16.9.1860 Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
16. syyskuuta 1860
Kallis ystävä!
Parhaat kiitokseni viime kirjeestänne, johon olen hiukan epäröinyt vastata, koska erinäiset syyt ovat olleet esteenä. Haluan palata siihen Helenan-päivään, josta alkaen meillä on tapahtunut erinäisiä asioita. Matikainen oli edellisiltana säikäyttänyt meidät tulollaan. Hänen oli määrä tuoda Nikolai Ihantalaan erittäin kiireellisesti, sillä Kostja oli jo joitakin päiviä sairastanut punatautia ja äkisti huonontunut niin paljon, että hänen toipumistaan jo epäiltiin. Jotta voisi nähdä sairasta useammin, Steven toivoi saavansa tämän Saarelaan. Nikolain oli määrä toimeenpanna kuljetus ja Enebergin muuttaa siksi aikaa Pockuksen kanssa Karhusuolle. Kaiken tämän oli määrä tapahtua Helenan-päivän jälkeen, sillä anoppini toivoi että H:n-päivää vietettäisiin. Vieraitakin oli saapuvilla: Boje, Mollerus, Bandholzenit ja Stevenit (viimeksi mainitut tätä hetkeä varten valitut ystävät), ja ihmisten väsyneinä haukoteltua oli tästäkin päivästä taas selvitty.
Seuraavana päivänä lähdin matkaan E:n ja P:n kanssa, N. taas matkasi Ihantalaan. Kostjan siirtäminen ei tullut kysymykseen, sillä kun käännekohdasta oli selvitty, hän voi jo paremmin, mutta E. ja P. ovat yhä vielä täällä, sillä olimme edellisen viikon Romsissa ja E:n oli jäätävä lasten kanssa perjantaihin asti, koska täällä oli kaikki hirveässä kunnossa, kun salia korotettiin, kuten myös korjattiin kaikki uunit.
Vanharouva vaikuttaa kuitenkin olevan vihainen siitä, että emme käyneet tapaamassa häntä neljääntoista päivään, sillä hän lähetti eilen aivan odottamatta kirjakaapin samoin kuin kaikki P:n vaatteet, ilmoittamatta meille sanallakaan. Vaikuttaa siltä kuin hänen tarkoituksensa olisi että herrat jäävät meille, olisin jo siihenkin tyytyväinen, sillä hartain toiveeni on nähdä poikaraukkani mitä pikemmin sitä parempi, poissa tästä vahingollisesta ilmapiiristä, näyttää myös siltä että toiveeni että poika tulisi talvella jo Helsinkiin, toteutuisi, sillä niin Eneberg kuin Alexandrakin ovat ilmaisseet siitä näkemyksensä, ja siitä on kyllä täytynyt olla puhetta myös anoppini ja Nikolain välillä, vaikka Nikolai on – kuten tavallista – jättänyt minut siitä tietämättömäksi, piittaamatta levottomuudestani ja huolestani, joita olen niin kipeästi kokenut ja joista niin usein puhunut hänelle. No, tämähän ei ole ensimmäinen kerta eikä Herra paratkoon tule valitettavasti olemaan viimeinenkään! Huomenna aiomme matkata kaikki Saarelaan, eikä tämä vierailu varmaan suju ilman kiivasta ukkosmyrskyä.
Nikolai tosin haluaa jäädä pois ja tehdä vakuutusmatkan, mutta E. ja minä teemme parhaamme saadaksemme hänet mukaan. Olen kovin kiitollinen Enebergille siitä, että hän on muutaman kerran tukenut minua toiveissani, ylipäätään olen tehnyt hänestä sen havainnon, että vaikka hän voi usein olla karkea tylyyteen asti, niin hänellä on kuitenkin kunnollinen kelpo luonne, mutta hänen suurimmat vikansa ovat hänen oikkunsa, joita vain pitää vältellä – silloin hänen kanssaan kyllä tulee toimeen. Hän tuli juuri, joten hyvää yötä, seuraavalla kerralla jatkoa. Silloin saatte kirjeen myös E:ltä.
Maanantai-iltana!
Saarelaan menostamme ei tullutkaan tältä päivältä mitään, sillä Nikolain tahto pääsi nytkin voitolle, kuten aina, ja hän lähti Saarelan sijaan Heinjoelle. Pocku kuitenkin haettiin aamulla Saarelaan, missä juhlitaan Kostjan syntymäpäivää, ja olemme kovin uteliaita lähetetäänkö hänet huomenna takaisin vai vaaditaanko Eneberg takaisin, mistä hän olisi kovin onneton, sillä hän myönsi viihtyneensä meillä mainiosti eikä hänellä olisi minkäänlaista halua palata takaisin.
Nikolaikin tulisi kaipaamaan Enebergiä kovasti, sillä hänellä on tästä suurta apua ikuisissa kirjoitustöissään ja hän myös keskustelee hyvin mielellään tämän kanssa. Itsekin tulisin luullakseni samoin kaipaamaan häntä, tai ellen nyt suorastaan kaipaamaan niin koen kuitenkin, että minulle tekee hyvää että hän on täällä, sillä ilman häntä – kun en yleensäkään ole kovin iloisella mielellä, tekee synkkä syksy minusta tavallisesti vieläkin synkemmän, etenkin kun – kuten nyt – olen taas sen onnettoman ihottuman piinaama; siksi Enebergin läsnäololla on minuun tervehdyttävä vaikutus, sillä hän tempaisee minut usein synkistä mietteistäni, jotka vain vahingoittavat minua. Toivoisinpa että minulla olisi niinä hetkinä sitä viime kirjeessänne mainitsemaanne rohkeutta. Toisinaan ilmenee sellaista, ei sellaista Teidän mainitsemaanne jaloa vaan ennemminkin tylsää alistumista, johon liittyy ahdistava tietoisuus siitä, että sitä on enemmän tai vähemmän itse aiheuttanut itselleen tämän kohtalon.
Mutta – mitä minä puhunkaan – ei tämä kuitenkaan ihan niin lohdutonta ole, onhan tulevaisuudella minullekin valoisia puolia, joita toivon aikanaan löytäväni rakkaiden lasteni onnesta. Yksinomaan tämä toive kannattelee minua ja tekee elämästäni elämisen arvoisen. Älkää huolestuko tästä, ei tilanne meillä ole sen vuoksi ollut pahempi, vaan jopa päinvastoin – hieman parempi, se oli vain tarve jota niin usein tuntee, oli hengähdettävä vuodattamalla sydäntään, ja tämä on aina asianlaita kun voin huonosti, ja kun se on ohi niin olen taas myös kärsivällisempi ja rauhallisempi. Tämä on nyt neljäs vuosi kun olen sairastanut ja koska, Haapsalua lukuun ottamatta, lääkäri ei ole aikaansaanut paranemista, niin haluan nyt yrittää olla käyttämättä mitään. Pahemmaksihan tämä ei voi mennä mutta ehkä paremmaksi. Steven tosin ei tule olemaan ratkaisuuni tyytyväinen, mutta se on minulle yhdentekevää.
Tiistaiaamuna.
Minulle tuli eilen este kirjeen loppuunkirjoittamisessa, joten teen sen nyt. En ole vielä sanonut mitään päätöksestänne. En hämmästynyt siitä, sillä pidin sitä lähes selviönä, ja lisään vain että toivotan kaikesta sydämestäni onnea valitsemallanne tiellä, ennen kaikkea että onnistuisitte toteuttamaan jalot, hyväätarkoittavat pyrkimyksenne, sillä tiedän että se on korkein tavoitteenne. Myös vanhempani ja sisarukseni toivottavat Teille onnea ja siunausta tulevaan vaikutuspiiriinne. Vanhemmat muuttavat ilokseni jo tänään kaupunkiin. Vanhukset ovat nyt aivan yksin, sillä Fritz aikoo viettää talven uudessa talossaan ja Lisa lähti Andruškan kanssa, joka oli täällä kaksi viikkoa, Pietariin, missä vuokraa huoneen täysihoitolasta, todennäköisesti yhdessä toisen siskon kanssa, ja sitten isä tuo nuorimman tyttären tänne vanhemmille, mihin tämä jää siihen asti kun Lisa lopettaa kurssinsa ja tulee sitten hänen tilalleen.
Näin olen nyt käynyt läpi kaikki uutiseni, kaupungissa huvitellaan ja tanssiaiset ja nuorison järjestämät iltamat seuraavat toisiaan, missä keväällä konfirmoidut tytöt ottavat ensimmäiset paikat, kuten myös Sjömanit ja Tollit. Viimeksi mainittuja en ole nähnyt aikoihin mutta aion lähipäivinä käydä tapaamassa heitä, kun menen kaupunkiin, sillä siellä pidetään suurenmoiset markkinat. Maiko on terve ja iloinen ja antaa raikuvan äänensä kuulua pitkin päivää. Hän on kovasti ystävystynyt Enebergin kanssa ja kokonaan unohtanut vanhan sulhasensa. Niinhän se menee, ystäväni, poissa silmistä poissa mielestä, mutta ei hän sen vuoksi jätä lähettämättä Leo-sedälle paljon terveisiä nähdessään minut kirjoituspuuhissa.
Ja nyt voikaahan hyvin – kunpa Helsingin ilmanalalla ja ihmisillä olisi Teihin hyväätekevä vaikutus ja tapaisin ystäväni talvella terveenä ja seesteisenä. Pockulta minun pitäisi vielä lähettää sydämelliset terveiset, ette liioin saa luulla että N:lla on pitkään vaitioloonsa jokin vakavampikin syy, hänen mukavuudenhalunsa on se ainoa syy, erityisesti nyt kun hänen on kirjoitettava papereitaan.
Älkää unohtako helsinkiläisten ystävienne takia minua ja kirjoittakaahan oikein pian Teitä päivittäin kaipaavalle ystävättärellenne
Lilly.
Teidän ei pidä ihmetellä lukuisia virheitäni, sillä olen tänä aikana rajoitettuna vain makuuhuoneeseeni ja siellä keskittymistä haittaa sekä lasten pitämä että keittiöstä kantautuva melu.
Original (transkription)
Den 16ten September 1860.
Theurer Freund!
Meinen besten Danck für Ihren
letzten Brief, mit deßen Beant-
wortung ich etwas gezögert, indem
verschiedene Gründe mich davon
abhielten. Ich will zum Hele-
nen Tage zurück gehen, seid
welcher Zeit sich verschiedenes
bei uns zugetragen. Den Abend
vordem, wurden wir durch Mat-
tikain seine Ankunft erschreckt,
der mit der größten Eile,
Nicolay nach Ihantalo bringen
solltem, indem Kostä, schon seid
einigen Tagen an der Ruhr er-
kranckt, sich plötzlich so verschlim-
merte daß man an sein Auf-
kommen verstruketzweifelte; um den
Krancken öfterer sehen zu können
wünschte nun Steven den Krancken
|2|
in Saarela zu haben welche Trans-
portierung Nicolay bewerckstelligen sollte
indeßen sollte Eneberg mit Pocku
ziehen nach Karhusuo. Dieses alles
sollte nach dem Helenen Tage ge-
schehen, denn meine Schwieger-
mutter wünschte daß der H:Tag
gefeiert würde. Gäste fanden sich
auch ein: Boje, Mollerus, Bandhol-
zens und Stevens (Letztere für den Au-
genblick die erklarstruket auserwählten Freunde)
und nachdem man sich müde gegähnt
war auch dieser Tag wieder überstanden.
Den Tag darauf machte ich mich mit
E: und P: auf, während N: nach Ihantalo
fuhr. Kostä sein Übersiedelung kam
aber nicht zu Stande denn die
Krisis war überstanden und er war
beßer, inzwischen sind aber E: u P:
noch immer hier denn die ver-
gangene Woche waren wir in
Romsi u E: mit den Kindern muß-
ten bis zum Freitatillagtg bleiben, indem
hier eine fürchterliche Wirtschaft war
da die Lage des Saales gehoben
so wie auch alle Öfen einer Reparatur untergin-
gen.
Die Alte scheint aber böse zu sein
daß wir in vierzehn Tagen sie nicht
besucht, denn gestern schickt sie
auf einmal den Bücherschrank
so wie auch alle Kleider von P:
ohne uns ein Wort sagen zu laßen,
es scheint als ob ihre Meinung
wäre, die Herrn bei uns zu laßen,
ich wäre schon damit zufrieden
denn mein sehnlichster Wunsch ist:
je eher je lieber meinen armen
Jungen aus dieser schädlichen Athmos-
phäre entfernt zu sehen, auch scheint
es, als ob meine Hoffnung, daß er im
Winter schon nach Helsingfors kommt,
sich realisiren würde, denn sowohl
Eneberg als Alexandra, haben sich da-
rüber geäußert, und muß es wohl
zwischen meiner Schwiegermutter
und Nicolay zur Sprache gekommen
sein obgleich er wie gewöhnlich
mich darüber in Unkenntniß gelaßen
ungeachtet meiner Unruhe und Sorge
die ich so lebhaft empfunden und
über die ich mich so oft gegen ihn
ausgesprochen doch, es ist ja nicht das
|4|
erste mal und wird wohl leider
Gottes auch nicht das letzte mal sein!
Morgen dencken wir alle nach
Saarela zu fahren und wird dieser
Besuch wohl nicht ohne eine tüchti-
ges Donnerwetter ablaufen.
Nicolay will sich wohl davon los
machen und eine Aßurense Reise
vornehmen doch E: und ich, thun
unser möglichstes um ihn mit-
zubekommen. Ich bin Eneberg sehr
danckbar, daß er mich so man-
ches mal in meinen Wün-
schen unterstüzt, überhaupt hab ich
an ihm die Erfahrung gemacht,
daß: obgleich er oft, bis ins Unzarte grob
sein kann so hat er doch einen
braven gediegenen Charackter, sein
größter Fehler sind aber Launen, Denen
soll man nur ausweichen – dann
kommt man schon mit ihm
zu Recht, da kommt er eben
drum gute Nacht nächtens
folgt die Fortsetzung, dann
erhalten Sie auch von E: einen Brief.
Montag Abend!
Aus unserer Fahrt nach Saarela
wurde für heute nichts, denn wie
immer, war auch jetzt Nicolay sein
Wille, der siegende und anstatt nach
Saarela, fuhr er nach Heinjoki. Pocku
wurde aber heute Morgen, nach
Saarela abgeholt, wo Kostä sein Ge-
bursTag gefeiert wird, und sind wir
sehr neugierig ob er morgen zurück
geschickt wird, oder ob Eneberg zurück
gefordert wird, worüber er höchst un-
glücklich wäre, denn er gestand
daß er sich bei uns sehr wohl
fühlte und durchaus keine Lust
hätte zurückzukehren. Nicolay wür-
de ihn auch sehr vermißen, denn
er hat bei seinen großenstruket ewigen
Schreibereien, eine große Hülfe an
ihm und conversiert außerdem sehr
gerne mit ihm. Ich würde ihn
glaub ich ebenfals vermißen,
oder wenn nicht gerade vermißen,
so fühl ich doch, daß es mir
gut thut, daß er hier ist, denn
|6|
ohnedem – nicht von der heitersten
Stimmung macht mich der traurige
Herbst gewöhnlich noch trüber beson-
ders wenn ich wie jetzt, wieder
von dem unglücklichen Ausschlag
geplagt bin; deshalb ist für mich
seine Gegenwart heilsam, denn sie
entreißt mich oftmahls ausstruket meinen
trübsinnigen Grübeleien, die mir
nur schaden. Ich wünschte – Ihren
im letzten Briefe ausgesprochenen
Muth, in solchen Stunden, zu besitzen;
es stellt sich wohl auch zu Zeiten
solch einer ein, doch nicht von
der edlen Art die Sie geäußert
es ist mehr eine stumpfe Resigna-
tion, zu der sich noch das drückende
Bewußtsein gesellt, daß man mehr
oder weniger sich selbst dieses Schick-
saal zugezogen. Doch – was sag ich –
es ist ja denn doch nicht so sehr
drückendstruket trostlostillagt die Zukunft hat ja auch
für mich noch lichte Seiten, die ich
einst, in dem Glücke meiner theuren Kin-
der zu finden hoffe; diese Hoffnung ist es
nur die mich erhält und mir das Leben wünschens-
werth macht. Nehmen Sie sich dieses nicht
|7|
zu Gemüthe, es ist deshalb bei uns
nicht schlimmer gewesen, im Gegen-
theil sogar – etwas beßer, es war
nur ein Bedürfniß daß sich so
oft gefühlt, endlich in einer Her-
zens-Ergießung Luft machen mußte,
und dieses ist immer dann der Fall
wenn ich unwohl bin ist es über-
standen, so bin ich auch wieder
geduldiger und ruhiger. Es ist jetzt
ins vierte Jahr daß ich erkranckte
und da außer Habsaatillagtl, der Arzt keine
Beßerung bewirckt hat, so will ich
jetzt versuchen, nichts, zu gebrauchen,
schlimmer kann es nicht werden, viel-
leicht aber beßer. Steven wird wohl
mit meinem Entschluß nicht zu-
frieden sein doch, das ist mir gleich.
Dienstag Morgen. Gestern wurde ich
im Beenden meines Briefes
verhindert und will ich es daher jetzt
thun. Ich habe noch nichts über Ihren
Entschluß geäußert, er hat mich nicht
in Erstaunen gesetzt denn ich hab
es beinahe, vorausgesetzt und füge
nur noch hinzu daß ich Ihnen von ganzen
|8|
Herzen Glück, in Ihrer erwählten Lauf-
bahn wünsche, vor allem, daß es Ihnen
gelingen möchte, Ihrer edlen wohl-
meinenden Absichten, in Ausführung
zu bringen, denn daß dieses Ihr
höchstes Ziel ist, daß weiß ich. Auch
meine Eltern und Geschwister wünschen
Ihnen Glück und Segen in Ihrem
künftigen WirkungsKreise. Die Eltern
zietstrukethen zu meiner Freude schon heute
zur Stadt. Die beiden Alten sind
jetzt ganz allein, denn Fritz wird
in seinem neuen Hause überwin-
tern, und Lise fuhr mit Andruscha
der zwei Wochen hier war
nach Petersburg wo sie in eine Pension
abgegeben wird, wahrscheinlich mit der
andern Schwester, und dann bringt
der Vater die Jüngste her zu den
Eltern, wo sie so lange bleiben soll,
bis Lise ihren Kursus beendigt, und dann
an ihrer statt einzutillagttreten. Hiermit hab ich
nun alle meine Neuigkeiten
herausgekramt, in der Stadt amü-
siert man sich und Bälle als von
jungen Leuten arrangierte Soirées
wechseln einander ab, wo die im
|9|
Frühjahr confirmirten jungen Mädchen
die ersten Plätze einnehmen, als
auch Sjömans und Tolls. Letzere hab
ich lange nicht gesehn ich werde
sie aber in diesen Tagen besuchen,
wo ich zur Stadt will, indem bei
uns der großartige Markt stattfindet.
Maiko ist gesund und munter und
läßt ihre klingende Stimme den
ganzen Tag ertönen; sie hat sich mit
Eneberg sehr befreundet und hat ihren
alten Sulhane ganz vergeßen; so
geth es mein Freund, aus den Augen
aus dem Sinn, deswegen aber un-
terläßt sie doch nicht, als sie mich beim
schreibentillagt sah, ihre paljo terweksi dem oncel Lejo
zu schicken. Und nun leben Sie wohl –
möchte die Helsingforses Luft als
Menschen wohlthuend auf Sie wircken
und ich im Winter meinen Freund
gesund und heiter vorfinden.
Von Pocku sollte ich Sie noch herzlich
grüßen, auch sollen Sie N: seinem
langen Stillschweigen keinen ernsten
Grund zuschreiben, seine Bequemlichkeit
ist der einzige Grund, besonders jetzt
wo er seine Papiere zu schreiben hat.
Vergeßen Sie über Ihre Helsingfor-
ser Freunde nicht meiner und
schreiben Sie recht bald Ihrer Sie
täglich vermißenden
Freundin Lilly.
Sie sollen sich über meine vielen
Versehn nicht wundern denn diese
Zeit bin ich nur auf mein Schlafzimmer
beschränckt und da bringt ein der Kin-
der- als Küchen-Lärm wohl aus der Contenance.
Den 16 september 1860.
Dyre vän!
Mitt bästa tack för Ert senaste brev vars besvarande dröjt lite då olika anledningar hindrat mig. Jag vill gå tillbaka till Helenedagen. Sedan den dagen har det skett en del saker. Kvällen innan överraskades vi av Mattikains ankomst. Han skulle i största hast föra Nikolai till Ihantala då Kostja, som redan i några dagar varit sjuk i rötsot, plötsligt blivit mycket sämre och man tvivlade om hans tillfrisknande. För att oftare kunna se den sjuke önskade Steven att han skulle föras till Saarela och denna transport skulle verkställas av Nikolai. Samtidigt skulle Eneberg och Pockus flytta till Karhusuo. Allt detta skulle ske efter Helenedagen då min svärmor önskade att dagen skulle firas. Det kom också några gäster: Boije, Mollerus, Bandholzens och Stevens (sistnämnda är för ögonblicket de utvalda vännerna). Och efter att man gäspat sig trött var också denna dag överstånden. Dagen efter gav vi – jag, Eneberg, Pockus – oss av medan Nikolai åkte till Ihantala. Kostjas överflyttande blev dock inte av då krisen var över och han mådde bättre. Emellertid är Eneberg och Pockus ännu här eftersom vi var i Romsi förra veckan, och Eneberg och barnen måste stanna där till fredag. Här var nämligen ett fruktansvärt liv då salen höjdes och dessutom reparerades alla ugnar. Men den Gamla verkar vara arg då vi inte besökt henne på fjorton dagar. Igår skickade hon helt plötsligt bokskåpet och Pockus samtliga kläder. Utan att meddela oss. Hon tycker tydligen att herrarna skall stanna hos oss. Jag vore nöjd med det då min högsta önskan är: att få min stackars pojke bort från denna skadliga atmosfär, ju tidigare desto bättre. Det verkar också som om min förhoppning, att han kommer till Helsingfors redan i vinter, realiseras. Såväl Eneberg som Alexandra har sagt något om det, och det måste väl också ha kommit på tal mellan min svärmor och Nikolai, fastän han som vanligt inte lät mig veta något. Utan hänsyn till min oro och mina sorger som jag känt så livligt och som jag så ofta nämnt för honom. Men det var ju inte första gången, och gunås har det inte varit sista gången heller! I morgon tänker vi alla åker till Saarela och detta besök kommer knappast avlöpa utan en ordentlig skur av ovett. Nikolai vill nog slippa det och vill göra en assuransresa, men Eneberg och jag gör vårt yttersta för att få med honom. Jag är mycket tacksam mot Eneberg att han ibland stöder mig i mina önskningar. Överlag har jag märkt att han, fastän han ofta kan vara grov ända till ofinkänslighet, har en hederlig, nobel karaktär. Hans största fel är hans nycker som man bara behöver undvika – då kommer man bra överens med honom. Han har just kommit. Därför, god natt, snart kommer fortsättningen. Då får Ni också ett brev från Eneberg.
Måndag kväll!
Idag blev vår resa till Saarela inte av. Också denna gång segrade som vanligt Nikolais vilja och istället för till Saarela åkte han till Heinjoki. I morse hämtades dock Pockus till Saarela, där Kostjas födelsedag firas. Vi är mycket nyfikna om han skickas tillbaka imorgon eller om Eneberg beordras tillbaka vilket han vore högst olycklig över. Han förklarade nämligen att han trivts mycket bra hos oss och att han inte alls har lust att återvända. Nikolai skulle också sakna honom mycket då Eneberg är honom till stor hjälp vid hans eviga skrivelser. Dessutom konverserar han väldigt gärna med honom. Och jag tror att jag också skulle sakna honom, eller om inte sakna, så känner jag dock att det är bra för mig att han är här. Utan det – generellt inte av det muntraste sinnelaget blir jag vanligtvis ännu sorgsnare av den dystra hösten. Framför allt då jag återigen plågas av det olycksaliga utslaget, som sagt är fallet nu. Därför är hans närvaro hälsosam för mig. Den rycker mig bort från mina svårmodiga grubblerier som bara är skadliga för mig. Jag hade önskat att jag i sådana stunder skulle äga Ert mod som nämndes i det senaste brevet. Ett sådant mod infinner sig väl också efter ett tag men inte av den ädla sorten som Ni nämnde utan det handlar mer om en trött resignation. Till den sällar sig ännu den betungande medvetenheten om att man dragit på sig detta öde mer eller mindre själv. Men – vad säger jag – det är ju ändå inte så tröstlöst. Också för mig har framtiden ännu ljusa sidor som jag någon gång hoppas finna i mina kära barns lycka. Det är enbart detta hopp som uppehåller mig och som gör att livet känns önskvärt. Bli inte ledsen på grund av detta, trots allt har det inte varit värre hos oss. Till och med tvärtom – det har blivit lite bättre. Det fanns bara ett behov, som jag ofta känt, och som äntligen måste ges luft i en hjärteutgjutelse. Så är alltid fallet när jag mår dåligt. När det är överståndet är jag tålmodigare och lugnare igen. Nu har jag lidit av denna sjukdom i fyra år och då läkaren, förutom Hapsal, inte åstadkommit en bättring vill jag försöka att inte bruka något nu. Det kan inte bli värre, men kanske bättre. Steven är nog knappast nöjd med mitt beslut men det kvittar mig.
Tisdag morgon.
Igår avbröts jag när jag ville avsluta brevet och därför skall jag göra det nu. Jag har inte ännu sagt någonting om Ert beslut. Beslutet har inte förvånat mig då jag nästan tog det som givet. Jag tillägger bara att jag av hela mitt hjärta önskar Er lycka på den av Er valda banan. Framför allt att det skulle lyckas Er att utföra Era ädla och välmenta avsikter. Att det är Ert högsta mål det vet jag. Mina föräldrar och syskon önskar Er också lycka och välgång i Er framtida verkningskrets. Till min glädje flyttar föräldrarna till staden redan idag. De två åldringarna är helt ensamma nu, då Fritz kommer att övervintra i sitt nya hus. Och Lisa åkte med Andruscha, som var här i två veckor, till S:t Petersburg där hon inackorderas i en pension. Förmodligen tillsammans med den andra systern. Sedan för fadern den yngsta dottern hit till mina föräldrar. Och där skall hon stanna så länge tills Lisa har avslutat sin kurs och därefter skall hon ta över Lisas plats på pensionen. Därmed har jag rotat fram alla mina nyheter. I staden roar man sig. Baler och av ungt folk ordnade soaréer avlöser varandra. Och där intar de unga flickor som konfirmerades i våras första platsen, tillsammans med Sjömans och Tolls. Sistnämnda har jag inte sett på länge men jag kommer att besöka henne snart då jag kommer att åka in till staden eftersom den stora marknaden äger rum hos oss. Maiko är frisk och munter och låter sin klingande röst ljuda hela dagen. Hon har blivit vän med Eneberg och har glömt bort sin gamla brudgum helt. Det är så det är min vän. Aus den Augen, aus dem Sinn. Sällan sedd, snart glömd. Men på grund av detta låter hon ändå inte bli att skicka sina många hälsningar till onkel Lejo. Hon hade nämligen sett att jag höll på att skriva. Farväl nu – måtte den helsingforsiska luften och Era vänner ha en hälsosam verkan på Er så att min vän visar sig vara frisk och glad på vintern.
Jag skall också hälsa Er hjärtligt från Pockus. Nikolais tystnad behöver Ni inte tillskriva någon seriös orsak. Enda orsaken är hans bekvämlighet. Särskilt nu när han måste skriva alla sina papper.
Glöm inte mig för Era helsingforsiska vänner och skriv rätt snart till Er väninna som saknar Er varje dag
Lilly.
Ni skall inte undra över de många slarvfel jag gjort. Vid den här tiden på dygnet är jag begränsad till sovrummet och där bringar barn- och köksbullret en nog ur fattningen.