauksia, ja lapset olivat aivan pelästyneitä ja hämmentyneitä. Kun komedia oli tullut päätökseen, oli pastori puolustellut kiivauttaan sillä, että hänen vaimollaan oli juuri nyt käsillä kohtalokas hetki. Tätä hän kuitenkin selosti niin mehevin värein, että jopa herratkin punastuivat. Hän on ylipäätään tehnyt oppitunneillaan nuorille tytöille niin hyvin selkoa kuudennesta käskystä ja Marian ilmestyksestä, että he eivät tulevaisuudessa enää tarvitse miehiltään mitään palkintoa. Me nuoret äidit olimme yhtä mieltä siitä, että emme päästä lapsiamme hänen opetukseensa, mikäli hän silloin on vielä täällä.
Maanantaiaamuna olin sisareni luona, joka on kyllä aivan terve samoin kuin pieni kiljukurkkunsa Emilkin. Mutta hän ei ole vielä ollut ulkoilmassa, samoin kuin M. W. Hackmannkaan, joka myös on toipunut ja jonka pikkuinen sai kasteessa nimen Julie-Marie Aline. ”Ylpeä daami” on yhä kotiarestissa, ja luulenpa etten pysty toimittamaan tehtäväänne, koska olemme lykänneet visiittiämme kunnes Ekströmit ovat täällä. Heitä odotetaan toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa, joten uskon ettei matkasta tule mitään. Mutta jos tapaan Julien, johdan keskustelun siihen ja täytän varmasti toiveenne. Fritz sai kirjeenne ja kiittää vaivannäöstänne, joka valitettavasti oli turhaa. Hän suree toiveensa raukeamista ja sättii sitä järkevää laitosta. F. tekee ahkerasti töitä talonsa loppuunsaattamisessa ja muuttaa jo näinä päivinä Maaskolaan. Vanhemmat kuitenkin jäävät vielä kaupunkiin, kuten parasta onkin, kaikki ovat antaneet tehtäväkseni lähettää sydämelliset terveiset ja onnitella Teitä opintojenne nopsasta tuloksesta.
Myös Pockuksen puolesta minun pitäisi lähettää paljon terveisiä ja kiittää kirjeestä, johon hän halusi kohta vastata. Hän sanoi ettei halua erota kirjeestä, vaan kantaa sitä koko ajan takintaskussaan. E. Dillendorf oli viime viikolla täällä auttamassa minua tekemään vanhasta jotain uutta. Hän lupasi ottaa mukaansa rahat, jotka olen velkaa Teille, joten kirjoittakaahan kuinka suuri summa on, sillä hatara pääni on unohtanut sen. Hän oli aivan ihastuksissaan Liljan paljon puhutusta kirjasta ”Menniskan” ja halusi hankkia sen minulle. Tunnetteko sen ja mitä mieltä olitte siitä mikäli olette lukenut sen? Mitä tosin epäilen, koska ette ole koskaan maininnut asiasta. Emilie uskoi tulevansa asustamaan samassa talossa kuin Te, sillä hän oli sitä mieltä että peruukintekijä Weckström, jonka luokse hän asettuu asumaan, on vuokralla Uschakoffilla. Olen iloinen, että asutte nyt niin hauskassa kortteerissa, vahinko vain ettei se pysy myös Teidän kotinanne pidempään.
Torsten on kyllä onnekas kun hänellä on varaa tehdä niin pitkä matka. Ehkä voin joskus sanoa samaa Teistäkin, ja silloin vilpittömän iloisena. Ainakaan en halua luopua toivosta, sillä ei voi tietää tuleeko teillekin loistamaan tällainen onnentähti – toivotaan siis parasta. Meistä ei ole mitään erityistä kerrottavaa, niin tai toki jotain. Nikolai on hyvin levoton näiden karanneiden maaorjien vuoksi, joita on ilmaantunut seudullemme. Sunnuntain vastaisen yön he viettivät ladossa Javalaisen lähellä ja sunnuntaiaamuna kirkossakävijät törmäsivät heihin ja alkoivat ajaa heitä takaa, mutta takaa-ajosta piti luopua koska karkureilla oli liian suuri etumatka. Mukavaahan tällainen ei ole, sillä itsekään en uskalla jatkaa kävelyitäni ennen kuin saadaan tietää, että heidät on saatu kiinni. Eipä sääkään kyllä nyt herätä kävelyhaluja, enkä muutenkaan voisi tehdä sitä tällä haavaa, sillä ihottumani näyttää äityneen varsin vakavaksi. Maiko on kuitenkin todella tyytymätön kun pitää istua sisällä, ja on ajateltava kaikkea mahdollista jotta hänellä vain olisi puuhaa. Hän pyysi lähettämään Leo-sedälle terveisiä, ja Nikolaikin pyysi sekä suomaan anteeksi laiskuutensa. Hän nukkuu jo, joten hyvää yötä ja ilahduttakaa minua muutamalla rivillä kun Teillä on aikaa.
Aina Teidän Lilly
Original (transkription)
Den 8ten Mai 1860.
Theurer Freund!
Auch ich sage Ihnen meinen besten
Danck für Ihre letzten Zeilen die,
wenn gleich etwas ”knapphändig”
mir dennoch immer herzlich lieb sind;
um so mehr da ich mich darauf
gefaßt machte, nicht so bald eine
Antwort zu erhalten; denn daß
Ihnen jetzt, jede Stunde kostbar –
ist ja natürlich, auch bin ich nicht
die Einzige, die Ihren Studien ein
Stüntillagtdchen raubt, es sind ja Andre –
die ein größeres Recht dazu haben.
Doch bald – bald hat man ja die
Hoffnung diese, für Sie so mühe-
und sorgenvolle Zeit – eine glück-
lich – Überstandene – nennen zu können,
und dann kann auch ich hoffen
inhaltsreichere Briefe zu erhalten
und was noch mehr – den Verfaßer
derselben, selbst – bei wenigem zu erwarten.
|2|
Ich wag es nur noch nicht so fest
auf diese Hoffnung zu bauen,
denn so oft – so oft – ist es mir ge-
schehen daß, sie, zu Waßer gegangen,
und gerade denn, wo ich der Er-
füllung Derselben beinahe sicher gewesen;
wenn es mir dieses mal, nun auch
so erginge! Ich mag nicht daran
dencken, denn ich weiß nicht
was mich dann trösten könnte!
ich habe außerdem nicht viel Freu-
de diesem Sommer zu erwarten
denn so wie bei Ihnen die drücken-
de Sorge der Schulden Maße, so
scheint auch bei mir die eine un-
glückliche Kranckheit die treue
Begleiterin meines Lebens wer-
den zu wollen; diese letzen
Zeiten wo ich so viel Bittres er-
fahren ist der Ausschlag hart-
näckiger als je gewesen und
da keine Aussichten vorhanden
mein Gemüth beruhigter zu sehen
so ist es ja auch so natürlich
daß mich die Kranckheit nicht verläßt.
|3|
Sie fragen mich wohl mein Freund
was mich denn jetzt wieder so nie-
derdrückt und verstimmt? ach,
es ist das ewig alte – und doch
immer – neue – für mich. Die eisige
Athmosphere hier und dort die man
mich jetzt – ich weiß nicht woher,
mehr als je empfinden läßt
bringt, meine kleinen Überreste
von Mitgefühl als Versöhnlich-
keit, zum erstarren und treibt
mich, wieder meinem Willen
Gleiches mit Gleichem – zu vergel-
ten, und dieses sollt ich nicht,
er ist der Vater meiner armen
Kinder – und sie die Großmutter
meines Knaben der unglücklicher
Weise in ihren Klauen ist,
und die ihn mit ihrer AffenLiebe
so bestrickt, daß er alles für Recht
hält was sie thut, dabei ist er au-
genscheinlich für seine Groß Eltern
als uns erkaltet, und was mir
am meisten mißfällt sind die
in Pockus Gegenwart unbedachten
|4|
und oft rohen Äußerungen über Ene-
berg den sie als Lehrer doch achten
müßte, denn er unterrichtet Pockus
sehr gewißenhaft, sie kann es ihm
aber nicht verzeihen daß er es
gewagt Pocku über die bestimmten
vier Stunden bei sich zu behalten da
er seine Lection nicht gekonnt
welches ich nach meiner Überzeu-
gung billigte, sie, aber dadurch noch
mehr gegen mich als Eneberg aufge-
brachte, undstruket an Nicolay klagte, der
wie gewöhnlich zu allem schweigt
was sie sagt – selbst dann wohlstruket das
Wohl seine Kindes in Frage kommt.
Dieses alles betrübt mich sehr wegen
meinem armen Jungen. Gott gebe
daß solch eine Erziehung keine trau-
rigen Folgen hätte. Bei allem diesem
ist es ein Glück daß Eneberg durch
ihre Launen sich nicht einschüchtern
läßt, sondern ganz ruhig seinen Willen
durchsetzt, der Knabe muß lernen
sie mag es nun wollen oder nicht.
Sie sollen deshalb nicht glauben daß
Pockus faul geworden, die Großmutter
|5|
fürchtet nur immer daß er zu
viel sitzt und schickt ihn draußen
woher er denn den Abend die lex-
tion vornimt und dann natürlich
schon ermüdet und schläfrig die
Aufgabe nicht mehr faßen kann
deshalb E: ihn also einige mal bei sich
behalten. Ich bin recht weitläuftig
gewesen, doch dieses beschäftigt jetzt
fortwährend meine Gedancken, und
wem anders sollte ich sie wohl
mittheilen wenn nicht dem theil-
nehmenden Freunde, ich weiß
Sie sind jetzt so beschäftigt und müs-
sen alle Ihre Gedanckentillagt auf einen Gegenstand
bannen, drum laßen Sie sich nicht
durch Ihre Freundschaft für mich
davon abbringen, wenn Sie aber
wieder zur Ruhe kommen dann
erfreuen Sie mich durch einige Zei-
len der Theilnehme, nicht wahr?
Ich möchte Ihnen nun auch gerne
etwas erzählen doch ist es so
wenig, da ich niemanden als
die Meinigen, und das auch selten,
sehe. Sonntag fuhren wir nach
|6|
Saarela zu Mittag wovon N:
zur Nacht nach Hause ich aber
zur Stadt fuhr und da bis
zum Montag Nachmittag blieb.
Als ich zu den Eltern kam,
wo ich Thesleffs u Engmanns
vorfand, waren alle sehr aufge-
bracht über Pastor Steger, sie
kamen gerade aus der Kirche,
wo die Prüfung der Confir-
manden stattgefunden; von
fünv bis acht hatt er die armen
Kinder gequält und ist dabei
so heftig und ungeduldig gewe-
sen daß er ganz verkehrte Ant-
worten erhalten und die Kinder
ganz erschrocken und verwirrt
gewesen sind. Nachdem die Comedie
zu Ende gewesen, soll er seine
Heftigkeit damit entschuldigt
haben, daß seine Frau einemstruket gerade jetzttillagt
einem verhängnißvollen Augen-
blick entgegen gehe. Dieses
hatt er aber in so derben Farben
auseinander gesetzt, daß selbst die
Herren roth geworden, überhaupt
|7|
hat er in seinen Lehrstunden
den jungen Mädchens vom sechs-
ten Gebot als Maria Verkündi-
gung, so klahre Begriffe gegeben
daß sie in der Zukunft von
ihren Männern keiner Belohnung
mehr bedürfen sollen. Wir jungen
Mamas kamen daher überrein un-
sere Kinder nicht bei ihm, wenn
er dann noch hier ist, in der
Lehre gehen zu laßen.
Den Montag Morgen war ich bei
meiner Schwester, die wohl ganz
gesund, sammt ihrem kleinen
Schreihals Emil, noch ist sie
aber nicht an der Luft
gewesen, eben so auch M: W
Hackmann die auch genesen und
bei der die Kleine in der Tau-
fe die Nahmen Julie-Marie
Aline erhalten. Die ”stolze
Dame hat noch immer Zimmer
Arrest auch glaub ich Ihren Auf-
trag nicht ausführen zu können
indem wir unsere visite aufge-
schoben bis Ekströms hier sind
|8|
die Ende Mai oder Anfang Juni
erwartet werden, daher glaub
ich auch daß keine Reise zu
Stande kommt. Sollte ich J: aber
treffen so werde ich daß Ge-
spräch darauf bringen und Ihren
Wunsch bestimmt ausrichten.
Fritz hat ihren Brief erhalten und
danckt Ihnen für Ihre Mühe, die
leider vergeblich gewesen. Er be-
dauert das Fehlschlagen seiner
Hoffnung und schimpft über die
wohlweisliche Einrichtung. F: ar-
beitet fleißig an der Vollen-
dung seines Hauses und zieth die-
ser Tage schon nach Maskola.
Die Eltern bleiben aber fürs bestetillagt noch
in der Stadt, von Allen hab ich
den Auftrag Sie herzlich zu grüßen
und Sie zu dem baldigen Resultat
Ihrer Studien zu gratulieren.
Auch von Pockus sollte ich Sie sehr
grüßen und für den Brief dancken
dennstruket er bald beantworten wollte.
Er sagte daß er sich nicht von dem
Briefe trennen wollte, sondern ihn
immer in der RockeTasche tragen.
vergangene Woche war E: Dillen-
dorf hiertillagt um mir zu helfen aus altem was
neues zu machen. Sie versprach die
Schuld für Sie mitzunehmen, drum schrei-
ben Sie mir wie groß die Summe ist,
denn mein Hüner Kopf hat es verschwitzt.
Sie war ganz entzückt von dem so viel
besprochenen Buche ”Menniskan, af Lilja”
und wollte es mir verschaffen. Ken-
nen Sie es, und wie gefällt es Ihnen,
impsvårtyttfall Sie es gelesen? welches ich übri-
gens bezweifle da Sie sich nie darüber
geäußert. Emilie glaubte daß sietillagt im selben
Hause mit Ihr sostruket Ihnen zu logieren
kömmt, denn sie meinte daß der
Perruckier Weckström bei Uschakoff
miethet, bei Dem sie absteigen wird,
Ich freue mich daß Sie ein so heitres
Quartier jetzt bewohnen schade nur
daß es nicht ferner auch das Ihrige bleibt.
Torsten ist doch glücklich daß er die
Mittel besitzt eine so ausgedehnte Reise
zu unternehmen. Vielleicht kann ich einst
auch von Ihnen dies sagen, doch dann
mit welch einer aufrichtigen Freude
ich will die Hoffnung wenigstens nicht
aufgeben denn man kann nicht wißen
ob nicht auch Ihnen ein Glücksstern dieser
|10|
Art leuchten wird, und so ganz unmöglich
ist es ja nicht – wir wollen also hoffen.–.
Von uns hab ich Ihnen nichts besonderes
mittzutheilen ja doch etwas. Nicolay
ist in großer Unruhe und zwar
wegen Läuflinge die sich in unsrer
Gegend gezeigt. Die Nacht auf Sonn-
tag hatten sie bei Javalain in einer
Scheune zugebracht und den Sonntag
Morgen begegneten ihnen KirchenGänger
die sie zu verfolgen anfingen die
Verfolgung aber wieder aufgeben da
die Läuflinge einen zu großen Vor-
sprung hatten. Angenehm ist dieses wohl
nicht denn auch ich wag es nicht meine
Spatziergänge fortzusetzen bevor man
nicht erfährt daß sie eingefangen sind.
Das Wetter erweckt in Einem wohl
jetzt nicht die Lust zum spatzieren
übrigens konnte ich es gegenwärtig nicht
da mein Ausschlag sehr ernst zu werden
scheint. Maiko ist aber sehr unzu-
frieden drinne sitzen zu müßen und
muß man alles möglich erdencken um
sie nur zu beschäftigen. Sie bat ihrem oncel
Lejo zu schicken auch
bat mich Nicolay es zu thun und seine
Faulheit zu entschuldigen. Er schläft schon
drum gute Nacht und erfreuen Sie mich wenn
Sie Zeit haben durch einige Zeilen.
Immer Ihre L....
Den 8 maj 1860.
Dyre vän!
Också jag tackar så mycket för de senaste raderna från Er, som fastän lite ”knapphändiga” alltid är mig hjärtligt kära. Ännu mer då jag inte räknade med att få ett svar så snabbt. Att just nu varje timme är kostbar för Er är naturligt och jag är inte heller den enda som stjäl en stund av Er studietid – det finns andra som har större rätt till det. Men snart – snart får man hoppas att man kan säga att denna tid som är så ansträngande och bekymmersam för Er är lyckligt överstånden. Sedan kan jag också hoppas att jag får innehållsrikare brev och vad som är ännu viktigare jag kan se framemot att inom kort träffa själva brevskrivaren. Men jag vågar ännu inte förlita mig på hoppet, då det har hänt så ofta – så ofta – att det gått om intet, och särskilt när jag nästan var säker på att hoppet går i uppfyllelse. Om det också händer den här gången! Jag vill inte tänka på det då jag inte vet vad som kan trösta mig i så fall! Dessutom har jag inte mycket glädje att vänta i sommar. I Ert fall handlar det om tryckande bekymmer på grund av skuldmassan, i mitt fall är det den olyckliga sjukdomen som verkar vilja bli livets trogna följeslagare. På sistone har jag upplevt så mycket bittert att mitt utslag varit envisare än någonsin. Och eftersom det inte finns utsikter att se mitt sinne lugnare är det ju naturligt att sjukdomen inte går bort. Ni, min vän, undrar säkert vad det är som tynger mig nu igen och gör mig förstämd? Ack, det är det gamla vanliga – som ändå alltid är – nytt – för mig. Den isiga atmosfären här och där som möter mig och som är förnimbar mer än någonsin utan att jag vet varför. Detta gör att de små resterna av min medkänsla och försonlighet kallnar och mot min vilja drivs jag till att vedergälla lika med lika vilket jag inte borde. Han är fadern till mina stackars barn – och hon är min pojkes farmor och han är olyckligtvis i hennes klor. Och med sin överdrivna, blinda kärlek förtrollar hon honom till den grad att han tror att allt hon gör är rätt. På samma gång verkar han blivit kallare mot oss och morföräldrarna. Och det som misshagar mig mest är de tanklösa och råa yttrandena om Eneberg som hon fäller i Pockus närvaro. Eftersom han är lärare borde hon dock respektera honom. Han undervisar Pockus mycket samvetsgrant men hon kan inte förlåta honom att han vågat hålla Pockus kvar efter de överenskomna fyra timmarna när Pockus inte kunde sina läxor. Enligt min uppfattning var det rätt gjort och jag godkände det, vilket gjorde att hon varit argare på mig än på Eneberg. Hon klagade till Nikolai som var tyst som vanligt när hon säger något – även då det är hans barns väl som det är fråga om. Allt detta gör att jag är bedrövad för min stackars pojkes skull. Gud give att en sådan uppfostran inte får tråkiga följder. Samtidigt är det tur att Eneberg inte skräms av hennes nycker. Helt lugnt genomdriver han sin vilja. Pojken måste studera. Hon må gilla det eller ej. Ni skall inte tro att Pockus blivit lat. Det är bara farmodern som alltid befarar att han sitter för mycket och därför skickas han ut och på kvällen när han vill sätta igång med läxorna är han förstås redan trött och sömnig och kan inte längre förstå uppgiften. Därför har Eneberg hållit honom kvar hos sig några gånger. Jag har varit rätt mångordig men detta sysselsätter ständigt mina tankar just nu och vem annan skall jag meddela mina tankar om inte den deltagande vännen. Jag vet att Ni är mycket upptagen just nu och måste binda alla Era tankar vid en sak. Avlägsna Er därför inte därifrån på grund av Er vänskap, men då Ni kommer till ro igen gläder Ni mig med några deltagande rader, icke sant? Nu vill jag också gärna berätta någonting för Er, men det är inte mycket då jag inte ser någon förutom mina närmaste och även dem ser jag sällan. I söndags åkte vi på middag till Saarela och därifrån kom Nikolai hem till natten, men jag åkte till staden och stannade där till måndag eftermiddag. När jag kom till föräldrarna anträffade jag Thesleffs och Engmans. Alla var mycket uppbragta på pastor Steger. De hade nyss kommit från kyrkan där konfirmandernas prövning ägde rum. Från kl. 5 till 8 pinade han de stackars barnen och samtidigt var han så häftig och otålig att han fick helt felaktiga svar och barnen blev helt skrämda och förvirrade. När komedin var slut skall han ha ursäktat sin häftighet med att säga att hans hustru just nu går mot ett ödesdigert ögonblick. Detta framställde han dock i så mustiga färger att även herrarna rodnade. Han har överlag gett de unga flickorna en så klar bild av det sjätte budordet och Marie bebådelse i sina lektioner att de i framtiden inte längre borde behöva en belöning av sina makar. Vi unga mammor kom därför överens om att vi inte låter våra barn förbli i hans lära, om han är kvar då.
Måndag morgon var jag hos min syster som är helt frisk och hennes lilla skrikhals Emil likaså. Men hon har inte ännu varit ute i friska luften. Detsamma med M. W. Hackman, hon har också repat sig och hennes småtting har döpts och fått namnen Julie-Marie Aline. Den ”stolta damen” har ännu rumsarrest och jag tror att jag inte kan uträtta Ert uppdrag då vi skjutit upp vår visit tills Ekströms är här. De väntas i slutet av maj eller i början av juni. Därför tror jag samtidigt att resan inte blir av. Men om jag råkar träffa J. kommer jag att föra in samtalet på det och kommer säkert att framföra Er önskan. Fritz har fått Ert brev och tackar Er för besväret Ni haft men det var tyvärr förgäves. Han beklagar att hans förhoppning slagit fel och besvärar sig över den förståndiga inrättningen. Han arbetar flitigt med att färdigställa sitt hus och redan inom kort flyttar han till Maaskola. Men föräldrarna stannar ännu i staden och det är bäst så. Av alla har jag fått i uppdrag att hälsa Er hjärtligt och att gratulera Er till det snara studieresultatet.
Också Pockus ber hälsa och han tackar för brevet som han snart vill besvara. Han sade att han inte vill skiljas från brevet utan han vill alltid bära det i rockfickan. Förra veckan var E. Dillendorf här för att hjälpa mig att göra om gammalt till nytt. Hon lovade att ta med pengarna som jag är skyldig Er. Hur mycket var det, det har mitt hönshuvud glömt bort. Hon var helt hänförd av den så mycket omtalade boken ”Menniskan” av Lilja och hon ville skaffa mig den. Har Ni hört om boken och vad tycker Ni om den, ifall Ni har läst den? Vilket jag förresten betvivlar då Ni aldrig sagt något därom. Emilie trodde att hon kommer att logera i samma hus som Ni. Hon menade nämligen att perukmakaren Weckström, som hon tar in hos, hyr hos Uschakoff. Det gläder mig att Ni bebor en så trevlig bostad nu. Synd bara att Ni inte har den även framöver. Torsten är lyckligt lottad att han har tillräckligt med medel för att göra en så utdragen resa. Kanske kan jag säga samma sak om Er någon gång, och då med en uppriktig glädje. Jag vill åtminstone inte ge upp hoppet då man inte kan veta om inte samma sorts lyckostjärna kommer att lysa för Er. Och det är ju inte helt omöjligt – alltså skall vi hoppas. – Från oss har jag ingenting speciellt att berätta, eller jo, en sak finns det. Nikolai är i stor oro på grund av några förrymda livegna som visat sig i vår trakt. Natten mellan lördag och söndag tillbringade de i en lada nära Javalain och söndag morgon möttes de av några kyrkobesökare som började förfölja dem. De måste dock ge upp då böndernas försprång var för stort. Det är nog obehagligt och jag vågar inte fortsätta mina promenader tills man får veta att man tagit fast de förrymda bönderna. Vädret just nu väcker inte heller lusten till promenader inom en och för närvarande kunde jag inte ta en promenad ändå då mitt utslag verkar bli mycket allvarligt. Men Maiko är mycket missnöjd över att måste sitta inne och man måste hitta på allt möjligt för att sysselsätta henne. Hon bad mig skicka många hälsningar till sin onkel Lejo. Dessutom bad Nikolai mig hälsa och be om ursäkt för hans lathet. Han sover redan och därför, god natt och gläd mig med några rader om Ni har tid.
Alltid Er Lilly.