25.3.1861 Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
25. maaliskuuta 1861
Kallis ystävä!
Kirjoitin juuri Emilie Björksténille, jolta sain niin sydämellisen ja myötätuntoisen kirjeen, ja nyt haluan kirjoittaa Teille ja kiittää että muistatte minua niin ystävällisesti, siitä huolimatta että olette niin kiireinen ettekä hyvällä mielellä. Surussa ja ahdistuksessa sitä tuntee ystävyyden arvon kaksinkertaisena, ja myötätunto ja osanotto, vaikka sitä ilmaisisi vain kirjallisestikin, on kuitenkin lohtu. Pyydätte anteeksi, ettei Teillä ole minulle mitään mukavaa, piristävää kerrottavaa. Voi ystäväni, ei sellaisella voi olla minuun vielä mitään hyväätekevää vaikutusta, mieleni on sairaalloinen, herkillä, vain yksi asia kahlitsee ajatukseni, sillä päivä päivältä tunnen enemmän ja enemmän tuskallisen menetykseni. Niin kauan kuin hyvä Emilie oli luonamme, aika meni kuitenkin vähitellen eteenpäin. Nyt hän kuitenkin haluaa käydä ehtoollisella, joten hänen piti jättää meidät. Hän oli niin ystävällinen ja halusi tulla eiliseksi takaisin, mutten voinut hyväksyä hänen tarjoustaan, koska hän on jo tehnyt vuoksemme suuren uhrauksen kun on viettänyt luonamme kokonaisen kuukauden. Vanhempani ja sisareni ovat sitä mieltä, että minun pitäisi päästä joksikin aikaa pois Karhusuolta, mutta sitä en tahdo enkä voi, sillä missä sitten olenkin tunnen aina kaipausta, levottomuutta, jota ei voi millään keinolla tyynnyttää, ja vain täällä olen rauhallinen. Suurinta hupia minulle on kun istahdan Maikon kaapin ääreen ja katselen hänen leikkikalujaan ja järjestelen niitä uudestaan. Siirryn silloin niin täysin siihen aikaan kun ihana Maikoni oli suurin leikkikaluni. Tästä unesta herääminen on toki tuskallista, mutta itken kunnolla ja yritän nöyrästi mukautua väistämättömään.
Se miksen voi jättää Karhusuota, johtuu siitä että silloinhan Nikolai jäisi yksin, ja niin saa tapahtua vähemmän kuin koskaan. Tuo onneton ihminen on nyt taas entisessä pisteessä eikä mikään pysty repimään häntä hänen turtumuksestaan. Toivoin niin paljon tältä koettelemukselta, joka oli hänellekin niin tuskallinen. Toiveeni oli, kuten jo niin usein, hiekalle rakennettu, ja kuitenkin antaudun taas toiveelle, ja ehkä jälleen turhaan. Tunnette kaiketi maisteri Malisen (koska hän näyttää tuntevan Teidät), johon Nikolai tutustui kinkereillä (pian Maikon kuoleman jälkeen). Hänen tapansa opettaa lapsia miellytti Nikolaita, ja hän sai ajatuksen ehdottaa että tämä perustaisi tänne kansakoulun ja toimisi sen sen opettajana ja asuisi meillä. Hänkin suostui ehdotukseen, siihen pitää vain ensin saada konsistorin lupa, ja sitten hän haluaa myös vakuutuksen, että hänelle hyväksiluetaan palvelusvuodet. Sen verran kuin voin arvioida Malista yhden päivän perusteella, luulen että hänen seuransa olisi N:lle hyväksi, sillä hän kuuluu olevan luotettava kelpo mies, ankaran uskonnollinen muttei mikään pietisti. Hyvin pidetty seurakuntalaisten keskuudessa, jotka eivät voi kyllin ylistää häntä puhujana. Olisin hyvin iloinen, jos tämä suunnitelma toteutuisi, sillä tämä on ollut toiveeni jo niin pitkään. Setänne, joka esittelee anomuskirjeen konsistorille, on kuitenkin sitä mieltä että siitä ei ole vielä mitään tietoa, sillä korkeimmat kirkonmiehet aiheuttavat aina niin paljon hankaluuksia. Kovasti pahoittelisin epäonnistumista.
Kirjoittakaa minulle, mitä mieltä olette asiasta, ja jos muistatte Malisen, mitä mieltä olette hänestä? M. asuisi meidän luonamme, ja opetus tapahtuisi kolme kertaa viikossa vuorotellen Karhusuolla, Skyttälässä ja Perossa. Palkan maksaisivat osaksi talonpojat, osaksi Nikolai, mikä tekisi osapuilleen 200 ruplaa.
Toivoisin lisäksi että hän toimisi välillä Pockuksen kanssa, vanharouva muuten pystyy hankkimaan tälle kesäksi opettajan, jotta tämä vain pysyisi hänen luonaan. Rouva tosin sanoo, että pojan on määrä viettää kesällä vaihtelevasti viikko hänellä ja toinen meillä. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, kuinka viikko hänellä pitenee viikoiksi, ja olisi kyllä välttämätöntä että Pockus jäisi taas pidemmäksi ajaksi meidän luoksemme, sillä tämä kuukausi, jonka hän on viettänyt isoäidin luona ja kanssa, on taas pyyhkinyt pois Emeleuksen hyvän vaikutuksen. Toivomme, että hän voi pääsiäisen jälkeen jo muuttaa opettajan luo. Tänään odotan häntä kotiin, ja hän jää luoksemme perjantaihin asti, kun vanharouva ottaa hänet Saarelaan. En tiedä, miten minun pitää poikaparkaa viihdyttää, sillä ulkona sataa jatkuvasti ja on siksi niin likaista, ettei ympäriinsä juoksentelu ole yhtään hauskaa, ja sisällä hän kaipaa kauheasti sisarta, joka aina otti hoitajiensa kanssa osaa hänen leikkeihinsä, kun nyt hänellä on vain Johan käytettävissään. Minuun myös koskee yhä liian kipeästi kaikki mikä muistuttaa Maikosta, ja Pockus-paran on siksi tyydyttävä vain vakaviin puuhiin. Siksi ei olekaan mikään ihme, että hän on mieluummin Saarelassa, missä joka suhteessa nauttii vapaudestaan, mutta äidinsydän tuntee itsensä loukatuksi ja syrjityksi eikä ole minkään järkisyiden tyynnytettävissä. Te ette varmaankaan vietä pääsiäispyhiä vanhempienne luona, koska tie on huonontunut. Toivoin kaikessa hiljaisuudessa, että olisitte sitten voinut ehkä tehdä meillekin lyhyen vierailun!
Teidänkin perheenne on siis läpikäynyt huoltentäyteisen ajan! Jumalan kiitos että paljon on kestetty, ja haluamme toivoa että ajan myötä myös puute helpottaa. Ihmiselle voi tehdä kipeää että hänen hyvät, kunnioitettavat vanhempansa joutuvat vanhanakin kamppailemaan sen kanssa! Onko veljenne Torsten yhä Haminassa, ja onko Emélie käynyt Helsingissä? Kuinka iloinen olenkaan, että olette saanut Idestamista tosiystävän. Kunpa tämä ystävyys kestäisi, eikä mikään synkentäisi sitä! Toivottavasti Avellan on paranemaan päin? Täällä kerrottiin, että hän on Helsingissä kovasti liehitellyt Line Tollia. Hänkö on se valittu? Tolleja en olekaan ihan hiljattain nähnyt, sillä he ovat menneet Säkkijärvelle, en muista olenko kirjoittanut Teille että olen jo käynyt heillä kuolemantapauksemme jälkeen. Miten surullinen jälleennäkeminen se olikaan! Rouva Toll oli jo jalkeilla muttei pääse lainkaan toipumaan, koska murhe painaa häntä niin. He ovat ylipäätään kaikki yhä niin syvästi murheissaan eivätkä voi vielä lainkaan sopeutua raskaaseen menetykseensä. Kuinka se olisi mahdollistakaan! sillä nythän ne murheet vasta alkoivatkin. Kajander etsi heille pientä kortteeria. Hän olisi halunnut vuokrata kaksi huonetta ja keittiön anoppini luota, mutta tämä asuukin niissä itse, ja ehkä oli ihan hyväkin ettei hän saanut niitä! Myöhemmin on määrä ostaa huonekaluja ja erinäistä muuta tavaraa. Kun kuvittelee itsensä näiden onnettomien ihmisten asemaan, on väistämättä myönnettävä ”kuinka mitätön sinun surusi onkaan heihin verrattuna”. Jumala vain äitiraukkaa varjelkoon, silloin lapsilla on edes jokin tuki!
Viipurin-vierailustanne kesällä tulee surullinen. Kaikilla ystävillänne niin surullisia muutoksia, ja joka paikassa pelkkiä kyyneleitä tervetuliaisiksi. Ja kuitenkin olen niin kovin iloinen siitä, ja pelkään koko ajan että jokin este ehkä vie minulta tämänkin ilon! Jumala säilyttäköön Teidät terveenä, älkääkä menettäkö rohkeuttanne mikäli kaikki ei mene kuten toivottiin! Lopuksi lisään vielä: kunpa tuttavuus A:n kanssa johtaisi hyvään loppuun ja kehittyisi oikeaksi kihlaukseksi, mutta rakkaus saapuu vasta sitten.
Lähetän monet terveiset vanhemmiltani ja Rotheilta, viimeksimainituilla menee jo paljon paremmin. Fritz samoin pyytää lähettämään terveisiä, kuten myös Nikolai. Voikaa hyvin ja kirjoittakaa pian uskolliselle ystävättärellenne
Lilly Steven.
Original (transkription)
Den 25ten März 1861.
Theurer Freund!
Eben hab ich an Emèlie Björkstén
geschrieben, von der ich einen so
herzlichen theilnehmenden Brief erhielt,
und nun will ich Ihnen schreiben
und dancken, daß Sie sich meiner
so freundlich errinnern, ungeachtet
Sie so beschäftigt und nicht bei Stim-
mung sind; in Kummer und Trübsaal
da empfindet man doppelt den
Werth der Freundschaft, und kann
sich das Mitgefühl und die Theil-
nehme selbst nur schriflich äußern
ist es dennoch ein Trost. Sie ent-
schuldigen sich – daß Sie mir nichts
angenehmes, erheiterndes mitzutheilen
haben, ach mein Freund, daßstruket nochtillagt kann
solches, auf mich keinen wohlthuen-
den Einfluß haben, mein Gemüth
ist kranckhaft, reizbaar, nur ein Gegen-
|2|
stand feßelt meine Gedancken, denn
Tag für Tag fühl ich mehr und mehr
meinen schmerzlichen Verlust; so
lange die gute Emilie bei uns war,
so ging denn doch die Zeit bei weni-
gem vorwärts; nun will sie aber zum
Abendmahl gehen, woher sie uns hat ver-
laßen müßen; sie war wohl so freund-
lich, und wollte zu Getillagtstern wiederkommen,
doch konnte ich ihr Anerbieten nicht
annehmen, indem sie uns auch schon
hierstruket damit ein Opfer gebracht, da sie
einen ganzen Monat bei uns zuge-
bracht. Meine Eltern und Schwester
finden, daß ich auf einige Zeit aus
Karhusuo wegmüßte, dieses aber will,
und kann, ich nicht, denn wo ich auch
nicht bin, immer hab ich eine Sehnsucht,
eine Unruhe, die mit nichts zu beschwich-
tigen ist, und nur hier bin ich ruhig,
und die größte Zerstreuung für mich
wenn ich mich an Maiko ihren Schranck
setze und ihre SpielSachen beseh und wieder
in Ordnung stelle, ich versetze mich dann
|3|
so ganz in die Zeit wo meine lieb-
liche Maiko mein größtes Spielzeug war;
wohl ist das Erwachen aus diesem
Traume, ein schmerzliches, doch ich weine
aus und suche mit Ergebung in das
Unvermeidliche mich zu fügen.
Warum ich Karhusuo nicht verlaßen
kann geschieth deshalb, weil ja N: dann
allein bliebe, und dieses darf weniger
als je geschehen; der unglückliche
Mensch steth nun wieder auf dem
alten Punct und nichts vermag ihn
aus seiner Betäubung herauszureißen,
ich hoffte so viel von dieser Prüfung,
die ja auch so schmerzlich für ihn war;
doch meine Hoffnung war, wie so oft schon,
auf Sand gebaut; und dennoch, geb
ich mich jetzt wieder, einer Hoffnung
hin, und vielleicht abermahls vergeblich;
Sie kennen wohl den Magister Mal-
linen; (da er Sie zu kennen schien);
deßen Bekanntschaft machte Nicolay
auf einem KüläLuku, (kurz nach
Maiko ihrem Tode;) seine Art die Kinder
|4|
zu unterweisen, gefiel Nicolay, und
dieses brachte ihn auf den Gedancken
ihm den Vorschlag zu machen, hier
eine VolckSchule einzurichten und als
Lehrer Derselben bei uns zutillagt wohnen. Er ging
auch darauf ein, nur muß man erst
die Erlaubniß des Consistoriums dazu
haben, und dann will er auch die Zu-
sicherung haben, daß ihm die Dienst-
Jahre angerechnet werden. So viel ich
Mallinen nach dem einen Tag beur-
theilen kann, so glaub ich daß seine
Gesellschaft für N: eine Gute wäre,
denn ein solider braver Mann soll
er sein, streng religiös, doch kein
Pietist, und sehr beliebt bei der Gemeinde,
die ihn als Redner nicht genug preisen
kann. Sehr würde es mich freuen wenn
dieser Plan zu Stande käme denn
so lange schon ist dieses mein Wunsch
gewesen. Ihr Oncel der die Bittschrift ans
Konsistorium aufsetzt, meint aber, daß es
noch im weiten Felde wäre, indem die
hohe Geistlichkeit immer so viele Schwie-
rigkeiten macht. Sehr würde ich das Mißlingen
bedauern.
|5|
Schreiben Sie mir ihre Meinung hie-
rüber und wenn Sie sich Mallinen errin-
nern, wie er Ihnen gefällt? Bei uns
würde M wohnen, und drei mal wächent-
lich, tourweise in Karhusuo, Sküttälä,
und Pero würde der Unterricht statt-
finden; die Gage würden theilweise
die Bauern als Nicolay geben welche
ungefähr 200 Rb ausmachen würde.
Ich wünschte auch noch daß er mit Pocku
bisweilen sich abgeben würde, sonst
ist die Alte im Stande ihm einen
Lehrer zum Sommer zu nehmen, undstruket
damit er nur bei ihr bliebe; sie sagt
wohl, daß er im Sommer abwechselnd
eine Woche bei ihr, und die andre,
bei uns, zubringen soll; aus Erfah-
rung aber weiß ich, wie die Woche,
bei ihr, sich zu Wochen verlängert,
und wohl wäre es nothwendig daß
Pockus wieder eine längere Zeit bei
uns bliebe; denn dieser eine Monat
den er bei und mit der Großmutter
zugebracht, hat wieder den guten Einfluß
|6|
von Emeleus verwischt; wir hoffen
daß er nach Ostern schon zum Lehrer
ziehen kann; heute erwart ich ihn nach
Hause, und bleibt er bei uns bis Freitag
wo ihn die Alte nach Saarela nimmt.
Ich weiß nicht wie ich den armen
Jungen amüsieren soll, denn draußen
regnet es forwährend, und daher so schmut-
zig, daß es kein Vergnügen ist herumzu-
laufen, und in den Zimmern ver-
mißt er sehr die Schwester, die mit
ihren Wärterinnen immer an seinen
Spielen theilnahm, wärend ihm jetzt
nur Johan zu Gebothe steth; auch
greift mich alles noch zu sehr an was
an Maiko errinnert, und muß sich der
arme Pockus daher nur mit erntillagtsten Be-
schäftigungen begnügen; daher ist es
wohl auch nicht zu verwundern
daß er lieber in Saarela ist, wo er
in jeder Hinsicht seine Freiheit genießt
das Mutter Herz fühlt sich aber doch belei-
digt und zurückgesetzt und läßt sich
von keinen VernunftGründen beschwichtigen.
|7|
Sie werden wohl die OsterFeierTagen
nicht bei ihren Eltern zubringen können
da die Bahn im Abgehen ist; ich
hoffte im Stillen, daß Sie auch uns
dann, vielleicht einen kurzen Besuch
hätten machen können! Ihre Familie
hat also auch eine sorgenvolle Zeit
durchgemacht! Gott lob daß einiges
überstanden, und wollen hoffen daß
mit der Zeit auch dem Mangel, ab-
geholfen wird; es kann einem wohl
wehe thun, daß Ihre guten achtungs-
werthen Eltern selbst im Alter noch
damit zu kämpfen haben!
Ist Ihr Bruder Torsten noch in Fridrichs-
haven und hat Emèlie Helsingfors besucht?
Wie freu ich mich daß Sie in Idestam
einen wahren Freund gefunden; mög-
te diese Freundschaft Bestand haben,
und durch nichts getrübt werden!
hoffentlich ist Avellan in der Beßerung?
hier wurde erzählt daß er in Helsing-
fors Line Toll sehr den Hof gemacht,
ist sie die Auserkohrene? Tolls hab ich
|8|
nicht so neulich gesehen, indem sie nach
Säkjärwi gereist, ich kann mich nicht besinnen
ob ich Ihnen geschrieben, daß ich sie nach
unserm Trauer Fall schon besucht.
Welch ein trauriges Wiedersehen war das!
Madame Toll ging schon auf, kann aber
gar nicht zu Kräften kommen, da der
Kummer sie so daniederdrückt; sie sind
überhaupt Alle noch tief betrübt und können
sich noch gar nicht in ihren schweren Verlust
finden; wie wäre daß auch möglich! denn
nun fangen ja erst die Sorgen an; Kajan-
der suchte ihnen ein kleines Quartier; unter
andern wollte er die zwei Zimmer als
Küche bei meiner Schwiegermutter für sie
miethen; sie bewohnt sie aber selbst, und war
es vielleicht eben so gut, daß er sie nicht erhielt!
später sollen Möbeln als verschiedenes andre
verkauft werden. Wenn man sich in
die Lage dieser unglücklichen Menschen
denckt,tillagt da muß man unwilkührlich sich gestehen
”wie gering ist dein Kummer gegen den
ihrigen”. Gott erhalte nur die arme Mutter,
dann haben die Kinder doch ein Stüze!
Daß wird im Sommer ein trauriger Besuch
|9|
in Wiburg für Sie werden. Bei allen
Ihren Freunden, so traurige Verände-
rungen, und überall nur Trähnen zum
bewillkommnen; und doch freud ich mich
so sehr darauf, und bin immer Angst
daß irgend ein Hinderniß mich vielleicht
auch um diese Freude bringt! Gott erhalte
Sie nur gesund, und verlieren Sie nicht
den Muth wenn auch nicht allestillagt so geth, wie man
es wünschte! Zum Schluß füg ich noch hinzu:
mögte die Bekanntschaft mit A. zu einem guten
Ende führen, und es zu einer wirklichen Verlobung
sich gestalten, dann soll aber erst die Liebe sich einfinden.
Von meinen Eltern als Rothes soll ich Sie viel-
mals grüßen, bei Letzteren geth es schon viel beßer.
Fritz bittet ebenfalls um seinen Gruß so wie
auch Nicolay. Leben Sie wohl und schreiben
Sie bald Ihrer treuen Freundin
Lilli Steven.
Den 25 mars 1861.
Dyre vän!
Jag har just skrivit till Emilie Björkstén. Från henne fick jag ett så hjärtligt och deltagande brev, och nu vill jag skriva till Er och tacka för att Ni tänker så vänligt på mig, oaktat att Ni är så upptagen och inte vid gott humör. I sorger och bedrövelse upplever man vänskapens värde dubbelt så starkt. Och trots att medkänslan och deltagandet bara kan yttras skriftligt så är det en tröst ändå. Ni ber om ursäkt att Ni inte har någonting trevligt och uppmuntrande att berätta, ack min vän, sådant kan inte ännu ha en välgörande inverkan på mig. Mitt sinne är sjukligt, retligt, bara ett föremål binder mina tankar. Från dag till dag känner jag mer och mer av min smärtsamma förlust. Så länge den goda Emilie var hos oss gick tiden långsamt framåt. Men nu vill hon gå till nattvarden och därför måste hon lämna oss. Hon var nog så vänlig och ville komma tillbaka igår. Jag kunde dock inte anta hennes erbjudande. Hon har redan gjort så många uppoffringar för oss då hon stannade hos oss i en hel månad. Mina föräldrar och min syster tycker att jag borde åka bort från Karhusuo på en tid. Men det vill och kan jag inte. Oavsett var jag än befinner mig, jag känner alltid en längtan, en oro som ingenting kan lugna. Bara här är jag lugn. Och att sätta mig vid Maikos skåp, att titta på hennes leksaker och att ordna dem igen är min största förströelse. Då förflyttar jag mig helt till den tiden då min rara Maiko var min största leksak. Det är nog smärtsamt att vakna ur denna dröm men jag gråter ut ordentligt och försöker ödmjukt foga mig i det oundvikliga.
Varför jag inte kan lämna Karhusuo har att göra med Nikolai som ju i så fall skulle stanna ensam kvar. Och detta får inte ske och det är viktigare än någonsin. Den olyckliga människan står nu på samma gamla punkt igen och ingenting förmår honom att ryckas ur sin bedövning. Jag hoppades så mycket av denna prövning som ju också var smärtsam för honom. Min förhoppning var dock, som så ofta förr, byggd på sand. Men ändå hänger jag mig åt en förhoppning nu igen, kanske återigen förgäves. Ni känner väl magister Malinen (han verkar nämligen känna Er); Nikolai gjorde hans bekantskap på ett husförhör, (kort efter Maikos död); Nikolai gillade hans sätt att undervisa barn och så kom han på tanken att göra honom ett förslag, nämligen att inrätta en folkskola här och att vara skolans lärare och att bo hos oss. Han gick också med på det. Men först måste man ha tillåtelse till det från konsistoriet. Och han vill också ha tillförsäkran om att tjänsteåren räknas honom till godo. Det lilla som jag efter en dag kan säga om Malinen är att jag tror att hans sällskap skulle vara bra för Nikolai. Han skall vara en pålitlig och redbar man, strängt religiös utan att vara pietist, och mycket omtyckt i församlingen som inte kan prisa honom nog. Det skulle glädja mig mycket om denna plan skulle förverkligas då det varit mitt önskemål sedan länge. Er onkel uppsätter böneskriften till konsistoriet, men han tycker att det ännu ligger i vida fältet då det höga prästerskapet alltid gör så många svårigheter. Ett misslyckande skulle vara mycket beklagligt tycker jag.
Skriv mig Er åsikt om detta och om Ni kommer ihåg Malinen, vad tycker Ni om honom? Malinen skulle bo hos oss och tre gånger i veckan skulle undervisningen äga rum, turvis i Karhusuo, Skyttälä och Pero. Arvodet skulle betalas dels av bönderna, dels av Nikolai och skulle ligga runt 200 rubel.
Jag skulle också önska att han ibland skulle befatta sig med Pockus. Den Gamla är annars i stånd att anställa en lärare för honom mot sommaren, bara för att ha honom kvar. Hon säger nog att han skall vara omväxlande en vecka hos henne och en vecka hos oss på sommaren. Men jag vet av erfarenhet att veckan hos henne förlängs till veckor, och det vore nog nödvändigt att Pockus skulle stanna en längre tid hos oss igen. Den ena månaden som han tillbringade hos och med sin farmor har nämligen utplånat Emeleus goda inflytande igen. Vi hoppas att han redan efter påsk kan flytta till läraren. Idag väntar jag honom hem och han stannar hos oss till fredag då den Gamla hämtar honom till Saarela. Jag vet inte hur jag skall roa den stackars pojken. Ute regnar det utan uppehåll och därmed är det så smutsigt att det inte är roligt att gå omkring. Och inne i rummen saknar han sin syster så mycket. Hon och hennes skötare deltog alltid i hans lekar, nu däremot står bara Johan till hans förfogande. Dessutom angriper mig ännu allt som påminner om Maiko och därför måste den stackars Pockus nöja sig med allvarliga sysselsättningar. Därför är det inte förvånansvärt heller att han hellre är i Saarela, där han i alla avseenden njuter av sin frihet. Men modershjärtat känner sig ändå sårat och tillbakasatt och låter sig inte lugnas av förnuftsorsaker. Ni kan väl inte tillbringa påskhelgdagarna hos Era föräldrar då väglaget blivit sämre. I tysthet hade jag hoppats att Ni kanske hade kunnat göra ett kort besök hos oss också! Er familj har alltså också gått igenom en sorgfylld tid! Gudskelov, mycket är överståndet och vi vill hoppas att också bristen avhjälps med tiden. Det gör en ont att Era aktningsvärda föräldrar även långt upp i åldern måste tampas med den saken! Är Er bror Torsten ännu i Fredrikshamn och har Emelie besökt Helsingfors? Vad det gläder mig att Ni funnit en sann vän i Idestam. Måtte denna vänskap bestå och måtte ingenting grumla den! Avellan är förhoppningsvis på bättringsvägen? Här berättades det att han ivrigt uppvaktade Line Toll i Helsingfors, är hon den utvalda? Tolls har jag inte sett på länge då de rest till Säkjärvi. Jag kan inte minnas om jag skrivit till Er att jag redan besökt dem en gång efter dödsfallet i vår familj. Vilket sorgligt återseende det var! Madam Toll kunde redan stiga upp men hon kommer inte till krafter igen då sorgen tynger henne. Överlag är alla ännu djupt bedrövade och de kan inte alls finna sig i sin svåra förlust. Och hur skulle det vara möjligt! Sorgerna börjar ju nu först. Kajander letade efter en liten bostad för dem, bland annat ville han hyra de två rummen samt kök hos min svärmor. Men de bebos av henne själv och det var kanske lika så bra att han inte fick dem! Senare skall möbler och olika andra saker säljas. Då man försätter sig i dessa olyckliga människors läge måste man ovillkorligen erkänna för sig själv att ”hur små är dina bekymmer i jämförelse med deras”. Måtte Gud bevare den stackars modern, så att barnen åtminstone har ett stöd! För Er blir det ett sorgligt besök i Viborg på sommaren. Så sorgliga förändringar hos alla Era vänner, och överallt bara tårar som välkomnar Er; och ändå ser jag mycket framemot Ert besök, och jag är alltid så orolig att något hinder kanske också berövar mig denna glädje! Måtte Gud bara bevara Er frisk. Och tappa inte modet ifall allt inte går som man skulle önska! Till slut tillägger jag ännu: måtte bekantskapen med A. leda till ett gott slut, och måtte den formas till en verklig förlovning, men kärleken skall infinna sig först då. Jag skall hälsa Er från mina föräldrar och Rothes. Hos sistnämnda går det mycket bättre redan. Fritz bad mig skicka sin hälsning och Nikolai likaså. Farväl och skriv snart till Er trogna väninna
Lilly Steven.