10.5.1862 Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
Karhusuo 10. toukokuuta 1862
Kallis ystävä!
Tämänpäiväinen kirjeenne sai minut levottomaksi – en toki luovu sen vuoksi toivosta että saavutatte tavoitteenne, sillä samoin kuin Te ajattelen itsekin, että kaikki vaikeudet ovat lopulta voitettavissa rohkeudella ja järkähtämättömyydellä! Kun kerroitte onnestanne – silloin muutama pelokas epäilys kyllä nosti minussa päätään, onhan isän ylpeydestä tai pikemminkin kopeudesta tullut melkeinpä sananparsi, mutta Agnes Tollin ja Alexandra Smirnoffin sanat hälvensivät nämä epäilyt, sillä kumpikin totesi että vanharouva laittaa Teidät aivan julkisesti etusijalle, ja siksi suhdettanne tulisi pitää sovittuna, sillä eihän hän ole voinut olla sokea! Olin tämän johdosta sekä hämmästynyt että ilahtunut (teeskentelyssähän minulla Herra paratkoon on kosolti harjoitusta), joten voitte olla vakuuttunut etten paljasta Teitä. Kuinka toivoinkaan että se hetki olisi jo käsillä, kun voisin nähdä Teidät – puhua, kuullakseni seikkaperäisesti kaiken, mikä minua niin kovasti kiinnostaa ja usein vie ajatukseni murheistani ja huolistani; kirjoittakaa minulle vastedeskin aivan rehellisesti niin iloistanne kuin suruistanne, minulla ne ovat hyvässä tallessa. Ainakaan tänään Nikolai ei esittänyt mitään vaatimuksia haluta lukea kirjoituksenne, ja nyt lopuksi: olkaa vain iloinen ja hilpeä, kallis ystävä, sillä jos olette varma siitä korkeimmasta – rakkaudesta – niin se antaa Teille myös voimaa ja rohkeuttaa saavutta hieno päämäärä! Kuinka iloinen olenkaan, että Emilie on Helsingissä juuri nyt kun tarvitsette myötätuntoa ja lohtua, tosin oleskelunne ei ehkä siksi voi olla niin iloinen kuin ehkä toivoitte, mutta Milille on varmasti mieluista olla lähellä rakasta veljeä ja voida rohkaista tätä kun tämä on alakuloinen ja surullinen! Toivottavasti hänen terveydentilansa on parempi, koska ette mainitse siitä mitään, sillä kuulin Agnes Tollilta että Emilie on kärsinyt rintakivuista; lähettäkää hänelle oikein sydämelliset terveiset.
Meiltä voin kertoa vain sitä samaa vanhaa, olemme yhä vielä Karhusuolla ja melkeinpä toivon että niin se pysyykin, sillä hän on vierailuillamme ollut oikein herttainen eikä ole sanallakaan maininnut meidän sinne menostamme. Alexis on terve ja iloinen – joskin valitettavasti silminnähden viilentynyt äitiään kohtaan, joka oli hänelle kuitenkin jouluna kaikkein rakkain, mikä minua kovasti piinaa ja surettaa! Ehkäpä se ajan mittaan hellittää, sillä toivon että hän menee täällä kouluun, jonka on määrä läpikäydä suurenmoinen muutos ja parannus, kuten rehtori Ahrenberg minulle kertoi kun kysyin asiasta. Siinä tapauksessa Alexis asuisi sitten vanhempieni luona, jolloin olisi mahdollista että saisin taas vaikutusvaltaa häneen, toistaiseksi ei mikään kuitenkaan ole varmaa hänen suhteensa.
Pieni kummipoikanne on terve tuhti lapsukainen ja usein ilahduttaisi minua, ellei ajatus tämänkin lapsiparan tulevaisuudesta piinaisi minua usein jo nyt, sillä surullinen se näyttää meille olevan! Kotimurheideni lisäksi minulla on sekin huoli, että rakkaat vanhemmat ovat kovin huonossa kunnossa, niin isällä kuin äidilläkin on jalkavaivoja eivätkä he voi välillä juurikaan liikkua. Siksi heidän mielialansakin on kovin alakuloinen, mihin tuo oman lisänsä myös huoli minusta.
Kätken monia asioita ja yritän vaikuttaa iloiselta ja tyytyväiseltä, mutta vanhemman silmä kyllä näkee lapsensa läpi ja huomaa kyynelet ja sydämen tuskan siellä missä välinpitämätön ihminen näkee vain iloisen ilmeen! Fritzinkään terveys ei ole parhaasta päästä, mutta sokealla uskollaan vesikuuriin hän jatkaa sitä väsymättä. Sananlaskunkin sanoin ”Usko auttaa”. Jumala suokoon että tämä osoittautuisi hänen kohdallaan todeksi! Uutisista en osaa kertoa mitään muuta kuin että koska nyt on kihlausten aika, on taas solmittu naimakauppa, nimittäin rouva Gyllenberg Wiikin kanssa, kuten ehkä olette jo kuullutkin. Mitäs Torsten siihen sanoo? Minun on rehellisesti myönnettävä, että olen iloinen ettei hän ottanut tätä naista (sillä naisesta se tuskin oli kiinni), tämän luonne kun ei olisi ollenkaan sopinut yhteen hänen luonteensa kanssa, ja vanhempanne eivät olisi ikinä voineet ystävystyä tämän perheen kanssa!
Tiedättekö, ystäväni, mikä minua vielä synkentää ja tekee levottomaksi: olen tyystin kadottanut sekä halun että kyvyn soittaa. Ette varmaan usko sitä mutta valitettavasti niin asia on, aiemmin ollessani surullinen istahdin rakkaan flyygelini ääreen ja murheet unohtuivat siinä silmänräpäyksessä, nyt vanhat sävelet inhottavat minua enkä pysty aikaansaamaan mitään uutta. Syynä ovat varmasti ne levottomat ajatukset, joita ei mikään voi karkottaa, ja samalla ne eivät tuo parannusta tilanteeseen. Mutta on myöhä ja aika mennä nukkumaan, joten voikaa hyvin, Jumala Teitä molempia auttakoon ja lahjoittakoon terveyttä ja rohkeutta! Kirjoittakaa pian uskolliselle ystävättärellenne
Lillylle.
Nikolai lähti kaupunkiin ja halusi lähettää vaunut pois niin pian kuin mahdollista.
Original (transkription)
Karhusuo den 10ten Mai 1862.
Theurer Freund!
Ihr heutiger Brief hat mich wohl
beunruhigt – doch geb ich deshalb die
Hoffnung nicht auf daß Sie Ihr
Ziel erreichen werden, denn so
wie Sie, dencke auch ich, daß
mit Muth und Standhaftigkeit
alle Schwierigkeiten am Ende doch
zu besiegen sind! Als Sie mir Ihr
Glück, mittheilten – da stieg wohl
so mancher bange Zweifel in mir
auf – indem der Stolz oder viel-
mehr Hochmuth des Vaters, bei-
nahe sprichwörtlich bekannt, doch
die Äußerungen von Agnes Toll
und Alexandra Smirnoff verscheuch-
ten diese Zweifel, denn Beide
|2|
erzählten: daß Sie von der Alten
ganz öffentlich bevorzugt werden,
und daher Ihr Verhältniß als
ein Abgemachtes anzusehen wäre,
indem sie ja nicht hat blind sein
können! Bei dieser Mittheilung
zeigte ich mich sehr übberrascht
als erfreut, (denn in der Verstel-
lung hab ich leider Gottes, Übung
genug gehabt,) daher können Sie
überzeugt sein daß Sie durch mich
nicht verrathen sind. Wie wünsch-
te ich, daß der Augenblick schon
da wäre, wo ich Sie sehen – spre-
chen könnte um Alles um-
ständlich hören welches mich so
sehr inntereßirt und meine
Gedancken oft von meinen Sor-
gen und Bekümmernißen ab-
zieth; schreiben Sie mir auch ferner
ganz aufrichtig Ihre Freuden als
Leiden, bei mir sind Sie gut aufge-
hoben
|3|
wenigstens machte N: heute keine
Ansprüche Ihr Schreiben lesen zu wollen,
und nun zum Schluß: sein Sie nur
froh und heiter theurer Freund, denn
sind Sie des Höchsten – der Liebe,
sicher – so giebt Ihnen diese
auch Kraft und Muth das schö-
ne Ziel zu erringen! Wie
sehr freut es mich daß Emélie
gerade jetzt in Helsingfors ist
wo Sie der Theilnehme und des
Trostes bedürfen, freilich wird ihr
Aufenthalt dadurch nicht so heiter
sein können wie Sie es gewißstruket vielleichttillagt
gehofft, gewiß wird es aber Mili
lieb sein, dem lieben Bruder nahr
zu sein und ihn ermuthigen zu
können, wenn er verstimmt und
traurig ist! Hoffentlich ist es mit ihrer
Gesundheit beßer da Sie gar nichts
davon erwähnen denn durch Agnes Toll
erfuhr ich daß Emélie an Brustschmerzen
gelitten; bitte sie aufs herzlichste zu grüßen.
Von uns kann ich Ihnen nur
das Alte mittheilen, wir sind noch
immer in Karhusuo und beinahe
hoffe ich daß es dabei bleibt, denn
bei unsern Besuchen ist sie ganz
aimable gewesen und hat gar nicht
unseres Hinkommens erwähnt. Ale-
xis ist gesund und froh – doch leider, au-
genscheinlich erkaltet, für seine Ma-
ma, die ihm zu Weinachten doch
die Liebste war, dieses quält und
schmerzt mich sehr! Vielleicht
giebt es sich mit der Zeit denn
ich hoffe daß er hier in die Schule
abgegetillagtben wird, die einer großartigen
Veränderung als Verbeßerung un-
tergehen soll wie der Rector Ah-
renberg mir sagte den ich darüber be-
fragte. In dem Falle würde Alexis
bei meinen Eltern dann wohnen,
und so wäre es möglich daß ich wie-
der einigen Einfluß über ihn bekäme
bis jetzt ist aber noch nichts über ihn bestimt.
Ihr kleine TaufSohn ist ein ge-
sundes prächtiges Kindchen, und
würde mich oft erheitern, wenn
ich nicht schon jetzt mit den
Gedancken an die Zukunft
auch dieses armen Kindes mich
oft quälte, denn traurig sieth die-
selbe für uns aus!
Außer meinen häuslichen Sorgen,
hab ich auch noch den Kummer, daß
die lieben Eltern sehr kränckeln,
sowohl Papa als Mama leiden
an den Füßen, und können
sich bisweilen kaum rühren, da-
durch ist denn auch ihr Gemüth
sehr verstimmt, wozu wohl auch
die Sorge um mich, das ihrige bei-
getragen. Ich verberge wohl so man-
ches und suche heiter und zufrieden
auszusehen, doch das ElternAuge durch-
schaut sein Kind und sieth da Trähnen
und Herzeleid wo einem Gleichgültigen nur
die heitere Miene sichtbar ist!
Fritz seine Gesundheit ist auch
nicht von den Besten, doch bei
seinem blinden Glauben an die
Waßerkhur setzte er Dieselbe
unermüdlich fort. Das Sprichwort
sagt ”der Glaube hilft.” Gott gebe
daß sich dieses bei ihm bewähre!
Von Neuigkeiten weiß ich nichts
anderes mittzutheilen außertillagt, da
jetzt die Zeit der Verlobun-
gen, wieder eine Parthie zu Stande
gekommen, nähmlich Madame Gyl-
lenberg mit Wieck, wie Sie schon
vielleicht gehört. Was sagt Torsten
dazu? ich muß aufrichtig gestehen,
daß es mich freut daß ertillagt sie nicht ge-
nommen, (denn an ihr lag es wohl nicht)
ihr Charäckter hätte wohl gar nicht
zu dem Seinigen gepaßt, und
Ihre Eltern hätten sich mit dieser
Familie nie befreuden können!
Wißen Sie mein Freund was
mich noch betrübt u beunruhigt:
ich habe gantillagtz die Lust als das Ver-
mögen zum spielen verlohren.
Sie werden es kaum glauben
doch leider ist es der Fall, früher,
war ich traurig, so setzte ich mich
an meinen lieben Flügel, und
die Sorgen waren für den Augen-
blick vergeßen, jetzt wiedern
mich die alten Melodien an
und nichts neues kann ich zu-
sammen bringen. Die Ursache
sind wohl die unruhigen Ge-
dancken die durch nichts sich
verjagen laßen – und doch –
nichs Beßeres zu Stande bringen.
Doch es ist spät und Zeit zum schla-
fen gehen, drum, Leben Sie wohl
Gott helfe Ihnen Beidentillagt und schencke Ihnen
Gesundheit und Muth!
Schreiben Sie bald Ihrer treuen Freun-
din
Lilli.
N: fuhr zur Stadt und wollte
den Wagen so bald als möglich abschicken.
Karhusuo den 10 maj 1862.
Dyre vän!
Jag blev nog oroad av Ert brev från idag – men jag ger inte upp hoppet om att Ni når Ert mål. Jag tänker nämligen precis som Ni att alla svårigheter till slut kan besegras med mod och ståndaktighet! När Ni meddelade mig Er lycka – då steg nog en hel del tvivel upp inom mig – då faderns stolthet eller högmod nästan blivit till ett ordspråk. Men Agnes Tolls och Alexandra Smirnoffs yttranden skingrade dessa tvivel. Båda berättade: att Ni föredras av den Gamla och det helt offentligt, och därför torde Ert förhållande ses som bekräftat. Hon har ju inte kunnat vara blind! Av detta meddelande blev jag överraskad och glad (förställning har jag gunås övat tillräckligt mycket) och därför kan Ni vara övertygad om att Ni inte blev förrådd av mig. Jag önskade att ögonblicket redan vore här, då jag kunde se – prata med Er för att utförligt höra allting som intresserar mig så mycket och som ofta leder mina tankar bort från mina sorger och bekymmer. Skriv också i fortsättningen helt uppriktigt om Era glädjeämnen och sorger. De är i goda händer hos mig. Åtminstone gör Nikolai inga anspråk på att vilja läsa Er skrivelse idag, och nu till slut: Var glad och munter bara, dyre vän. Om Ni är säker på det högsta – kärleken – så får Ni också kraft och mod av den för att vinna det sköna målet! Hur glad jag är att Emilie är i Helsingfors just nu, då Ni är i behov av deltagande och tröst. Hennes uppehåll kan visserligen inte vara så glatt som hon kanske hade hoppats, men Mili tycker säkert att det är fint att kunna vara nära den käre brodern och att kunna uppmuntra honom när han är förstämd och ledsen! Jag hoppas att hennes hälsa är bättre. Ni har inte nämnt någonting därom. Av Agnes Toll fick jag veta att Emilie led av bröstsmärtor. Jag ber Er hälsa henne hjärtligt.
Av oss kan jag bara meddela Er det gamla vanliga. Vi är ännu i Karhusuo och jag hoppas nästan att det förblir så. Vid våra besök har hon varit helt ämabel och har inte sagt någonting om vår flytt. Alexis är frisk och glad – men tyvärr har han uppenbarligen kallnat för sin mamma som i julas var honom kärast. Detta plågar mig och gör mycket ont! Kanske blir det bättre över tid. Jag hoppas nämligen att han kommer att gå i skolan här. Rektor Ahrenberg sade när jag frågade honom att skolan skall undergå en storartad förändring och förbättring. I så fall skulle Alexis bo hos mina föräldrar och därmed skulle det vara möjligt för mig att få lite inflytande på honom igen. Men hittills är ingenting bestämt angående honom.
Ert lilla fadderbarn är ett friskt och präktigt barn som ofta skulle uppmuntra mig om inte tanken på detta stackars barns framtid skulle plåga mig ofta redan nu. Denna framtid ser nämligen mörk ut för oss!
Förutom mina husliga bekymmer har jag också den sorgen att de kära föräldrarna har många skavanker. Både pappa och mamma har ont i fötterna och kan ibland knappt röra på sig. Därför är de också på dåligt humör och förstämda, och oron för mig bidrar nog till det. Jag döljer vissa saker och försöker verka glad och nöjd, men föräldraögat genomskådar barnet och ser dess tårar och hjärtebekymmer, medan en likgiltig person bara ser den glada minen!
Fritz hälsa är inte heller bra men i sin blinda tro på vattenkuren fortsätter han outtröttligt med den. Ordspråket lyder ”der Glaube hilft”.
ung. Tron ger kraft Gud give att detta ordspråk besannas i hans fall! I nyhetsväg kan jag inte meddela annat än att det nu, då det så här års är vanligt med förlovningar, har kommit ett nytt parti till stånd, nämligen madam Gyllenberg och Wiik, vilket Ni kanske redan hört. Vad säger Torsten därom? Jag måste uppriktigt erkänna att det gläder mig att han inte tagit henne (då det väl inte kom från hennes sida). Hennes karaktär hade nog inte passat till hans alls, och Era föräldrar skulle aldrig blivit vänner med denna familj!
Vill Ni, min vän, veta en annan sak som bedrövar och oroar mig: jag har helt och hållet tappat lusten och förmågan att spela. Ni kommer inte att tro mig, men tyvärr, så är fallet. Förr satte jag mig vid flygeln när jag var ledsen och för ett ögonblick försvann bekymren. Nu väcker de gamla melodierna leda och ingenting nytt kan jag få ihop. De oroliga tankarna är väl orsaken till det. Ingenting kan jaga bort dessa tankar som samtidigt inte får en bättring till stånd. Men det är sent nu och dags att gå och lägga sig. Med det sagt, farväl. Måtte Gud hjälpa Er båda och skänka Er hälsa och mod!
Skriv snart till Er trogna väninna
Lilly.
Nikolai åkte in till staden och ville skicka vagnen så snart som möjligt.