1–4.5.1861 Lilly & Nikolai Steven-Steinheil–LM
Finsk text
Viipuri 1. toukokuuta 1861
Kallis ystävä!
Pitkä vaitiolonne olisi varmaankin huolestuttanut minua, ellen olisi laittanut sitä kaikkia aisteja ja ajatuksia nyt hallitsevan manifestin tiliin. Kuinka asianlaita sitten lieneekin, olemme kirjeestänne oikeastaan saaneet tietää lähemmät tiedot, jotka kiinnostavat meitä kaikkia kovasti, ja Nikolain luettua kirjeenne hän varmaan kertoo Teille, mitä on kuullut siitä täällä. Yleisesti ottaen meillä on nyt ollut vähänlaisesti kiinnostusta maailman tapahtumiin, sillä olemme jälleen eläneet ahdistavia aikoja!
Varmaan muistattekin, että Alexis kärsi usein pahasta kuivasta yskästä, mutta Steveniä ei koskaan kutsuttu koska hän piti sitä jonain merkityksettömänä. Kun Pockus alkoi käydä koulua, yskä palasi, ja siitä tuli lopulta niin itsepintaista että olimme todella huolestuneita, mutta Steven pysyi edelleen käsityksessään, että se ei missään tapauksessa olisi mitenkään vaarallista, ja pojan pitäisi vain karaistua enemmän. Sitten hän lähti. Kun poika kahdeksan päivää myöhemmin tuli Karhusuolle, hän oli niin surkeassa kunnossa, että menimme hänen kanssaan heti kaupunkiin. Kun Myrén tutki häntä, hän otti hyvin vakavan ilmeen ja sanoi: keuhkot olivat merkittävästi vahingoittuneet, eikä koulunkäynti tullut kuuloonkaan, koska hänen suhteensa olisi noudatettava mitä suurinta varovaisuutta! Todennäköisesti vakuuttaakseen meidät hän pyysi konsultaatiota, jossa Franckenhaeuser valitettavasti vahvisti hänen lausuntonsa. Voitte varmaan kuvitella, mikä mieliala meillä oli, tuskin yksi lapsi maan povessa, ja nyt mahdollisuus menettää seuraavakin, mutta Kaikkivaltiaalla oli kuitenkin myötätuntoa hädässämme, sillä Pockus on kahdeksan päivää Luojan kiitos voinut paremmin. Sen jälkeen kun hän oli neljässätoista päivässä riutunut täysin ja vain se hirvittävä yskä herätti hänet hänen taintumuksestaan, muuttui hänen tilansa yhtäkkiä, raju kuume lieveni, sen myötä myös yskä, vähitellen myös ruokahalu palasi, ja nyt hän on vesikuurilla, joka tekee hänelle erinomaisen hyvää ja jota on tarkoitus jatkaa kesään asti. Ulkoilmaan hän ei pääse ennen kuin järvestä ovat jäät lähteneet, joten minäkin olen nyt täysin kaupunkilainen, sillä hän tarvitsee yhä koko ajan hoitoa, jossa suurenmoinen äitini minua uskollisesti auttaa. Anoppini ja Nikolai olivat alkuajan myös kaupungissa, mutta nyt kun Alexis on parempi, he ovat menneet taas maalle, joten Nikolai ei liioin ole vielä saanut kirjettänne, mutta odotan häntä tänään tai huomenna.
Nikolai-parkakin oli aivan lohduton, joskaan ei niin kuin äiti, joka piti lääkitsemistä vain kiusantekona, sillä hän luuli että nyt poikaa ei voisi mikään enää pelastaa. Sittemmin hän on kuitenkin vakuuttunut päinvastaisesta, ja Jumalan avulla poika tulee koko ajan parempaan kuntoon. Minulla on kerrottavana Teille vielä yksi uutinen, joka varmasti tulee yllättämään Teidät, nimittäin että Fritz on aivan yhtäkkisesti lähtenyt ulkomaanmatkalle. Valitettavasti siihen on eräs erittäin vakava syy. Hänellä on (näin meidän kesken) hammasmätä. Hän on menettänyt sille viisi hammasta, ja koska se leviää yhä enemmän, ja Franckenhauser pelkäsi leukaluun puolesta, me kaikki suostuttelimme hänet hakemaan apua hyvissä ajoin, sillä hänen mielialansakin oli niin muuttunut että hänestä tuli aivan luulotautinen, ja hänen ajatustensa kohteena oli vain kuolema. Sattui niin hyvin, että Willi aloitti juuri kevätmatkansa, ja hän onnistui suostuttelijantaidoillaan taivuttelemaan myös Fritzin matkalle ja myös lainasi tälle tarvittavan summan. Heidän on määrä mennä yhdessä Berliiniin asti, ja sitten Fritz menee Sveitsiin St Galleniin nauttiakseen siellä lähde- ja vesikuurin, Jumala suokoon että hän vain pääsisi hyviin käsiin ja todella saisi apua! Lääkärit eivät voi ymmärtää, kuinka hän on tämän sairauden saanut, sillä hänen ruumiinrakenteensa osoittaa ettei hän ole koskaan viettänyt ylenpalttista elämää. He uskovat että sairaus on vain laitettava kalomelin tiliin, jota hänen on täytynyt, usein toistuneiden vatsatulehdusten takia niellä suuria määriä. Toivomme nyt kaikki hänen paranemistaan, ja toivo on juuri se, joka pitää ihmisen pystyssä näinä vaikeina synkkinä päivinä! Rakkaat vanhemmat ovat kaiken tämän keskellä sentään terveinä ja hyvällä mielellä ja kaipaavat Fritziä vähemmän, koska tyhjyys tuntuu vähemmän meidän ansiostamme ja Pockuksemme kunto on merkittävästi parantunut. Toivoisin kovasti että saisimme hänet Karhusuolle heti kun hän pääsee ulkoilmaan. Pelkään tosin, että vanharouva, kuten tavallista, saa tahtonsa läpi ja vie pojan Saarelaan, sillä hän puhuu jo nyt siitä että Saarelan suuret, ilmavat huoneet tulevat tekemään tälle oikein hyvää. Kesällä pojan on kuitenkin oltava enimmäkseen ulkoilmassa, sillä lääkäri toivoo siitä saatavan eniten apua ja koska Karhusuon ilma on paljon terveellisempää, sillä Saarelassa jyllää mitä suurimmissa määrin horkkatauti. Talon koko palveluskunta ja anoppinikin ovat saaneet sen, eikä lääkäri pelkää mitään niin kuin tätä sairautta muutenkin jo niin rasittuneelle pojalle, mutta jos tämä sanotaan rouvalle, on piru irti ja tanssittava hänen pillinsä mukaan. Kuinka suopeasti tohtori Steveniä nyt arvioidaan, voitte varmaan kuvitella, mutta hän on sen ainakin osaksi ansainnut, sillä hän on joka tapauksessa ollut anteeksiantamattoman huolimaton! Ja nyt lopuksi lausun Teille vielä parhaat kiitokseni rakkaasta kirjeestänne, minua ilahduttaa että Teidät palkittiin niin hienosti säästäväisyydestänne. En tiedä vielä, tuleeko N., mutta olen säästänyt hänelle viimeiset sivut, mikäli hän haluaa vastata kirjeeseenne.
Yksi pyyntökin minulla on: jos aika antaa myöten niin kirjoittakaa muutama rivi vain Alexisille. Hän patistelee minua siinä niin kovasti, samalla hän lähettää tuhannet terveiset Pockukseltanne.
Voikaa hyvin, toivottavasti kirjeeni ei huolestuta Teitä, sillä nythän meillä menee jo paremmin. Teille lähettää sydämelliset terveiset
uskollinen ystävättärenne Lilly.
Omaisiltanikin monet terveiset.
kirjoittanut Nikolai Steven-SteinheilKallis ystävä!
4. toukokuuta
Olemme eläneet todella raskasta aikaa, sillä rakas Pockuksemme on ollut vakavasti sairaana. Hänellä oli, kuten herrat tohtorit väittävät, keuhkotauti, joka on kuitenkin muutaman päivän ajan tullut hiukan paremmaksi. Mutta onko se kestävää, ei ole meidän vallassamme, vaan on laitettava toivo rakkaaseen Herraan Jumalaan ja oltava iloinen että hän on päässyt edes näin pitkälle, että on jalkeilla ja taas kiinnostunut kaikesta, mutta koulua ei voi ajatellakaan. Olemme olleet tämän ajan kaupungissa, jotta olisi helpompaa olla yhteydessä tohtoriin, siksi kirjeenikään ei ole erityisen onnistunut, ei mitään apuneuvoa, kehno sulkakynä ja kehnoa mustetta. Toivon kuitenkin, että et ota sitä pahasti että olen näin töherrellyt, vaan iloitset sisällöstä. Toivoen että et unohda meitä
pysyn Sinun uskollisena
N. Steven.
kirjoittanut Lilly Steven-SteinheilNikolai tuli vasta eilen illalla kaupunkiin ja töhersi tänä aamuna kaikessa kiireessä nämä rivit, koska hänen oli mentävä isän kanssa Maaskolaan. Koska toinen kirjeenne oli osoitettu Nikolaille, niin en halunnut avata sitä, mutta jos olisin voinut arvata sen sisällön, olisin lähettänyt kirjeeni jo keskiviikkona. Kuinka pahoillani olenkaan, että olette ollut niin huolissanne, rakas myötätuntoinen ystävä. Mutta nythän kaikki on taas hyvin, ja haluamme yhteisesti anoa Kaikkivaltiaalta, että Hän varjelisi meidät enemmiltä koettelemuksilta. N:lla on täysin sama näkemys kuin kaikilla patriooteilla ja hän uskoo että asiakirja varmaan tulee saamaan Viipurissakin paljon kannattajia.
Original (transkription)
Wiburg den 1ten Mai. 1861.
Theurer Freund!
Ihr langes Stillschweigen hätte mich
wohl beunruhigt, wenn ich es nicht
dem – jetzt alle Sinne und Gedancken
beherrschenden – Manifeste, zugeschrieben,
wie es denn auch der Fall gewesen,
aus Ihrem Briefe haben wir eigentlich
das nähere darüber erfahren, welches uns
Alle sehr inntereßirt, und wird Nicolay
wenn er Ihren Brief gelesen, Ihnen
wohl Dasjenige mittheilen, was er da-
rüber hier gehört. Im allgemeinen aber
haben wir jetzt wenig Sinn für die
Begebenheiten in der Welt gehabt,
denn auf’s neue, haben wir eine
angstvolle Zeit durchgemacht!
Sie werden sich wohl erinnern daß
Alexis oft an einem fatalen hackHusten
laborirte, Steven gebrauchte aber nie dafür
indem er es für etwas unbedeutendes hielt;
|2|
Als Pocku die Schule zu besuchen an-
fing, stellte sich der Husten wieder ein,
und wurde zuletzt so hartnäckig daß er
uns ganz ängstig machte, Steven
blieb aber immer bei seiner Meinung,
daß es durchaus nicht gefährliches wäre,
und der Junge müßte nur mehr abge-
härtet werden; darüber fuhr er weg;
als der Knabe acht Tage darauf nach
Karhusuo kam, war er so erbärmlich
daß wir mit ihm gleich zur Stadt fuh-
ren und wie Myrén ihn untersuchte
so machte er eine sehr bedenckliche
Mine und sagte: die Lungen wären
bedeutend angegriffen und wäre an
einestruket SchulGang fürs erste gar nicht zu
dencken indem mit ihm die größte
Vorsicht beobachtet werden müßte!
Wahrscheinlich um unstillagt zu überzeugen
so bat er um eine Consultation, wo
Franckenheuser leider seine Aussage bestätigte.
Sie können sich wohl dencken wie
uns dabei zu Muthe war, kaum
das eine Kind in der Erde, und nun
die Aussicht auch das Letzte zu ver-
lieren, doch der Allmächtige hatte wohl
|3|
Mittleiden mit unserem Jammer, denn
seit acht Tagen geth es Gott lob beßer
mit unserem Pockus, nachdem er in
vierzehn Tagen vollends hinschwand
und nur der furchtbahre Husten ihn
aus seiner Betäubung erweckte, verrän-
derte sich plötzlich sein Zustand, das
heftige Fieber verminderte sich, mit ihm
auch der Husten, bei wenigem stellte
sich auch der Appetit ein, und nun wird
die WaßerKuhr angewandt, die ihm
außerordentlich gut thut – und womit
bis zum Sommer fortgefahren wer-
den soll. An die Luft kommt
er nicht eher, als bis das Eis aus
der See ist, daher bin ich auch jetzt
ganz StadtEinwohnerin, denn er be-
darf noch immer der Pflege worin
meine gute Mutter mir treulich hilft.
Meine Schwiegermutter als Nicolay
waren die erste Zeit auch in der
Stadt nun aber wo Alexis beßer, sind
sie nachs Land wieder gefahren, daher
Nicolay auch Ihren Brief noch nicht
erhalten, ich erwart ihn aber heute
oder morgen. Der arme Nicolay war
|4|
auch ganz trostlos, doch nicht so wie
die Mutter, die das medeceniren
nur als eine Quälerei ansah, indem
sie glaubte, daß jetzt mehr ihn nichts
mehr retten könnte, unterdeßen
hat sie sich aber doch vom Gegentheil
überzeugt, und mit Gottes Hülfe wird
es ihm immer beßer gehen. Noch eine
andere Neuigkeit hab ich Ihnen mitt-
zutheilen die Sie gewiß sehr über-
raschen wird, nähmlich daß Fritz ganz
plötzlich eine Reise ins Ausland unter-
nommen; leider ist die Veranlaßung
dazu eine sehr ernste. (Unter uns) er
hat den Knochenfraß in den Zähnen,
fünf Zähne dabei verlohren, und da es
immer mehr um sich griff, und Fran-
kenheuser für die KinnLaden fürchtete,
so beredeten wir ihn alle bei Zeiten Hül-
fe zu suchen, denn auch sein Gemüth
hatte sich so verändert, daß er ganz
hypochondrisch wurde, und nur der Tod
das Ziel seiner Gedancken war. Es traf
sich so gut daß Willi gerade seine Früh-
jahrs Reise antrat und seiner Beredungs
Kunst gelang es auch Fritz dazu zu bewegen
da er ihm auch die nöthige Summe dazu vorschoß.
|5|
Zusammen sollten sie bis Berlin, und dann
geth Fritz in die Schweitz nach St Gallen,
um die Brunnen- als WaßerKuhr dorten
zu untergehen, Gott gebe, daß er nur in
gute Hände gerithe, und wircklich geholfen
würde! Die Ärzte können nicht begreifen
wie er zu dieser Kranckheit gekommen,
indem seine Körper-Constitution beweist,
daß er nie extravagirt hat, und glauben
sie es nur dem Calome zuschreiben
zu müßen, welches er, seiner öfteren
Magen-Entzündungen wegen, in großen
Portionen hat schlucken müßen.
Wir hoffen nun Alle auf seine Beße-
rung, und die Hoffnung ist ja auch
dasjenige, was einen in diesen schwe-
ren trüben Tagen aufrecht erhält!
Die lieben Eltern sind bei allem diesem
doch gesund und gutes Muthes und ver-
mißen Fritzen weniger weil durch
uns die Leere weniger fühlbahr ist,
und unsern Pockus sein Zustand sich
bedeutend gebeßert hat. Sehr wünschte
ich daß wir ihn nach Karhusuo bekä-
men sobald er an die Luft darf,tillagt doch
fürchte ich daß die Alte wie gewöhn-
lich ihren Willen durchsetzt und ihn
nach Saarela nimmt denn sie spricht schon
|6|
jetzt davon, daß die großen luftigen
Zimmern in Saarela ihm sehr wohlthuen
werden; im Sommer wird er aber meist
in der Luft sein müßen denn davon
hofft der Arzt am meisten Hülfe, und
da ist die Karhusuo Luft viel gesunder
denn in Saarela grasiert das kalte Fieber
im höchsten Grade, das ganze Haus Personal,
und auch meine Schwiegermutter sind davon
befallen, und der Arzt fürchtet nichts so als die-
se Kranckheit für den schon so angegriffenen
Knaben, doch sagt man ihr dieses, so ist
der Kukuk los und man muß denn
doch nach ihrer Pfeife tanzen. Wie
milder man den Doctor Steventillagt jetzt berutheilt,
können Sie sich wohl dencken, doch verdient
er es auch zum Theil, denn unverzeih-
lich nachläßig ist er jedenfalls gewesen!
Und nun zum Schluß sag ich Ihnen
noch meinen besten Danck für Ihren
lieben Brief, es freut mich daß Sie für
Ihre Sparsamkeit so hübsch belohnt worden.
Ob N: kommt weiß ich noch nicht doch hab
ich die letzten Seiten für ihn gespaart
impfall er Ihren Brief beantworten will.
Eine Bitte hab ich auch an Sie, wenn die Zeit
es Ihnen erlaubt, so schreiben Sie wonach einige
Zeilen nur an Alexis, er plagt mich so sehr darum,
zugleich schickt er Ihnen tausend Grüße von Ihrem
Pockus
Leben Sie wohl hoffentlich wird mein Brief
Sie nicht beunruhigen, denn nun geth es ja
schon beßer bei uns. Es grüßt Sie herzlich Ihre
treue Freundin Lilli.
Von die Meinigen soll ich Sie auch vielmals grüßen.
Theurer Freund! Den 4ten Mai.
Eine schwere Zeit haben wir wohl ver-
lebt da unser lieber Pockus sehr schwer dar-
nieder Krank gelegen hat, er hatte wie
die Herrn Doctore behaupten die Auszäh-
rung welche aber seit einigen Tagen besser
geworden ist, ob er aber von dauer sein
wird daß steht nicht in unserer Macht
sondern hoffend auf den lieben Herr Gott muß
man sich freuen daß er wenigstens so weit ge-
kommen ist, daß er aufgeht und ihn wieder
alles intressirt, an die Schule ist aber nicht
|8|
denken. Wir sind diese Zeit über in der
Stadt gewesen um es leichter zu haben mit den
Doctor, daher ist auch mein Brief nicht beso-
ders gelungen keinen Lathund schlechte Feder
als Dinte. Ich hoffe aber daß du es nicht
vor Übel nimmst daß ich so gekritzelt habe
sondern wohl dich des Inhaltes freuen.
Hoffend daß du uns nicht vergisst.
verbleibe dein.
ergebener N: Steven.
Gestern Abend kam N: erst zur Stadt,
und heute Morgen kritzelte er in aller Eile
diese Zeilen weil er mit Papa nach Maskola
sollte. Da Ihr zwstruketweiter Brief an Nicolay
adreßirt war, so wollte ich ihn nicht aufbre-
chen, hätte ich aber seinen Inhalt ahnen
können so wäre mein Brief schon am
Mittwoch abgegangen. Wie thut es mir
leid daß Sie sich so geängstigt haben Sie
lieber theilnehmender Freund, doch nun
ist ja Alles wieder gut und wir wollen
gemeinschaftlich den Allmächtigen anfle-
hen daß Er uns vor ferneren Prüfun-
gen bewahre. N: theilt vollkommen die Ansicht
aller Patrioten und glaubt daß das Document auch
in Wiburg gewiß viele Theilnehmer findet wird.
Viborg den 1 maj 1861.
Dyre vän!
Er långa tystnad skulle väl ha oroat mig om jag inte skulle ha tillskrivit den det manifest som nu behärskar alla sinnen och tankar. Hur det än må vara, från Ert brev har vi i princip fått veta närmare detaljer om det som intresserar oss alla. Och Nikolai kommer väl att skriva det som han hört därom efter att han läst Ert brev. Men generellt har vi nu haft lite intresse för händelserna i världen. Vi har nämligen på nytt genomgått en ångestfylld tid!
Ni minns säkert att Alexis ofta led av en fatal hackhosta. Men Steven tillkallades aldrig då han tyckte att det var just ingenting. När Pockus började besöka skolan kom hostan tillbaka och på sistone blev den så envis att vi blev oroliga. Men Steven höll fast vid sin åsikt och menade att det inte skulle vara något farligt och att pojken bara måste bli härdad. Därpå åkte han iväg. Då pojken åtta dagar senare kom till Karhusuo var han så eländig att vi genast åkte in till staden med honom. När Myrén undersökte honom antog han en mycket fundersam min och sade: lungorna är rejält angripna och för tillfället är en fortsatt skolgång otänkbar då man måste iaktta den största försiktighet med honom! Antagligen för att övertyga oss bad han om en konsultation och Franckenhaeuser bekräftade tyvärr hans uppfattning. Ni kan väl tänka Er hur vi kände oss till mods. Det ena barnet har knappt kommit i jorden och nu finns det en risk att också förlora det sista barnet. Men den allsmäktige hade väl medlidande med vårt jämmer. Sedan åtta dagar tillbaka mår vår Pockus gudskelov bättre. Efter att han helt tynade bort i fjorton dagar, och det var bara för den fruktansvärda hostan han väcktes ur sin bedövning, förändrades helt plötsligt hans tillstånd. Den häftiga febern gick ner och samtidigt minskade hostan och långsamt kom också aptiten tillbaka. Nu genomgår han en vattenkur som bekommer honom utomordentligt väl – och den skall han fortsätta med fram till sommaren. Men han går inte ut i friska luften förrän havsisen har smält. Därför är jag nu också helt och hållet stadsinnevånare. Han måste nämligen ännu vårdas och min goda mor är en trogen hjälpare. Min svärmor och Nikolai var också i staden under den första tiden. Men nu när Alexis mår bättre har de åkt till landet igen. Det är därför Nikolai inte ännu fått Ert brev. Men jag väntar honom idag eller imorgon. Stackars Nikolai var också helt otröstlig. Men inte som modern som ansåg att medicineringen bara var ett kval. Hon trodde nämligen att ingenting längre kunde rädda honom. Nu har hon dock blivit övertygad om motsatsen och med Guds hjälp kommer han att må bättre och bättre. Det finns ännu en annan nyhet som jag måste meddela Er och den överraskar Er säkert. Fritz har helt plötsligt gett sig av på en resa utomlands. Tyvärr är orsaken till resan mycket allvarlig. (Oss emellan.) Han har tandröta och redan tappat fem tänder och eftersom den spred sig alltmer befarade Franckenhaeuser att käkbenen drabbas. Därför övertalade vi honom att söka hjälp i tid. Hans humör hade nämligen också förändrats och han hade blivit allt mer hypokondrisk. Och bara döden blev hans tankars mål. Det passade så bra att Willi just anträdde sin vårresa och tack vare sin övertalningsförmåga lyckades han få Fritz med på det. Dessutom lånade han honom den nödvändiga summan. Tillsammans tänker de åka till Berlin och därifrån åker Fritz till S:t Gallen i Schweiz för att där genomgå en brunns- och vattenkur. Gud give att han råkar i goda händer och att man verkligen hjälper honom! Läkarna kan inte förstå hur han kunnat drabbas av denna sjukdom. Hans kroppskonstitution bevisar att han aldrig extravagerat och läkarna tror att det bara kan tillskrivas kalomel som han måste svälja i stora mängder på grund av sina regelbundna maginflammationer. Vi alla hoppas på hans tillfrisknande och hoppet är ju det som får en att hålla sig upprätt under dessa svåra och dystra dagar! De kära föräldrarna är vid allt detta ändå friska och känner sig väl till mods. De saknar Fritz inte så mycket eftersom tomheten är mindre påtaglig på grund av oss och eftersom Pockus tillstånd blivit avsevärt bättre. Jag skulle verkligen önska att vi kunde få honom till Karhusuo så snart han får vara ute i friska luften. Jag befarar dock att den Gamla som vanligt genomdriver sin vilja och tar med honom till Saarela. Redan nu pratar hon nämligen om att de stora, luftiga rummen i Saarela kommer att göra honom gott. Men på sommaren skall han vara mest ute i friska luften. Läkarna hoppas att det hjälper mest och luften i Karhusuo är mycket hälsosammare. I Saarela grasserar nämligen frossan i allra högsta grad. Hela husfolket och också min svärmor har drabbats och läkaren fruktar ingenting så mycket som att pojken som redan är så ansatt drabbas av denna sjukdom. Men när man säger det till henne så tar det hus i helvete och man måste dansa efter hennes pipa. Ni kan väl tänkta Er hur välvilligt man bedömer doktor Steven nu. Men till viss del förtjänar han det då det i alla fall varit oförlåtligt slarvigt av honom! Och nu till slut säger jag Er ännu mitt bästa tack för Ert kära brev. Det gläder mig att Ni blivit så väl belönad för Er sparsamhet. Om Nikolai kommer vet jag inte men jag har lämnat de sista sidorna för honom, ifall han vill besvara Ert brev.
Jag vill ännu be Er om en sak. Om tiden tillåter så skriv ännu några rader till Alexis. Han tjatar mycket på mig om det. Samtidigt sänder han tusen hälsningar till Er, från Er Pockus.
Farväl, jag hoppas att mitt brev inte oroar Er. Nu går det ju redan bättre hos oss.
Er trogna väninna Lilly hälsar Er hjärtligt.
Jag skall också hälsa Er mycket från mina närmaste.
En svår tid har vi nog genomgått då vår käre Pockus varit svårt sjuk. Han hade, som herrarna doktorer påstår, lungsot. Men det har blivit bättre sedan några dagar tillbaka. Men om det kommer att vara långvarigt, det står inte i vår makt utan vi sätter vårt hopp på den käre herren Gud och vi måste vara glada för att vi åtminstone kommit så långt att han stiger upp och är intresserad av allt igen. Men det är omöjligt att tänka på skolan redan. Hela tiden har vi varit i staden för att få lättare kontakt med läkaren. Det är orsaken varför mitt brev inte är särskilt lyckat. Ingen lathund, en dålig fjäder och dåligt bläck. Men jag hoppas att du inte tar illa upp att jag klottrat utan att du istället gläder dig över innehållet.
I hopp om att du inte glömmer oss.
Förbliver jag din tillgivne Nikolai Steven.