17.2.1860 Nikolai Steven-Steinheil–LM

Minun ei varmaankaan tarvitse aloittaa pyytämällä anteeksi. Aivan omaa syytäni tämä pitkään jatkunut hiljaisuuteni, mutta tunnettehan minut, millainen surkea kirjeenkirjoittaja olen. Minun on aloitettava kiittämällä herra Mecheliniä siitä kaikesta suuresta vaivasta, jota herra Mechelin on nähnyt Pockuksemme eteen hankkimalla hänelle kotiopettajan, joka vaikuttaa olevan kovasti herra Mechelinin kaltainen, ainakin siinä suhteessa että Pockus pitää hänestä kovasti, ja toivon että opinnot sujuvat (?), ainakin herra Enebergin mukaan hän tuntuu olevan tyytyväinen poikaan, mutta kuinka herra Eneberg itse viihtyy, sitä en osaa sanoa, ikävystyttävää hänellä lienee, ainoa jonka kanssa hän voi puhua on Alexandra, joitakin harvoja tuttavuuksia hän on solminut täällä ja käy kaiken kaikkiaan varsin vähän kaupungissa, sillä hän ei vaikuta viihtyvän siellä, samoin kuin en itsekään. Olemme nyt olleet siellä kahdeksan viikkoa, ja täytyy sanoa että se oli hirveän ikävää ja lisäksi huolentäyteistä aikaa. Nyt olemme Luojan kiitos taas koko PERHEKUNTA kotona, lukuun ottamatta lastenhoitajaa, jonka piti jäädä sairauden vuoksi. Minun on todella sydämestäni onniteltava herra Mecheliniä siitä, että Cygnaeus oli niin ystävällinen kuin ajatella saattaa, mutta luultavasti hän sanoi jo aiemmin olevansa vakuuttunut herrojen ponnisteluista. Kunpa ne muutkin ajattelisivat näin, ja tavallisesti kun vaikeimmasta on selvitty, on myös enemmän rohkeutta.

Mitäs minä kertoisin herra Mechelinille Viipurista. Enpä tiedä mitään mikä kiinnostaisi herra Mecheliniä, sillä ilmeisesti vaimoni on kirjoittanut kaikkea sellaista. Eräänä iltana eli joitakin viikkoja sitten kävin Felixin luona, joka vietti nimipäiviään, pelasimme siellä korttia lasin ääressä, hän oli oikein hyvällä tuulella samoin kuin vaimonsakin, mutta käly ei ollut kotona, hän oli silloin Pietarissa. Hankin markkinoilta uuden hevosen, orin, josta tulee pari raudikolleni, ja niistä pitäisi tulla ajohevosia, Junkarista tulee minun hevoseni ja Stode on alennettu työhevoseksi. Muista muutoksista Karhusuolla en tiedä kuin sen, että sotilastorppa on rakenteilla ja latojen lähellä olevilta niityiltä olemme suurenmoisessa palovakuutustoimikunnassamme saaneet kokoon jo 150 000 hopearuplaa, se joka saisi ne, olisi varsin säästynyt niiltä karhuilta, joita päivittäin tulee, sillä verkko, jonka on määrä vangita ne, ei oikein tunnu kestävän vaan kuluu puhki, vaikkei sitä käytetä karhujahdeissa.

Pockusin osalta olemme myös ajatelleet, että ranskan kieli voisi toistaiseksi jäädä, koska hänen on määrä aloittaa latina, muuten hän ehkä tosiaan rasittuisi hiukan liikaa. Kävin hiljattain Saarelassa ja olin läsnä aritmetiikan tunnilla, ja herra Eneberg sanoi silloin, että he olivat jo suorittaneet sen, mitä tarvitaan 3. luokalle ja vakuutti, että poika voisi jo nyt läpäistä kokeen. Ruotsin kieliopin suhteen tuntuukin olevan vaikeampaa, sillä kurssi on laaja eikä poikaa kauheasti kiinnosta, onko jokin sana tämä vai tuo. Nyt olen sitä mieltä, että olen ollut jo tarpeeksi epäkiinnostava enkä tiedä, mitä vastaisin herra Mechelinin kysymykseen juhlatilaisuudesta, joten ymmärtänette, että kirjeiden kirjoituskin on minulle hankalla. Herra Hikisch odottaa, minun pitää lopettaa, pyydän että ette vastedeskään unohda meitä.