28.12.1865 Karl Fogelholm–LM

Kelpo veli! Kiitos tervetulleesta kirjeestäsi tämän kuun 18. päivältä. Minulla oli ilo saada se oikein joululahjaksi. Niin kuin liigan jäsenen kuuluu, olin antanut postikonttoriin osoitteeni, jotta kirjeeni lähetettäisiin minulle eikä tarvitsisi keskeyttää maailman tärkeimpiä töitä juoksemalla postiin. Kun olin pari kertaa saanut majapaikkaani kirjeen, johon oli osoitteeksi merkitty ”Poste Restante”, luulin voivani olla rauhallisin mielin siitä, että niin tapahtuisi jatkossakin. Sinun kirjeesi sekä eräs toinen olivat kuitenkin saaneet maata siellä kokonaisen viikon ja olisivat luultavasti olleet pitempäänkin, ellei sisareni kerran konttorilla käydessään olisi huomannut kallisarvoisia aarteita ja ottanut niitä heti mukaansa. Monenlaisiin kääreisiin kätkettyinä ne sitten löysivät onnellisen omistajansa joululahjakorista ja ne antoivatkin paljon lisää iloa meidän jouluaattoomme. Olipa todella hauskaa ja miellyttävä nähdä, että sinun kirjeesi kaipaaminen sai näin päätöksensä, ja että sinä velipoika ja nuori vaimosi voitte hyvin siellä hämmennyksen kaupungissa. Tai otankin nimityksen heti takaisin, kun ajattelin tarkemmin, että se pieni piiritystilanne latinalaiskorttelissa, joka kylläkin oli näkyvästi esillä lehtien palstoilla, ei ehkä sittenkään tainnut aiheuttaa tuntuvampaa häiriötä koneistoon, jota pyörittää niin taitava masinisti kuin Napoleon.

Sinä kylläkin lupasit kirjoittaa ensin. En silti ihmettele lainkaan, että unohdit sen ja vaikkei kirjettäsi olisi tullutkaan, olisin kyllä rikkonut hiljaisuuden välillämme ja lähettäyt sinulle pienen kuvauksen siitä miten aikani on kulunut sen jälkeen kun erkanimme. Matkamme tänne sujui komeasti. Oltuamme pari päivää hotellissa (ei kuitenkaan Rydbergissä) päädyimme hyvin tuntemasi eukko Wingenblixtin luo, Nya Kungholmsbrogatan 24, nykyiseen osoitteeseeni, johon kokonaan asetuimme. Kaikkien täytyisi olla tyytyväisiäläpeensä kilttiin jaystävälliseen emäntään, joka niin mielellään tarjoutuu tekemään kaiken kunnolla ja olemmekin kyllä täysin tyytyväisiä. Huoneemme ovat tosin pieniä ja kolmannessa kerroksessa, mutta siellä saamme olla rauhassa kaikilta tarjoilijolta ja vahtimestareilta sekä muilta vierailta, nauttia ateriamme ja touhuta oman mielemme mukaan. Eläminen tulee sillä tavoin myös melko halvaksi, kahdessa kuukaudessa ei ole mennyt 1 000 markkaa enempää. Ensimmäisen viikon pyörimme ympäriinsä Tukholman eri osissa ja tutkailimme kaupungin merkillisiä nähtävyyksiä kiven, metallin ja muiden kuolleiden aineiden muodossa, minkä jälkeen käännyin elollisten asioiden puoleen ja aloitin tietenkin Karoliinisen instituutin opettajista. Kaikki ne, joiden luona kävin, suhtautuivat minuun mutkattoman hyväntahtoisesti ja niin on tapahtunut edelleenkin. Päätin marraskuussa ja joulukuussa täydentää osaamistani muutamilla meillä heikommin edustetuilla käytännön lääketieteen alueilla ja siksi olen ollut tiiviimmin yhteyksissä parin professorin kanssa. Koko maailma katsoo Abelinin olevan nyt elävistä ihmistä omalla alallaan kaikkein pisimmällä, ja hänen luennoistaan sekä klinikastaan olenkin hyötynyt paljon. Hän suhtautuu hyvin ystävällisesti Suomeen ja tarjosi pienen päivällisen meille kolmelle täällä olevalle suomalaiselle, af Hällström Mikkelistä, Asp ja minä sekä vielä täkäläisen norjalaisen tarkk’ampujaosaston lääkäri, tohtori Finne, joka on edesmenneen Werner Holmbergin lanko. Tuon päivällisen jälkinäytös oli ainoa hurjastelu, jonka täällä olen itselleni sallinut. Voit uskoa että niillä päivällisillä juotiin, niin että minäkin, vanha Helsingin ylioppilas, ihmettelin, eikä siinä kaikki vaan tulin känniin kuten kaikki muutkin. Päivälliseltä kaikki vieraat sekä lisäksi myös kolme ruotsalaista lääkäriä, instituutin apulainen Ödmansson, Oscarin henkilääkäri Wänfelt sekä lastentalon alilääkäri Häggström menimme konditoriaan ja vietimme iltaa lasinkilinässä veljeillen ja kiitellen. Abelinin lisäksi olen eniten seurannut uuden synnytysopin professori Anderssonin lääkärinkierroksia, minkä ohella olen opiskellut erityisesti gynekologiaa eli naistentauteja, joka alue meillä on aiheettoman huonolla tolalla. Lisäksi olen tutustunut vielä yhteen uuteen asiaan, sairasvoimisteluun, jonka alaa lääketieteessä ulotetaan yhä laajemmalle aivan kuten vielä hiljattain tapahtui kylmän veden suhteen. Kaikki nämä asiat vievät aikani niin, että vain hyvin vähän jää mahdollisille muille kiinnostaville asioille muilla aloilla. Mutta minkä sille voi? Kaikkeen ei aika riitä, ja käytännön lääkärinä täytyy kuitenkin tuntea kaikkea. On todella onnetonta, että joutuu sillä tavoin siirtymään yhdestä asiasta toiseen, ilman että saisi mitään kunnolla valmiiksi. On tarpeeksi harmia jo siinä, että joudun kokonaan luopumaan Abelinista ja Anderssonista, voimistelua kuitenkin jatkan yhä, jotta voisin paneutua puhtaudenhoitoon ja tilastotieteeseen. On vielä liian aikaista arvioida, mutta näyttäisi siltä, että niissä asioissa olisi täällä tarjolla sangen vähän opittavaa. Se, että niin vähän panostetaan sairauksien torjumiseen laajassa mitassa, näkyy siinä haluttomuudessa, jolla suhtaudutaan täällä nyt yleisesti riehuvien isorokko- ja punatautiepidemioiden torjumiseen, vaikka kokemus Englannista osoittaa, että ainakin jälkimmäinen sairaus pystytään oikeilla toimenpiteillä kutakuinkin hävittämään. Kaikki rientävät parantamaan sairaita, mutta kukaan ei käytä aikaansa terveiden suojelemiseen. Silloin voi käydä niin kuin täällä eräänä päivänä tapahtui, keskellä suurkaupunkia, että eräs piika, jolla todella oli rokko mutta niin lievänä, että hän pystyi liikkumaan ja toimittamaan päivittäisiä askareitaan, kulki ympäri kaupunkia kuin hehkuva kekäle (Abelinin ilmaus) levittäen sairautta ja kuolemaa, sillä ne, joita hän mahdollisesti tartutti, saattoivat saada sairauden pahimman ja vaarallisimman muodon. Samoin väitetään, että täällä olisi syystalvella kuollut enemmän ihmisiä, pääasiassa lapsia, kuin koleraepidemioiden aikaan. Sanotaan, että useimmat kuolemantapaukset olisivat sattuneet parissa tietyssä seurakunnassa, siis jollain tietyllä alueella, mutta siltikään ei ryhdytä etsimään mitään järkevää syytä sellaiseen. Ennen kuin lopetan jo pitkät lääketieteelliset pohdiskeluni, joiden tosin ei luulisi olevan täysin vailla mielenkiintoa täydellisen yleissisivistyksen omaavalle veljelle, en voi kuitenkaan olla lisäämättä, että Hällström, joka kuukauden täälläolon jälkeen matkusti marraskuun puolivälissä Wieniin, kirjoitti minulle juuri, että Tukholmassa olosta saavutettavat hyödyt eivät ole mitenkään vähäpätöiset, edes verrattuna lääketieteen tämänhetkisen pääkaupungin (muodinmukaisesti sanottuna) Wienin tarjoamaan hyötyyn. Sillä jos aineisto siellä onkin suunnaton, esimerkiksi synnytyslaitoksella 30 synnytystä joka päivä, niin on myös koti- ja ulkomaisten opiskelijoiden määrä suuri, samoin kuin heidän tunkeilevuutensa ja virtuoosimainen kykynsä tunkea vähemmän häikäilemättömät opiskelijatoverit sivuun sairasvuoteiden ääreltä on suurempi. Hän kaipaa kovasti täällä olevaa Karoliinisen instituutin nuorta opettajakuntaa reippaine, nuorekkaine ja moderneine mielipiteineen. Tiedän myös seikan, joka saattaa kiinnostaa sinua, että meidän akateemisista lääketieteen opettajistamme Estlander kestää vertailun selkeästi parhaiten, kun arvioidaan meidän nurkkiemme ulkopuolelta katsottuna.

Ja nyt siihen, millaisen käsityksen epäkäytännöllinen ja puolisokea ystäväsi on saanut naapuri- ja veljesmaamme oloista yleensä. Kun katson niitä, tai kun katson kaukaisempia maita, mieleni on muuttunut enemmän tai vähemmän apeaksi, sillä en voi olla samalla ajattelematta kuinka köyhäja resursseiltaan niukka meidän pieni Suomemme on melkeinpä kaikkeen muuhun maailmaan verrattuna. Lämmin ihmissydän ei voi kaiken täällä olevan pinnallisen keskellä olla huomaamatta, miten suuret pääomat täällä vuosittain käytetään niin sanottuihin hyväntekeväisyystarkoituksiin. Olkoonkin, että niiden käyttämisen tapa ei aina ole paras mahdollinen, mutta ne tarjoavat kuitenkin jonkinlaisen keinon lieventää kanssaihmisten kärsimyksiä ja onnettomuuksia, sikäli kuin nämä eivät ole suoranaisesti Kaitselmuksesta johtuvia. Rahastot, joiden korot käytetään turvattomien lasten hyväksi, ovat hämmästyttävän suuria ja ne karttuvat melkeinpä kaiken aikaa. Myös opetustarkoituksiin lämpimät kädet suovat hyväntahtoisesti usein merkittäviäkin summia. Ja sikäli kuin ymmärrän, täällä on varaa huolehtia varsin hyvin myös kauneudesta, eikä vain sellaisissa pienissä asioissa, jotka suljetaan neljän seinän sisälle ja ovat rahvaan tavoittamattomissa, vaan myös arkkitehtuurin ja suurenmoisten julkisten muistomerkkien kautta. On erikoista nähdä, miten suurimmat avustukset monille yleishyödyllisille ja kiitosta ansaitseville instituutioille ovat viime aikoina tulleet kaupallisesta Göteborgista. Näyttää kuin juuri siellä viihtyisi parhaiten tuo angslosaksinen suuri ja omintakeinen tunne siitä, että omaa onnea ei saavuteta mässäilemällä ja rakentamalla itselleen ja läheisilleen erillistä, suljettua paratiisia, vaan onnellistuttamalla välillisesti koko maailmaa ja välittömästi omaa kansakuntaa, omaa paikkakuntaa, sen lapsia jne. Göteborgista on tehty kaikkien suurimmat lahjoitukset myös edustuslaitoksen uudistamisen ilossa. Ei tarvinne sanoa, että konttiporvarit pienimmissäkin kylissä, tai oikeammin ylhäältä alkaen niihin saakka saivat uudistuksesta aiheen ryypätä ja polttaa danskerinsa. Eivätkä he siitä kuitenkaan sen henkevämmiksi tai valistuneemmiksi tulleet, niin että olisivat voineet keksiä mitään parempaakaan tapaa muistaa asiaa. Näyttää todennäköiseltä, että yleinen mielipite tulee päätymään Tukholmaan perustettavan korkeamman oppilaitoksen kannalle, ja se perustuisi pääosin vapaaehtoisesti myönnettävään rahoitukseen. Eräänlaisena ”huomio”-merkkinä pidettiin sitä, että kaikki Uppsalan ja Lundin edustajat äänestivät uudistusta vastaan.

Pyydät minua kertomaan jotain sen läpiviemisestä. Luulen, että minun käsitykseni ei ole oikea ja tämä on sitäkin helpompi ymmärtää, koska en ole yksityiskohtaisesti tutkinut kamppailun kulkua. Ja mitä selkoa asiasta saa sanomalehdistä? Muutoin niin kiitettävän Ruotsin häpeäksi on kyllä sanottava, että täällä ei ole yhtäkään puolueetonta sanomalehteä. Täällä hieman hämmästytään koko kysymystä, joka onkin hieman naiivi – siis että kirjoittavatko toimittajat oman näkemyksensä mukaisesti. Ei heillä katsota sellaista olevankaan, tai korkeintaan se on pehmeä kuin vaha ja mukautuu aina sen mukaan, joka maksaa viulut. Ja todellakaan, täällä ei lehdistöstä löydä nykyään minkäänlaista puolueetonta, vain asiantuntemukseen perustuvaa artikkelia oman maan asioista. Yleisesti ottaen luulen, että edustusuudistuksen rauhanomainen voitto näytti kaukaa katsoen paremmalta kuin täältä katsottuna. Papistosta oli vaikea löytää mitään todellista vakaumusta vastustavan näkemyksen tueksi. Ja se on masentavaa, kun jalo intelligenssi sai vain puolinaisen voiton. Aatelin oppositio oli oli niin tahdikas ja muodollisen kohtelias (tietenkin suuressa mitassa katsottuna), että ei tarvitse olla niin epäkohtelias, että epäilisi sen motiivien epäitsekkyyttä. Kansa oli noin yleisesti ottaen työmiehiin saakka kiinnostunut jännittyneestä tilanteesta, mutta sillä ei ollut riittävää ja järkiperäistä käsitystä siitä, mistä oikeastaan oli kysymys.

Vielä vähemmän kansa taisi olla selvillä siitä, ketkä olivat sen asialla ja ketkä sitä vastaan, niin että vaikka siitä olisikin syntynyt mellakka, mitä tosin missään vaiheessa ei ollut aihetta pelätä, niin de Geerillä olisi ollut pahimpien metelöitsijöiden käsissä ollut luultavasti yhtä paljon aihetta pelkoon kuin Sparrella, Hamiltonilla ja kreivi Hermanssonilla (!!!) konsanaan. Hauskin kuulemani sivuseikka koskee sähkösanomaa, joka olisi juuri ennen asian ratkaisemista tullut pappissäädylle (olet sanomalehdistä nähnyt, että salaperäiset kirjoitukset olivat pinnalla juuri ratkaisevalla hetkellä)

ja jossa luki ”Pitäkää pintanne, ukot. Pius IX.”

Sen oli kai kirjoittanut joku kujeilija tyhjälle sähkelomakkeelle ja ujuttanut arvoisille isille, joiden heikkoutena ei koskaan ole ollut liiallinen valppaus. Olen aivan surullinen kun huomaan, että minun säädetty paperimääräni on jo raapusteltu täyteen sepustuksiani, ja kuinka paljon minulla olisikaan ollut vielä sanottavaa sinulle, vanha kunnon ystävä! Taitaa olla kuitenkin sinun onnesi tällä kertaa, että kirjeen paino on rajallinen. Kassan vahvistamista olen kovin kiitollinen. Frestadius vastasi kohteliaan myöntävästi sinun kirjeesi kautta esitettyyn pyyntöön. Hän sanoi kirjoittaneensa siitä sinulle heti. Kysyt, kuinka paljon vielä olet minulle velkaa. Sain suurin piirtein 200 markkaa, kun lähdit. Loput tiedät. Kurssi- ja korkolaskelmien kannalta lienee parasta, että kun kesällä tapaamme, teemme Suomen Pankissa kuitin 800 markalle ja näistä viimeisistä Frestadiukselle velantekemisen yhteydessä, mikä tulee luultavasti tapahtumaan samalla kertaa kun 3-4 viikon kuluttua lähden täältä. Nyt pelokas ja rohkea rahakysymys, jonka ei pidä säikäyttää sinua, sillä siihen voi vastata kieltävästi ja suloinen ”kyllä” aiheuttaisi haittaa. Minun pitäisi saada erilaisiin tarkoituksiin, muun muassa rouva S–n:n korkoihin, käyttööni Helsingissä 800 markkaa sen lisäksi, mitäminulla on ja kysynkin, voisitko vipata minulle tuon summan, tarvitsisin sen huhtikuun alussa. Kysyn näin aikaisin, koska vastauksesi tulee vaikuttamaan matkasuunnitelmaani. Siksi pyydän, että olisit hyvä ja lähettäisit minulle vastauksen niin pian kuin se vain on mahdollista. – Älä kuitenkaan anna hyvän sydämesi johdattaa sinua tekemään sellaista, mikä ei sinua miellytä. Pyydän sinua kirjoittamaan myös siksi, että sitten saan taas tilaisuuden vastata ja selvittää laajemmin suunnitelmiani. Hienoa että Gigantin kotoinen onni täyttyi niin nopeasti. Hauskaa, että sinä ja Paschan tapasitte. Lähetän täydestä sydämestäni sekä vaimoni ja sisareni puolesta terveiset Mariallesi ja sinulle. Ada muistuttaa minua myös toivottamaan teille ”hyvää uutta vuotta” ja toivotukseen yhtyy sydämestään vanha ystäväsi