20.2.1872 Lantdagen

Yleisen Walituswaliokunnan mietintö N:o 18 Ritaristossa ja Aatelissa sekä Porwarissäädyssä tehtyjen anomusten johdosta, wakinaisen opettajawiran perustamisesta ruotsin- ja muinaisskaudinawilaisia kieliä warten Keisarillisessa Aleksanderin-Yliopistossa Suomessa.

Pöytäkirjeen otteen kautta Ritaristosta ja Aatelista 23 sekä Porwarissäädystä 20 p:ltä wiimekulunutta Helmikuuta on Yleinen Walituswaliokunta walmistawaista käyttelyä warten saanut wastaanottaa allaseisowat anomusesitykset.

”Anomusesitys Korkeanarwoiselle Ritaristolle ja Aatelille.

Kieltämätön totuus lienee, että tiedon alkeisin kuuluu taito siinä kielessä, joka erinomattain on itsekunkin oma ja jota yhteiselämässä enimmiten käytetään, sekä myöskin kyky sitä wapaasti ja wirheettömästi wiljelemään. Semmoinenpa kieli on meillä ruotsi, mutta tasapuolisimman asiantuntijan täytyy kuitenkin myöntää, että se tila, missä ruotsin kielen taito tähän asti meillä on ollut, sangen paljon eroaa siitä kannasta, millä sen pitäisi oleman. Kouluopetuksemme on tässä kohden kieltämättä puutteenalainen, ja tämä seikka sekä yleisesti hawaittu waillinainen taito kielen alkeissa owat ilmeisesti saaneet alkunsa siitä, että maamme yliopistossa ei ole opettajaa mainittua kieltä warten. Sillä jos sellainen löytyisi, niin hänen toimestansa mainittu epäkohta tulisi parannetuksi ja tilaisuus olisi tarjona sen kielen perinpohjaiseen ja tieteelliseen tutkimiseen, jota meidän siwistyneet kansaluokkamme enimmiten käyttäwät.

Tällä olemme osoittaneet professorin tai kumminkin wakinaisen opettajan tarpeellisuutta yliopistossa ruotsin kieltä ja muita pohjaismaiden kieliä warten, jotka owat sen kanssa sukua. Tämän tarpeen tyydyttäminen on tärkeä ei ainoastansa sen wuoksi,|313| että se on silmäänpistäwä epäkohta, ett’ei meidän yliopistossamme ole tieteellistä edustajaa puheenalaisia pohjoismaiden kieliä warten, waan myöskin erinomattain siitä syystä, että opettajaksi maamme ruotsalaisiin kouluihin aikowilta sopisi waatia myöskin perinpohjaista teoretillista taitoa siinä kielessä, jolla tulewat opettamaan, jommoista waatimusta ei kuitenkaan käy tekeminen, ell’ei yliopistossa ole ketään, jonka holhottawaksi tämän kielen opettaminen on jätetty. Hywä on, että maan toista kieltä warten, suomen, yliopistoon on asetettu kolme wakinaista opettajaa, mutta tämä seikka ei millään lailla estä waan päinwastoin wielä todistaakin, että on tarpeellinen ruotsin kielen kohtuullisia waatimuksia tässä kohden tyydyttää. Kun siis puheenalainen toiweenasia nähtäwästi perustuu sekä wälttämättömään tarpeesen että myöskin oikeuden waatimuksiin, niin ei liene tarpeellista tässä pyyntöesityksessä laweammin selitellä tähän kuuluwia seikkoja, waan toiweenalaisen asian kohtuus lienee muutenkin selwä. Uskallan siis korkeanarwoiselle säädylle nöyrimmästi esitellä, että ritaristo ja aateli anomusesityksessä Keisarilliselle Majesteetille ehdoittelisi semmoisiin toimiin ryhtymistä, että maamme yliopistoon piakkoin asetetaan professori tai kumminkin wakinainen opettaja riittäwällä palkalla ruotsin kieltä ja muita puheenalaisia kieliä warten. Sen ohessa pyydän myöskin nöyrimmästi, että ritaristo ja aateli pöytäkirjanotteella kutsuisi muita säätyjä ottamaan osaa tähän pyyntöesitykseen. Helsingissä, Helmikuun 19 p:nä 1872.

K. I. Edelsköld”.

[Porvarissäädyn pyyntöesitysmuistio]tillagt av utgivaren

Tämän ohessa on Yleiselle Walituswaliokunnalle lähetetty Pappissäädyn pöytäkirja 5 p:ltä Maaliskuuta siitä keskustelusta, joka mainitussa säädyssä pidettiin Porwarissäädyn kutsumuksen johdosta ottamaan osaa ylläseisowaan, Helsingin kaupungin edusmiesten sisään jättämään anomukseen.

Koska esillä olewa asia ensi sijassa oli tieteellinen kysymys, katsoi Waliokunnan enemmistö sen käyttelemistä warten tarpeelliseksi hankkia niitä tietoja, joita Yliopiston Konsistorio woisi asiasta antaa, ja lähetti Waliokunta tämän johdosta kirjoituksen Keisarillisen Senaatin puheenjohtajalle pyynnöllä että Yliopiston Konsistoriota käskettäisiin antamaan tietoja ei ainoastaan yliop|816|pilaitten ruotsin kielen taidosta sekä siitä, minkälaista opetusta tässä kielessä yliopistossa on tarjona, waan myöskin, josko ja missä määrässä semmoisen opettajanwiran tarwetta, josta anomuksissa mainitaan, Yliopistossa on tunnettu, jonka ohessa Waliokunta myöskin pyysi saada tiedoksensa Yliopiston Konsistorion asiasta tehtyä pöytäkirjaa. Wastaukseksi tähän pyyntöön ilmoitettiin Waliokunnalle kirjoituksessa Keisarillisen Suomen Senaatin Kirkollisasiain-Toimikunnalta 25 p:ltä Maaliskuuta, että Yliopiston Konsistoriota tosin on käsketty Waliokunnalle antamaan tietoja ylioppilaitten taidosta ruotsin kielessä sekä sen opetuksen laadusta, jota tässä kielessä Yliopistossa annetaan, mutta ett’ei Waliokunnan pyyntöön käskyn antamisesta Konsistoriolle, että se myöskin ilmoittaisi, onko tarwe professorin tai muun wakinaisen opettajan wirasta ruotsin ja muinaisskandinawilaisia kieliä warten Yliopistossa ilmestynyt, ole woitu suostua, koska semmoisen ilmoituksen waatiminen sisältäisi pyynnön lausunnosta asiassa, johon 40 § Armollisessa Waltiopäiwäjärjestyksessä 15 p:ltä Huhtikuuta w. 1869 ei anna syytä. Yliopiston Konsistorion tämän johdosta kirjoituksessa 3 p:ltä tätä Huhtikuuta antamat tiedot sisältäwät, että koska ruotsin kieli on enimpien ylioppilaitten joko äitinkieli tahi puhekieli, niin käytöllinen taito siinä ylimalkaan on tyydyttäwä, sekä että tätä kieltä on ruwettu enemmän käyttämään senjälkeen, kuin ei enään muutamia yliopistollisia opinnäytteitä ole tarwittu suorittaa latinan kielellä. Ainoastansa niiden oppilasten laita on toinen tässä kohden, jotka owat olleet suomenkielisissä alkeisopistoissa ja joista useat osoittawat joksikin puutteenalaista taitoa ruosin kielen käytöllisessä wiljelemisessä. Teoretillisen taidon suhteen, ilmoitti Konsistorio, on sen siaan paljo lisäksi suotawa, eikä ainoastansa mitä wiime mainittuihin ylioppilaisin koskee, joiden opintoa heidän taitamattomuutensa ruotsin kielessä ja siihen harjaantumaton korwa waikeuttaa, waan myöskin mitä useihin niihin tulee, jotka muuten joksikin taitawasti käyttäwät tätä kieltä. Epäwakainen taito kielen tärkeimmissä säännöissä ja sanojen oikeassa merkityksessä sekä oikokirjoituksessa oli todellakin sangen yleinen ja suurta häiriötä synnyttäwä sekä waikutti haitallisesti taitoon lausua ajatuksensa sillä wirheettömyydellä, selwyydellä ja tarkkuudella, jotka owat wälttämättömät ehdot ei ainoastansa tieteellisessä esittelyssä, waan|317| myöskin yhteiskunnan käytöllisissä tarpeissa, erittäin mitä wirkakuntiin tulee. Mitä tulee ruotsin kielen opetukseen Yliopistossa, niin ei siinä anneta mitään kielitieteellistä johdatusta, koska kaunotieteen ja uudenaikaisen kirjallisuuden professorilta, jonka on Armollisen Asetuksen mukaan Marraskuun 11 p:ltä w. 1869 todistaminen opettajiksi aikowain taitoa käyttää tätä kieltä puheessa ja kirjoituksessa, ei millään muotoa woitu waatia kielenopettamista hänen laweain filosofiallisten ja historiallisten opetusaineittensa ohessa. Tietojen saawuttamiseksi ruotsin kielessä ei ylioppilailla ole ollut muuta tarjona, kuin walmistawia yksityisiä kirjoitusharjoituksia jumaluustieteellisen, lainopillisen ja filosofiallisen tiedekuntien professorein sekä yhden muinais-skandinawialaiskielen dosentin johdolla, joka satunnaisesti tätä nykyä on opettajana yliopistossa, ja sitten owat heidän kirjoitusnäytteensä olleet samojen tiedekuntien arwosteltawina. Kun kuitenkin näissä harjoituksissa ja näytteissä etupäässä täytyy pitää huolta niitä warten määrätystä aineesta ja sen tieteellisestä selwittämisestä, niin kielen sääntöperäinen opettaminen niissä ei woi tulla kysymykseen, niitä johdatuksia kielen sääntöihin y. m. lukuun ottamatta, joita yllämainitun dosentin yksityisissä luennoissa käynee antaminen ylioppilaille. Kun siis siltä opetukselta ruotsin kielessä, jota tätä nykyä annetaan yliopistossa, puuttuu tieteellistä ja pysywäistä kantaa, niin Konsistorio sitä wähemmin woi pitää sitä tarpeenmukaisena, kuin ruotsin kieli Suomessa yhä on wälttämätön edistyksen wälikappale tiedettä, kirkkoa, yhteiskunnallisia laitoksia, kirjallisuutta ja yhteistä siwistystä warten.

Koska ne tiedot, jotka Konsistoriolta tällä tawoin owat saadut, selwästi osoittawat, että wakinainen opettajanwirka ruotsin kielessä Yliopistossa on wälttämätön tarwe, owat nämä jo itsessään Waliokunnan mielestä tärkeänä ja kehoittawana syynä yllä esiin tuotujen anomusten hywäksymiseen. Yhtä tärkeät owat ne perusteet, joita kansalliselta ja oikeudelliselta kannalta woidaan tähän todistukseksi wetää. Koska on tosiasia, että Suomenmaan wäestö kielen suhteen on jaettu kahteen osaan, joista toisella on suomi ja toisella ruotsi äitinkielenä, waatii kohtuullinen oikeus, että molempain edusta, niin paljon kuin yleisen hywän kanssa on sopiwa, huolta pidetään. Lähinnä isänmaata on kai äitinkieli kansalaisen korkein ja kalliin tawara, jonka säilyttäminen ja hoi|318|taminen yhtä paljon on pidettäwä hänen welwollisuutenansa kuin kieltämättömänä oikeutenansa. Koska kieli kuuluu hengelliseen piiriin on äitinkielen ylin hoito ja edistyttäminen myöskin kaikissa siwistyneissä maissa uskottu korkeimmille tieteellisille laitoksille, akatemioille tahi yliopistoille. Kiitollisuudella on sentähden myöskin tunnustettawa että maan parasta helliwä Hallituksemme on tästä pitänyt huolta, koska suomen kielelle jo on annettu kolme opettajanwirkaa maan Yliopistossa. Tämän johdosta lienee katsottawa kohtuulliseksi waatimukseksi, ettei maan toistakaan äitinkieltä eli ruotsia jätettäisi ilman kaiketta hoidotta Yliopistossa. Wakinainen opettajanwirka ruotsin kielessä Yliopistossa tuottaisi sitä paitsi, niinkuin suomen kielen professorinwirka jo on tehnyt, yhtä suurta hyötyä maan suomea kuin ruotsia puhuwalle wäestölle.

Se yhteys ja koossa pysyminen, joka on wälttämätön elonehto kaikille kansoille, mutta warsinkin pienille kansoille, waatii että kielellinen yhdistysside niin paljon kuin mahdollista pidetään woimassa ja wahwistetaan. Meidän maassa sen kahden kielen kanssa näkyy tämän woiwan tapahtua ei toista taikka toista laiminlyömällä tai loukkaamalla, waan kummankin ylläpitämisellä sekä siten, että jokainen kansalainen lähinnä äitinkieltänsä harrastaa oppiaksensa maan toista kieltä. Tämä wiimemainittu onkin yhä wälttämättömämpi waatimus, jonka Suomen yhteiskunta asettaa ei ainoastansa jokaiselle julkiselle wirkamiehelle, waan pian sanoen kaikille siwistyneille kansalaisille, sekä miehille että naisille. Koulussa on tätä waatimusta jo sillä tawoin huomioon otettu, että sekä suomen että ruotsin kieli siellä on määrätty pakolliseksi opinaineeksi. Että kuitenkin niitten opettajain, joiden on tullut opettaa ruotsin kieltä, itse on Yliopistossa täytynyt olla tieteellisen johdatuksen puutteessa opetusaineessansa, täytyy kaiketi katsoa haitaksi, joka yhtä paljon koskee suomalaista kuin ruotsalaista koulua. Muultakin kannalta katsoen tulee wakinainen opettajanwirka ruotsin kielessä Yliopistossa suureksi hyödyksi. Liiallista lienee tässä puhua wiimemainitun kielen yhä pitkittywästä, yleisestä siwistyshistoriallisesta merkityksestä meidän maallemme, mutta sitä wastoin woi erittäin muistuttaa siitä hyödystä, joka lakitieteen tutkimiselle lähtisi opetuksesta ruotsin kielessä, jolla meidän wanhemmat ja uudemmat lait owat kirjoitetut.

Yllämainittuin Yliopiston Konsistorion antamain tietoin mukaan on kuitenkin Yliopistomme ylioppilaitten teoretillinen taito ruotsin kielessä paljoa wajanaisempi kuin heidän kykynsä sitä käytöllisesti käyttää, niinkuin myös Konsistorio mainitsee saman kielen opetukselta Yliopistossa puuttuwan tieteellistä ja pysywäistä muotoa. Kun sen ohessa muistaa, että ruotsi meillä on kotimainen kieli, joka siwistyneitten enemmistölle on warsin hywin tunnettu, niin seuraa tästä wälttämättömästi, että opetuksen tässä kielessä tulee olla tieteellistä laatua sekä edistää niitä teoretillisia perustuksia, jotka saman kielen opiskelemiselle owat tarpeelliset. Että tämän tarkoitusperän saawuttamiseksi Yliopistoon olisi asetettawa, ei kielenopettaja käytöllistä tarwetta warten, waan tiedemies, joka saattaisi antaa todellista, tieteellisille perustuksille rakennettua taitoa ruotsin kielessä on tästä selwää, niinkuin asiain näin ollessa on itsestänsä tiettyä, että tähän opettajanwirkaan myöskin pitää kuuluman nuo ruotsin kanssa sukua olewat muinaisskandinawilaiset kielet. Mitä taas tulee siihen tieteelliseen tutkimiseen, joka sen ohessa olisi semmoisen opettajan welwollisuutena, tarwinnee tässä erittäin huomauttaa ainoastansa sitä, että meidänkin maamme pohjaismaiden kielten tutkijalle tarjoo tilaisuutta waikutukseen sen kautta, että meillä periwanhoista ajoista asti asuu ruotsalainen wäestö ja että tämän kielimurteissa ja lauseparsissa löytyy kyllä ainetta tähän kuuluwaan kielentutkintoon.

Kun Waliokunta mainituista perusteista on tuntenut itseänsä kehoitetuksi maan Korkeanarwoisille Säädyille kunnioituksella ehdoittamaan nyt puheena olleitten anomusesitysten hywäksymistä, on se myöskin luullut, että puheenalaisen akatemiallisen opettajanwiran laatu ja nimitys alammaisessa anomuksessa olisiwat selwemmin, kuin mitä tapahtunut on, ilmoitettawat. Siitä, mitä yllä on lausuttu, seuraa selwästi, että tässä ainoastansa woipi tulla puheeksi professorinwiran perustaminen.

Waliokunta saa sentähden kunnioituksella ehdoittaa

että maan Korkeanarwoiset Säädyt Keisarilliselta Majesteetilta alammaisuudessa pyytäisiwät, että professorinwirka ruotsin ja muinaisskandinawilaisia kieliä|320| warten perustettaisiin Keisarillisessa Aleksanderin-Yliopistossa, niin pian kuin warat sen myöntäwät. Helsingissä 17 p:nä Huhtikuuta 1872.

Wastalauseita:

Professori Th. Rein’iltä.

Yksimielinen anomuksentekijäin, Waliokunnan enemmistön ja yliopiston konsistorion kanssa siinä, että Yliopiston nuorison taito ruotsin kielessä jättää paljon lisäksi suotawa, epäilen minä sekä ehdoitetun opettanjawiran sopiwimmasta muodosta että siitä suhteellisesta tärkeydestä, joka tällä toiweenasialla woi olla, werrattuna useampain muitten opettajanwirkain tarpeellisuuteen Yliopistossa – epäilys, jota ei myöskään woi karkoittaa Konsistorion asiasta antama lausunto, joka minun nähdäkseni tämän suhteen ei anna mitään johdatusta. Woipi panna kysymykseen, eikö parannettua opetusta ruotsin kielessä woitaisi saawuttaa muulla, wähemmin maksawalla tawalla kuin wakinaisen professorinwiran perustamalla tässä kielessä, ja monta syytä woisi mainita tueksi sille mielipiteelle, että semmoinen opettajanwirka tätä nykyä tieteelliseltä kannalta katsoen on wähemmin tarpeellinen kuin muutamat muut, esim. fysiologiassa ja wertailewassa kielitieteessä, warsinkin germanilaisella kieli-alalla, johon tietysti skandinawilaisetkin kielet kuuluisiwat. Koska asiain näin ollessa ruotsalaisen professorinwiran perustaminen tätä nykyä ehkä tulisi tieteellisille pyrinnöille haitaksi sen kautta, että se estäisi tai kumminkin wiiwyttäisi Yliopistolle kenties tärkeämpäin opettajanwirkain syntymistä, rohkenen minä katsoa kaikkein enimmän yhtäpitäwäiseksi sen hellyyden kanssa, joka maan korkeanarwoisilla Säädyillä epäilemättä on Yliopistoa ja tieteitä kohtaan, että Säädyt jättäisiwät Yliopiston toimeksi asianomaisessa paikassa ehdoittaa sekä tapaa että aikaa nyt puheeksi tulleitten toiweenasiain toteuttamiseksi. Minun mielestäni on siis anomus laadittawa tähän suuntaan ja luulen minä, että Säädyt sitä antaessansa sitä paremmin woi= wat pitää kohtuullista lukua Yliopiston paraasta, kun ei Konsistorio, niinkuin sen Waliokunnalle lähettämästä kirjoituksesta kyllä|321| näkyy, suinkaan uuhota tai halwaksi katso ruotsin kielen opetuksen oikeutettuja tarpeita. Tähän katsoen saan minä kunnioituksella ehdoittaa:

että Säädyt, sen ohessa että he alammaisuudessa pyytäwät saada huomauttaa Keisarillista Majesteetia ruotsin kielen opettajanwiran tarpeellisuudesta Yliopistossa, anoisiwat, että Keisarillinen Majesteeti Armossa tahtoisi, kuultuansa Yliopiston Konsistorion ajatusta asiassa, ryhtyä niihin toimiin, joihin Konsistorion lausunto ja asian laatu saattawat antaa syytä. Ylläseisowaan wastalauseesen yhdistyy:

K. I. Hahl.

Kirkkoherra V. L. Helander’ilta, pastori A. O. Törnudd’ilta sekä waltiopäiwämiehiltä A. Kyander’ilta ja I. Riihimäeltä.

Anomus-esitys näkyy syntyneen siitä luulosta ettei ruotsinkieli maassamme ole saanut eikä, niinkuin asiat nyt owat, taida saada sitä hoitoa jota historialliset muistomme waatiwat. Ettei tätä kieltä ole kyllä hellästi hoidettu näkyy kyllä Yliopiston Konsistorion lauseesta; mutta siitä ei seuraa että ne wälikappaleet, jotka owat annetut mainitun kielen hywäksi, olisiwat riittämättömät, ainoastaan niitä oikein wiljellään. Puuttuwa taito jossain aineessa, oppilaitoksistamme lähteneissä oppilaissa, on aina autettu lisätyillä waatimuksilla Yliopistoon ottaissa. Jos tämä keino korjaisi, niinkuin toiwomme, puutetta ruotsalaisessa kielitaidossa, niin seisowat ruotsalaisen kirjallisuuden aarteet awoinna kaikille, jotka haluawat hankkia oikeutta opettajanwirkoihin tässä meille rakkaassa kielessä, ruotsalaista kieli-tieteen opettajaa Yliopistossamme tarwitsematta. Jos ei tämä keino auttaisi, niin warmaan uskomme Yliopiston Konsistorion, joka on likimmäinen tieteellisten etujemme walwoja ja jollekka oppilaitten puuttuwa taito ruotsin kielessä näkyy olewan niin tarkoin tuttu, aikanaan ryhtywän toimiin saadakseen tätä wirkaa Yliopistossa toimeen; ja kokemuksemme, jotka osottawat kuinka jo mainitun Konsisto|322|rion esitykset asianomaisessa paikassa aina owat lemmellä otetut tarkastettawaksi, wakuuttaa meitä siitä, että pyyntö tässä asiassa myös on mielisuosiota woittawa. Näistä syistä, ja kuin tietääksemme uudet wirat Yliopistossa aina owat näin tulleet toimeen, katsomme anomus-esityksen, kumminki tällä kertaa, tarpeettomaksi ja siis olewan hylättäwä.

[Porvarissäädyn pyyntöesitys]tillagt av utgivaren

7:o. Koskee Ruotsin ja muinaispohjoismaisten kielten ja kirjallisuuden professuurin perustamista Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon.

Sen jälkeen kun tätä asiaa koskevia pyyntöesityksiä ei ollut nostettu esiin pelkästään Porvarissäädyssä vaan myös Aatelissäädyn piirissä, ja kun ne oli lähetetty Säätyjen Yleiseen Valitusvaliokuntaan, tämä valiokunta on pyytänyt asiasta tietoja Consistorium Academicumilta, joka on ilmoittanut, että koska ruotsin kieli on osittain äidinkieli, osittain keskustelukieli valtaosalle opiskelijoista, kielen käytännön taitaminen on yleisesti ottaen tyydyttävää, varsinkin kun tätä kieltä on ruvettu enenevässä määrin käyttämään sen jälkeen, kun tiettyihin akateemisiin oppiaineisiin ja niiden professuureihin ei latinaa ei enää ehdottomasti vaadita. Poikkeuksen tähän muodostivat vain ne opiskelijat, jotka olivat tulleet alkeisoppilaitoksista, joiden opetuskieli oli suomi, ja joiden joukossa monet osoittivat puutteellista kykyä puhua käytännön ruotsin kieltä. Ruotsin kielen teoreettiset taidot puolestaan jättivät paljon toivomisen varaa, eivät vain viimeksi mainittujen opiskelijoiden kohdalla, joiden opiskelua vaikeuttavat kielitaidottomuus ja harjaantumaton korva ruotsin kielen kuunteluun, vaan teoriataidoissa on vaikeuksia myös monilla niistä, jotka muuten käyttävät kieltä kutakuinkin hyvin. Epävarmuus tärkeimmistä kielioppisäännöistä ja sanojen oikeasta merkityksestä kuten myös oikeinkirjoituksesta oli varsin yleistä ja varsin hämmentävää ja vaikutti merkittävästi kykyyn ilmaista itseään oikein, selvästi ja täsmällisesti. Tämähän ei ole välttämätön edellytys vain tieteellisiin esityksiin, vaan sitä edellytetään myös yhteiskunnan käytännön tarpeisiin erityisesti virastoissa. Mitä tuli ruotsin kielen opetukseen yliopistossa, siitä ei ole tiedossa minkäänlaista lingvististä ohjausta, varsinkin kun estetiikan ja modernin kirjallisuuden professorilta, jonka tehtävänä on 11. marraskuuta 1869 päivätyn Keisarillisen määräyksen mukaan todistaa koulujen tulevien opettajien kyky käsitellä tätä kieltä sekä suullisesti että kirjallisesti, ei enää voi mitenkään vaatia, että hän laajan filosofisen ja historiallisen oppiaineensa lisäksi antaisi vielä kielenopetustakin. Parantaakseen ruotsin kielen taitojaan opiskelijat ovat saaneet ohjeistusta osallistua valmistaviin, erityisiin kirjoitusharjoituksiin, joita teologisen, oikeustieteellisen ja filosofisen tiedekunnan professorit [sic!] ovat pitäneet, samoin kuin yksi muinaispohjoismaisten kielten dosentti, joka nyt on sattumalta palkattuna, minkä jälkeen nämä samat tiedekunnat ovat arvostelleet opiskelijoiden suorittamat kirjoituskokeet. Koska kuitenkin näissä harjoituksissa ja tenteissä on ennen muuta katsottava näiden aineiden sisällön osaamista, ei niissä ole voinut mitenkään tulla kysymykseen kielitaidon systemaattinen ohjaaminen. Poikkeuksena ovat ne kielen lainalaisuuksista ym. annettavat ohjeet, joita mainittu dosentti mahdollisesti pystyy tarjoamaan opiskelijoille omissa seminaareissaan. Koska näin ollen siitä ruotsin kielen opetuksen tavasta, jota tällä hetkellä yliopistossa annetaan, puuttuu tieteellisyys ja pysyvyys, Consistorium ei voinut senkään vertaa katsoa sen vastaavan sitä tarvetta, joka ruotsin kielellä on Suomessa edelleen välttämättömänä viestintävälineenä niin tieteen, kirkon, yhteiskunnallisten instituutioiden, kirjallisuuden ja yleissivistyksen alueilla.

Täten Consistoriumilta saadut tiedot osoittavat kiistattomasti, että ruotsin kielen vakituisen professuurin perustamiselle yliopistoon on kouriintuntuva tarve, ja se on jo sellaisenaan tärkeä ja asiaa perusteleva syy. Yhtä tärkeitä ovat ne motiivit, joihin voidaan vedota kansallisista ja oikeudellisista näkökulmista. Koska tositilanne on, että Suomessa väestö jakaantuu kielellisesti kahteen osaan, joista toiset puhuvat suomea, toiset ruotsia äidinkielenään, niin jo silkka oikeudenmukaisuus vaatii, että molempien etuja vaalitaan niin paljon kuin yhteiseksi parhaaksi on mahdollista. Isänmaan rinnalla on äidinkieli kansalaisen korkein ja kallein omaisuus, jonka säilytystä ja hoitoa on pidettävä hänen velvollisuutenaan, hänen kiistattomana oikeutenaan. Koska kieli kuuluu henkisiin sfääreihin, äidinkielen korkein huolto ja edistäminenkin on kaikissa sivistysmaissa uskottu korkeimmille akateemisille laitoksille, akatemioille tai yliopistoille. Kiitollisuudella on siksi myös annettava tunnustus tässä asiassa sille, että suomen kielelle on jo perustettu kolme opettajanvirkaa maan korkeakoulussa. Siksi olisi katsottava vain vähäiseksi vaatimukseksi, ettei myöskään maan toista äidinkieltä eli ruotsia jätettäisi yliopistossa vaille kaikkea huoltoa. Ruotsin kielen vakituinen oppituoli yliopistossa toisi epäilemättä yhtä suurta hyötyä maan suomen- ja ruotsinkieliselle väestölle kuin suomen kielen professuuri on jo tehnyt.

Se yhtenäisyys ja yhteenkuuluvuus, joka on välttämätön elinehto kaikille kansoille, mutta erityisesti pienille kansoille, vaatii kielellisen yhdyssiteen mahdollisimman tiivistä ylläpitoa ja vahvistamista. Ei näytä siltä, että maassamme, jossa on kaksi kieltä, tämä voisi tapahtua siirtämällä jompikumpi kielistä sivuun tai antamalla toiselle parempia etuja kuin toiselle, vaan pitämällä kumpaakin yllä, sekä siten, että jokainen kansalainen hyötyy maan toisen kielen opettelemisesta äidinkielensä lisäksi. Tämä jälkimmäinen tarkoittaa myös entistä kiistattomampaa vaatimusta, jonka suomalainen yhteiskunta asettaa jokaisen julkisen virkamiehen lisäksi myös kaikille sivistyneille kansalaisille, niin miehille kuin naisillekin. Koululaitoksessa tämä vaatimus on jo sikäli otettu huomioon, että siellä on sekä suomesta että ruotsista tehty pakollisia oppiaineita. On kuitenkin katsottava sekä suomen- että ruotsinkielisiä kouluja koskevaksi epäkohdaksi, etteivät kuitenkaan ne opettajat, joiden tulisi opettaa koulussa ruotsin kieltä, eivät itse saa yliopistossa tieteellistä ohjausta omassa oppiaineessaan. Myös muista näkökulmista katsoen yliopistoon perustettavasta vakituisesta ruotsin kielen professuurista on suurta hyötyä. Viimeksi mainitun kielen edelleen maallemme tuottaman, yleisen kulttuurihistoriallisen merkityksen lisäksi erityisesti oikeustieteelliset tutkimukset hyötyisivät ruotsin kielen tieteellisestä opetuksesta, koska meidän vanhemmat ja uudemmat lakimme on kirjoitettu juuri tällä kielellä.

Yllä mainittujen Consistorium Academicumin ilmoittamien tietojen mukaan yliopiston opiskelijoilla on kuitenkin ruotsin kielen teoreettinen taito paljon puutteellisempi kuin heidän kykynsä käyttää tätä kieltä käytännössä, ja samoin yliopiston ruotsin kielen opetuksen tavasta puuttuu Consistoriumin ilmoituksen mukaan tieteellisyys ja pätevyys. Kun samalla harkitaan myös sitä, että ruotsin kieli on meillä kotimainen kieli, joka on sivistyneistön enemmistölle kaikkea muuta kuin vieras, niin voidaan todeta, että tämän kielen opetuksen on oltava tieteellistä ja kehitettävä teoreettisia perusedellytyksiä saman kielen opiskeluun. Tästä syystä on selvää, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi ei pidä palkata kielimestaria opettamaan käytännön kieltä, vaan tiedemies, joka pystyy antamaan opiskelijoille todellisen, tieteeseen perustuvan käsityksen ruotsin kielestä, varsinkin kun tällaisessa tapauksessa on itsestään selvää, että tämän opetustoimen tulisi käsittää ruotsia lähellä olevat muinaispohjoismaiset sukulaiskielet. Mitä taas tulee tieteelliseen tutkimukseen, jonka taitamisen tulisi samoin kuulua tällaisen oppituolin haltijalle, saanemme alamaisesti tähdentää, kuinka meidän maamme myös tarjoaa pohjoismaisten kielten tutkijalle tilaisuuden tutkimuksen harjoittamiseen, koska meillä on jo kauan asunut ruotsinkielistä väestöä, ja heillä on runsain määrin omia murteitaan ja ilmaisutapojaan, jotka kuuluvat tämän alan kielentutkimuksen.

Edellä selvitetyistä syistä Porvarissääty rohkenee nöyrästi anoa, että maan yliopistoon perustettaisiin ruotsin ja muinaispohjoismaisten kielten ja kirjallisuuden professuuri.