20.2.1872 Lantdagen

Svensk text

Inrättande av en professur i svenskatillagt av utgivaren

|148|

Efter anmälan uppläste Herr Öhrnberg ett af honom samt Herrar Kiseleff och Mechelin undertecknadt petitionsmemorial, så lydande:

”Till Välloflige Borgareståndet!

Hos hvarje folk, som eger och värderar ett mera utveckladt samhällsskick måste dess bildningsanstalter, de högre så väl som de lägre, nödvändigtvis ådraga sig medborgarens lifliga uppmärksamhet. Ty till följd af det hufvudsakliga inflytande, som högskola, läroverk och folkskola kunna och böra utöfva på det uppväxande slägtets förmåga att, när dess tid kommer, vårda och föra framåt, hvad det i odling och samhällsinrättningar mottagit i arf af fäder och förfäder, beror kommande tiders samhällsskick ytterst af de grundsatser, hvilka göra sig gällande beträffande omfånget och sättet för dessa bildningsanstalters verksamhet. Vår ädle, högsinnade Monark har för Finlands folk öppnat en ljus och rik framtid. Den oskrymtade samverkan, som detta folks målsmän derföre äro pligtige att egna Hans Kejser|149|liga Majestät i Hans välvilliga afsigter, skall dock icke förmå uträtta allt, hvad hon bör och kan, om hon icke derjemte uppställer såsom sitt mål, att söka befrämja och hos kommande slägten bevara aktning och kärlek för det förnuftiga och goda i våra samhällsinrättningar samt, i sådant syfte, sträfva att aflägsna sådana sakförhållanden, som kunna försvaga eller motverka denna kärlek.

En stor och betydande del af det finska folket eger i svenska språket ett aktadt och älskadt modersmål. Och den stora betydelse, detta språk således eger för många af dem, hvilka bygga och bo i vårt land, ökas ytterligare derigenom, att det är på detta språk, deras förfäder lemnat dem i arf en odling, som utgör deras glädje och stolthet, lagar, i hvilkas skydd de njuta fördelarne af ett ordnadt samhällsskick, och hugstora minnen, värda att under alla förhållanden i trogen hågkomst bevaras. Den omvårdnad, som af Landets Styrelse egnas det svenska språket, skall derföre af alla dem, för hvilka fordna tiders arbete i bildningens och samhällets tjenst eger värde, mottagas med upprigtig erkänsla.

Vid de flesta, kanske vid alla elementarläroverk i vårt land torde svenska språket numera ingå som undervisningsämne. Undervisningen deri kan dock, af lätt insedda skäl, icke anses vara ordnad på ett tillfredsställande sätt, så länge det icke är från det allmännas sida sörjdt för utbildandet af skickliga lärare deri, och halten af deras insigter i sjelfva läroämnet i följd deraf icke heller kan underkastas den omsorgsfulla pröfning, som hvarje lärarebefogenhet med rätta förutsätter. Det ena, som det andra af dessa vilkor för ett ändamålsenligt ordnande af denna angelägenhet kan på ett enkelt sätt tillgodoses derigenom, att landets högskola förses med en fast lärostol för svenska språket, med skyldighet för innehafvaren deraf att ej mindre meddela den grundliga undervisningen i sitt läroämne, hvarförutom vuxne lärare i sagde språk vid elementarläroverken ej kunna till erforderligt antal påräknas, än deltaga i det eller de offentliga förhör, som berättiga till inträde i de allmänna läroverkens tjenst. Inrättandet af en sådan lärostol vore endast en skyldig gärd af|150| aktning och rättvisa emot ett språk, till hvilket vårt land står i outplånlig förbindelse och mot den ansenliga del af landets inbyggare, som älskar och i all framtid skall älska detta språk och som med bekymmer och oro motser den vanvård, som hotar detsamma.

Vi hafva härmedelst i tillbörlig korthet antydt de skäl, som hufvudsakligen bestämma vår åtgärd, då vi, hysande den tillförsigt att Välloflige Borgareståndet icke skall åt detta maktpåliggande önskningsmål vägra sitt verksamma deltagande, tillåta oss att, likmätigt oss af denna stads valmän vid allmän rådstuga enhälligt gifvet uppdrag, vördsammast föreslå, att Välloflige Borgareståndet ville antingen för egen del eller tillsammans med de öfriga Stånden, om de dertill samtycka, till Hans Kejserliga Majestät, vår Allernådigste Storfurste, ingå med underdånig anhållan derom, att Hans Kejserliga Majestät i Nåder ville förordna till inrättande af en fast lärostol för det svenska och de såkallade fornnordiska språken vid Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland. Helsingfors, den 19 Februari 1872.

C. A. Öhrnberg.

F. Kiseleff.

L. Mechelin.”

Och anhöll Herr Öhrnberg derjemte att nämnde petitionsförslag i sinom tid eller när Ståndet funne lämpligt måtte öfverlemnas till vidare beredning af Allmänna Besvärsutskottet samt de öfriga Stånden inbjudas att i petitionen sig förena.

Herr Tengström: Då det genast vid landtdagens öppnande blef kändt att fullmäktige för Helsingfors stad skulle inkomma med en petition i detta ämne, så har jag ansett det vara öfverflödigt att äfven för min del uppsätta en sådan, ehuru enskilda mina komittenter lagt mig saken på hjertat. Jag får derföre förena mig uti det petitionsmemorial, som nyss upplästes och tillika i öfverensstämmelse med petitionären föreslå att, efter inbjudning, som jag med min röst vill understöda och under förutsättning af de öfriga Ståndens bifall, detta ärende måtte till Ständernes Allmänna Besvärsutskott remitteras samt remissen ske ”sans phrase.” Man kunde dessutom tillägga ett skäl till petitio|151|nen, som man ofta hört anföras, nemligen det, att då våra öfriga två älskade modersmål, ryskan och finskan, redan hafva erhållit hvar sin lärostol vid vårt Universitet, eller egentligen icke blott en, utan två, det på sådan grund vore en orättvisa att det tredje modersmålet – då vi nu engång hafva fått så många – skulle härutinnan förbises.

Herr Wallgren: Jag skulle föreslå att Herr Öhrnbergs väl motiverade petition måtte utan vidare remitteras till Allmänna Besvärsutskottet och Medstånden inbjudas att derom sig förena.

På af Herr Talmannen framställd proposition, beslöts att ärendet skulle för vidare beredning öfverlemnas till Allmänna Besvärsutskottet samt Medstånden genom protokollsutdrag inbjudas att i petitionen sig förena.

|1250|

[Borgareståndets session 18.5.1872]tillagt av utgivaren

Härefter företogs behandlingen af Allmänna Besvärsutskottets till i dag bordlagda betänkande i anledning af inom Ridderskapet och Adeln samt Borgareståndet väckta petitionsförslag om inrättande af en fast lärostol för svenska och fornnordiska språken vid Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland.

|318|

Allmänna Besvärsutskottets betänkande N:o 18, i anledning af inom Ridderskapet och Adeln samt Borgareståndet väckta petitionsförslag om inrättandet af en fast lärostol för svenska och fornnordiska språken vid Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland.

Medelst protokollsutdrag ifrån Ridderskapet och Adeln af den 23 samt ifrån Borgareståndet af den 20 sistlidne Februari har Allmänna Besvärsutskottet i afseende å förberedande handläggning fått emottaga nedanstående petitionsmemorial:

Petitionsmemorial till Höglofliga Ridderskapet och Adeln.

Det torde vara en obestridlig sanning att till vetandets elementer hörer kännedomen om det språk, som företrädesvis är ens eget och i samhällslifvet oftast begagnas, likasom ock förmågan att ledigt och felfritt behandla det. Ett sådant språk är hos oss äfven det svenska, men en opartisk betraktare måste likväl medgifva, att skilnaden emellan den ståndpunkt, hvarpå kännedomen om det svenska språket hos oss hittills befunnit sig, och det förhållande som härvid borde vara rådande, är ganska stor. Vår skolundervisning är i sagda hänseende onekligen bristfällig och detta äfvensom den allmänt förefunna knapphändiga insigten i språkets grunder har hos tydligen sin orsak deri, att vid landets högskola icke finnes någon målsman för nämnda språk. Ty funnes en sådan så skulle hans verksamhet utgöra ett korrektiv emot omförmälda missförhållande och tillfälle beredas till ett grundligt och vetenskapligt studium af detta inom våra bildade klasser oftast begagnade språk.

Behofvet af en profession eller åtminstone en ordinarie lärareplats vid landets Universitet uti svenskan samt de der|319|med beslägtade öfriga nordiska språken är härmed antydt. Detta behofs afhjelpande är af vigt, icke blott derföre, att det är ett anmärkningsvärdt missförhållande då vid vår högskola en vetenskaplig representant för de ifrågavarande nordiska språken saknas, utan äfven och förnämligast på den grund, att af blifvande lärare i svenska skolor hos oss må kunna fordras jemväl en grundlig teoretisk kännedom om det språk på hvilket de skola lära, en fordran hvilken dock icke kan uppställas, om icke någon vårdare af undervisningen i samma språk finnes vid högskolan. Det är godt att vid universitetet landets andra språk, det finska, blifvit tillgodosedt med tre ordinarielärare, men detta förhållande utgör härvidlag icke något hinder, utan är tvertom ett ytterligare bevis för behöfligheten af att äfven det svenska språkets billiga fordringar i detta hänseende blifva tillfredsställda.

Då sålunda det nu framhållna önskningsmålet visar sig vara grundadt såväl å ett oafvisligt behof som å rättvisans kraf, torde någon mera omständlig utveckling af hithörande förhållanden i detta memorial icke vara erforderlig, utan önskningsmålets befogenhet ligga för öppen dag. Och vågar jag derföre hos det höglofliga ståndet vördsamt föreslå att ridderskapet och adeln måtte uti petition hos Hans Kejserliga Majestät göra framställning om vidtagande af sådan åtgärd, att vid landets universitet en profession eller åtminstone en af tillräcklig aflöning åtföljd ordinarie lärareplats i svenska språket och öfriga ifrågavarande nordiska språk innan kort blefve inrättad. Derjemte anhåller jag äfven vördsammast att ridderskapet och adeln ville till deltagande uti denna petition genom protokollsutdrag inbjuda medstånden.

Helsingfors, den 19 Februari 1872.

K. J. Edelsköld.

[Borgareståndets petitionsmemorial]tillagt av utgivaren

|321|

Tillika har Allmänna Besvärsutskottet undfått del af Prestaståndets protokoll för den 5:te Mars öfver den diskussion, som i berörde stånd fördes med anledning af Borgareståndets inbjudning att deltaga i nyss anförda, af Helsingfors stads representanter inlemnade petition.

Då förevarande ärende i främsta rummet utgjorde en vetenskaplig fråga ansåg utskottets majoritet för dess hand|322|läggning nödigt att inhemta de upplysningar, som Consistorium Academicum kunde se sig i tillfälle att i saken meddela, och aflät utskottet till följd häraf den 6 Mars en skrifvelse till Kejserliga Senatens Ordförande med anhållan att Consistorium Academicum blefve anbefaldt att lemna upplysning ej mindre om de studerandes insigter i svenska språket samt arten af den handledning, som i detta språk vid universitetet meddelas, än ock derom, huruvida och i hvilken mon behofvet af en sådan lärostol, som i petitionerna omförmäles, gjort sig vid universitetet gällande, hvarjemte utskottet tillika anhöll om delfående af Consistorii Academici i ärendet förda protokoll. Till svar å denna anhållan underrättades utskottet i skrifvelse från Ecklesiastik-Expeditionen i Kejserliga Senaten för Finland af den 25 Mars att universitetets Consistorium väl blifvit förständigadt att meddela utskottet upplysning om de studerandes insigter i svenska språket samt arten af den handledning, som i detta språk vid universitetet eger rum, men att utskottets begäran angående befallning till Consistorium att jemväl meddela upplysning, huruvida behofvet af en profession eller annan fast lärostol i svenska och fornnordiska språken gjort sig vid universitetet gällande, icke kunnat bifallas, såvida affordrandet af en sådan upplysning innefattade begäran om ett yttrande i ämnet, hvartill 40 § i Nådiga Landtdagsordningen af den 15 April 1869 icke gifver anledning. De af Consistorium Academicum på grund häraf i skrifvelse af den 3:dje innevarande April meddelade upplysningarne innehålla, att enär svenska språket dels utgör modersmålet, dels samtalsspråket för det stora flertalet af de studerande, den praktiska kännedomen deraf öfverhufvud är tillfredsställande, äfvensom att detta språk vunnit en vidsträcktare användning, sedan latinet icke mera ovilkorligen fordras för vissa akademiska lärdomsprof. Undantag utgjorde endast de elever, som utgått från elementarläroverk med finskt undervisningsspråk och bland hvilka åtskilliga visade en nog bristfällig förmåga att praktiskt begagna svenska språket. De theoretiska insigterna i samma språk åter, angaf Consistorium, lemna mycket öfrigt att önska icke endast hos sistnämnde|323har| studerande, hvilkas studier försvåras af okunnighet och oöfvadt öra i svenskan, utan jemväl hos många af dem, som i öfrigt använda språket med någorlunda färdighet. Osäkerheten om de vigtigaste språkreglor och ordens rätta betydelse äfvensom orthografin var ganska allmän och ganska förvillande samt inverkade menligt på förmågan att uttrycka sig med den korrekthet, klarhet och bestämdhet, som äro nödiga vilkor icke blott för den vetenskapliga framställningen, utan jemväl för samhällets praktiska behof, särskildt vid embetsverken. Hvad beträffade undervisningen i svenska språket vid universitetet meddelas deri ingen lingvistisk handledning, enär professorn i esthetik och modern litteratur, som enligt Nådiga Förordningen af den 11 November 1869 bör intyga blifvande skollärares förmåga att behandla detta språk i tal och skrift, omöjligen kunde åläggas att, jemte sin omfattande filosofiska och historiska disciplin, tillika meddela språkundervisning. För vinnande af insigter i svenska språket hafva de studerande varit hänvisade endast till förberedande enskilda skriföfningar inför professorerne i theologiska, juridiska och filosofiska fakulteterna, äfvensom för en docent i det fornnordiska språket, som nu tillfälligtvis finnes anställd, hvarefter deras aflagda skrifprof blifvit af samma fakulteter bedömda. Då likväl det förelagda ämnet ock dess vetenskapliga behandling vid dessa öfningar och prof måste företrädesvis afses, kunde någon systematisk handledning i språket vid dem icke komma i fråga, med undantag af de anvisningar om språkets lagar m.m. dem förenämnde docent möjligen kan vid privata kollegier erbjuda åt de studerande. När sålunda den undervisning i svenska språket, som för närvarande meddelas vid universitetet, saknar vetenskaplig och bestående form, kunde Consistorium så mycket mindre anse densamma motsvara behofvet, som svenska språket i Finland fortfarande utgör ett oumbärligt vehikel för vetenskapen, kyrkan, samhällsinstitutionerna, litteraturen och den allmänna bildningen.

Enär de upplysningar, som från Consistorium på så sätt erhållits, otvetydigt ådagalägga att en fast lärostol i svenska språket vid universitetet är ett kännbart behof, har ut|324|skottet ansett desamma redan i och för sig utgöra ett vigtigt och talande skäl för tillstyrkandet af ofvananförda petitioner. Icke mindre vigtiga äro de motiver, som ur nationel och rättslig synpunkt härför kunna åberopas. Då det är ett sakförhållande att i Finland befolkningen i språkligt hänseende särskiljer sig i två delar, af hvilka den ena har finskan och den andra svenskan till modersmål, fordrar en billig rättvisa att begges intressen så mycket, som med allmänt bästa är förenligt, tillgodoses. Näst fäderneslandet är väl modersmålet en medborgares högsta och dyrbaraste goda, hvars bevarande och vård lika mycket bör anses vara hans pligt, som hans obestridliga rätt. Då språket tillhör en andlig spher har modersmålets högsta vård och kultivering äfven i alla bildade länder blifvit anförtrodd åt de högsta vetenskapliga inrättningar, akademier eller universiteterna. Med tacksamhet måste derföre också erkännas att vår om landets väl ömmande regering fästat afseende härvid, i det åt finska språket redan blifvit inrymda trenne lärareplatser vid landets högskola. Det torde på grund häraf kunna anses såsom en billig fordran, att också landets andra modersmål, eller svenskan, icke blefve lemnadt utan all omvårdnad vid universitetet. En fast lärostol i svenska vid universitetet skulle dessutom otvifvelaktigt, på samma sätt som den finska professionen redan gjort det, medföra lika stor nytta åt landets finska- som svenska talande befolkning.

Den enhet och sammanhållighet, som utgör ett oundgängligt lifsvilkor för alla folk, men isynnerhet för de små folken, fordrar att det språkliga föreningsbandet så mycket som möjligt vidmakthålles och stärkes. I vårt land med sina tvenne språk, synes detta kunna ske icke genom åsidosättandet eller förfördelandet af det ena eller andra, utan genom hvarderas upprätthållande, samt sålunda, att hvarje medborgare näst sitt modersmål vinnlägger sig om att lära sig landets andra språk. Detta sistnämnda utgör äfven en allt oeftergifligare fordran, som det finska samhället ställer icke endast på hvarje offentlig tjensteman, utan snart sagdt på alla bildade medborgare och medborgarinnor. I skolan har denna fordran redan så till vida blifvit uppmärksammad,|325| att både finskan och svenskan der införts såsom obligatoriska läroämnen. Att emellertid de lärare, som skola undervisa i svenska språket, sjelfve vid universitetet nödgats sakna vetenskaplig handledning i sitt läroämne, måste väl betraktas såsom en olägenhet, hvilken i lika hög grad gör sig gällande i den finska, som i den svenska skolan. Äfven ur andra synpunkter blifver en fast lärostol i svenska språket vid universitetet af stor nytta. Öfverflödigt torde vara att här orda om sistnämnda språks fortfarande, allmänna kulturhistoriska betydelse för vårt land, men deremot kan särskildt böra erinras om det gagn, som de juridiska studierna skulle röna af en vetenskaplig undervisning i svenska språket, uppå hvilket våra äldre och nyare lagar blifvit skrifna.

Enligt förenämnda, af Consistorium Academicum meddelade, upplysningar äro emellertid hos de studerande vid vårt universitet den theoretiska insigten i svenska språket vida mera bristfällig än deras förmåga att praktiskt begagna detsamma, likasom ock undervisningen i samma språk vid universitetet af Consistorium uppgifves sakna vetenskaplig och bestående form. Då derjemte i öfvervägande tages att det svenska tungomålet hos oss är ett inhemskt språk, hvilket för flertalet af de bildade är allt annat än fremmande, så framgår häraf med nödvändighet att undervisningen i detta språk bör vara af vetenskaplig art och utveckla de theoretiska grunderna för samma språks studium. Att för ernående af detta syftemål vid universitetet borde anställas, icke en språkmästare för den praktiska undervisningen, utan en vetenskapsman, hvilken förmådde bibringa verklig på vetenskapliga grunder bygd insigt uti svenska språket, är häraf klart, äfvensom det vid sådant förhållande är sjelffallet att denna lärareplats jemväl borde omfatta de med svenskan nära beslägtade fornnordiska språken. Med afseende åter å den vetenskapliga forskning, som tillika borde åligga innehafvaren af en dylik lärostol, torde härvid särskildt endast behöfva påpekas, hurusom äfven vårt land för en forskare i nordiska språk erbjuder tillfälle till verksamhet deri genom, att hos oss af ålder en svensk befolkning är bosatt|326| och att hos denna i dialektbrytningar och uttryckssätt förefinnes ett icke ringa material för hithörande språkforskning.

Då utskottet af anförda motiver känt sig manadt att hos landets höglofliga Ständer vördsamt tillstyrka antagandet af nu berörda petitionsförslag, har det tillika ansett att den ifrågavarande akademiska lärostolens beskaffenhet och benämning borde i den underdåniga anhållan tydligare, än som skett, utsättas. Af hvad ofvanföre blifvit yttradt framgår otvetydigt att frågan här endast kan gälla inrättandet af en professorstjenst. Utskottet får derföre vördsamt föreslå

att landets höglofliga Ständer ville hos Hans Kejserliga Majestät i underdånighet anhålla att en profession i svenska och fornnordiska språken blefve, så fort tillgångarne sådant medgifva, vid Kejserliga Alexanders universitetet i Finland inrättad.

Helsingfors, af Allmänna Besvärsutskottet den 17 April 1872.

Reservationer.

Af herr Rein.

Ense med petitionärerne, med utskottets majoritet och med consistorium academicum derom, att den studerande ungdomens vid universitetet insigter i svenska språket lemna åtskilligt öfrigt att önska, hyser jag tvekan såväl om den föreslagna lärarebefattningens lämpligaste form som den relativa vigt detta önskningsmål kan ega, jemfördt med behofvet af särskilda andra lärostolar vid universitetet tvekan, som ej heller kunnat skingras genom consistorii i saken afgifna yttrande, hvilket enligt min uppfattning icke i dessa hänseenden erbjuder någon ledning. Man kan ifrågasätta om ej behofvet af en förbättrad undervisning i svenskan kunde tillgodoses på ett annat, mindre kostsamt sätt än genom inrättandet af en ordinarie profession i detta språk, och många skäl kunde anföras till stöd för den åsigt, att en dylik lärostol för ögonblicket är ur vetenskaplig syn|327|punkt mindre påkallad än vissa andra, exempelvis i fysiologi och i komparativ språkforskning närmast på de germaniska språkens område, hvari naturligtvis de skandinaviska vore inbegripna. Då vid sådant förhållande inrättandet i närvarande tidpunkt af en profession blott i svenskan och dermed närmast beslägtade språk måhända kunde blifva för de vetenskapliga intressena menligt genom att hindra eller åtminstone fördröja tillkomsten af för universitetet tilläfventyrs vigtigare lärostolar, vågar jag anse såsom mest öfverensstämmande med den ömhet landets höglofliga Ständer tvifvelsutan hysa för högskolan och vetenskapen, om Ständerna skulle öfverlemna åt universitetet att å vederbörlig ort föreslå såväl sättet som tiden för det nu ifrågakomna önskningsmålets realiserande. Jag anser derföre att petitionen bör formuleras i sådan syftning och tror, att Ständerna vid dess afgifvande så mycket hellre kunna fästa ett billigt afseende vid universitetets bästa, som consistorium, enligt hvad jemväl ur dess utskottet meddelade skrifvelse framgår, ingalunda förbiser eller ringa aktar den svenska språkundervisningens rättmätiga kraf. Med afseende härpå får jag vördsamt föreslå: att Ständerna jemte det de i underdånighet utbedja sig få fästa Hans Kejserliga Majestäts uppmärksamhet vid behofvet af en svensk lärostol vid universitetet, ville anhålla att Hans Majestät i Nåder täcktes, efter inhemtande af consistorii academici tanke, vidtaga den åtgärd hvartill consistorii yttrande och sakens beskaffenhet kunna föranleda.

I förestående reservation förenar sig K. J. Hahl.

Af kyrkoherden Helander, pastor Törnudd, samt landtdagsmännerne Kyander och Riihimäki.

Petitionen synes oss hafva blifvit föranledd af det förmenande, att svenska språket i vårt land ej fått eller under nuvarande förhållanden kan få så nödig vård, som våra kulturhistoriska traditioner fordra. Att språket ej synes hafva blifvit med tillbörlig omsorg vårdadt, bekräftas väl af consi|328|storii academici afgifna utlåtande; men deraf följer likväl ej, att de för detta språks vårdande redan förhandenvarande medel vore otillräckliga, om de blott ändamålsenligt användas. Bristfällig insigt i något undervisningsämne hos från våra läroanstalter utdimitterade elever har alltid blifvit afhulpen genom skärpta fordringar för intagning i landets högskola. Skulle denna utväg, såsom vi våga hoppas, afhjelpa den förmenta bristen i svenska språkets kännedom, så stå ju sedermera svenska litteraturens skatter öppna för en hvar, som önskar legitimera sig som lärare i detta för oss kära språk, och ingen lärostol i detta afseende är således af nöden. Om åter denna utväg ej ledde till målet, så hafva vi ingen orsak att betvifla, att consistorium academicum, såsom den närmaste vårdare af landets vetenskapliga intressen, emedan den ifrågavarande bristfälligheten enligt dess eget utlåtande är detsamma bekant, skall i sinom tid göra nödig framställning om en slik lärostols behöflighet; och den erfarenhet, som landet har om den välvilja hvarmed sådana framställningar på ort som vederbör blifvit upptagna, kan förvissa oss derom, att äfven denna skall behjertas. På förenämnde skäl, och då nya akademiska lärostolar, åtminstone oss vetterligen, tillkommit endast på denna väg, anse vi petitionen för närvarande vara obehöflig och således böra lemnas utan afseende.

|1250|

I anledning af detta betänkande yttrade sig:

Herr Wallgren: Såsom ledamot i Allmänna Besvärsutskottet, har jag haft äran deltaga i behandlingen af den fråga, som till diskussion nu föreligger. Då jag begärt ordet, är det ej ensamt för att förorda antagandet af majoritetens i Utskottet åsigt, hvilken också är min, och som jag tror och med tillförsigt hoppas äfven skall delas af Ståndet, utan jag har också begärt ordet derföre, att frågan för mig eger det högsta intresse, och jag icke kan emotstå behofvet att uttala min åsigt deri, som är alldeles bestämd och fast. Fosterlandet tillhör ej blott den majoritet af dess söner, som talar finska, utan det tillhör fullt lika mycket, den minoritet af dess söner, som har svenskan till modersmål. Till denna minoritet hörer jag, och jag vet, att ej ens våldet skall kunna beröfva mig rättigheten att älska vårt land, såsom mitt fosterland, såsom det dyrbaraste jag eger, och lika litet skall våldet kunna beröfva mig rättigheten att dernäst älska mitt modersmål – ja, jag anser kärleken till fosterlandet och kärleken till modersmålet hafva det nära samband, att, om jag glömmer kärleken till mitt modersmål, så är fara värdt, att jag äfven glömmer mitt fosterland. Då det nu är den svenska ta|1251|lande befolkningens i Finland rätt att älska dess modersmål, så är det ock dess rättighet att för detta modersmål fordra all möjlig vård, således också att petitionera om inrättandet af en lärostol för detta språk vid landets högskola, som äfven är vår högskola. Man har sagt: denna vård om svenska språket vid högskolan är obehöflig, åtminstone icke ännu behöflig och Gud vete hvad allt man sagt. Jag tror emellertid, att denna vård icke blott nu vore, utan länge för detta varit behöflig, ty af mitt yrke har jag lärt, att allt lefvande behöfver omsorgsfullt vårdas, ej blott för att utvecklas till full friskhet, utan ock för att bibehålla denna friskhet, och till det lefvande hänför jag modersmålet, det lefvande språket, och jag frågar, har icke Consistorii Academici utlåtande i saken bekräftat min sats, att svenska språkkunskapen hos oss är bristfällig och behöfver för dess upphjelpande denna vård? Och hafva vi icke sjelfve kommit till samma insigt? Om så icke är, om vi icke kommit till denna insigt, så bevisar just detta mer än allt annat huru bristfälligt vi känna vårt språk. Men betraktom saken från en annan sida. I de flesta landets skolor utgör svenskan undervisningsspråket; men jemte detta språk bör det andra inhemska språket grundligt inläras; i andra skolor utgör och kommer rättvisligen finskan att utgöra undervisningsspråket och jemte det bör i samma skolor svenskan inläras. Hvar skola lärare för hvardera dessa språk utbildas och hvar skola de elever, som utgå från dessa läroverk, sättas i tillfälle att fullända sina kunskaper i hvardera språket, om ej vid högskolan? Det enkla och konseqventa svaret på denna fråga utvisar således behofvet af en fast lärostol vid högskolan så för finska som svenska språket; jag menar med fast lärostol en profession, ej en språkmästareplats, som en del vederbörande godhetsfullt velat medgifva. Min åsigt i den omtvistade språkfrågan, hvars brännande natur jag, såsom medlem af Allmänna Besvärsutskottet, nogsamt fått lära känna, är slutligen den: samma rätt för hvardera språket att fritt få lefva och frodas, utan våld eller argan list emot någondera, och att i ädel täflan utveckla sig. Sålunda löses frågan lätt och rättvist,|1252| och när man ser förhållandet så, då upphör också den af två Stånd uppkastade petitionen om inrättandet af en svensk profession vid högskolan att vara en stridshandske, som man behagat säga, utan är tvertom en hand, framräckt till försoning, hvilken hand – sorgligt nog – blifvit af tvenne andra Stånd tillbakavisad. Jag är emellertid icke nog pessimist, för att kunna tro, att den alltid skall tillbakavisas, ty jag vågar hoppas, att hvar och en vid lugn besinning skall inse, att vårt folk är för litet och vår position såsom nation för svag, för att vi icke hvar i sin mon skulle söka medverka till den enighet, som för oss kanske mer än för något annat folk är behöflig.

Herr Öhrnberg: Då jag tillsammans med Herrar Kiseleff och Mechelin, tillföljd af våra valmäns uppdrag och i öfverensstämmelse med våra egna åsigter, inom Borgareståndet vid början af dess sammanträden framlade det förslag, som jemte ett dylikt, väckt inom högloflige Ridderskapet och Adeln, föranledt det betänkande, som nu föreligger Borgareståndet och påkallar dess granskning och uttalande, utber jag mig att å mina valmäns vägnar få betyga Allmänna Besvärsutskottet deras och min erkänsla för den omsorg, Utskottet egnat förevarande fråga, såsom ock för det slut, hvartill Utskottet kommit. Man har visserligen inhemtat, att på andra håll eller inom de öfriga Stånden anmärkningar blifvit gjorda emot petitionens hela syfte, men då inom Borgareståndet, vid ärendets första behandling, ej en enda röst höjde sig emot förslaget och det icke är lämpligt att på detta rum inlåta sig uti en vederläggning af de invändningar sagde förslag annorstädes framkallat, så anser jag mig hvarken pligtig eller befogad att här inlåta mig uti en granskning ens af de reservationer, som åtfölja betänkandet. Jag tillåter mig derföre att, med åberopande af Utskottets betänkande och de på saken verkande upplysningar, för hvilka Utskottet i detta sitt betänkande redogjort, tillstyrka, att Borgareståndet äfven nu ville egna ifrågavarande petition sitt bifall och sin med|1253|verkan. Men emedan det icke bör förbises, att tvenne Stånd redan hafva afböjt all med verkan till en petition i det syfte Utskottet föreslagit och då det icke är tillständigt att ens hoppas, att dessa två stånd skulle i följd af en inbjudning, vare sig från Borgareståndet eller från Allmänna Besvärsutskottet, frångå de beslut, som de fattat, tager jag mig friheten anhålla, att Borgareståndet ville såsom sitt enskilda upptaga ifrågavarande petitionsförslag och i sammanhang med Ståndets enskilda önskningsmål, hvarom beslut redan blifvit fattade, framlägga äfven det nu ifrågavarande till Hans Kejserliga Majestäts Nådiga behjertande. Det höglofliga Ridderskapet och Adeln har redan biträdt åsigten, att någon åtgärd borde från Ständernes sida vidtagas i afseende å inrättandet af en lärostol vid universitetet för det svenska och de fornnordiska språken; men Ridderskapet och Adeln har derjemte beslutit att åt den petition, som Ridderskapet och Adeln komme att biträda, gifva en lydelse, hvilken jag för min del skulle önska undvika. Enligt Ridderskapets och Adelns beslut, skulle petitionen gå ut på att begära inrättandet af en profession i den svenska litteraturen och de fornnordiska språken. Men om så sker, bortfaller efter min tanke en väsendtlig del af petitionens värde, sådan jag åtminstone föreställt mig den. Jag vill härmed icke ifrågasätta, att icke en lärostol för den svenska litteraturen vore nyttig; men jag anser en lärostol eller profession för svenska språket och litteraturen vara nödvändig. Jag får derföre hemställa om icke Borgareståndet ville för sin enskilda del hos Hans Kejserliga Majestät i underdånighet anhålla, att en profession i de svenska och fornnordiska språken samt litteraturerne blefve vid universitetet inrättad; och jag tillåter mig vidare föreslå, att uttrycket ”så fort tillgångarne sådant medgifva” måtte ifrån petitionen utelemnas, ty de tillgångar, som behöfvas för att tillvägabringa en profession i de omförmälda ämnena, behöfva icke vara så särdeles stora, hvarföre och då jag antager, att Hans Kejserliga Majestät icke meddelar förordnande om inrättandet af en profession, derest de erforderliga tillgångarne verkeligen icke finnas, synes mig den anmärkta mellansats vara alldeles öfverflödig och böra utgå, på det att icke|1254| Hans Kejserliga Majestät möjligen måtte uppfatta det så, som skulle man kunna tilltro honom att förordna till inrättandet af en institution, utan att på samma gång taga i öfvervägande om tillgångar dertill verkeligen förefinnas. Jag utbeder mig slutligen, att ännu en gång få hos Borgareståndet vördsamt anhålla, att, om äfven Borgareståndet icke biträder min åsigt beträffande innehållet af den blifvande petitionen, Ståndet ville i hufvudsak biträda Utskottets åsigt.

Herr Nylander tillstyrkte ärendets remiss till Ståndets Enskilda Besvärsutskott, i det syfte Herr Öhrnberg föreslagit.

Herr Mechelin: Efter de uttalanden, som inom Ståndet redan blifvit gjorda af Herrar Wallgren och Öhrnberg, har jag icke något att tillägga, utan önskade blott förorda den af Herr Öhrnberg föreslagna formulering eller att Ståndet skulle hos Hans Kejserliga Majestät anhålla om att vid Alexanders Universitetet en profession blefve inrättad för svenska och fornnordiska språken samt litteraturerne.

Herr Öhrnberg: Jag utber mig att få afstyrka all vidare remiss af ärendet till Ståndets Enskilda Besvärsutskott. Då ärendet redan varit föremål för behandling inom ett Allmänt Utskott och denna behandling, enligt hvad Utskottets betänkande vidhandengifver, varit både fullständig och sorgfällig, tror jag det icke borde möta några svårigheter för Ståndets medlemmar att bestämma sin åsigt i ämnet, äfven om Ståndets Enskilda Besvärsutskott icke har deröfver uttalat sig.

Herr Berg: Ehuru visserligen frågan, sådan den nu blifvit af Herr Öhrnberg formulerad, inträdt i ett litet annat skede än Utskottets betänkande innehåller, skulle jag dock i anledning af Herr Wallgrens vackert och varmt uttalade åsigt utbedja mig att få yttra några ord. Då en fråga, sådan som denna, hvilken berör den svåra strid, som uti vårt land eger rum i anledning af språkdualismen, skall behandlas, ser och hör man gerna ett uttalande sådant som det Herr Wallgren afgifvit. Jag måste för min del säga, att jag till en början hyste vissa tvifvelsmål om lämpligheten af den|1255| föreslagna petitionen, emedan jag ansåg, att då ingen annan profession vid universitetet tillkommit genom en Ständernes petition, sagde väg ej heller borde anlitas för den nu ifrågakompa.

Förhandlingarne blefvo härvid på en stund afbrutna, genom ankomsten af en deputation från Ridderskapet och Adeln, anförd af Friherre von Troil, som meddelade, att Ridderskapet och Adeln, efter skedd föredragning, godkännt Lagutskottets betänkande i anledning af ett inom samtlige Stånden väckt förslag, rörande en underdånig petition om inrättande af ej mindre en högsta domstol, än ett nytt embete för kontrollen öfver lagskipningen i samma domstol och inom landet öfverhufvud. Dock hade Ridderskapet och Adeln beslutit att till förenämnde betänkande göra det tillägg, att den högsta domstolen, utom de öfriga åligganden, som betänkandet innehåller, skulle i afseende å domareembetens tillsättande tillerkännas samma befogenhet, som tillkommer Senatens Justitie-Departement; och som Ridderskapet och Adeln ansåg detta tillägg vara af sådan vigt, att det vore önskligt att samtlige Stånden, i händelse de godkände Lagutskottets betänkande, skulle göra det med ofvannämnde tillägg, hade Ridderskapet och Adeln funnit sig böra genom en deputation inbjuda Borgareståndet att förena sig om dess beslut.

Herr Talmannen betackade å Ståndets vägnar deputationen och meddelade det beslut, hvari Borgareståndet vid behandlingen af Lagutskottets ifrågavarande betänkande stannat.

Deputationen afträdde.

Herr Berg fortsatte sitt genom deputationens ankomst afbrutna andragande på sätt som följer:

Jag omnämnde innan jag afslutade mitt afbrutna andragande, att jag hyste några tvifvelsmål om lämpligheten af det sätt, hvarpå ifrågavarande profession nu är afsedd att tillkomma; men, efter det yttrande Herr Wallgren afgifvit, och hvari frågan blifvit på ett enligt min tanke synnerligen samvetsgrant sätt bedömd, går jag att med min anspråkslösa|1256| röst tillstyrka Utskottets betänkande. Jag skulle egentligen icke haft något att anföra, om jag icke hade kännt mig manad af Herr Wallgrens yttrande att, såsom medlem af den del utaf finska folket, som räknar det finska språket till sitt modersmål och som älskar detta sitt språk, tacka Herr Wallgren för den inbjudning, den vänliga hand han härmed har räckt oss, finska talande, till förening och försoning äfven i den språkliga schism, som i vårt land eger rum. Jag hoppas att denna hand skall af alla varmt emottagas; jag vågar väl icke tillmöta mig rättighet att här föra någon annans talan, men jag kan dock föra min egen. Finskan är mitt modersmål, det språket älskar jag och för det vill jag verka det lilla jag kan; men jag vill också af skäl och hjerta och med tacksamhet emottaga hvarje varm inbjudning till försoning.

Herr Jaatinen: Då jag för min del anser det af Herr Öhrnberg väckta förslag, att Ståndet nu redan måtte såsom sin enskilda upptaga ifrågavarande petition, vara för tidigt väckt, måste jag motsätta mig antagandet af detta förslag. Jag för min del har fattat saken så, att Ståndet nu endast borde uttala sig, huruvida det vill godkänna Allmänna Besvärsutskottets betänkande eller icke; och om det sedan blifver kändt, att petitionsförslaget förfallit inom alla de öfriga Stånden, då först borde Ståndet ingå i pröfning af Herr Öhrnbergs förslag.

Herr Öhrnberg: Då jag tillåtit mig föreslå, att Ståndet nu redan ville förklara sig vilja såsom sitt enskilda upptaga detta önskningsmål och, oberoende af de öfriga Ståndens tillgöranden, gå i författning om detsammas öfverlemnande till Hans Kejserliga Majestät, skedde det, såsom jag redan nämnt, derföre att tvenne Stånd hade, i enlighet med röster, som vid ärendets tidigare behandling inom dessa Stånd höjde sig emot förslaget, afböjt allt deltagande uti detta önskningsmål, men i någon mon äfven derföre, att en jemförelsevis kort tid af Ständernes samman varo återstår och kommer att tagas i anspråk för en mängd göromål, isynnerhet inom Borgareståndet, göromål, hvilka också komma att taga All|1257|männa Besvärsutskottets tid och uppmärksamhet i starkt anspråk. Då jag likväl å andra sidan bör lägga mycken vigt derpå, att åtıninstone Borgareståndet, helst enhälligt, förenar sig om den slutliga åtgärden, kan jag för närvarande låta min önskan om ett definitivt beslut vid detta sammanträde falla och inskränka mig att, med återhemtande af hvad jag förut anfört, hemställa, att Ståndet, beträffande hufvudsaken, ville godkänna den af mig föreslagna och af Herr Mechelin biträdda formulering samt derefter i vanlig ordning afvakta Allmänna Besvärsutskottets vidare tillgörande i denna sak. Jag gör detta så mycket hellre, som jag är öfvertygad om att Borgareståndet med god vilja blifver i tillfälle att, så kort än den återstående tiden före landtdagens afslutande är, fatta och sätta i verkställighet sitt blifvande beslut uti ämnet.

Herr Nylander frångick sitt yrkande på ärendets remiss till Ståndets Enskilda Besvärsutskott.

Enär ingen af Ståndets medlemmar vidare anhöll om ordet, förklarade Herr Talmannen diskussionen afslutad och framställde följande

Proposition: Antager Ståndet Utskottets betänkande utan förändring? eller förenar sig Ståndet om det af Herr Öhrnberg framställda förslag, enligt hvilket petitionen komme att afse inrättandet af en lärostol för svenska och fornnordiska språken samt litteraturerne? – De som godkänna betänkandet svara ja, de som föredraga Herr Öhrnbergs amendement svara nej.

Då Ståndet med afgjord röstpluralitet besvarade denna proposition nekande, förklarade Herr Talmannen Ståndet hafva beslutit sig för Herr Öhrnbergs ofvannämnda förslag, hvarom Medstånden äfvensom Allmänna Besvärsutskottet skulle underrättas genom protokollsutdrag.

|2202|

[Borgareståndets petition]tillagt av utgivaren

7:o. Angående inrättande vid Kejserliga Alexanders Universitetet af en profession i Svenska och Fornnordiska språken och litteraturen.

Sedan petitioner i detta ämne blifvit väckta icke allenast inom Borgareståndet, utan ock inom Ridderskapet och Adeln och desamma remitterats till Ständernas Allmänna Besvärsutskott, har detta utskott inhemtat upplysningar i ärendet af Consistorium Academicum, som förmält att enär svenska språket dels utgör modersmålet, dels samtalsspråket för det stora flertalet af de studerande, den praktiska kännedomen deraf öfverhufvud är tillfredsställande, äfvensom att detta språk vunnit en vidsträcktare användning sedan latinet icke mera ovilkorligen fordras för vissa akademiska lärdomsprof. Undantag härifrån utgjorde endast de elever, som utgått från elementarläroverk med finskt undervisningsspråk och bland hvilka åtskilliga visade en nog bristfällig förmåga att praktiskt begagna svenska språket. De teoretiska insigterna i|2203| samma språk åter lemnade mycket öfrigt att önska, icke endast hos sistnämnde studerande, hvilkas studier försvåras af okunnighet och oöfvadt öra i svenskan, utan jemväl hos många af dem, som i öfrigt använda språket med någorlunda färdighet. Osäkerheten om de vigtigaste språkreglor och ordens rätta betydelse äfvensom ortografin var ganska allmän och ganska förvillande samt inverkade menligt på förmågan att uttrycka sig med den korrekthet, klarhet och bestämdhet, som äro nödiga vilkor icke blott för den vetenskapliga framställningen, utan jemväl för samhällets praktiska behof, särskildt vid embetsverken. Hvad beträffade undervisningen i svenska språket vid Universitetet, meddelas deri ingen lingvistisk handläggning, enär Professorn i esthetik och modern litteratur, som enligt den Nådiga förordningen af den 11 November 1869 bör intyga blifvande skollärares förmåga att behandla detta språk i tal och skrift omöjligen kunde åläggas att, jemte sin omfattande filosofiska och historiska disciplin, tillika meddela språkundervisning. För vinnande af insigter i svenska språket hafva de studerande varit hänvisade endast till förberedande enskilda skriföfningar inför Professosorerne i theologiska, juridiska och filosofiska fakulteterne, äfvensom för en docent i fornnordiska språket, som nu tillfälligtvis finnes anställd, hvarefter deras aflagda skrifprof blifvit af samma fakulteter bedömda. Då likväl det förelagda ämnet och dess vetenskapliga behandling vid dessa öfningar och prof måste företrädesvis afses, kunde någon systematisk handledning i språket vid dem icke komma i fråga, med undantag af de anvisningar om språkets lagar m. m., den förenämnde Docent möjligen kan vid privata kollegier erbjuda de studerande. När sålunda den undervisning i svenska språket, som för närvarande meddelas vid Universitetet, saknar vetenskaplig och bestående form, kunde Concistorium så mycket mindre anse densamma motsvara behofvet, som svenska språket i Finland fortfarande utgör ett oumbärligt vehikel för vetenskapen, kyrkan, samhällsinstitutionerne, litteraturen och den allmänna bildningen.

|2204|

De upplysningar, som sålunda erhållits från Concistorium, ådagalägga otvetydigt att en fast lärostol i svenska språket vid Universitetet är ett kännbart behof, och utgör redan i och för sig ett vigtigt och talande skäl derför. Icke mindre vigtiga äro de motiver, som ur nationell och rättslig synpunkt kunna åberopas. Då det är ett sakförhållande att i Finland befolkningen i språkligt hänseende särskiljer sig i två delar, af hvilka den ena har finskan och den andra svenskan till modersmål, fordrar en billig rättvisa att begges intressen så mycket, som med allmänt bästa är förenligt, tillgodoses. Näst fäderneslandet är modersmålet en medborgares högsta och dyrbaraste goda, hvars bevarande och vård lika mycket bör anses vara hans pligt, som hans obestridliga rätt. Då språket tillhör en andlig spher, har modersmålets högsta vård och kultivering äfven i alla bildade länder blifvit anförtrodd åt de högsta vetenskapliga inrättningar, Akademier eller Universiteterna. Med tacksamhet måste derföre också erkännas att afseende härvid fästats, i det åt Finska språket redan blifvit inrymda tre lärareplatser vid landets högskola. Det torde på grund häraf kunna anses såsom en billig fordran att också landets andra modersmål, eller svenskan, icke blir lemnadt utan all omvårdnad vid Universitetet. En fastlärostol i svenska vid Universitetet skulle dessutom otvifvelaktigt, på samma sätt som den finska professionen redan gjort det, medföra lika stor nytta åt landets finska- som svenskatalande befolkning.

Den enighet och sammanhållighet, som utgör ett oundgängligt lifsvillkor för alla folk, men i synnerhet för de små folken, fordrar att det språkliga föreningsbandet så mycket som möjligt vidmakthålles och stärkes. I vårt land med sina två språk synes detta kunna ske icke genom åsidosättandet eller förfördelandet af det ena eller andra, utan genom hvarderas upprätthållande samt sålunda att hvarje medborgare näst sitt modersmål vinnlägger sig om att lära sig landets andra språk. Detta sistnämnda utgör äfven en allt oeftergifligare fordran, som det finska samhället ställer icke endast på hvarje offentlig tjensteman, utan snart sagdt på alla bildade med|2205|borgare och medborgarinnor. I skolan har denna fordran redan såtillvida blifvit uppmärksammad, att både finskan och svenskan der införts såsom obligatoriska läroämnen. Att emellertid de lärare, som skola undervisa i svenska språket, sjelfve vid Universitetet nödgats sakna vetenskaplig handledning i sitt läroämne måste betraktas såsom en olägenhet, hvilken i lika hög grad gör sig gällande i den finska, som i den svenska skolan. Äfven ur andra synpunkter blir en fast lärostol i svenska språket vid Universitetet af stor nytta. Utom sistnämnda språks fortfarande allmänna kulturhistoriska betydelse för vårt land, skulle särskildt de juridiska studierna röna gagn af en vetenskapligoriginal: vetenskplig undervisning i svenska språket, uppå hvilket våra äldre och nyare lagar blifvit skrifna.

Enligt ofvannämnda af Consistorium Academicum meddelade upplysningar äro emellertid hos de studerande vid Universitetet den theoretiska insigten i svenska språket vida mer bristfällig än deras förmåga att praktiskt begagna detsamma, likasom att undervisningen i samma språk vid Universitetet af Consistorium uppgifves sakna vetenskaplig och bestående form. Då derjemte i öfvervägande tages att det svenska tungomålet hos oss är ett inhemskt språk, hvilket för flertalet af de bildade är allt annat än främmande, framgår häraf att undervisningen i detta språk bör vara af vetenskaplig art och utveckla de theoretiska grunderna för samma språks studium. Att för ernående af detta syftemål borde anställas, icke en språkmästare för den praktiska undervisningen, utan en vetenskapsman, hvilken förmår bibringa verklig, på vetenskapliga grunder byggd insigt i svenska språket är häraf klart, afvensom det vid sådant förhållande är sjelffallet att denna lärareplats borde omfatta de med svenskan nära beslägtade fornnordiska språken. Med afseende åter å den vetenskapliga forskning, som tillika borde åligga innehafvaren af en dylik lärostol, torde få i underdånighet framhållas hurusom äfven vårt land för en forskare i nordiska språk erbjuder tillfälle till verksamhet derigenom, att hos oss af ålder en svensk befolkning är bosatt och att hos denna|2206| i dialektbrytningar och uttryckssätt förefinnes ett icke ringa materiel för hithörande språkforskning.

På de skäl här ofvan blifvit utvecklade, vågar Borgareståndet underdånigst anhålla om inrättande vid landets Universitet af en profession i de svenska och de fornnordiska språken och litteraturen.

Finsk text

Ruotsin kielen professuurin perustaminentillagt av utgivaren

Puheenvuoron pyydettyään herra Öhrnberg luki pyyntöesitysmuistion, jonka hän oli allekirjoittanut yhdessä herrojen Kiseleff ja Mechelin kanssa, ja joka kuului näin:

”Hywinarwoiselle Porwarissäädylle!

Jokaisessa kansassa, jolla on jotenkin kehinneet yhteiskunnalliset olot ja joka pitää niitä arwossa, wetäwät siwistyslaitokset, sekä alhaisemmat että ylhäisemmät, wälttämättömästi kansalaisten huomiota puoleensa. Sillä sen erinomaisen woiman tähden, joka yliopistolla, opetuslaitoksilla ja kansakouluilla on ja joka niillä pitääkin oleman waikuttamaan nousewan polwen kykyyn aikanansa warjelemaan ja edistämään sitä siwistystä ja niitä yhteiskunnallisia laitoksia, jotka se on perintönä saanut isiltänsä ja esi-isiltänsä, niin tulewien aikojen yhteiskunnalliset olot|314| etupäässä riippuwat niistä perusaatteista, jotka määrääwät näiden opetuslaitosten tointen alaa ja laatua.

Meidän jalo, ylewämielinen Ruhtinaamme on Suomen kansalle awannut waloisan, toiwerikkaan tulewaisuuden. Se wilpitön yhdyswaikutus, jonka tämän kansan edusmiehet siis owat welwolliset tarjoomaan Keisarilliselle Majesteetille Hänen hywäntahtoisissa tarkoituksissansa, ei kuitenkaan ole kaikkea matkaansaawa, minkä se taitaa ja pitää, ell’ei sen tarkoitusperänä myöskin ole koettaa edistää ja nousewissa sukupolwissa säilyttää kunnioitusta ja rakkautta kaikkeen siihen, mikä yhteiskunnallisissa laitoksissamme on järjellistä ja hywää, ja sen saawuttamiseksi pyrkiä poistamaan semmoisia kohtia, jotka taitawat tätä rakkautta heikontaa tahi wastustaa.

Suurella ja arwoisalla osalla Suomen kansaa on ruotsin kieli kunnioitettuna ja rakastettuna äitinkielenä. Ja se suuri merkitys, mikä tällä kielellä siis on monelle niistä, jotka asuwat meidän maassa, enenee wielä sen kautta, että heidän esi-isänsä juuri tällä kielellä owat heille jättäneet perinnöksi siwistyksen, joka on heidän ilonsa ja uljuutensa, lakeja, joiden suojassa nauttiwat järjestetyn yhteiskunnan tuottamia etuja, ja ylewämielisiä muistoja, jotka ansaitsewat kaikkina aikoina tulla säilytetyiksi uskollisessa muistissa. Se huolenpito, minkä maan Hallitus suopi ruotsin kielelle, on siis kaikilta niiltä, jotka panewat arwoa muinaisten aikojen työhön siwistyksen ja yhteiskunnan palweluksessa, wilpittömällä kiitollisuudella wastaanotettawa.

Enimmissä, kentiesi kaikissa maamme alkeisopistoissa lienee ruotsin kieli nykyänsä opetusaineena. Helposti ymmärrettäwistä syistä saattaa kuitenkin päättää, ett’ei opetus siinä woi olla järjestetty tyydyttäwällä tawalla, niin kauan kuin waltio puolestansa ei ole pitänyt huolta taitawien opettajien walmistamisesta tätä kieltä warten eikä siis niiden taidon-määrä tässä opetusaineessa woi tulla semmoisen tarkan tutkimuksen alaiseksi, jota oikeutta myöden sopii waatia kultakin opettajaksi aikowalta. Kumpikin näistä ehdoista tämän seikan tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen tulee helposti siten saawutetuksi, että maamme yliopistoon asetetaan wakinainen opettaja ruotsin kieltä warten welwollisuudella antamaan perinpohjaista opetusta oppiaineessaan, jota paitsi ei ole mahdollista hankkia alkeisopistoille kelwollisia opettajia|315| tässä kielessä niin monta, kuin tarwitaan, sekä myöskin ottamaan osaa niihin tutkimuksiin, joiden suorittaminen oikeuttaa opettajaksi aikowia pääsemään yleisten opetuslaitosten palwelukseen. – Tämmöisen opettajanwiran asettaminen olisi ainoastansa sowelias kunnioituksen ja oikeuden osoitus sitä kieltä kohtaan, jolle meidän maamme on ikuisessa welassa, ja niitä maamme lukuisia asujamia kohtaan, jotka rakastawat ja aina wastedeskin tulewat rakastamaan tätä kieltä ja jotka huolella ja lewottomuudella wartowat sitä rappiotilaa, joka sitä uhkaa.

Olemme tämän kautta soweliaalla lyhyydellä osoittaneet niitä syitä, jotka pää-asiallisesti johdattawat meitä, kun me luottaen siihen, ett’ei kunnianarwoinen Porwarissääty kiellä tehokasta awunantoansa tältä tärkeältä toiween-asialta, ja noudattaen tämän kaupungin waalimiesten meille julkisessa raastuwan kokouksessa antamaa yksimielistä käskyä, nöyrimmästi otamme esitelläksemme että Kunnianarwoinen Porwarissääty, joka itse puolestansa tahi yhdessä muiden säätyjen kanssa, jos nämät siihen suostuwat, tahtoisi Keisarilliselle Majesteetille, kaikkein armollisimmalle Suuriruhtinaallemme lähettää alammaisen esityksen siitä, että Keisarillinen Majesteeti armossa tahtoisi määrätä, että wakinainen opettajanwirka ruotsin kieltä warten asetettaisiin Keisarilliseen Aleksanderin Yliopistoon Suomessa. Helsingissä, Helmikuun 19 p:nä 1872.

C. A. Öhrnberg.

F. Kiseleff.

L. Mechelin.”

Ja täten herra Öhrnberg pyysi, että mainittu toivomusaloite-ehdotus jätettäisiin aikanaan, tai kun Porvarissääty sen sopivaksi katsoo, Yleiseen Valitusvaliokuntaan jatkokäsittelyä varten, ja että muita säätyjä kutsuttaisiin yhtymään tähän toivomusaloitteeseen.

Herra Tengström: Koska heti valtiopäivien avajaisten yhteydessä tuli tunnetuksi, että Helsingin kaupungin valtuusto tekisi tästä aiheesta toivomusaloitteen, niin olen katsonut turhaksi esittää myös omalta osaltani vastaavaa, vaikka jotkut liikekumppaneistani panivatkin asian sydämelleni. Saanen sen vuoksi yhtyä siihen toivomusaloitemuistioon, joka äsken luettiin, ja yhdessä aloitteen tekijöiden kanssa ehdottaa, että kutsuehdotuksen jälkeen, jota haluan äänelläni tukea, ja jos, kuten edellytän, muut säädyt siihen suostuvat, tämä asia lähetetään Säätyjen Yleiseen Valitusvaliokuntaan, sekä että lähetys tapahtuu ”sans phrase”. Toivomusaloitteeseen voisi sitä paitsi lisätä yhden syyn, jota usein kuulee mainittavan, nimittäin että meidän kaksi muuta rakastettua äidinkieltämme, venäjä ja suomi, ovat jo saaneet kumpikin oppituolinsa Yliopistossamme, tai oikeastaan ei vain yhtä, vaan kaksi. Tästäkin syystä olisi entistä epäoikeudenmukaisempaa, jos kolmas äidinkieli – kun me kerran olemme jo saaneet näin monta – jätettäisiin professuurien ulkopuolelle.

Herra Wallgren: Ehdottaisin, että herra Öhrnbergin hyvin perusteltu toivomusaloite lähetettäisiin ilman muuta Yleiseen Valitusvaliokuntaan ja muita säätyjä kutsuttaisiin yhtymään siihen.

Herra Puhemiehen antaman esityksen johdosta päätettiin, että asia lähetettäisiin jatkovalmistelua varten Yleiseen Valitusvaliokuntaan, sekä että muut säädyt kutsuttaisin pöytäkirjanotteen avulla osallistumaan tähän toivomusaloitteeseen.

[Porvarissäädyn istunto 18.5.1872]tillagt av utgivaren

Tämän jälkeen otettiin käsittelyyn Yleisen Valitusvaliokunnan tähän päivään pöydälle jätetty mietintö, joka koskee Ritarikunnan ja Aateliston sekä Porvarissäädyn herättämää toivomusaloite-ehdotusta vakituisen ruotsin kielen ja muinaispohjoismaisten kielten professorin oppituolin perustamista Suomen Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon.

|312|

Yleisen Walituswaliokunnan mietintö N:o 18 Ritaristossa ja Aatelissa sekä Porwarissäädyssä tehtyjen anomusten johdosta, wakinaisen opettajawiran perustamisesta ruotsin- ja muinaisskaudinawilaisia kieliä warten Keisarillisessa Aleksanderin-Yliopistossa Suomessa.

Pöytäkirjeen otteen kautta Ritaristosta ja Aatelista 23 sekä Porwarissäädystä 20 p:ltä wiimekulunutta Helmikuuta on Yleinen Walituswaliokunta walmistawaista käyttelyä warten saanut wastaanottaa allaseisowat anomusesitykset.

”Anomusesitys Korkeanarwoiselle Ritaristolle ja Aatelille.

Kieltämätön totuus lienee, että tiedon alkeisin kuuluu taito siinä kielessä, joka erinomattain on itsekunkin oma ja jota yhteiselämässä enimmiten käytetään, sekä myöskin kyky sitä wapaasti ja wirheettömästi wiljelemään. Semmoinenpa kieli on meillä ruotsi, mutta tasapuolisimman asiantuntijan täytyy kuitenkin myöntää, että se tila, missä ruotsin kielen taito tähän asti meillä on ollut, sangen paljon eroaa siitä kannasta, millä sen pitäisi oleman. Kouluopetuksemme on tässä kohden kieltämättä puutteenalainen, ja tämä seikka sekä yleisesti hawaittu waillinainen taito kielen alkeissa owat ilmeisesti saaneet alkunsa siitä, että maamme yliopistossa ei ole opettajaa mainittua kieltä warten. Sillä jos sellainen löytyisi, niin hänen toimestansa mainittu epäkohta tulisi parannetuksi ja tilaisuus olisi tarjona sen kielen perinpohjaiseen ja tieteelliseen tutkimiseen, jota meidän siwistyneet kansaluokkamme enimmiten käyttäwät.

Tällä olemme osoittaneet professorin tai kumminkin wakinaisen opettajan tarpeellisuutta yliopistossa ruotsin kieltä ja muita pohjaismaiden kieliä warten, jotka owat sen kanssa sukua. Tämän tarpeen tyydyttäminen on tärkeä ei ainoastansa sen wuoksi,|313| että se on silmäänpistäwä epäkohta, ett’ei meidän yliopistossamme ole tieteellistä edustajaa puheenalaisia pohjoismaiden kieliä warten, waan myöskin erinomattain siitä syystä, että opettajaksi maamme ruotsalaisiin kouluihin aikowilta sopisi waatia myöskin perinpohjaista teoretillista taitoa siinä kielessä, jolla tulewat opettamaan, jommoista waatimusta ei kuitenkaan käy tekeminen, ell’ei yliopistossa ole ketään, jonka holhottawaksi tämän kielen opettaminen on jätetty. Hywä on, että maan toista kieltä warten, suomen, yliopistoon on asetettu kolme wakinaista opettajaa, mutta tämä seikka ei millään lailla estä waan päinwastoin wielä todistaakin, että on tarpeellinen ruotsin kielen kohtuullisia waatimuksia tässä kohden tyydyttää. Kun siis puheenalainen toiweenasia nähtäwästi perustuu sekä wälttämättömään tarpeesen että myöskin oikeuden waatimuksiin, niin ei liene tarpeellista tässä pyyntöesityksessä laweammin selitellä tähän kuuluwia seikkoja, waan toiweenalaisen asian kohtuus lienee muutenkin selwä. Uskallan siis korkeanarwoiselle säädylle nöyrimmästi esitellä, että ritaristo ja aateli anomusesityksessä Keisarilliselle Majesteetille ehdoittelisi semmoisiin toimiin ryhtymistä, että maamme yliopistoon piakkoin asetetaan professori tai kumminkin wakinainen opettaja riittäwällä palkalla ruotsin kieltä ja muita puheenalaisia kieliä warten. Sen ohessa pyydän myöskin nöyrimmästi, että ritaristo ja aateli pöytäkirjanotteella kutsuisi muita säätyjä ottamaan osaa tähän pyyntöesitykseen. Helsingissä, Helmikuun 19 p:nä 1872.

K. I. Edelsköld”.

[Porvarissäädyn pyyntöesitysmuistio]tillagt av utgivaren

Tämän ohessa on Yleiselle Walituswaliokunnalle lähetetty Pappissäädyn pöytäkirja 5 p:ltä Maaliskuuta siitä keskustelusta, joka mainitussa säädyssä pidettiin Porwarissäädyn kutsumuksen johdosta ottamaan osaa ylläseisowaan, Helsingin kaupungin edusmiesten sisään jättämään anomukseen.

Koska esillä olewa asia ensi sijassa oli tieteellinen kysymys, katsoi Waliokunnan enemmistö sen käyttelemistä warten tarpeelliseksi hankkia niitä tietoja, joita Yliopiston Konsistorio woisi asiasta antaa, ja lähetti Waliokunta tämän johdosta kirjoituksen Keisarillisen Senaatin puheenjohtajalle pyynnöllä että Yliopiston Konsistoriota käskettäisiin antamaan tietoja ei ainoastaan yliop|816|pilaitten ruotsin kielen taidosta sekä siitä, minkälaista opetusta tässä kielessä yliopistossa on tarjona, waan myöskin, josko ja missä määrässä semmoisen opettajanwiran tarwetta, josta anomuksissa mainitaan, Yliopistossa on tunnettu, jonka ohessa Waliokunta myöskin pyysi saada tiedoksensa Yliopiston Konsistorion asiasta tehtyä pöytäkirjaa. Wastaukseksi tähän pyyntöön ilmoitettiin Waliokunnalle kirjoituksessa Keisarillisen Suomen Senaatin Kirkollisasiain-Toimikunnalta 25 p:ltä Maaliskuuta, että Yliopiston Konsistoriota tosin on käsketty Waliokunnalle antamaan tietoja ylioppilaitten taidosta ruotsin kielessä sekä sen opetuksen laadusta, jota tässä kielessä Yliopistossa annetaan, mutta ett’ei Waliokunnan pyyntöön käskyn antamisesta Konsistoriolle, että se myöskin ilmoittaisi, onko tarwe professorin tai muun wakinaisen opettajan wirasta ruotsin ja muinaisskandinawilaisia kieliä warten Yliopistossa ilmestynyt, ole woitu suostua, koska semmoisen ilmoituksen waatiminen sisältäisi pyynnön lausunnosta asiassa, johon 40 § Armollisessa Waltiopäiwäjärjestyksessä 15 p:ltä Huhtikuuta w. 1869 ei anna syytä. Yliopiston Konsistorion tämän johdosta kirjoituksessa 3 p:ltä tätä Huhtikuuta antamat tiedot sisältäwät, että koska ruotsin kieli on enimpien ylioppilaitten joko äitinkieli tahi puhekieli, niin käytöllinen taito siinä ylimalkaan on tyydyttäwä, sekä että tätä kieltä on ruwettu enemmän käyttämään senjälkeen, kuin ei enään muutamia yliopistollisia opinnäytteitä ole tarwittu suorittaa latinan kielellä. Ainoastansa niiden oppilasten laita on toinen tässä kohden, jotka owat olleet suomenkielisissä alkeisopistoissa ja joista useat osoittawat joksikin puutteenalaista taitoa ruosin kielen käytöllisessä wiljelemisessä. Teoretillisen taidon suhteen, ilmoitti Konsistorio, on sen siaan paljo lisäksi suotawa, eikä ainoastansa mitä wiime mainittuihin ylioppilaisin koskee, joiden opintoa heidän taitamattomuutensa ruotsin kielessä ja siihen harjaantumaton korwa waikeuttaa, waan myöskin mitä useihin niihin tulee, jotka muuten joksikin taitawasti käyttäwät tätä kieltä. Epäwakainen taito kielen tärkeimmissä säännöissä ja sanojen oikeassa merkityksessä sekä oikokirjoituksessa oli todellakin sangen yleinen ja suurta häiriötä synnyttäwä sekä waikutti haitallisesti taitoon lausua ajatuksensa sillä wirheettömyydellä, selwyydellä ja tarkkuudella, jotka owat wälttämättömät ehdot ei ainoastansa tieteellisessä esittelyssä, waan|317| myöskin yhteiskunnan käytöllisissä tarpeissa, erittäin mitä wirkakuntiin tulee. Mitä tulee ruotsin kielen opetukseen Yliopistossa, niin ei siinä anneta mitään kielitieteellistä johdatusta, koska kaunotieteen ja uudenaikaisen kirjallisuuden professorilta, jonka on Armollisen Asetuksen mukaan Marraskuun 11 p:ltä w. 1869 todistaminen opettajiksi aikowain taitoa käyttää tätä kieltä puheessa ja kirjoituksessa, ei millään muotoa woitu waatia kielenopettamista hänen laweain filosofiallisten ja historiallisten opetusaineittensa ohessa. Tietojen saawuttamiseksi ruotsin kielessä ei ylioppilailla ole ollut muuta tarjona, kuin walmistawia yksityisiä kirjoitusharjoituksia jumaluustieteellisen, lainopillisen ja filosofiallisen tiedekuntien professorein sekä yhden muinais-skandinawialaiskielen dosentin johdolla, joka satunnaisesti tätä nykyä on opettajana yliopistossa, ja sitten owat heidän kirjoitusnäytteensä olleet samojen tiedekuntien arwosteltawina. Kun kuitenkin näissä harjoituksissa ja näytteissä etupäässä täytyy pitää huolta niitä warten määrätystä aineesta ja sen tieteellisestä selwittämisestä, niin kielen sääntöperäinen opettaminen niissä ei woi tulla kysymykseen, niitä johdatuksia kielen sääntöihin y. m. lukuun ottamatta, joita yllämainitun dosentin yksityisissä luennoissa käynee antaminen ylioppilaille. Kun siis siltä opetukselta ruotsin kielessä, jota tätä nykyä annetaan yliopistossa, puuttuu tieteellistä ja pysywäistä kantaa, niin Konsistorio sitä wähemmin woi pitää sitä tarpeenmukaisena, kuin ruotsin kieli Suomessa yhä on wälttämätön edistyksen wälikappale tiedettä, kirkkoa, yhteiskunnallisia laitoksia, kirjallisuutta ja yhteistä siwistystä warten.

Koska ne tiedot, jotka Konsistoriolta tällä tawoin owat saadut, selwästi osoittawat, että wakinainen opettajanwirka ruotsin kielessä Yliopistossa on wälttämätön tarwe, owat nämä jo itsessään Waliokunnan mielestä tärkeänä ja kehoittawana syynä yllä esiin tuotujen anomusten hywäksymiseen. Yhtä tärkeät owat ne perusteet, joita kansalliselta ja oikeudelliselta kannalta woidaan tähän todistukseksi wetää. Koska on tosiasia, että Suomenmaan wäestö kielen suhteen on jaettu kahteen osaan, joista toisella on suomi ja toisella ruotsi äitinkielenä, waatii kohtuullinen oikeus, että molempain edusta, niin paljon kuin yleisen hywän kanssa on sopiwa, huolta pidetään. Lähinnä isänmaata on kai äitinkieli kansalaisen korkein ja kalliin tawara, jonka säilyttäminen ja hoi|318|taminen yhtä paljon on pidettäwä hänen welwollisuutenansa kuin kieltämättömänä oikeutenansa. Koska kieli kuuluu hengelliseen piiriin on äitinkielen ylin hoito ja edistyttäminen myöskin kaikissa siwistyneissä maissa uskottu korkeimmille tieteellisille laitoksille, akatemioille tahi yliopistoille. Kiitollisuudella on sentähden myöskin tunnustettawa että maan parasta helliwä Hallituksemme on tästä pitänyt huolta, koska suomen kielelle jo on annettu kolme opettajanwirkaa maan Yliopistossa. Tämän johdosta lienee katsottawa kohtuulliseksi waatimukseksi, ettei maan toistakaan äitinkieltä eli ruotsia jätettäisi ilman kaiketta hoidotta Yliopistossa. Wakinainen opettajanwirka ruotsin kielessä Yliopistossa tuottaisi sitä paitsi, niinkuin suomen kielen professorinwirka jo on tehnyt, yhtä suurta hyötyä maan suomea kuin ruotsia puhuwalle wäestölle.

Se yhteys ja koossa pysyminen, joka on wälttämätön elonehto kaikille kansoille, mutta warsinkin pienille kansoille, waatii että kielellinen yhdistysside niin paljon kuin mahdollista pidetään woimassa ja wahwistetaan. Meidän maassa sen kahden kielen kanssa näkyy tämän woiwan tapahtua ei toista taikka toista laiminlyömällä tai loukkaamalla, waan kummankin ylläpitämisellä sekä siten, että jokainen kansalainen lähinnä äitinkieltänsä harrastaa oppiaksensa maan toista kieltä. Tämä wiimemainittu onkin yhä wälttämättömämpi waatimus, jonka Suomen yhteiskunta asettaa ei ainoastansa jokaiselle julkiselle wirkamiehelle, waan pian sanoen kaikille siwistyneille kansalaisille, sekä miehille että naisille. Koulussa on tätä waatimusta jo sillä tawoin huomioon otettu, että sekä suomen että ruotsin kieli siellä on määrätty pakolliseksi opinaineeksi. Että kuitenkin niitten opettajain, joiden on tullut opettaa ruotsin kieltä, itse on Yliopistossa täytynyt olla tieteellisen johdatuksen puutteessa opetusaineessansa, täytyy kaiketi katsoa haitaksi, joka yhtä paljon koskee suomalaista kuin ruotsalaista koulua. Muultakin kannalta katsoen tulee wakinainen opettajanwirka ruotsin kielessä Yliopistossa suureksi hyödyksi. Liiallista lienee tässä puhua wiimemainitun kielen yhä pitkittywästä, yleisestä siwistyshistoriallisesta merkityksestä meidän maallemme, mutta sitä wastoin woi erittäin muistuttaa siitä hyödystä, joka lakitieteen tutkimiselle lähtisi opetuksesta ruotsin kielessä, jolla meidän wanhemmat ja uudemmat lait owat kirjoitetut.

|319|

Yllämainittuin Yliopiston Konsistorion antamain tietoin mukaan on kuitenkin Yliopistomme ylioppilaitten teoretillinen taito ruotsin kielessä paljoa wajanaisempi kuin heidän kykynsä sitä käytöllisesti käyttää, niinkuin myös Konsistorio mainitsee saman kielen opetukselta Yliopistossa puuttuwan tieteellistä ja pysywäistä muotoa. Kun sen ohessa muistaa, että ruotsi meillä on kotimainen kieli, joka siwistyneitten enemmistölle on warsin hywin tunnettu, niin seuraa tästä wälttämättömästi, että opetuksen tässä kielessä tulee olla tieteellistä laatua sekä edistää niitä teoretillisia perustuksia, jotka saman kielen opiskelemiselle owat tarpeelliset. Että tämän tarkoitusperän saawuttamiseksi Yliopistoon olisi asetettawa, ei kielenopettaja käytöllistä tarwetta warten, waan tiedemies, joka saattaisi antaa todellista, tieteellisille perustuksille rakennettua taitoa ruotsin kielessä on tästä selwää, niinkuin asiain näin ollessa on itsestänsä tiettyä, että tähän opettajanwirkaan myöskin pitää kuuluman nuo ruotsin kanssa sukua olewat muinaisskandinawilaiset kielet. Mitä taas tulee siihen tieteelliseen tutkimiseen, joka sen ohessa olisi semmoisen opettajan welwollisuutena, tarwinnee tässä erittäin huomauttaa ainoastansa sitä, että meidänkin maamme pohjaismaiden kielten tutkijalle tarjoo tilaisuutta waikutukseen sen kautta, että meillä periwanhoista ajoista asti asuu ruotsalainen wäestö ja että tämän kielimurteissa ja lauseparsissa löytyy kyllä ainetta tähän kuuluwaan kielentutkintoon.

Kun Waliokunta mainituista perusteista on tuntenut itseänsä kehoitetuksi maan Korkeanarwoisille Säädyille kunnioituksella ehdoittamaan nyt puheena olleitten anomusesitysten hywäksymistä, on se myöskin luullut, että puheenalaisen akatemiallisen opettajanwiran laatu ja nimitys alammaisessa anomuksessa olisiwat selwemmin, kuin mitä tapahtunut on, ilmoitettawat. Siitä, mitä yllä on lausuttu, seuraa selwästi, että tässä ainoastansa woipi tulla puheeksi professorinwiran perustaminen.

Waliokunta saa sentähden kunnioituksella ehdoittaa

että maan Korkeanarwoiset Säädyt Keisarilliselta Majesteetilta alammaisuudessa pyytäisiwät, että professorinwirka ruotsin ja muinaisskandinawilaisia kieliä|320| warten perustettaisiin Keisarillisessa Aleksanderin-Yliopistossa, niin pian kuin warat sen myöntäwät. Helsingissä 17 p:nä Huhtikuuta 1872.

Wastalauseita:

Professori Th. Rein’iltä.

Yksimielinen anomuksentekijäin, Waliokunnan enemmistön ja yliopiston konsistorion kanssa siinä, että Yliopiston nuorison taito ruotsin kielessä jättää paljon lisäksi suotawa, epäilen minä sekä ehdoitetun opettanjawiran sopiwimmasta muodosta että siitä suhteellisesta tärkeydestä, joka tällä toiweenasialla woi olla, werrattuna useampain muitten opettajanwirkain tarpeellisuuteen Yliopistossa – epäilys, jota ei myöskään woi karkoittaa Konsistorion asiasta antama lausunto, joka minun nähdäkseni tämän suhteen ei anna mitään johdatusta. Woipi panna kysymykseen, eikö parannettua opetusta ruotsin kielessä woitaisi saawuttaa muulla, wähemmin maksawalla tawalla kuin wakinaisen professorinwiran perustamalla tässä kielessä, ja monta syytä woisi mainita tueksi sille mielipiteelle, että semmoinen opettajanwirka tätä nykyä tieteelliseltä kannalta katsoen on wähemmin tarpeellinen kuin muutamat muut, esim. fysiologiassa ja wertailewassa kielitieteessä, warsinkin germanilaisella kieli-alalla, johon tietysti skandinawilaisetkin kielet kuuluisiwat. Koska asiain näin ollessa ruotsalaisen professorinwiran perustaminen tätä nykyä ehkä tulisi tieteellisille pyrinnöille haitaksi sen kautta, että se estäisi tai kumminkin wiiwyttäisi Yliopistolle kenties tärkeämpäin opettajanwirkain syntymistä, rohkenen minä katsoa kaikkein enimmän yhtäpitäwäiseksi sen hellyyden kanssa, joka maan korkeanarwoisilla Säädyillä epäilemättä on Yliopistoa ja tieteitä kohtaan, että Säädyt jättäisiwät Yliopiston toimeksi asianomaisessa paikassa ehdoittaa sekä tapaa että aikaa nyt puheeksi tulleitten toiweenasiain toteuttamiseksi. Minun mielestäni on siis anomus laadittawa tähän suuntaan ja luulen minä, että Säädyt sitä antaessansa sitä paremmin woi= wat pitää kohtuullista lukua Yliopiston paraasta, kun ei Konsistorio, niinkuin sen Waliokunnalle lähettämästä kirjoituksesta kyllä|321| näkyy, suinkaan uuhota tai halwaksi katso ruotsin kielen opetuksen oikeutettuja tarpeita. Tähän katsoen saan minä kunnioituksella ehdoittaa:

että Säädyt, sen ohessa että he alammaisuudessa pyytäwät saada huomauttaa Keisarillista Majesteetia ruotsin kielen opettajanwiran tarpeellisuudesta Yliopistossa, anoisiwat, että Keisarillinen Majesteeti Armossa tahtoisi, kuultuansa Yliopiston Konsistorion ajatusta asiassa, ryhtyä niihin toimiin, joihin Konsistorion lausunto ja asian laatu saattawat antaa syytä. Ylläseisowaan wastalauseesen yhdistyy:

K. I. Hahl.

Kirkkoherra V. L. Helander’ilta, pastori A. O. Törnudd’ilta sekä waltiopäiwämiehiltä A. Kyander’ilta ja I. Riihimäeltä.

Anomus-esitys näkyy syntyneen siitä luulosta ettei ruotsinkieli maassamme ole saanut eikä, niinkuin asiat nyt owat, taida saada sitä hoitoa jota historialliset muistomme waatiwat. Ettei tätä kieltä ole kyllä hellästi hoidettu näkyy kyllä Yliopiston Konsistorion lauseesta; mutta siitä ei seuraa että ne wälikappaleet, jotka owat annetut mainitun kielen hywäksi, olisiwat riittämättömät, ainoastaan niitä oikein wiljellään. Puuttuwa taito jossain aineessa, oppilaitoksistamme lähteneissä oppilaissa, on aina autettu lisätyillä waatimuksilla Yliopistoon ottaissa. Jos tämä keino korjaisi, niinkuin toiwomme, puutetta ruotsalaisessa kielitaidossa, niin seisowat ruotsalaisen kirjallisuuden aarteet awoinna kaikille, jotka haluawat hankkia oikeutta opettajanwirkoihin tässä meille rakkaassa kielessä, ruotsalaista kieli-tieteen opettajaa Yliopistossamme tarwitsematta. Jos ei tämä keino auttaisi, niin warmaan uskomme Yliopiston Konsistorion, joka on likimmäinen tieteellisten etujemme walwoja ja jollekka oppilaitten puuttuwa taito ruotsin kielessä näkyy olewan niin tarkoin tuttu, aikanaan ryhtywän toimiin saadakseen tätä wirkaa Yliopistossa toimeen; ja kokemuksemme, jotka osottawat kuinka jo mainitun Konsisto|322|rion esitykset asianomaisessa paikassa aina owat lemmellä otetut tarkastettawaksi, wakuuttaa meitä siitä, että pyyntö tässä asiassa myös on mielisuosiota woittawa. Näistä syistä, ja kuin tietääksemme uudet wirat Yliopistossa aina owat näin tulleet toimeen, katsomme anomus-esityksen, kumminki tällä kertaa, tarpeettomaksi ja siis olewan hylättäwä.

Tämän mietinnön johdosta puheenvuoron pyysi

Herra Wallgren: Yleisen Valitusvaliokunnan jäsenenä minulla on ollut kunnia osallistua sen kysymyksen käsittelyyn, joka on nyt keskustelun aiheena. Syy, miksi olen pyytänyt puheenvuoroa, on, etten pelkästään ilmoita hyväksyväni Valiokunnan enemmistön näkemystä, joka on myös minun, ja josta luottavaisesti toivon, että se on Porvarissäädynkin näkemys, vaan olen pyytänyt puheenvuoroa myös siksi, että kysymys on minulle äärimmäisen tärkeä, enkä myöskään voi vastustaa tarvetta lausua siitä julki näkemystäni, joka on todella vahva ja pysyvä. Isänmaa ei kuulu vain sille poikiensa enemmistölle, joka puhuu suomea, vaan se kuuluu aivan yhtä paljon sille poikiensa vähemmistölle, jonka äidinkieli on ruotsi. Minä kuulun tähän vähemmistöön ja tiedän, ettei edes väkivalta pysty riistämään minulta oikeutta rakastaa maatamme omana isänmaanani, kalleimpana aarteena, jonka omistan, ja aivan yhtä vähän voi väkivalta riistää minulta oikeutta rakastaa sen rinnalla äidinkieltäni – niinpä, mielestäni rakkaudella isänmaata ja rakkaudella äidinkieltä kohtaan on niin läheinen yhteys, että jos unohdan rakkauden äidinkieleeni, niin syntyy vaara, että unohdan myös isänmaani. Koska nyt kerran Suomen ruotsia puhuvalla väestöllä on oikeus rakastaa äidinkieltään, niin sillä on myös oikeus edistää tätä äidinkieltä ja huoltaa sitä kaikin mahdollisin tavoin, siten myös esittää vetoomus tämän kielen oppituolin perustamisesta maan korkeakouluun, joka on myös meidän korkeakoulumme. On sanottu, että tällainen ruotsin kielen huoltaminen korkeakoulussa on tarpeetonta tai ei ainakaan vielä tarpeellista, ja mitä kaikkea onkaan sanottu. Uskon kuitenkin, ettei tämä kielenhuolto ole vain nyt tarpeellinen, vaan olisi ollut sitä jo kauan aikaa, sillä ammattini kautta olen oppinut, että kaikki elollinen tarvitsee huolellista hoitoa, ei vain kehittyäkseen täyteen terveyteen vaan säilyttääkseen tämän terveyden, ja elollisena viittaan äidinkieleen, elävään kieleen. Kysynkin, eikö Consistorum Academicumin lausunto asiassa olekin vahvistanut sen, mitä sanoin, eli että ruotsin kielen taito ovat täällä meillä puutteellinen ja tarvitsee kohentuakseen tätä huoltoa? Ja emmekö me itsekin ole tulleet tähän samaan käsitykseen? Jos näin ei ole, ellemme ole tulleet tähän käsitykseen, se juuri osoittaa paremmin kuin mikään muu, miten puutteellisesti me tunnemme oman kielemme. Mutta katsokaamme asiaa toiselta kannalta. Useimmissa maamme kouluissa ruotsi on opetuskieli, mutta tämän kielen rinnalla on toista kotimaista kieltä opetettava perinpohjaisesti; muissa kouluissa on ja tulee aiheellisesti olemaankin suomi opetuskielenä, ja sen rinnalla pitää samoissa kouluissa opettaa ruotsia. Missä siis näiden kummankin kielen opettajia tulisi opettaa, ja missä ne oppilaat, jotka näistä oppilaitoksista lähtevät, saisivat tilaisuuden täydentää tietojaan kummassakin kielessä, ellei sitten korkeakoulussa? Yksinkertainen ja johdonmukainen vastaus tähän kysymykseen osoittaa siten vakituisen sekä suomen että ruotsin kielen oppituolin tarpeen korkeakoulussa, ja tarkoitan vakituisella oppituolilla professuuria, en kielimestarin tointa, jonka osa kyseisistä päättäjistä on hyväntahtoisesti halunnut myöntää. Tässä kiistanalaisessa kielikysymyksessä, jonka polttavan luonteen olen Yleisen Valitusvaliokunnan jäsenenä kyllä saanut omakohtaisesti tuta, oma käsitykseni on, että molemmilla kielillä on sama oikeus elää ja kukoistaa vapaasti ilman väkivaltaa tai pahoja juonia kumpaakaan kohtaan, sekä kehittyä jalossa keskinäisessä kilpailussa. Siten kysymys ratkaistaan helposti ja oikeudenmukaisesti, ja kun asia nähdään tällä tavoin, loppuu myös väittely siitä, että tämä kahden säädyn esittämä pyyntöesitys ruotsin kielen professuurin perustamisesta korkeakouluun on taisteluhansikas, vaan että kyse on sovintoon tarjotusta kädenojennuksesta, jonka käden – surullista kyllä – ovat kaksi muuta säätyä torjuneet. En kuitenkaan ole niin pessimistinen, että voisin uskoa, että se aina torjutaan, sillä uskallan toivoa, että jokainen rauhassa mietittyään tajuaisi, että kansamme on liian pieni ja asemamme kansakuntana liian heikko, emmekä juuri siksi voi jokainen olla omalta osaltaan yrittämättä vaikuttaa sen yhtenäisyyden saavuttamiseen, joka on meille ehkä tarpeellisempi kuin jollekin muulle kansalle.

Herra Öhrnberg: Koska esitin tämän kokouksen alussa Porvarissäädylle yhdessä herra Kiseleffin ja herra Mechelinin kanssa ehdotuksen, joka oli meidän valitsijamiestemme antama tehtävä ja vastasi täysin omia mielipiteitämme, ja joka on yhdessä korkea-arvoisen Aatelissäädyn piirissäheränneen vastaavan ajatuksen kanssa johtanut nyt Porvarissäädyn käsiteltävänä olevaan mietintöön ja edellyttää säätymme tarkastelua ja lausuntoa, pyydän saada ilmaista omasta ja valitsijamiesteni puolesta Yleiselle Valitusvaliokunnalle arvonantomme siitä huolellisuudesta, jolla Valitusvaliokunta on paneutunut tähän kysymykseen, samoin kuin siitä johtopäätöksestä, johon Valitusvaliokunta on tullut. On kylläkin todettu, että muilla tahoilla tai muissa säädyissä on tehty huomautuksia koko pyyntöesityksen tarkoitusta vastaan, mutta koska Porvarissäädyssä ei asian ensimmäisessä käsittelyssä ei esitetty yhtään ainoaa puheenvuoroa ehdotusta vastaan, ja koska tässä huoneessa ei ole sopivaa ryhtyä ruotimaan niitä huomautuksia, joita mainittu ehdotus on muualla nostattanut, en katso olevani velvollinen enkä edes oikeutettu ryhtymään tarkastelemaan täällä niitä varauksia, jotka mietintöön on liitetty. Sen vuoksi suon itselleni oikeuden vahvistaa, että Porvarissääty antaa nytkin kyseiselle pyyntöesitykselle puoltonsa ja myötävaikutuksensa. Tällä viittaan Valitusvaliokunnan mietintöön ja niihin tähän asiaan vaikuttaviin tietoihin, joista Valitusvaliokunta on mietinnössään tehnyt selvityksen. Mutta koska ei voida ohittaa sitä tosiasiaa, että kaksi säätyä on jo kieltäytynyt osallistumasta millään tavoin pyyntöesitykseen Valitusvaliokunnan ehdottamassa mielessä, ja koska ei ole edes sopivaa toivoa, että nämä kaksi säätyä peruuttaisivat tekemänsä päätöksen, tuli osallistumiskutsu sitten Porvarissäädyltä tai Yleiseltä Valitusvaliokunnalta, otan itselleni vapauden pyytää, että Porvarissääty tahtoisi ottaa yksinään kyseessä olevan pyyntöesitysehdotuksen esille ja tuoda se Porvarissäädyn erityistoivomuksen yhteydessä, josta on jo tehty päätös, Hänen Armonsa Keisarillisen Majesteetin ratkaistavaksi. Korkeasti arvostettu Aatelissääty on jo tukenut sitä mielipiteellään, että johonkin toimenpiteeseen olisi säätyjen taholta ryhdyttävä, kun on kyse ruotsin ja muinaispohjoismaisten kielten oppituolin perustamisesta yliopistoon; mutta Aatelissääty on kuitenkin päättänyt, että pyyntöesitykseen, johon Aatelissäätykin osallistuisi, olisi laadittava sananmuoto, jota omasta puolestani haluaisin välttää. Aatelissäädyn päätöksen mukaan pyyntöesityksessä pitäisi pyytää ruotsin kirjallisuuden ja muinaispohjoismaisten kielten professuurin perustamista. Mutta jos näin käy, niin pyyntöesityksestä, sellaisena kuin minä olen sen kuvitellut, putoa mielestäni oleellinen osa pois. En halua tällä asettaa mitenkään kyseenalaiseksi ruotsin kirjallisuuden professuurin hyödyllisyyttä; mutta minusta juuri ruotsin kielen ja kirjallisuuden oppituoli eli professuuri olisi välttämätön. Saanen sen vuoksi ehdottaa, eikö Porvarissääty voisi omalta osaltaan anoa Hänen Keisarilliselta Majesteetiltaan nöyrästi, että yliopistoon perustettaisiin ruotsin ja muinaispohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien professuuri; ja saanen edelleen ehdottaa, että pyyntöesityksestä jätettäisiin pois ilmaisu ”niin pian kuin varat sen sallivat”, sillä niiden varojen, joita edellä mainittujen aineiden professuurin perustamiseen tarvitaan, ei tarvitse olla mitenkään erityisen runsaita. Ja koska oletan, ettei Hänen Keisarillinen Majesteettinsa julista määräystä sellaisen professuurin perustamisesta, johon tarvittavia varoja ei todellisuudessa ole olemassa, niin minusta kyseinen välihuomautus on aivan tarpeeton ja joutaa pois, ettei suinkaan Hänen Keisarillinen Majesteettinsa mahdollisesti käsittäisi asiaa siten, että häneltä pyydettäisiin määräystä jonkin instituution perustamisesta, vaan että hänen pitäisi samalla kertaa ottaa harkittavakseen, onko tähän varoja todella olemassa. Lopuksi pyydän nöyrimmästi saada vielä kerran kunnioittavasti pyytää, että Porvarissääty kannattaisi Valitusvaliokunnan pyyntösityksen pääasiaa koskevaa mielipidettä, vaikkei se kannattaisikaan minun mielipidettäni tulevan pyyntöesityksen sisällöstä.

Herra Nylander kannatti asian lähettämistä Porvarissäädyn Erityisvalitusvaliokuntaan, siten kuin herra Öhrnberg ehdotuksessaan tarkoittaa.

Herra Mechelin: Niiden puheenvuorojen jälkeen, joita herra Wallgren ja herra Öhrnberg jo ovat Porvarissäädyssä pitäneet, minulla ei ole mitään lisättävää, vaan haluan vain puoltaa herra Öhrnbergin ehdottamaa muotoilua eli että Porvarissääty anoisi Hänen Keisarilliselta Majesteetiltaan Aleksanterin Yliopistoon perustettavaa ruotsin ja muinaispohjoismaisten kielten sekä kirjallisuuksien professuuria.

Herra Öhrnberg: Pyydän saada kannattaa, että asia lähetetään eteenpäin Porvarissäädyn Erityisvalitusvaliokunnalle. Koska asia on jo ollut Yleisvaliokunnan käsittelyssä, ja koska tämä käsittely on Valiokunnan mietinnössä mainitun mukaisesti ollut sekä täydellinen että huolellinen, en usko, että Porvarissäädyn jäsenillä pitäisi olla mitään vaikeuksia määritellä kantaansa tähän asiaan, vaikkei Porvarissäädyn Erityisvalitusvaliokunta olekaan lausunut siitä mitään.

Herra Berg: Vaikka kysymys on tosin nyt herra Öhrnbergin muotoilemana siirtynyt vähän erilaiseen vaiheeseen kuin mitä Valitusvaliokunnan mietinnössä sanotaan, haluaisin kuitenkin lausua muutaman sanan herra Wallgrenin kauniisti ja lämpimästi julkituodun mielipiteen johdosta. Koska käsiteltävänä on tämänkaltainen kysymys, joka koskee sitä vaikeaa taistelua, jota meidän maassamme käydään kaksikielisyyden vuoksi, näkee ja kuulee mielihyvin herra Wallgrenin puheenvuoron kaltaisia lausuntoja. Omalta osaltani minun täytyy sanoa, että aluksi minulla oli tiettyjä epäilyksiä ehdotetun pyyntöesityksen sopivaisuudesta, koska olin sitä mieltä, ettei esitettyä etenemiskeinoa pitäisi käyttää tähän asiaan, koska mitään muutakaan professuuria ei ole perustettu yliopistoon säätyjen toivomisaloitteen pohjalta.

Tässä kohdin neuvottelut keskeytyivät hetkeksi, kun paikalle saapui Aatelissäädyn valtuuskunta vapaaherra von Troilin johdolla ilmoittamaan, että Aatelissääty oli kuultujen esitelmien pohjalta hyväksynyt Lakivaliokunnan mietinnön, joka koski kaikkien säätyjen piiristä tullutta ehdotusta nöyrästä pyyntöesityksestä, että perustettaisiin, ei enempää eikä vähempää, kuin korkein tuomioistuin kontrolloimaan lainrikkomuksia samassa tuomioistuimessa ja maassa ylipäänsä pelkän uuden viraston sijasta. Aatelissääty oli kuitenkin päättänyt tehdä mainittuun mietintöön sen lisäyksen, että tälle korkeimmalle oikeudelle myönnettäisiin tuomarinviran täytössä sama toimivalta kuin Senaatin Oikeusosastolla on, niiden muiden tehtävien lisäksi, jotka sisältyvät mietintöön. Tämän lisäyksen Aatelissääty katsoi niin tärkeäksi, että olisi toivottavaa, että mikäli kaikki säädyt hyväksyisivät Lakivaliokunnan mietinnön, ne tekisivät sen yllä mainitun lisäyksen esittämällä, ja siksi Aatelissääty oli päättänyt lähettää valtuuskunnan Porvarissäädyn kokoukseen kutsumaan tätä yhtymään Aatelissäädyn päätökseen.

Herra Puhemies kiitti valtuuskuntaa Porvarissäädyn puolesta ja ilmoitti päätöksen, johon Porvarissääty oli Lakivaliokunnan kyseistä mietintöä käsitellessään päätynyt.

Valtuuskunta poistui.

Herra Berg jatkoi valtuuskunnan tulon keskeyttämää puheenvuoroaan seuraavasti:

Ennen kuin lopetin keskeytyneen puheenvuoroni, mainitsin että minulla oli joitakin epäilyjä sen tavan sopivaisuudesta, jolla kyseisen professuurin perustaminen oli tarkoitus viedä läpi, mutta herra Wallgrenin puheenvuoron jälkeen, jossa hän mielestäni käsitteli kysymystä erityisen omantunnontarkasti, suostun minäkin antamaan vaatimattoman ääneni Valiokunnan mietinnön puolesta. Minulla ei oikeastaan olisi ollut mitään sanottavaa, ellei herra Wallgrenin puheenvuoro olisi yllyttänyt minua sen Suomen kansanosan jäsenenä, joka pitää suomen kieltä äidinkielenään, ja joka rakastaa tätä omaa kieltään, kiittämään häntä meille suomea puhuville esitetystä kutsusta, ystävällisestä kädenojennuksesta yhtenäisyyteen ja sovintoon siinäkin kielellisessä skismassa, joka maassamme on käynnissä. Toivon, että kaikki tarttuvat lämpimin tuntein tähän käteen, ja vaikken uskallakaan pitää oikeutenani puhua täällä muiden puolesta, mutta voin kyllä tehdä sen omasta puolestani. Suomi on minun äidinkieleni, sitä kieltä rakastan ja sen hyväksi haluan tehdä sen vähäisen voitavani, johon pystyn, mutta haluan myös koko sydämestäni ja kiitollisuudella ottaa vastaan jokaisen lämpimän kutsun sovinnontekoon.

Herra Jaatinen: Koska omalta osaltani olen sitä mieltä, että herra Öhrnbergin esiin nostama ehdotus kyseessä olevan pyyntöesityksen ottamisesta käsittelyyn Porvarissäädyn omana erityisaloitteena, on mielestäni tehty liian aikaisin, minun on vastustettava tämän ehdotuksen hyväksymistä. Olen itse käsittänyt asian siten, että Porvarissäädyn pitäisi nyt vain lausua, hyväksyykö se Yleisen Valitusvaliokunnan mietinnön vai ei, ja jos sittemmin käy ilmi, että kaikki muut säädyt ovat hylänneet pyyntöesitysehdotuksen, niin vasta silloin Porvarissäädyn tulisi ottaa herra Öhrnbergin ehdotus tutkittavaksi.

Herra Öhrnberg: Koska olen rohjennut ehdottaa, että Porvarissääty ilmoittaisi jo nyt halunsa ottaa tämä pyyntöesitys omakseen ja ryhtyä laatimaan sitä kirjalliseen muotoon Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen jätettäväksi, muiden säätyjen toiminnasta riippumatta, tein sen siksi, kuten jo olen maininnut, että kaksi säätyä oli jo kieltäytynyt osallistumasta tähän pyyntöesitykseen niiden asiasta lausuttujen kannanottojen mukaisesti, jotka nousivat asian aikaisemmassa käsittelyssä vastustamaan ehdotusta. Toisaalta olen tehnyt sen jossain määrin myös siksi, että säätyjen kokoontuminen valtiopäiville päättyy jo verrattain lyhyen ajan kuluttua, ja niillä on edessä vielä koko joukko tehtäviä, jotka on otettava käsittelyyn. Tämä koskee erityisesti Porvarissäätyä ja sen tehtäviä, mikä myös tulee erityisen vahvasti vaatimaan Yleisen Valitusvaliokunnan aikaa ja huomiota. Koska minä kuitenkin haluan toisaalta panna paljon painoa sille, että ainakin Porvarissääty olisi mieluiten yksimielisesti lopullisen toimenpiteen kannalla, voin tällä hetkellä antaa tässä kokouksessa toiveeni lopullisesta päätöksestä raueta ja rajoittua toistamaan sen, minkä olen jo aikaisemmin esittänyt tämän aiheen pääasiasta, nimittäin että Porvarissääty hyväksyisi ehdottamani ja herra Mechelinin kannattaman sananmuodon ja odottaisi normaalissa järjestyksessä Yleisen Valitusvaliokunnan jatkotoimintaa tässä asiassa. Teen tämän sitäkin kernaammin, kun olen vakuuttunut, että Porvarissäädyllä on hyvällä tahdolla vielä tilaisuus tehdä asiassa päätös ja toteuttaa se, vaikka valtiopäivien päättymiseen onkin enää kovin vähän aikaa.

Herra Nylander luopui esityksestään, että asia lähetettäisiin Porvarissäädyn Erityisvalitusvaliokuntaan.

Koska kukaan Porvarissäädyn jäsenistä ei enää pyytänyt puheenvuoroa, herra Puhemies ilmoitti keskustelun päättyneeksi ja ehdotti seuraavaa:

Esitys: Hyväksyykö Porvarissääty Valiokunnan lausunnon ilman muutoksia? vai yhtyykö Porvarissääty herra Öhrnbergin esittämään ehdotukseen, jonka mukaan pyyntöesitys koskisi ruotsin ja muinaispohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien professuurin perustamista? – Jotka hyväksyvät mietinnön, vastaavat jaa, ja jotka pitävät herra Öhrnbergin muutosehdotusta parempana, vastaavat ei.

Koska Porvarissäädyn ääntenenemmistöllä tekemä ratkaisu tähän esitykseen oli kielteinen, herra Puhemies julisti Porvarissäädyn päättäneen tukea yllä mainittua herra Öhrnbergin ehdotusta, mistä ilmoitettaisiin muille säädyille sekä Yleiselle Valitusvaliokunnalle pöytäkirjanotteella.

[Porvarissäädyn pyyntöesitys]tillagt av utgivaren

7:o. Koskee Ruotsin ja muinaispohjoismaisten kielten ja kirjallisuuden professuurin perustamista Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon.

Sen jälkeen kun tätä asiaa koskevia pyyntöesityksiä ei ollut nostettu esiin pelkästään Porvarissäädyssä vaan myös Aatelissäädyn piirissä, ja kun ne oli lähetetty Säätyjen Yleiseen Valitusvaliokuntaan, tämä valiokunta on pyytänyt asiasta tietoja Consistorium Academicumilta, joka on ilmoittanut, että koska ruotsin kieli on osittain äidinkieli, osittain keskustelukieli valtaosalle opiskelijoista, kielen käytännön taitaminen on yleisesti ottaen tyydyttävää, varsinkin kun tätä kieltä on ruvettu enenevässä määrin käyttämään sen jälkeen, kun tiettyihin akateemisiin oppiaineisiin ja niiden professuureihin ei latinaa ei enää ehdottomasti vaadita. Poikkeuksen tähän muodostivat vain ne opiskelijat, jotka olivat tulleet alkeisoppilaitoksista, joiden opetuskieli oli suomi, ja joiden joukossa monet osoittivat puutteellista kykyä puhua käytännön ruotsin kieltä. Ruotsin kielen teoreettiset taidot puolestaan jättivät paljon toivomisen varaa, eivät vain viimeksi mainittujen opiskelijoiden kohdalla, joiden opiskelua vaikeuttavat kielitaidottomuus ja harjaantumaton korva ruotsin kielen kuunteluun, vaan teoriataidoissa on vaikeuksia myös monilla niistä, jotka muuten käyttävät kieltä kutakuinkin hyvin. Epävarmuus tärkeimmistä kielioppisäännöistä ja sanojen oikeasta merkityksestä kuten myös oikeinkirjoituksesta oli varsin yleistä ja varsin hämmentävää ja vaikutti merkittävästi kykyyn ilmaista itseään oikein, selvästi ja täsmällisesti. Tämähän ei ole välttämätön edellytys vain tieteellisiin esityksiin, vaan sitä edellytetään myös yhteiskunnan käytännön tarpeisiin erityisesti virastoissa. Mitä tuli ruotsin kielen opetukseen yliopistossa, siitä ei ole tiedossa minkäänlaista lingvististä ohjausta, varsinkin kun estetiikan ja modernin kirjallisuuden professorilta, jonka tehtävänä on 11. marraskuuta 1869 päivätyn Keisarillisen määräyksen mukaan todistaa koulujen tulevien opettajien kyky käsitellä tätä kieltä sekä suullisesti että kirjallisesti, ei enää voi mitenkään vaatia, että hän laajan filosofisen ja historiallisen oppiaineensa lisäksi antaisi vielä kielenopetustakin. Parantaakseen ruotsin kielen taitojaan opiskelijat ovat saaneet ohjeistusta osallistua valmistaviin, erityisiin kirjoitusharjoituksiin, joita teologisen, oikeustieteellisen ja filosofisen tiedekunnan professorit [sic!] ovat pitäneet, samoin kuin yksi muinaispohjoismaisten kielten dosentti, joka nyt on sattumalta palkattuna, minkä jälkeen nämä samat tiedekunnat ovat arvostelleet opiskelijoiden suorittamat kirjoituskokeet. Koska kuitenkin näissä harjoituksissa ja tenteissä on ennen muuta katsottava näiden aineiden sisällön osaamista, ei niissä ole voinut mitenkään tulla kysymykseen kielitaidon systemaattinen ohjaaminen. Poikkeuksena ovat ne kielen lainalaisuuksista ym. annettavat ohjeet, joita mainittu dosentti mahdollisesti pystyy tarjoamaan opiskelijoille omissa seminaareissaan. Koska näin ollen siitä ruotsin kielen opetuksen tavasta, jota tällä hetkellä yliopistossa annetaan, puuttuu tieteellisyys ja pysyvyys, Consistorium ei voinut senkään vertaa katsoa sen vastaavan sitä tarvetta, joka ruotsin kielellä on Suomessa edelleen välttämättömänä viestintävälineenä niin tieteen, kirkon, yhteiskunnallisten instituutioiden, kirjallisuuden ja yleissivistyksen alueilla.

Täten Consistoriumilta saadut tiedot osoittavat kiistattomasti, että ruotsin kielen vakituisen professuurin perustamiselle yliopistoon on kouriintuntuva tarve, ja se on jo sellaisenaan tärkeä ja asiaa perusteleva syy. Yhtä tärkeitä ovat ne motiivit, joihin voidaan vedota kansallisista ja oikeudellisista näkökulmista. Koska tositilanne on, että Suomessa väestö jakaantuu kielellisesti kahteen osaan, joista toiset puhuvat suomea, toiset ruotsia äidinkielenään, niin jo silkka oikeudenmukaisuus vaatii, että molempien etuja vaalitaan niin paljon kuin yhteiseksi parhaaksi on mahdollista. Isänmaan rinnalla on äidinkieli kansalaisen korkein ja kallein omaisuus, jonka säilytystä ja hoitoa on pidettävä hänen velvollisuutenaan, hänen kiistattomana oikeutenaan. Koska kieli kuuluu henkisiin sfääreihin, äidinkielen korkein huolto ja edistäminenkin on kaikissa sivistysmaissa uskottu korkeimmille akateemisille laitoksille, akatemioille tai yliopistoille. Kiitollisuudella on siksi myös annettava tunnustus tässä asiassa sille, että suomen kielelle on jo perustettu kolme opettajanvirkaa maan korkeakoulussa. Siksi olisi katsottava vain vähäiseksi vaatimukseksi, ettei myöskään maan toista äidinkieltä eli ruotsia jätettäisi yliopistossa vaille kaikkea huoltoa. Ruotsin kielen vakituinen oppituoli yliopistossa toisi epäilemättä yhtä suurta hyötyä maan suomen- ja ruotsinkieliselle väestölle kuin suomen kielen professuuri on jo tehnyt.

Se yhtenäisyys ja yhteenkuuluvuus, joka on välttämätön elinehto kaikille kansoille, mutta erityisesti pienille kansoille, vaatii kielellisen yhdyssiteen mahdollisimman tiivistä ylläpitoa ja vahvistamista. Ei näytä siltä, että maassamme, jossa on kaksi kieltä, tämä voisi tapahtua siirtämällä jompikumpi kielistä sivuun tai antamalla toiselle parempia etuja kuin toiselle, vaan pitämällä kumpaakin yllä, sekä siten, että jokainen kansalainen hyötyy maan toisen kielen opettelemisesta äidinkielensä lisäksi. Tämä jälkimmäinen tarkoittaa myös entistä kiistattomampaa vaatimusta, jonka suomalainen yhteiskunta asettaa jokaisen julkisen virkamiehen lisäksi myös kaikille sivistyneille kansalaisille, niin miehille kuin naisillekin. Koululaitoksessa tämä vaatimus on jo sikäli otettu huomioon, että siellä on sekä suomesta että ruotsista tehty pakollisia oppiaineita. On kuitenkin katsottava sekä suomen- että ruotsinkielisiä kouluja koskevaksi epäkohdaksi, etteivät kuitenkaan ne opettajat, joiden tulisi opettaa koulussa ruotsin kieltä, eivät itse saa yliopistossa tieteellistä ohjausta omassa oppiaineessaan. Myös muista näkökulmista katsoen yliopistoon perustettavasta vakituisesta ruotsin kielen professuurista on suurta hyötyä. Viimeksi mainitun kielen edelleen maallemme tuottaman, yleisen kulttuurihistoriallisen merkityksen lisäksi erityisesti oikeustieteelliset tutkimukset hyötyisivät ruotsin kielen tieteellisestä opetuksesta, koska meidän vanhemmat ja uudemmat lakimme on kirjoitettu juuri tällä kielellä.

Yllä mainittujen Consistorium Academicumin ilmoittamien tietojen mukaan yliopiston opiskelijoilla on kuitenkin ruotsin kielen teoreettinen taito paljon puutteellisempi kuin heidän kykynsä käyttää tätä kieltä käytännössä, ja samoin yliopiston ruotsin kielen opetuksen tavasta puuttuu Consistoriumin ilmoituksen mukaan tieteellisyys ja pätevyys. Kun samalla harkitaan myös sitä, että ruotsin kieli on meillä kotimainen kieli, joka on sivistyneistön enemmistölle kaikkea muuta kuin vieras, niin voidaan todeta, että tämän kielen opetuksen on oltava tieteellistä ja kehitettävä teoreettisia perusedellytyksiä saman kielen opiskeluun. Tästä syystä on selvää, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi ei pidä palkata kielimestaria opettamaan käytännön kieltä, vaan tiedemies, joka pystyy antamaan opiskelijoille todellisen, tieteeseen perustuvan käsityksen ruotsin kielestä, varsinkin kun tällaisessa tapauksessa on itsestään selvää, että tämän opetustoimen tulisi käsittää ruotsia lähellä olevat muinaispohjoismaiset sukulaiskielet. Mitä taas tulee tieteelliseen tutkimukseen, jonka taitamisen tulisi samoin kuulua tällaisen oppituolin haltijalle, saanemme alamaisesti tähdentää, kuinka meidän maamme myös tarjoaa pohjoismaisten kielten tutkijalle tilaisuuden tutkimuksen harjoittamiseen, koska meillä on jo kauan asunut ruotsinkielistä väestöä, ja heillä on runsain määrin omia murteitaan ja ilmaisutapojaan, jotka kuuluvat tämän alan kielentutkimuksen.

Edellä selvitetyistä syistä Porvarissääty rohkenee nöyrästi anoa, että maan yliopistoon perustettaisiin ruotsin ja muinaispohjoismaisten kielten ja kirjallisuuden professuuri.

Original (transkription)

Ingen transkription, se faksimil.

Dokumentet i faksimil