7.11.1863 LM–Frans af Björksten

Minun pitäisi todellakin hävetä, etten ole aiemmin vastannut kirjeeseesi Roomasta 10. syyskuuta – ellei minun olisi ollut täysin mahdotonta ehtiä kirjoittamaan kirjeitä viimeksi kuluneina viikkoina. Sydämelliset kiitokset kuitenkin, että edelleen muistat minua tiedotuksilla. Eniten kirjeissäsi koskettaa ja kiinnostaa niitä läpäisevä idealismin häivä – ja toivon, ettei se häviäisi jatkossakaan. Luulen myös, että paras keino säilyttää idealisminsa niiltä monilta hyökkäyksiltä, joita elämän kirjavat ja siten ikävät käänteet siihen kohdistavat, on olla matkalainen niin että voi asettua mihin hyvänsä, omistautua sellaisiin puuhiin, jotka omiin yksilöllisiin taipumuksiin parhaiten sopivat – tutkailla maailmaa suuressa mitassa. Toiminta jollain rajatulla alueella, mutta kuitenkin isänmaan hyväksi, pystyy lahjoittamaan niin monta todellisen tyytyväisyyden hetkeä – niin raskaalta kuin se monesti tuntuukin, kun joutuu puskemaan ahtaita raiteita myöten ja samalla kaiken aikaa pakottamaan omat ihanteellisemmat näkymänsä siihen nyt kertakaikkiaan vain välttämättömään ikeeseen, jota sosiaalisen koneiston mekanismin ylläpitäminen vaatii.

Näinä aikoina olemme kuitenkin myös Suomessa saaneet aiempaa enemmän elää korkeampaa, vähemmän arkipäiväistä elämää. Mutta tällainen tapa aloittaa perustuslaillinen elämä – kuinka monia varjopuolia se tuokaan esille ja kuinka monia sisäisiä ristiriitaisuuksia ja riitasointuja siihen liittyykään! Melkeinpä luulen, että tunne jonkinlaisena liitteenä olemisesta, vailla itsenäisyyttä, ilman että oman kohtalon tärkeimmät ohjat olisivat omissa käsissä, tulee vieläkin vallitsevammaksi ja ahdistavammaksi nyt kun edustuslaitos on koolla – kun kansallisen lainsäädännön ja perustuslaillisen kehityksen ehdot ovat olemassa, mutta ne eivät kuitenkaan saa vapaasti vaikuttaa.

Olet varmaankin lukenut valtaistuinpuheen, joka on julkaistu monissa eurooppalaisissa lehdissä. Aleksanterin ensimmäinen yritys tällä tiellä täytynee, ainakin venäläisestä näkökulmasta, todeta varsin liberaaliksi. Mutta – ja näitä ”muttia” voit itse lisätä. Täällä on tietenkin tehty runsaasti anomusehdotuksia, myös koskien perustuslakien joidenkin pääkohtien muuttamista. Majesteetti on luvannut palauttaa säädyille niiden aloiteoikeuden, poikkeuksena kuitenkin perustuslakikysymykset, joissa hän itse tekee aloitteen. Tältä pohjalta on kahdessa ylimmässä säädyssä agitoitu voimakkaasti noiden aloitteiden sivuuttamiseksi ”jotta hänen majesteettinsa ei niissä voisi havaita mitään epäluottamusta säätyjen puolelta.” Onneksi tämä ”varovainen” puolue ei ole voittanut ja aloitteet säännöllisistä valtiopäivistä, finanssikontrollista?, painovapaudesta ym. voinevat sittenkin lähteä. Eri leirien välinen kamppailu oli varsin kiihkeä. Liberaalisen puolen vahvimman ja vaikuttavimman puheenvuoron esitti A. Törngren, joka mestarillisen rauhallisesti ja ystävällisessä äänilajissa esitti heille ”sanoja eikä mitään viisuja” Yleisesti ottaen valtiopäivillä on liberaalinen leima. Mutta kirottu nelikamarijärjestelmä estää luonnollisesti liberaaleja käsityksiä yhdistymästä ja lujittumasta sellaisella tavalla, joka jonkin toisen edustuksellisen muodon puitteissa olisi mahdollista. Hitaasti tuo koneisto pyörii, välillä äärimmäisyyteen saakka. On tietenkin täysin mahdotonta, että nuo kaikki 48 eri esitystä ja kenties sama määrä aloite- ja valitusehdotuksia ehdittäisiin käsitellä keskustelussa 15. syyskuuta mennessä. Siksi pidetään selviönä, että valtiopäivien tulee olla koolla aina kevääseen saakka, jotta asiat ehdittäisiin käsitellä, jos vain hallitsija suostuu siihen.

Nuoresta polvesta ritarihuoneella ja valiokunnissa on monia eteviä persoonallisuuksia. Ernst on puhunut muutaman kerran ja tehnyt sen oikein hvin. Hän on talousvaliokunnassa ja lisäjäsenenä valtiovaliokunnassa. Aug Schauman on viimeksimanitussa valiokunnassa, R. Björkenheim suostuntavaliokunnassa – Lagerborg puolustusvaliokunnassa. Puhumattakaan sitten Armfelteista, Taubesta, Essenistä ja muista. Vanhoista peruukkiraukoista vain erittäin harvat ovat valiokunnissa. Seitsemän senaattoria istuu ritarihuoneessa! Aatelin jälkeen minua kiinnostaa eniten talonpoikaissääty. Siinä istuu vanhoja, kunnianarvoisia miehiä – monet heistä harvinaisen hyviä puhujia – joilla on sellaista kokemukseen perustuvaa käytännön viisautta, jota vain harva muulla voi olla. Sydäntä koskettaa aivan omalla tavallaan kun kuulee heidän puhuvan kärsimyksistä, jotka he tuntevat – Aika on niin tiukoilla, tälle kirjeelle varaamani puolituntinen on lopussa. Toivottavasti saat selvää näistä harakanvarpaista. Tenttini edistyvät vähitellen. Liljenstrand ja Rosenborg ilmeisesti antavat minulle laudaturin – muut kaksi ovat vielä jäljellä. Veljiäsi tapaan usein, etenkin Axelia, jonka luona vierailen ahkeraan. Hän olisi kirjoittanut sinulle pitkän kirjeen, mutta pelkäsi, että olet jo lähtenyt Roomasta. Minä kuitenkin kuvittelen että sinä olet siellä vielä. Ernst on vihdoinkin tajunnut, että hän on sinulle kirjeen velkaa. Hän pyytää nyt sinulta anteeksi, ettei voi korjata laiminlyöntiään, sillä hän on hyvin varattu. Tuore ”Päivätär”-lehti teettää hänellä paljon työtä. Sillä on suuri tulevaisuus edessään, nyt jo 1 000 tilaajaa.

Hyvästi, sinä ikuisen Rooman muistorikkaiden maiden vaeltaja. Sydämelliset terveiset lähettää